sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Agilityä ja rallya


Torstaina Liekki treenasi agilityä. Liekki oli taas haluton tekemään, hidasteli ja yritti lähteä omille teilleen. Laitoin sen sitten hetkeksi kentän laitaan kiinni katselemaan, kun Tinja tekee ja sitten uusi yritys ja nyt annoin sen mennä vapaasti. Vauhtia ainakin löytyi, mutta ohjattavuus katosi ihan täysin ja Liekki valitsi ihan oman mielensä mukaan esteitä (putket olivat kaikista kivoimpia). Ilmeisesti Liekkiä kyrpii se, että sitä on pidetty hallinnassa ja yritetty kouluttaa ohjauksia ja “moitittu” liikaa omille teille lähtemisestä sekä palauteltu aika usein tekemään sitä mitä pitää tehdä. Jonkinlainen tasapaino pitäisi kuitenkin löytää sille, että Liekki tulisi myös ohjauksiin (koska nyt Liekki voi lähteä ihan tyynen rauhallisesti vastakkaiseen suuntaan minusta) että myös Liekin into säilyisi hommaan. Tokomaisesti ei voi kouluttaa, koska sitten Liekki rupeaa tahmaamaan.


Hillan ei ollut tarkoitus tehdä pariin viikkoon yhtään agilityä, että se osaisi mennä rallyssä esteet rauhallisesti. Liekkiä kuitenkin piti ärsyttää, joten Hillakin sai mennä pari kierrosta rataa. Rimat olivat 60 cm:n korkeudella, mutta silti Hilla pääsi radalla niin lujaa, että välillä itseäkin pelotti ja pari kertaa Hilla meni nurin käännöksissä kun itse jäin suorilla niin pahasti jälkeen. Puomilla joutui ekalla kerralla muistuttamaan, että ilman lupaa ei saa karata, mutta muuten teki nätisti kontaktit. Heti perään toisin treenattiin Hillan kanssa, että esteillä kuuluu myös olla tarvittaessa kontrollissa eli varmistettiin, että Hilla myös osaa tulla takaisin seuraamaan. Hillan kanssa on ollut ongelmia kierron ja vaihda-käskyn erotteluissa, joita pitäisi vielä varmistaa.

Tinja oli taas hyvällä tuulella, todennäköisesti siksi, että Tinja sai tehdä vähän agilityä. Tinjakin pääsi vähän rallyä treenaamaan ja se teki oikein onnistuneita poispäinperuutuksia eikä tainnut kertaakaan mokailla käskyjen erottelussa.

Perjantaina oli taas agilitypäivä. Hillanhan ei pitänyt treenata agilityä, mutta niin se vaan teki, kun Liekki tarvitsi taas vähän buustausta. Hillan kanssa suurin ongelma oli muistaa rata ja hävisin taas suoralle putkelle 6-0. Hilla oli hypyissäänkin huolimaton, kun rimojakin tuli aika paljon alas. Liekin kanssa tehtiin samanlainen harjoitus kuin edeltävänäkin päivänä eli se sai tehdä aika vapaasti esteitä. Nyt into säilyi, mutta mentiin jo esteitäkin huomattavasti enemmän oikeassa järjestyksessä kuin edeltävänä päivänä. Kepit oli nyt Liekille tosi vaikeat ja useamman kerran jätti kesken. Ilmeisesti vähän otti nokkiinsa vedättämisestä. Pienellä avulla saatiin kepitkin menemään. Isot koirat myös treenasivat rally-tokoa ja tekivät yhden tunnarin (Tinja kaksi). Hilla oli hyvä, mutta Tinja oli aika huolimaton ja heitteli kapulaa ihan miten sattui.


Lauantaina kisattiin rally-tokossa. Ilmoittautumisvaiheessa tuntui kisoihin ilmoittaminen ihan hyvältä idealta, mutta menomatkalla enää ei ja harkitsin vakavissani kääntyväni vain kotiin. Saavuin lahjakkaasti myöhässä paikalle ja kerkisin tutustua rataankin vain 1,5 kertaa.


Tinja MES 95p 3./20.
Virheet 1.kyltti: -1p tvä ja -3p uusi sekä 6.kyltti -1p tvä
Tuomarin kommentti: “Hienot peruutukset ja seuruu”
Ensimmäisen kyltin uusiminen meni ihan omaan piikkiini, koska annoin epäselvän käskyn. Tinja vielä osaa pyörähdykset kaikista parhaiten, mutta kun en osannut luottaa. 6. kyltin eteenmenossa Tinja ilmeisesti reagoi lähellä seisoneeseen tuomariin ja meinasi jäädä puolitiehen vinoon istumaan. Tinja tuntui varsin tahmealta eikä todellakaan niin hyvältä mitä meno oli viime vuonna. Innostusmurahduksista päätellen ongelma ei ollut Tinjassa vaan minussa eli pitää yrittää vaan mennä radat rohkeammin läpi.

Hilla MES 99p 1./20.
Virheet 6.kyltti -1p tvä
Tuomarin kommentti: “Kaunista yhteistyötä.”
Ainoa virhe tuli eteenistumisessa, jossa Hilla meinasi ensin seisoa. Näköjään näistä ei olla vielä päästy eroon, vaikka seisomisen käsky on vaihdettu ihan toiseksi ja erottelua on treenattu paljon. Hillalla oli paljon intoa ja seuraaminen meinasi mennä keulimiseksi pujottelun kohdalla, joten jouduin muistuttamaan seuraamispaikasta. Oikean puolen perusasentojen paikkaa pitää parantaa, koska Hilla puskee niissäkin eteen ja vinoon.

Yksi rallykisa selvitty ilman suuria katastrofeja. Jos selvittäisiin seuraavastakin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti