sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Kuinka Hillasta tuli shelttien rotumestari


No ei tullut, mutta olisi tullut, jos olisi ollut oikeaa rotua. Lauantaina käytiin ihan turha reissu shelttien tokon rotumestaruudessa. Hilla olisi voinut käydä kokeissa lähempänäkin (tai oikeastaan jättää käymättä). Hillalle EVL1 275,5 pisteellä ja voitto viidestä koirasta. Paska maku jäi koko kokeesta, vaikka Hilla teki ihan hyvin. Silti taas kasirivi (paitsi ruudusta kymppi). Tuomarin mielestä Hilla ennakoi kaikissa juoksuliikkeissä. No ei ennakoinut. Tarkoituksella en antanut käskyjä heti liikkurin perään, ja nätisti odotti eikä missään vaiheessa edes nykinyt.  Ensimmäisellä tavulla lähti suorittamaan, mutta ei se ole ennakointia. Oli Hillalla ihan todellisia ongelmiakin, kuten seuraamisessa keuliminen ja lieveilmiönä perusasentoon nousemistreeneille, että ei mennyt maahan. Ja possuili loppukokeissa liikkeiden väleissä, mutta oma moka, kun jätin koiran tyhjän päälle.



Tinja teki taas hyvin, mutta ei kuitenkaan. EVL0 188,5 pisteellä.  Oikeastaan Tinja teki samat virheet kuin viime kokeessakin. Hyppäsi paikkiksen luoksetulossa vasten, meni maahan jäävän istumisessa, kiertäminen oli hieman hukassa ja nollasi taas sekä ruudun että ohjatun. Ruudun eteenmenossa oli koko matkalta teipinpalasia, joten tiesin, ettei se tule onnistumaan eikä Tinja malttanutkaan mennä ihan sinne kymmeneen metriin. Kuitenkin kahdella korjauksella sain Tinja täysin ympyrän keskelle, mutta tuomarin mielestä tuli liikaa käskyjä eli nolla koko liikkeestä. Ihan kiva, kun toiset tuomarit sallii sen pari korjausta ja edes vitonen olisi riittänyt tulokseen ja samalla rotumestaruuteen, kun Tinja oli ainut sheltti EVL:ssä... Ohjatussa sitten Tinja juoksi eteenmeno ympyrän kautta kapulalle eli jätti merkin noteeraamatta. Tunnarin kohdalla nostin kädet jo pystyyn, kun se suoritettiin niin, että koira joutui juoksemaan parin metrin päästä ruudusta, ruudun taakse etsimään kapulaa (oli muuten pisin koskaan näkemäni kymmenmetrinen...). Hillan kohdalla kysyttiin haittaako suorituspaikka. No ei kai HILLAA vaikka kylväisitte koko hallin leluja täyteen, mutta Tinjaa haittaa. Tinja ihme kyllä ratkaisi tunnariongelman lopulta, kun oli ensin käynyt kysymässä liikkurilta etkö voisi pelastaa koiraparkaa jo täältä ja käynyt sitä ruutuakin katsomassa...

Hieman enemmän tympäisee koko toko. En tiedä mitä tuon Tinjan kanssa tekisi, kun ei auta onnistumisten takaaminen treeneissä eikä häiriötreenit. Silti se ei keskity. Olen täysin varma, että Tinja oli aina liikkeiden alussa tietoinen mitä oli tekemässä, mutta kerkisi sitten taas unohtaa liikkuroinnin aikana mitä oltiinkaan tekemässä. Onneksi en ilmoittanut Liekkiä rotumestaruuksiin. Oli tuomari sen verran kovakourainen luoksepäästävyydessä, että Tinjakin murahti. Liekki kuitenkin yrittää vielä tälle vuodelle saada sen TK1:n, koska tämä saattaa olla ainut vuosi, jolloin Liekillä on mahdollisuus shelttien  tokon ykkösruusukkeeseen. Tinjakin pääsee siksi siivellä ensi viikolla tokokokeeseen, vaikka tekisi mieli perua...


Treenaamisessa on aktivoitu niin paljon, että käytännön treenien sijaan tein Liekille treenilistan. Se oli tarkoitus laittaa jääkaapin seinään ja aina yliviivata sellaiset kohdat, jotka Liekille on saatu opetettua ja jotka se hallitsee. Tämä kaatui siihen, että tulostin ei suostunutkaan tulostamaan eli tämä projekti ilmeisesti aloitetaan sillä, että käyn ostamassa uuden tulostimen.

Liekin treenilista
  • Paikallaanolot
    • Liikkuminen koiran taakse
    • Istuminen 30 metrin etäisyydellä 2 minuuttia näkyvillä ja piilossa.
  • Seuraaminen
    • Juosten käännös oikeaan ja vasempaan
    • Kolmen askeleen peruutus paikaltaan ja suoraan liikkeestä
    • Oikealla seuraaminen
      • Askel vasemmalle
      • Edessä istuminen ja ohjaajan kiertäminen
  • Liikkeestä seisominen/istuminen/maahanmeno
    • Seisomaan/istumaan jääminen
    • Ohjaajan liikkuminen koiran taakse
    • Perusasentoon siirtyminen
    • Seiso-istu-maahan askeleet
  • Ruutu
    • Ruudun pongaaminen ja lähteminen 20 metrin etäisyydeltä häiriössä
    • Pysähtyminen seisomaan ja maahanmeno 20 metrin päästä
  • Noutaminen
    • Sivulla pysyminen kapulan heittäessä ja käskyn odottaminen
    • Noutamaan lähteminen käskystä
    • Kapulan ottaminen ja palautus
    • Perusasentoon luovuttamaan siirtyminen
    • Kapulan luovutus
  • Kaukot
    • Vaihtojen tekeminen 7 metrin etäisyydestä ohaajasta
    • Kolmen vaihtosarjan hallitseminen
    • Seisomaan nouseminen
  • Merkin kiertäminen
    • Merkin pongaaminen ja lähettäminen 20 metrin päästä häiriössä
    • Paluu perusasentoon
  • Tunnistusnouto
    • Oman kapulan tunnistaminen ja palauttaminen
  • Käsimerkin häivyttäminen
    • Perusasennosta seisomaan nouseminen
    • Eteen istuminen
  • Puolenvaihdot
    • Spin molempiin suuntiin
    • Puolenvaihto selän takaa
    • Puolenvaihto jalkojen välistä

Liekki ei vielä juuri ollenkaan hallitse tokon avoimen luokan liikkeitä eikä rally-tokon voittajaluokan liikkeitä. Ainoastaan ruutua ja kiertoa ollaan hieman tehty eli työmaata riittäisi loppusyksylle ja ensi keväälle. Tavoitteena olisi ehkä loppukeväästä tokon avoin luokka, jos halutaan SM-kisoihin? Liekin kyllä pitäisi sitä varten kasvaa henkisesti aika paljon. Ja pitäisi ruveta treenaamaankin, jos haluaa koiran kanssa kisata ensi vuonna.



Ehkä hyödyttäisi tehdä samanlaiset listat noille isommillekin koirille, mutta en tiedä mitä sinne kirjoittaisi. Rupeaisiko harjoittelemaan kaiken maailman turhia temppuja, joilla ei ole mitään tekemistä minkään harrastuslajin kanssa? Rally-tokoonkin tuli uusia kylttejä, mutta ei jaksa pätkääkään kiinnostaa. Isot koirat osaa jo ne kaikki eikä muutenkaan rally-toko tällä hetkellä innosta.

Hilla kävi kokeilemassa lauantain kokeen jälkeen täyskorkeaa pk-A:ta. Tippui taas alas... Sain lopulta Hillan menemään A:n yli, mutta näkee, että ennen ilman mitään ongelmia ja keveästi  A:n yli kiiveennyt koira joutuu taistelemaan, että pääsee yli. Ei taida oikeassa takajalassa olla enää ponnistusvoimaa, ja jos esteiden yli ei pääse niin ei saa tulostakaan eikä ole mitään järkeä treenata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti