keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Pk-kauden aloitus


Viime viikolla laiskoteltiin, mutta Vimma pääsi aloittamaan parin treenin merkeissä huomattavan aikaisin jälkitreenit tälle vuodelle. Maanantaina molemmat bordercolliet pääsivät esineruutuilemaan. Alueena yksi kapea kaistale, jossa oli kolme esinettä. Molemmat koirat näkivät ensimmäisen esineen viennin. Vimman työskentely näytti siltä, että se ei paljoa apuja olisi tarvinnut. Vimma työskenteli koko ajan 100 prosentin teholla. Ajatus pysyi koko ajan mukana, vaikka Vimma menikin lujaa, eikä tyhjänpäiväistä juoksentelua tullut. Hillakin jaksoi hakea ensimmäisen esineen tyylikkäästi ja sen jälkeen yritti ratkaista esineiden sijaintia enemmän jäljestämällä. Hillakin löysi kuitenkin kaikki kolme esinettä.


Vimma teki myös samalla kertaa hieman alle 200 metriä pitkän jäljen tunnin vanhenemisella. Mukana aivan lyhyt jana. Heti alkuun tuli ongelmia, kun Vimma siirtyi harhajäljelle syömään jonkun toisen jälkikoiran palkkoja. Kaikkea voi näköjään sattua, vaikka ei ehkä ollut ihan hyvää vahvistetta kauden ensimmäiselle jäljelle. :D  Jälki kuitenkin löytyi uudelleen, kun palattiin hieman takaisin päin ja Vimma löysi 5/6 kepeistä. Ilmaisu toisin oli aika hukassa. Ensimmäisen kepin Vimma meinasi jättää kokonaan ilmaisematta ja olisi vaan jatkanut jäljestämistä. Lopuille kepeillä olisi Vimman mielestä riittänyt seisominen tai korkeintaan istuminen.


Perjantaina minulla oli suuria suunnitelmia tehdä metsässä tokotreenit joka koiralle. Kevät ei vaan ollut tarpeeksi pitkällä ja tiet olivat aivan peilijäässä (ja oli todella kylmä), joten vain Vimma pääsi toteuttamaan janatreeniä. Vimmalle tehtiin viisi janaharjoitusta. Ensimmäiselle janalle Vimma näki palkan viennin, muissa oli valmiina. Janan pituus kasvoi aina hieman joka kerta. Viime vuotiset yritykset tehdä janaharjoitusta on olleet varsin kaaottisia, kun Vimma on yrittänyt rynniä vaan täysiä eteenpäin oli jälki sitten miten lähellä tahansa. Nyt kuitenkin Vimma sai nopeasti oikeasta ajatuksesta kiinni, kun vaan lähetti todella rauhallisesti janalle. Kaahailun sijasta ajatus siirtyi selkeästi kashailemisests jäljen hakemiseen ja työskentely olikin loppua kohden varsin tyylikkään näköistä.

Hilla siirtyy pk-lajeissa eläkkeelle terveydellisistä syistä. Todennäköisesti Hilla ei tule myöskään enää kisaamaan agilityssäkään. Mutta Hilla voi silti puuhastella huvikseen jäljellä ja esineruudussa. Toiveissa olisi saada Vimma syksyllä jäljellä koekuntoon. Vimma on varsin pieni, joten vielä on arvoitus, että miten se pääsee esteistä yli kapulan kanssa eikä Vimmalle ole ammuttu. Toisin Vimma ei ole osoittanut mitään ääniarkuuksia, joten se tuskin tulee olemaan ongelma.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti