tiistai 31. joulukuuta 2019

Koirien vuosi 2019 ja tavoitteet 2020


Taas on vuosi lopussa ja on aika tarkastella miten vuosi 2019 meni niin kuin omasta mielestä. Kaikenlaista on vuoteen mahtunut. Keväällä tuli uusi perheenjäsen Vimma, joka on ylittänyt kaikki odotukset ja hurmannut varmaankin kaikki, jotka on Vimman tavanneet. Tinja valioitui tokosta ja heti sen jälkeen mokasi kahdessa kokeessa peräkkäin paikkiksen, jonka vuoksi se ei ole enää kisannut. Ehkä joskus vielä... Hilla kokeili uutta lajia koiratanssia ja sekin kokeilu jäi varsin lyhkäseksi. Kokonaisuudessaan tänä vuonna on kisattu vähemmän (paitsi agilityssä), vaikka kisakoiriakin on enemmän.

Jos pitää nimetä muutamia tärkeimpiä tapahtumia vuodelta 2019, on ne jokainen kisa Vimman kanssa sekä Liekin nousu agilityssä kakkosiin. Keväällä olin vielä varma, että Liekin kanssa on siinä, mutta sen vuoden aikana reipastunut valtavasti ja on usaltanut mennä agilityssä ja rally-tokossa rennosti kisatilanteissa. Tanskan reissukin oli hauska, mutta ennemminkin oli kiva päästä hyvän ystävän ja koirien kanssa seikkailemaan eikä se pohjoismaiden mestaruuskisat olleet se juttu.

Vuotta on sitten varjostanut, että varsinkin Tinjan, mutta myös Hillan, osalta suunta on ollut hukassa, eikä oikein järkevää ja kehittävää treeniä ole tullut tehtyä. Oma osaamiseni on tuntunut riittämättömältä, enkä ole saanut täysin vietyä koiria sinne minne olisin halunnut. Toisaalta muiden suorituksia katsoessani olen kokenut, että se tiukkaan pakettiin vedetty koira ei ole minun juttu, vaan tykkään noista enemmän hieman villeinä ja vapaina.

Hilla
  • 5 tokokoetta: neljä EVL1:stä ja yksi EVL2. Parhaat pisteet 302p ja huonoimmat 232,25p. Pistekeskiarvo 273,55p. SM-kisoissa toistamiseen finaalipaikka (ensimmäisenä päivänä EVL1 ja toisena EVL2), yhteistuloksissa 16.sija. Tokon piirimestaruus 2019.
  • 9 rally-tokokisaa. Parhaimmat pisteet 100p (3 kpl) ja huonoimmat 87p. Pistekeskiarvo 96p. Valiotuloksia 7 kpl (77,8 %). Osallistuminen SM-kisoihin huonolla menestyksellä. Rotumestaruusvoitto 2019. Pohjoismaiden mestaruuskisoissa joukkuekulta ja yksilöhopea.
  • Agility: 51 starttia, 16 nollaa (agilityradoilta 9 ja hyppyradoilta 7). Nollaprosentti 31,4 %. Maksien rankingissa sijalla 118. Osallistuminen SM-kisoihin huonolla menestyksellä.
  • Osallistuminen koiratanssin HTM-luokkaan.


Tokossa pistekeskiarvo nousi hieman (koska ei käyty yhtään maajoukkuevalintakoetta). Rally-tokossa pistekeskiarvo laski hieman 96,4 --> 96p ja samoin valiotulosprosentti 81,8 --> 77,8 %. Sen sijaan agilityssä on tapahtunut aivan huima kehitys, sillä nollaprosentti nousi 6,7 --> 31,4 %, Hilla keräsi ensimmäistä kertaa ikinä SM-nollat kasaan ja vielä useamman tuplanollankin (yhden triplankin). En osaa edes sanoa mitä on oikein tapahtunut agilityn suhteen. :D Silti ei saatu viimeistä sertiä agilityssä eikä siten Hilla päässyt eläkkeelle eli tavoite jäi täyttymättä.

Tinja
  • 3 tokokoetta: yksi EVL1 ja 2 EVL0:aa. Parhaat pisteet 260p ja huonoimmat 137p. Pistekeskiarvo 190,2p. TVA-arvon saavuttaminen.
  • 12 rally-tokokisaa. Parhaimmat pisteet 100p (2 kpl) ja huonoimmat 83p. Pistekeskiarvo 94,75p. Valiotuloksia 8 kpl (66,7 %). SM-karsintaradan voitto täysillä pisteillä ja finaalissa huono menestyminen. Rotumestaruuden 2. sija vuonna 2019.


Tinja ei päässyt tänäkään vuonna ylittämään Hillan keski-arvoja rally-tokossa ja senkin keskiarvot laski. Pistekeskiarvo laski 96,3 --> 94,75p ja valiotulosprosentti 81,3 --> 66,7 %. Tinja saa silti maailman parhaan rallykoiran tittelin omistajansa antamana.

Liekki
  • Yksi tokokoe: AVO2 230,5p.
  • 3 rally-tokokisaa voittajassa: Parhaat pisteet 100p ja huonoimmat 95p. Pistekeskiarvo 96,7p. RTK3.
  • Agility: 25 starttia, 3 nollaa ykkösissä. Lisäksi yksi yliaikanolla kakkosissa. Nollaprosentti 12 %. Shetlanninlammaskoirat ry:n agilityn ykkösruusuke.


Liekin osalta agilityn tavoitteet nousta kakkosluokkaan täyttyi samoin kuin shetlanninlammaskoirat ry:n ykkösruusukkeen saavuttaminen. Kakkosluokassakin tehtiin tavoitteen mukainen nolla, toisin pienellä yliajalla.  RTK3:kin saavutettiin yllättävän hyvillä pisteillä, mutta tokoon Liekki ei ollut vielä vuonna 2019 kisavalmis, vaikka kohtuullisen ahkerasti yritettiin treenata. Lähinnä ongelmaksi kisatilanteessa tuli Liekin arkuus.

Vimma
  • 2 tokokoetta: ALO1 196p ja AVO1 300,5p
  • 2 rally-tokokisaa alokkaassa: parhaat pisteet 100p ja huonoimmat 99p.


Vimmalle ei oltu asetettu vuodelle 2019 mitään tavotteita, mutta Vimma on ahkerasti tehnyt silti kaikenlaista ja aloittanut alle vuoden iässä hienosti kisauransa sekä tokossa että rally-tokossa.<3 Ensi vuonna siis kisailu jatkuu uusin haastein.

Mitähän sitä sitten tavoittelisi vuodelle 2020?

Vimman tavoitteet vuodelle 2020
  • Tokossa VOI1. Voittaja-liikkeiden treenauksen yhteydessä treenataan myös EVL-liikkeet valmiiksi.
  • Rally-tokossa RTK2 ja RTK3 sekä starttaus mestariluokassa.
  • BH, ehkä JK1, jos esteet onnistuu ja Vimma kestää laukaukset...
  • Ehkä aloitetaan syksyllä agilityssä kisaaminen, jos saan juoksarit ja pujottelun opetettua?
  • Näyttelykäynti...


Liekin tavoitteet vuodelle 2020
  • Tokossa TK2 ja rally-tokossa starttaus mestariluokassa.
  • Agilityssä nollia kakkosluokassa. En ajo nostaa Liekkiä kolmosiin, jos etenemissä ei tapahdu merkittävää parannusta.


Hillan tavoitteet vuodelle 2020
  • Hilla saa viimeisen sertin agilityssä ja pääsee agility-eläkkeelle.
  • Rally-tokon SM-kisoissa en aio pilata Hillan suoritusta, jos nyt saadaan edes riittävästi tuloksia sinne...
  • Hillan kanssa treenataan kehittäviä juttuja.


Tinjan tavoitteet vuodelle 2020
  • Tinjan kanssa treenataan kehittäviä juttuja.
  • Käydään tokokokeessa.
  • Aloitetaan Tinjan kanssa uusi harrastus.
  • Parannetaan rallyn keskiarvoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti