Viime viikon keskiviikkona aloitettiin matka kohti Tanskaa ja ensimmäisiä rally-tokon pohjoismaiden mestaruuksia. Juuri ennen lähtöä kävin vielä hieman treenaamassa koiria ulkona hiekkakentällä, kun oli niin hyvä sää. Ei mennyt lähtö ihan kuin strömsöissä, kun auton rengas puhkesi ja renkaan paikkauksen vuoksi lähtö viivästyi tunnilla. Onneksi olin sopinut hakevani mukaan lähtevän kaverin rautatieasemalta Turusta, joten yhden stopin tekniikalla (kesto auton tankkaus ja nopea vessassa käynti) en edes myöhästynyt paljoa junan saapumisesta.
Turusta suunnattiin yölaivalla (Viking Line) ensin Ruotsiin ja Tukholmaan. En edes koittanut käyttää koiria tarpeilla kannella, vaan aamulla sitten pysähdyttiin Tukholmasta päästyä huoltsikan pihalla käyttämään koirat tarpeilla. Aamulla saavuttiinkin Tukholmaan juuri työruuhkien alkuun, joten alkumatka oli matelua, mutta pian Tukholman keskustasta päästyä pääsikin ajamaan lähes koko matkan Tanskaan motarilla.
Pieni ylimääräinen kierros tehtiin Helsingborgin keskustassa, kun navigaattori ohjasikin lautalle eikä sillalle. Tanskassa oltiin kuitenkin jo perillä puoli neljän aikoihin iltapäivällä ja taas sopivasti työruuhkien aikaan. Kööpenhaminassa motarilla käytännössä madeltiin pitkän matkaa kolmenkympin vauhtia. Suomalisittain liittymien tiemerkinnät olivat varsin mielenkiintoisia, kun kaistat vaan sulautuivat toisiinsa ilman mitään merkintöjä eikä hirveästi vilkun käyttöä näkynytkään.
Tanskan hotelli sijaitsi Roskildessa. Ensimmäinen ilta Tanskassa (torstai) vietettiin Roskilden keskustassa etsimässä sopivaa ravintolaa, jonka ruokalistassa ymmärrettäisiin jotain. Sen enempää ei ehdittykään Roskildeen tutustua, mutta hyvin nättejä omakotitaloja alueelta löytyi.
![]() |
Hotel Scandic Roskilde puistosta kuvattuna. |
Perjantaina keskipäivän tienoilla oli varattu kisapaikan hallille tunnin treeniaika. Halli sijaitsi puolen tunnin ajomatkan päässä hotellista Ringstedissä, jonne ajettiin nättien maalaismaisemien läpi. Hallissa oli pohjana erittäin pitävä maton tapainen materiaali, johon en ole missään Suomen halleissa törmännyt. Molemmat koirat kuitenkin tuntuivat todella hyviltä treeneissä ja tekivät iloisesti eikä yhtään merkkiä ollut väsymyksestä. Hillan kanssa kertailtiin muutamaa vaikeaa juttua ja Tinja sai keskittyä kuuntelemiseen.
Perjantai-iltana käytiin kaverin kanssa Kööpenhaminan erittäin pikakierroksella. Ensin suunnattiin Fisketorvet-nimiseen kauppakeskukseen, jossa oli useampi pokestoppi ja luret jatkuvasti päällä. Kauppakeskuksesta löytyi myös puuttuva valkoinen paita edustusliivin alle, kun jostain syystä minun vaatekaapista ei valkoisia vaatteita löydy. Liittymällä Fisktorvetin kantajäseneksi sai parkkihallista neljä tuntia ilmaista pysäköintiä, joka riitti juuri ja juuri meidän tarpeisiin. Fisktorvetissa tuli myös syötyä erittäin huonosta kreikkalaisesta (vai kyprokselaisesta?) buffetista.
Fisktorvetista suunnattiin Kööpenhaminan tivoliin, joka oli hienosti koristeltu halloween-teeman mukaisesti. Tivolissa oli kuitenkin nössöille aika huonosti laitteita, mutta uskallettiin kuitenkin muutamaan lastenlaitteeseen. Kaikki mitä oltaisiin haluttu nähdä, ei kuitenkaan päästy. Akvaariota ei löydetty ennen kuin se oli mennyt kiinni. Netissä aluekartta ei toiminut ja sillä sisäänkäynnillä, josta tulimme, ei ollut aluekarttoja ja ne löysimme vasta pääsisäänkäynniltä. Kummitussairaalaan puolestaan oli erittäin pitkät jonot eikä siihen jaksettu odottaa. Jonoja oli muutenkin lähes joka laitteeseen, joten olisi ollut hyvä käydä tivolissa joskus muulloin kun juuri perjantai-iltana. Hyvin kuitenkin aikaa saatiin käytettyä tivollin ja vasta lähempänä puolta yötä ajettiin takaisin hotellille. Parkkeeraus tivolin lähelle ei ollutkaan ihan yksinkertaista, mutta löydettiin kävelymatkan päästä parkkitalo. Ystävällinen vartija opasti tyhmiä suomalaisturisteja miten auto parkkeerataan erittäin moderniin parkkitaloon, jossa auto lähti “hissillä” parkkitaloon.
Lauantaina oli ensimmäinen kisapäivä. Hallilla piti olla paikalla jo seitsemän aikoihin aamulla, joka tarkoitti aikaista herätystä. Ensimmäinen rataantutustuminen oli kuitenkin vasta klo 10.15. Hillalle oli arvottu viimeinen suoritusvuoro ennen juoksunarttuja eli omaa suoritusvuoroa sai odottaa pitkään varsinkin kun ensimmäisellä ratasuorituksissa oli tuomareilla eniten pohdittavaa.
Ennen ensimmäistä rataa oli vielä puolen tunnin lämmittelyaika jokaiselle joukkueelle. Kentällä ei ollut siis rataa valmiina eikä aidatulla alueella saanut käyttää nameja. Hilla tuntui oikein hyvältä. Tinja ei oikein tykännyt, että pitäisi tehdä jotain pitkää ilman nameja, mutta se vastasi todella hyvin sosiaaliseen palkkaan ja teki sitten loppujen lopuksi iloisesti. Hallin nurkassa oli sekä kaijutin että peili, joten Tinjan kanssa pyörittiin siellä aika paljon.
Ensimmäinen rata oli ruotsalaisen tuomarin Beatrice Palmin suunnittelema. Ei mitään älyttömän vaikeaa. Hieman haastava nurkassa oleva käännöskuvio, jossa tuli ahtaassa tilassa useita samanlaisia käännöksiä peräkkäin. Hillalta ei taaskaan virtaa puuttunut ja se suoritti omalta osaltaan radan erinomaisesti läpi. Omasta mielestä anoat virheet lähtöön, jossa Hilla hieman korjasi perusasentoa ja peruutus, jossa Hilla lähes pysähtyi, kun ei olisi halunnut peruuttaa “kohti” ihmisiä.
Solveig Zetterstrom: Lähtö: -1, 1: -1, 2: -1, 5: -1, 18: -3, 20: -3, Overall impression -3 Yht. 90
Paul Lysholdt: Lähtö -1, 3: -1, 18: -3 Yht. 95
Iiris Harju: 18: -3, 20: -1: Yht. 96
Beatrice Palm: Lähtö -3, 18: -10, 20: -3 “Lovely :)” Yht. 84
Toinen rata oli Tanskalaisen Paul Lysholdtin suunnittelema. Rataprofiililtaan kaikista selkein viikonlopun radoista. Minusta radalla ei muuta kuin, että peruutuksen joutui tekemään todella hitaasti, kun Hilla meinasi ihan kunnolla poikittaa peruutuksessa ja seuraamiseen palaamisessa tuli todella iso pomppu 9-kyltillä.
Solveig Zetterstrom: 11: -1, 12: -3, 19: -3. “I am impressed. Really nice performance <3” Yht. 93
Paul Lysholdt: 9: -1, 11: -1 Yht. 98
Iiris Harju: 3: -1, 8: -3, 9: -1 Yht. 95
Beatrice Palm: 12: -3, Overall impression -2 (a bit to harsh commands) “Good job!” Yht. 95
Lauantain ratojen perusteella ratkottiin joukkuetulokset. Suomi oli ylivoimaisesti ensimmäisellä sijalla. Myös kaikista lahjakkain ja söpöin sai ruusukkeen tekemättä yhtään mitään. :)
Sunnuntain rata oli Norjalaisen Solveig Zetterstromin suunnittelema. Hilla oli taas varsin villillä tuulella, mutta musta sen ainoa virhe tuli ylimääräisestä hypystä. Minulle ei tullut edes mieleen treenata etukäteen tälläistä kohtaa. Tehtävä tuntui muutenkin hieman epäreilulta, sillä se muistutti hyvin paljon, istu, jätä koira ja kutsu esteen yli -tehtävää. Ja tätä tehtävää puolestaan on koirien kanssa harjoiteltu.
Solveig Zetterstrom: 6: -5 ja -10, Overall impression -2 “Nr 2 = <3 <3, Nr 5 = <3. A beautiful round. :) “ Yht. 83
Paul Lysholdt: 6: -3 ja -10, 8: -1, 13: -1 Yht. 85
Iiris Harju: 6: -5 ja -10 Yht. 85
Beatrice Palm: 6: -10,Overall impession -5 (harsh commands). “Nice performance but try to sound friendlier :)” Yht. 85
Myös kaikista lahjakkain, paras ja vielä söpöinkin pääsi tekemään epävirallisesti finaaliradan. Tinjakaan ei osannut olla hyppimättä ylimääräisiä hyppyjä, mutta se oli ehdottomasti koko kisojen iloisin koira. Ja Tinja omasta mielestään sai tehdä aivan liian vähän.
Kolmen radan perusteella Hilla oli yhteistuloksissa hopealla. :) Eroa ei ihan hirveästi tullut ykköseen verrattuna, vain 21 pistettä vähemmän. Hilla teki koko viikonlopun tasaisen hyvin ratoja ja jaksoi väsymättä tehdä töitä ja oli aivan onnellinen kaikilla radoilla. Harmittamaan jäi vähennykset kokonaisvaikutuksesta (nämä toisin käytännössä yhdeltä ja samalta tuomarilta), vaikka en käskyttänyt yhtään erilailla kuin normaalistikaan. Teknisesti Hillassa olisi ollut paljon parannettavaa, mutta vaikka se ei ollut ehkä teknisesti kaikista paras, oli se ehdottomasti kisojen kaikista parhaiten yhteistyötä tekevä koira, jonka kontakti ei käytännössä tippunut hetkeksikään. Vaikka rally-tokossa tulosten tekeminen olisi helpompaa viemällä koiran vire alas ja laittamalla koira tiukkaan pakettiin, tykkään enemmän kun omani ovat hieman villejä ja vapaita. Ja jokainen neljä on samanlaisia (Liekki silloin kun kukaan ei näe), joten jotain on tehty oikeinkin ja suhde jokaiseen neljään on enemmän kuin erinomainen. <3
Sunnuntaina lähdettiin jo ajamaan takaisin pohjoiseen päin. Sunnuntain ja maanantain välinen yö yövyttiin Norrköpingissä Ruotsissa. Hirveästi ei päästy kaupunkia näkemään kuin sen verran mitä koiria käytettiin lenkillä alueella, mutta vaikutti kivalta kaupungilta. Aamulla lähdettiin jo klo 8 ajamaan kohti Tukholmaa, koska hotellin läheisten parkkipaikkojen ilmaispysäköinti päättyi siihen aikaan.
Maanantaina lähdettiin taas yölaivalla (taas Viking Line) kohti Turkua, joten maanantaille jäi useampi tunti käydä katselemassa Tukholmaa. Auto pääsi parkkiin Viking Linen terminaaliin, jossa päiväparkki oli 150 kr. Myös koirat pääsivät katselemaan vanhaa kaupunkia ja hieman keskustan alueelle. Vielä muutama tunti tiistai-aamuna Turussa odottelemassa kaverin junan lähtöä ja siihen päättyi meidän reissu Tanskassa pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa.
Kuvia Tukholmasta:
Kuvia Turusta:
![]() |
Tanskassa tuli käännyttyä väärään ilmansuuntaan. (Kristiinankaupunki) |