maanantai 20. toukokuuta 2019

Kisaviikonloppu


Torstaina oli Liekin agilitykisat. Kisat olivat ulkokisat, joita olin kovasti odottanut. Heti ensimmäisenä Liekki kieltäytyy syömästä yhtään mitään kentällä enkä edes heti tajua mitä on vialla, kunnes tajua sähkögeneraattorin äänen (joka kaikui kivasti kentällä meren ja metallikonttien välissä ollessaan). Ja kun Liekki pelkää yhtä asiaa, niin se rupeaa pelkäämään muutakin. Ei tullut radoista mitään. Ekalta radalta periaatteessa vitonen (kieltäytyi menemästä A:ta) ja toiselta radalta nolla, mutta molemmilla radoilla noin 20 sekuntia yliaikaa. Normaali Liekki olisi juossut mun selän takaa vääriä esteitä ja yltänyt kepeästi +4 etenemiin.

Kisoista aiheutuneen stressin takia Liekki oli seuraavana päivänä veriripulilla. Tänään se jätti toistamiseen kotona(!) syömättä ruokansa. Nämä kisat olivat Liekin viimeinen mahdollisuus eikä sen kanssa enää tulla kisaamaan.


Perjantaina olisi pitänyt tehdä jotain viimeistelyjä lauantain kisoja varten, mutta torstain niin penkin alle menneiden kisojen takia koirat pitivät melkein huilipäivän. Sheltit pääsivät turkeistaan, Hillan tassukarvat siistittiin ja Vimma tyytyi vain kynsien leikkuuseen, vaikka sekin olisi selkeästi halunnut turkin ajelun.

Lauantaina oli bordercollieiden rally-tokon rotumestaruudet.


Tinja MES93p
Masentavaa tämä Tinja huonojen kisojen putki. Tällä kertaa se ei ollut lainkaan oma itsensä, vaan tuntui jo lämmittelyssä todella väsyneeltä. Tinja ei ole minusta yleensä ole reagoinut lämpöön ja siltä oli vielä turkkikin ajettu alas. Alkuradasta Tinja oli aika perästä vedettävä vaikkakin piristyi radan edetessä. Virheet tulivat tulppaanista -1p Tvä ja -3p Tvä sekä ohjaajan ympärikiertämisestä ja tulppaanista. Omasta mielestäni näissä liikkeissä ei tapahtunut mitään kummallista. Sen sijaan ei sakotettu siitä, kun Tinja hetken seisoi ennen puolenvaihtoa edessä, jätti kyynärät ylös maahanmenossa (käskin uudelleen maahan) eikä pienestä epätarkkuudesta eteen istumisessa.
Tuomarin kommentti: “Hieno peruutus ja asennonvaihdot, sujuvat pyörähdykset.”

Hilla MES100p 1./29 ja bordercollieiden rotumestaruus.
Hilla sitten ei ollut yhtään väsynyt ja olisi voinut jakaa puolet energiastaan Tinjan kanssa. Rata loppui juuri sopivasti ennen kuin Hilla rupesi ihan tosissaan painamaan seuraamisessa. Olikin jo hieman epäilyttävää, että Hilla oli viime aikoina mennyt juuri sopivassa vireessä. Virheitä ei kuitenkaan tullut liikkeissä. Viimeisellä kyltillä toisin Hilla oletti, että jatketaan suoraan seuraamisella, joten se piti käskeä erikseen istumaan.
Tuomarin kommentti: “Sujuva ja reipas suoritus. Selkeää ohjausta. Hienot puolenvaihdot.”



Sunnuntaina oli Hillan agilitykisat. Katkesi vihdoin nollaputkikin, kun kahdelta ensimmäiseltä radalta tuli rimavitoset. Ensimmäisellä radalla Hilla tönäisi siivekettä(!) niistossa ja toisella radalla hyppäsi heti ensimmäisen esteen sekaan. Viimeinen rata olisi ollut nolla, mutta tuhma-Hilla oli jättänyt pujottelussa viimeisen välin tekemättä, kun tein keppien eteen persjätön ja tästä hylkäys. Varsin yllättävä virhe Hillalta, kun kepit se on tehnyt varmasti. Jostain syystä Hilla myös huusi radalla aika paljon, mitä se ei ole myöskään tehnyt aikaisemmin. Radat eivät olleet Hillalle muutenkaan sopivat, kun siinä oli paljon siivekkeiden ympäri pyörittelyä eikä Hilla osaa kääntyä, joten aikaa meni kääntymisiin.

Vimma on joka kisapäivä käynyt kisapaikalla treenaamassa omia juttujaan. Hyvin osaa keskittyä häiriöitä sisältävässäkin ympäristössä. Torstaina vähän jänskätti kaijuttimista kuulunut kovaääninen rumpumusiikki. Ja myös Vimman mielestä sähkögeneraattori oli aika jännittävä. Mutta sentään Vimma pelkäsi sitä lähietäisyydellä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti