keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Marianne Forsellin koulutus sekä videotehtäviä


Maanantaina uskallettiin kuitenkin mennä treenaamaan hallille tokoa ja rallytokoa. Hilla ja Tinja tekivät ensin kisanomaisesti ruudun, kaukot ja tunnarin.

Tinja
Ruutu
Tinjasta pitää olla ylpeä. Selvitti ruudun, vaikka saatiin yllättävää häiriötä, kun vieras ihminen käveli kentällä ja ruudun lähistöllä. Jouduin toisin virittelemään eteenmenoon todella pitkään, mutta teki sen kuitenkin hyvin ja eteni hyvin kahden pitkän häiriöteipin yli ihan viimeiselle häiriöteipille saakka. Ruutuun meni sivusta, koska vieras ihminen häiritsi sen verran.
Kaukot
Pientä säröä kaukotekniikassa (malttamattomuutta) ja oli edennyt hieman, mutta en saanut täysin kiinni missä vaihdossa vika oli. Teki kuitenkin kaikki vaihdot yhdellä käskyllä.
Tunnari
Tässä ei muistaakseni mitään ongelmaa, mutta hieman käsitteli taas kapulaa rumasti.

Hilla
Ruutu
Eteni ihan hyvällä vauhdilla eteenmenossa ja suoraan. Ruudun pysähtyminen oli hieman hidas, mutta ei kuitenkaan paha. Ei mitään isoa tullut.
Kaukot
Hyvin teki pelkillä sanallisilla käskyillä. Taisi kääntyä kuitenkin hieman vinoon vaihdoissa.
Tunnari
Ei mitään ongelmaa etsinnässä. Nosti heti oman kohdalla. Palautuksessa taas tiputti raville juuri ennen perusasentoon kääntymistä.

Liekkikin teki pienen “kisamaisen” pätkän (toisin palkattuna), johon kuului kaukot, kapulan pito ja luoksetulo. Liekillä oli vaikeaa tehdä häiriössä eikä kapula meinannut millään pysyä suussa. Liekki harjoitteli myös maton yli juoksemista ja rengasta. Matolle osuminen oli erittäin haastavaa aukeassa tilassa. Renkaan läpi sen sijaan mentiin reippaasti. Tinja ja Hilla harjoittelivat lopuksi vielä rally-tokon muutamaa liikettä. Hilla lähinnä pyörähdys-puolenvaihtoja.

Keskiviikkona oli Hillan ja Liekin agilitypäivä. Hilla totesi, että tätä hän on halunnut tehdä ja meni erittäin kovaa 60 cm:n rimoista huolimatta. Tehtiin Hillan ja Liekin kanssa kahta helpohkoa pätkää. Hillan kanssa ei mitään ihmeellistä, mitä nyt innoissaan irtoili liian pitkälle ja minä saisin ohjata rohkeammin varsinkin, kun Hilla menee kovaa. Hillan kanssa alettiin kuitenkin työstää vihdoin juoksupuomia. Aloitettiin täyskorkealla puomilla, koska en osaa säätää puomeja matalaksi. Ensimmäinen kriteeri on vain saada Hilla juoksemaan läpi ilman, että tarjoaa pysähtymistä päähän. Tämän harjoituksen ehkä voisi ensin liittää vaan maassa olevaan puomin ramppiin. Ei tarvitse mennä vähään aikaan kisoihin.

Liekin kanssa treenattiin ehkä taas hieman liikaa, mutta hyvin jaksoi tehdä koko ajan. Liekistä on tulossa hieman tuhma, sillä se käy minun selän takana hyppimässä esteitä. Takaakierto on vielä haastava, koska Liekin mielestä koko este tulee kiertää hirveää vauhtia. Sen sijaan pakkovalssin se ymmärtää todella hyvin. Renkaan menee jo reippaasti, mutta vaatii edelleen aika isoja apuja, että osuu oikeaan kohtaan eli vielä sen rengas-osan hakeminen vaatii harjoittelua. Keinu on mennyt hieman taaksepäin, kun Liekki tekee nyt sitä täysin yksin. Ihan ei luottamus riitä mennä reippaasti päähän asti. Liekki tutustui ensimmäisen kerran pussiin. Sitä mentiin ihan reippaasti, kunhan vaan päästä näkyi hieman valoa.


Lauantaina sitten Marianne Forsellin tokokoulutus. Osallistuin siihen kahdella koiralla, Liekillä ja Tinjalla. Liekki oli aika turhake, mutta sille kai tekee ihan hyvää, että välillä joutuu ihmisten ilmoillekin. Minäkin olin jopa kohtuullisen reipas, vaikka ehkä toko ei ole nyt ihan lempijuttuja tällä hetkellä.

Liekki
Liekki ei kyllä paljoakaan ihmeellisyyksiä tehnyt. Se jo järkyttyi hallin ovella, kun aivan liian iso koira tuli vastaan ja Liekin mielestä myös kouluttaja oli aika epäilyttävä. Liekin osalta suurin osa koulutusajasta meni vain jännittämiseen. Teki se kuitenkin joitain ihan hyviäkin pätkiä, kuten alokasluokan hyppyä ja kaukovaihtoja. Ja Liekki suoritui tosi hienosti lopun ryhmäpaikkiksesta. Vain pienestä nuuskuttelusta joutui alussa huomauttamaan, mutta muuten pysyi paikoillaan kuin tatti ja hienosti osasi mennä maahan ja tulla takaisin perusasentoon. Oli myös ihan rennon oloinen paikkiksessa, vaikka oli aivan vieraan koiran vieressä.
  • Luoksetulon alkeita niin, että heittää namin kauemmas, koira saa hakea namin ja ohjaaja liikkuu samalla juosten kauemmas. Tätä voi tehdä silloin, kun ei tahdo jättää koiraa paikalleen odottamaan.
  • Liekin kanssa pitää myös muistaa vahvistaa paikallaan pysymistä (ei lähde, mutta on ehkä hieman varautunut jännissä tilanteissa)
  • Kaukoissa muistaa pitää kriteerit: osaa hyvät vaihdot, mutta pitää vahvistaa, koska nyt tekniikka hieman vaihtelee. Muutenkin olisi hyvä miettiä kriteerit tarkemmiksi.
  • Kontaktia tulee vahvistaa paljon → ei voi osata pitää seuraamisessakaan, jos ei osaa pitää perusasennossakaan (nyt toisin ympäristö oli todella haastava). Kontakti-palkkauksen väliin joku aktiivoiva temppu esim. pyörähdys tai namin tavoittelu hypäten (Liekki ei halunnut hypätä ilmeisesti siksi, että sille on huomaamatta vahvistettu, että itse ei saa namia tavoitella).
Tinja
Tinjan vuorolla tehtiin meidän ikuisuusongelmaa eli keskityttiin kuuntelemattomuuteen ja häiriöiden sietoon. Ensimmäisenä tehtiin kisamainen kokonaisuus, johon kuului häiriköity luoksetulo (Tinja ei lähtenyt namilla houkutteluun, mutta jumitti kuitenkin siihen niin paljon, että vaati tuplakäskyt jokaiseen luoksetulokäskyyn ja jokaisessa pysähtymisessä katsoi Mariannea), zeta, kiertohyppynouto ja tunnari. Kaikesta lopusta selvityi mutta oli aika huolimattoman oloinen vaikka mitään isoja virheitä ei tullutkaan. Zetassa saatiin mielenkiintoinen ongelma esille, kun Tinja teki jääviä liikkurin käskyllä. Marianne kyllä kehui, että Tinja on kehittynyt hirveästi vuoden aikana.
  • Häiriötreenien jatkaminen. Zetaan voi toistaa uudelleen seuraamiskäskyn, kun liikkuri antaa omansa eli Tinjan pitäisi erottaa jäävät ja seuraamis-käsky toisistaan. Myöhemmin sitten myös harjoitella myös sitä ettei mitään sanota, mutta silti pitäisi pystyä jatkamaan seuraamista.
  • Tinjalla erittäin vahvoja odotuksia seuraamiiseen lähtöön eli pomppaa eteenpäin pelkästä käskystä: nyt pitäisi opetella, että seuraamis-käskyllä pysytään perusasennossa ja liikkeelle lähdetään vasta sitten kun oikeasti liikutaan. Myöhemmin hyvä tiukentaa kriteeriä vasemman jalan seuraamiseksi.
Muuta ehkä koulutuksesta mukaan tarttunutta:
  • Häiriöitä zetaan: koira on hihnassa, hinan pää avustajalla. Avustaja vetää hihnasta jäävän jälkeen ← lisää varmuutta asentoihin.
  • Tunnari
    • Tunnarille lähetyksessä koiran pysäyttäminen ennen tunnaria ja rauhoittaminen.
    • Vauhdin hakeminen palautukseen: koira jätetään kapuloiden taakse ja oikea näytetään. Alkuun yksi kapula ja pikku hiljaa lisätään kapuloiden määrää. Tunnarikapula vaihdetaan lennosta namiin. Harjoitus suunniteltava siten, että ei tarvitse kuitata oikean nostoa kapuloilla.
  • Perusasentoon hakemisen tekniikan opettaminen eli nätin pyörähdyksen saaminen: ohjaaja siirtyy koiran hännän kohdalle, koiran ja ohjaajan naamat eri suuntiin. Tästä pyydetään koira sivulle.
  • Noutoon intoa: avustaja pitää koirasta kiinni ja ohjaaja hakee kapulan heiton jälkeen.
  • Vanhalle kokeneelle koiralle tulee keksiä jatkuvasti uusia kriteereitä, jotta tekemisen mielekkyys säilyy
  • Maahanmenoon voidaan saada katse eteen etupalkalla.
  • Luoksetulossa takapalkan käyttö: koira saadaan pysähtymään suorana, kun ohjaaja määrittelee kumpaa kautta kääntymällä koira saa hakea takapalkan.

Hillakin treenasi hieman väliajoilla rally-tokoa ja tokoa. Tokossa tehtiin luoksetulon läpijuoksua sekä merkin kiertoa niin, että Hilla vaan sai juosta. Zeta myös. Hillalla olisi riittänyt intoa tehdä enemmänkin.

Sunnuntaina olin itse kouluttamassa rally-tokoa, mutta maanantaina sitten videoitiin taas Sporttirakin kurssille välivideoita. Tinjan kuuntelutreeni videoituna:


Tinja teki vielä eteenmenon uusiksi kosketusalustalle ja sillä onnistui erinomaisesti. Hilla teki saman harjoituksen kuin Tinjakin. Ohjatussa merkki oli hyvä, haku vasemmalle myös, mutta palautuksessa pientä epätarkkuutta. Zetassa istuminen oli hieman huono mutta istui kuitenkin. Seuraamisessa tuntui olevan ehkä pikkuisen ylivireinen. Ruudun eteenmeno oli tosi huono, joten sitä jumppailtiin tosi pitkään. Ruutuun sai mennä kerran, mutta ei tehty seuraamiskaaviota. Sekä eteenmenon että ruudun pysähtyminen olivat tosi nihkeitä.

Sekä seuraava pieni rally-tokoharjoitus:




Hillalla ei meinannut alkuun millään sujua eteen istuminen. Pienen muistuttelun jälkeen alkoi nekin taas sujua. Tinja kävi epäilyttävän kuumana. Kohta se on yhtä hullu kuin Hillakin. Liekin suoritus salakuvattiin:


Liekki oli päivän ainoa onnistuja. Liekin kanssa ehdittiin myös harjoitella onnistuneesti maton yli juoksemista, ruudun hakemista (lelu valmiina ruudussa), noutoa, kontaktin pitämistä sekä kaukojen vaihtoja. Liekki on aika hauska pikku elukka. Sitten kun se osaa jotain, niin se oikeasti osaa ja tekee tosi varmasti. Saisi vielä sille jotenkin kerrottua mitä halutaan, niin siitä varmasti tulee todella suoritusvarma. Liekki on varsin hauska, kun sen kanssa on tehty enemmän “kisamaisia” kokonaisuuksia, niin se selkeästi syttyy niistä enemmän ja tekeminen paranee huomattavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti