Torstaina oli treenattiin nurmikentällä. Liekki ei pystynyt keskittymään yhtään, kun sillä oli aivan liikaa energiaa, joten pujottelun ja seisomaan nousemisen treenaamisesta ei tullut yhtään mitään. Hilla ontui taas lievästi (joka toisin katosi iltaan mennessä), joten se ei saanut tehdä mitään. Tinjan kanssa aloitettiin uusi projekti opettaa merkille uusi vihjesana, josta Tinja toivottavasti oppii etsimään kartiota vasemmalta sivulta. Lisäksi tähän lisättiin vielä ristikkäinen käsi näyttäväksi kädeksi lähetyksessä, jos vaikka Tinja oppisi vihdoinkin lähtemään oikeaan suuntaan. Tinja teki liikkuroituna myös kiertohyppynoudon. Kierto sujui todella hyvin, mutta sitten piti tulla nouto-osuudessa hypyn ohi. Uusittuna teki kuitenkin ihan mallikkaasti.
![]() |
Oman elämänsä mielensäpahoittaja: koskaan ei saa mitään tehdä. |
Perjantaina käytiin pitkästä aikaa treenaamassa hallissa agilityä. Liekille valittiin radaksi muutama vuosi sitten Lee Gibsonin koulutuksessa ollut rata. Ainoastaan lyhyen putken tilalle lisäsin keinun ja muurin tilalla oli pituus. Pituutta ei ollakaan Liekin kanssa tehty pitkään aikaa ja se aiheuttikin Liekille vähän hämmennystä onko se oikeasti hypättävä este. Keinun Liekki teki kuitenkin ihan reippaasti vaikka edelleen vähän pelkään alasmenoliikettä. Itse kuitenkin aina halusi sinne kiivetä myös silloin kun ei olisi tarvinnut, kun keinulta sai aina palkkaa. Liekki meni varsin kivasti. Ainoa vaikea kohta oli 4.esteen niisto, jossa Liekki aika monta kertaa jatkoi vaan suoraan putkeen. Estehakuisuutta Liekistä löytyy kyllä.
Tinja teki samaa rataa ja oli ihan surkea. Niistoa se ei osannut ja kahdella viimeisellä esteellä ei löytynyt yhtään omaa estehakuisuutta. Nopea se on silloin, kun sille kerkiää infota esteet ajoissa, ettei se vaan jää räksyttämään. Liekki harjoitteli myös kuudella suoralla kepillä pujottelua ja välillä onnistui oikein hyvin pujottelu.
Koirat treenasivat myös rally-tokoa. Ratana avoimen luokan rata. Pitkä juoksupätkä pujoitteluineen oli Liekille vaikea, mutta istu-seiso sujui todella hyvin. Liekki oli toisin jo aika väsynyt agilityn treenaamisesta, joten ihan hirveästi ei enää puhtia löytynyt. Hillan kanssa treenattiin seuraamista ja siinä Hilla on hyvin sisäistänyt, että enää ei saa käskyllä pompata. Tinja teki hallin päästä päähän eteenmenon eikä tietysti onnistunut kerralla...
Lauantaina treenattiin nurmikentällä. Liekki aloitti kuuden kepin pujottelulla, jossa mentiin aika paljon taaksepäin. Liekki masentui niin paljon virheistä, että ei meinannut suostua tekemään enää koko keppejäkään. Vinokeppeihin palaamalla meni kuitenkin taas reippaasti. Aika haastavaa saada nuo kepit näköjään ihan pystyasentoon.
Varsinaisesti sitten treenattiin rallytokoa. Radaksi oli valittu Liekkiä varten 2.4.18 Jyväskylän AVO-rata. Tinja ja Hilla saivat tehdän radan läpi molemmin puolin seuraten. Tinja oli yllättävän hyvä. Hillalla tuli kontaktin tiputtelua “hypyn” jälkeen vasemmalla seuraamisessa, johon pitää lähteä puuttumaan, kunhan Hillan jalka kestää kunnon treenaamisen. Tinja ja Hilla harjoittelivat myös merkille uutta vihjesanaa ja käsimerkkiä. Tinja on oppinut varsin nopeasti, joten Tinja saakin harjoitella seuraavaksi häiriöiden kanssa.
Liekki teki varsin kivasti oman ratatreeninsä. Vaikeaksi osottautui pyörähdys ja heti perään eteen istuminen, jossa Liekki tarjoili vaan uudestaan pyörähtämistä. Istu-seiso myös oli ensin ihan unohduksissa, vaikka edellispäivänä sujuikin hallissa todela hyvin. Muisti senkin kyllä lopulta, mutta hirmuisen varmalta ei vielä tunnu. 90 asteen käännöksissä, joissa pysähdytään, tahtoo näköjään Liekki ennakoida isompaa käännöstä. Houkutus sujui sen sijaan todella hyvin, vaikka siellä olikin Liekin omia leluja. Seuraavaksi pitääkin laittaa häiriöksi jotain vieraampaa ja ruokaa. Aika paljon näköjään on avoimessa asioita mitä Liekki ei ihan vielä hallitse. Ja enää kaksi viikkoa aikaa treenata.
Sunnuntaina treenattiin hiekkakentällä. Tinja ja Hilla tokoa ja Liekki rally-tokoa. Tinja teki kaikki EVL-liikkeet, toisin palkaten ja välillä vähän liikkeitä hioen. Paikkiksen koirat tekivät yhdessä. Liekkikin osasi olla hienosti istumassa, vaikka olin piilossa. Sheltit ei kuitenkaan tunnistaneet omaa nimeään, joten Tinjan sai muutaman kerran palauttaa takaisin makaamaan ettei lähtenyt väärän koiran nimellä. Tinja teki yksilöliikkeet kahdessa erässä. Kahteen kertaa Tinjalla oli aika pahasti korvat hukassa.
Kaukot
Nämä onnistui oikein kivasti. Ainoastaan s-i vaihdossa tuli hieman eteen.
Ruutu
Eteenmeno olikin vaikea, koska Liekin rally-kyltit olivat ihan vieressä vasemmalla puolen. Sinne Tinja suuntasikin ensin ja vastan kun näytin linjan, niin teki eteenmenon oikein. Ruutu hyvä, samoin luoksetulo.
Ohjattu
Merkki oli hieno, mutta ei kuunnellut suuntakäskyjä vaan sinkosi ihan muualle kuin missä kapulat oli. Uusittuna Tinja teki koko homman ihan kunnolla.
Tunnari
Hyvä tunnari.
Kiertohyppynouto
Kierto onnistui ja pysähtyminen istumaan, mutta sitten ei voinut kuunnella suuntakäskyjä ja kävi katsomassa luoksetulon kartiot...
Zeta
Kaikki jäävät oikein eikä muutakaan moitittavaa.
Luoksetulo
Vauhtia oli ainakin, mutta stopit hieman venähtivät.
Seuraaminen
Tinja oli vähän turhan iloinen ja edisti aika reippaasti paikoitellen. Pientä seilaamista myös. Peruutuksessa käännöksissä vasempaan ei tahtonut rintamasuunta pysyä tarpeeksi hyvin.
Hilla sai tehdä neljä liikettä: tunnarin, kaukot, zetan ja seuraamisen. Tunnari meni oikein hienosti, samoin kaukot. Ainoastaani i-s seisominen tahtoo jäädä hieman vajaaksi. Zetassa istuminen tuntui hieman hitaalta, mutta istui kuitenkin ja teki muuten ihan kivasti. Seuraaminen ei ollut ihan vielä sillä tasolla kuin haluaisin, mutta pitääkin ruveta treenaamaan enemmän liikettä perusasennon sijaan.
Liekki treenasi rally-tokoa seuraavalla tehtäväpätkällä:
Vaikeaa oli varsinkin, kun Liekki ahdistui ympärillä kuuluneista äänistä. Urheasti kuitenkin koko ajan yritti. Pyörähdys ei näköjään ole vielä kovin varma, kun liikutaan. Eteen istumiset sujui kuitenkin nyt oikein hyvin. Seisomaan nouseminenkaan ei vielä ihan varmasti sujunut, mutta siitä se pikkuhiljaa lähtee etenemään.