maanantai 25. toukokuuta 2020

Onnea Tinja 10v!


Tinja täytti tänään 10 vuotta. Kymmeneen vuoteen mahtuu monenlaista kokemusta. Rally-tokon SM-pronssia vuonna 2016 ja kultaa vuonna 2018. Suomen ensimmäinen shetlanninlammaskoira, joka on saavuttanut rally-tokossa ylimmän luokan koularin sekä ensimmäinen shetlanninlammaskoira, joka on “valioitunut” rally-tokossa (ilman näyttelytulosta). Vuonna 2019 varakoirakon paikka rally-tokon PM-joukkueessa ja varsin onnistunut esiintyminen Tanskassa (vaikka Tinjan tuloksia ei laskettukaan). Ja on Tinjasta tullut lopulta “tokovaliokin”, vaikka hetkittäin sen saavuttaminen vaikuttikin varsin epätoivoiselta. Tinjan kontilla on myös kisaaminen agilityn ylimmässä luokassa (jopa nollan tehden!) osaamatta esteitä tai ohjauksia. :D

Tinja on opettanut paljon epäonnistumisesta ja pettymyksistä (vaikka en voi sanoa vielä olevani hyvä niissä), ja kuinka paljon voi saavuttaa vain uskomalla koiraan ja yrittämällä yhä uudelleen. Harva on saanut nähdä koko matkan siitä kaikkea pelkäävästä surkimuksesta aivan upeaksi koiraksi. Tinja samaan aikaan sekä vihastuttaa että naurattaa, ja kun kuvittelet Tinjan keksineen jo kaiken mahdollisen ja mahdottoman, on Tinjalla vielä yksi uusi yllätys esitettävänä. Mutta ennen kaikkea Tinja on näyttänyt minulle suunnan miltä koiran pitäisi näyttää työskennellessään: suunnatonta riemua ja iloa yhteistyössä oman ihmisen kanssa.


Tinja on minun paras virheostokseni ikinä. Kiitos, että Tinja olet olemassa. <3 Vaikka Tinjan kropassa alkaakin olla jo kremppaa, ei ikä paina lainkaan mieltä. Toivottavasti saisimmekin Tinjan kanssa vielä hetken harrastaa ja kisata yhdessä.

Koira täyttää vain kerran elämässään pyöreitä, joten merkkipäivää on juhlittu asianmukaisesti. Tinja oli hyvin tyytyväinen Sheba-synttärikakkuunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti