torstai 28. joulukuuta 2017

Tavoitteet vuodella 2018


Jos ennen vuoden 2018 tavotteiden asettamista katsottaisiin miten vuosi 2017 meni.

Hilla kisasi vuonna 2017 kahdeksan kertaa tokossa; seitsemän EVL1:stä ja yksi EVL2 (ja tämäkin vain siksi, että nollasin itse kävelemällä zetan väärin). Pistekeskiarvio 276,25p. Suurimpina saavutuksina tokon saralta EVL1 SM-kisoissa ja 21. sija eli oli aika hilkulla finaaliin pääseminen. Lisäksi Keski-Pohjanmaan piirimestaruus, mutta tässä meillä ei kyllä ollut oikein haastajiakaan. Tokon osalta olikin varsin kiva vuosi, mutta ensi vuonna varmasti saadaan taas tiputettua tulosta reippaasti, kun kierretään valintakokeet.

Rally-tokossa Hilla kisasi kymmenen kertaa ja pistekeskiarvo 95,4p. SM-kisoissa karsintaradan toinen ja kokonaistuloksissa 6.sija. Tulevana vuonna voisi olla pilaamatta Hillan mahdollisuuksia... Ja piirimestaruuksissa toinen sija.

Agilityssä kisattiin minun ohjaamanani 46 starttia ja lainaohjaajalla viisi. Minä tein Hillan kanssa tänä vuonna neljä nollaa eli nollaprosentti on surkeat 8,7%. Sentään yksi agilityserti saatiin Hillan elämän ensimmäisellä kolmosten voittonollalla. Ja Hilla teki para-SM-kisoissa lainaohjaajalla voittonollan yhdellä radalla (ja toisella radalla ei sitten malttanut kuunnella). Kontaktien osumisprosentti on ollut nollaprosenttiakin huonompi...

Hilla teki myös uuden lajivaltauksen ja kisasi pk-jäljellä JK1-koularin oikein mallikkaalla tuloksella: kaikki jälkikepit löytyi ja se yksi tarvittava esine nousi esineruudusta. Tottiskin oli ihan kelvollinen, kun ampumisesta päästiin yli. Ja tämä saavutettiin käytännössä vain yhden kesän treeneillä!


Tinja kisasi aika monta tokokoetta voittajassa, mutta lopulta tuli se TK3. Eipä mennyt siihenkään projektiin kuin kolme vuotta... Yksi EVL-koekin käytiin kolmostuloksella. Tinja omaan tapaansa teki kaikki vaikeat osuudet ja nollaili sitten liikkeitä helpoissa kohdissa. Mutta varsin iloisesti Tinja on koko vuonna tehnyt.

Rally-tokossa sen sijaan Tinja on loistanut varsinkin loppuvuodesta. Tinja kisasi yhdeksässä radalla, pistekeskiarvo 94p. Parhaimmat saavutukset kuitenkin SM-kisojen yhteistuloksissa 5. sija sekä finaaliradan kolmas, sekä piirimestaruusvoitto. Tinja tulee olemaan varsin kova vastus ensi vuonna. ;)

Liekki saapui keväällä. Liekistä ei ole tässä vaiheessa muuta sanottavaa kuin, että uhkaavasti näyttää siltä, että siitä on kasvamassa Tinjaakin hullumpi koira.


Tavoitteet vuodelle 2018:

Hilla
  • Toko
    • EVL1 SM-kisoissa
    • Piirimestaruus
    • Vähintään pari EVL1:stä valintakokeissa
  • Rally-toko
    • SM-kisoissa finaaliradalle ja kymmenen parhaan joukkoon.
  • Agility
    • FI AVA ja hyppäri-SERT
    • Juoksukontaktien opettelua
    • Kisataan maks. 60 starttia
  • Jälki
    • JK2 ja JK3


Tinja
  • Toko
    • Yksi EVL1 tai edes EVL2
  • Rally-toko
    • SM-kisoissa finaaliradalle ja kolmen parhaan joukkoon.


Liekki
  • Löydettäisiin yhteinen sävel tehdä hommia yhdessä.
  • Toko
    • SM-kisoihin alokasluokassa. Ei tehdä väkisin, jos ei ole valmis.
  • Rally-toko
    • SM-kisoihin alokasluokassa. Ei tehdä väkisin, jos ei ole valmis.
  • Agility
    • Juoksukontaktien opettelua
    • Kisaamisen aloittaminen loppuvuodesta

maanantai 25. joulukuuta 2017

Uusia treenitapoja

Viimeisen kahden viikon aikana treenit ovat jääneet hyvin vähäisiksi. Toissa viikolla koirat olivat kolme yötä hoidossa, kun itse olin Helsingissä työn puolesta koulutuksessa. Hilla ja Liekki olivat kuulema viihtyneet hyvin (Hillalla oli oma malikka-leikkikaveri). Tinjan kanssa kuulema oli mennyt sukset ristiin, se oli yrittänyt pari kertaa häipyä paikalta, ei vahingossakaan ollut samassa huoneessa hoitajan kanssa ja yrittänyt syödä yhden ruokasäkin tyhjäksi. Tinja ei nyt muutenkaan pidä kenestäkään, joten ei ole mitenkään poikkeavaa. Pihalla se oli viihtynyt siinä vaiheessa (ilman karkaamisyrityksiä) kun sille oli nakattu ruokaa lumihankeen etsittäväksi.

Liekin osalta ei olla treenattu lainkaan.Viime viikon lopulla yritettiin hallissa tehdä jotain, mutta lämpöpuhallin pääsi taas säikäyttämään Liekin ja siihen jäi sitten Liekin treenit. Varkaudessa olisi kyllä tehnyt ihan mielellään ja innoissaan täysin uudessa hallissa. Ei pelännyt yhtään ja ihan innoissaan liikkui uudessa paikassa, joten ei kai tuo Liekki täysin toivoton vielä ole.

Isot koirat ovat sitten treenailleet Oilin koulutuksesta kerättyjä juttuja. Lähinnä kaukoissa on tehty paljon kuuntelutreeniä niin, että vaihtoja on tehty pelkillä sanallisilla käskyillä, selkä koiraan päin ja yllätetty koira vaihdolla jo poiskävelyvaiheessa. Hilla on saanut varsin paljon topakkuutta vaihtoihin näin yksinkertaisella treenillä, hieman toisin joutuu jossain vaiheessa keskustelemaan, että innosta huolimatta vaihdot tulee tehdä hyvällä tekniikalla. Vähän on Hillan kanssa myös vaikeuksia erottelussa. Tinjan kanssa on sitten jouduttu miettimään enemmän sitä kuuntelua.

Torstai-iltana EVL-koirat tekivät kuuntelutreenin (napattu tämäkin Oilin koulutuksesta). Ensin ohjattu, vasen haettavana ruudun vierestä. Perään zeta, ruudun kartio oli zetan viimeinen merkki. Ruutu niin, että eteenmenossa piti juosta yhden kartion yli. Siihen perään vielä kiertohyppynouto niin, että kierrettävä  kartio oli ihan ruudun vieressä. Viimeiseksi vielä tunnari, jossa oli yksi väärä kapula erillään muuten kisamaisesta tunnarista.

Hilla teki varsin kivasti kaiken. Suurin ongelma oli kiertohyppynoudossa, jossa Hilla valkkasi ruudun kartion kierrettäväksi. Oli selkeästi Hillan osalta tälläinen arvotuskysymys, kun ei meinannut edes oikean kartion näyttämisen jälkeen suostua kiertämään oikeaa kartiota. Ruudussa kartio eteenmenomatkalla sotki hieman Hillan ajatuksia, joten meni hitaasti. Ennakoi myös ruudussa varsin voimakkaasti pysäytystä. Tunnarissa tiputti raville hieman ennen perusasentoon siirtymistä. Tinjalla oli huomattavasti enemmän ongelmia selviytyä harjoituksesta, mutta ei tullut yllätyksenä. Zeta oli ainut mikä Tinjalla meni heti kerrasta todella hienosti. Ohjatussa ei olisi halunnut tehdä merkkiä. Ruudun eteenmenossa kartio välissä oli vielä liian vaikea, samoin kuin ruudun pongaaminen häiriöiden keskeltä. Myös Tinja kiersi ruudun kartion kierrossa, mutta luopui siitä huomattavasti helpommin kuin Hilla.

Oili Huotarin tokokoulutus

Noin viikko sitten olin kuuntelemassa Oili Huotarin tokokoulutusta Varkaudessa. Koulutus alkoi noin tunnin mittaiselta luennolla ja sitten oli yksittäisten koirien koulutusta.

Luennolta parhaiten mieltä Oilin luettelemat pari syytä miksi ei kehitytä: Pelätään niin paljon virheiden tekemistä, että ei uskalleta tehdä mitään. Odotetaan, että koiran pystyisi pennusta lähtien kouluttamaan täysin virheettömästi ja virheen sattuessa koira on täysin pilalla. Toisena syynä sitten se, että käydään koulutuksissa, mutta ei tehdä itse lainkaan aktiivista ajatusprosessia välissä ja yritetä ratkasta ongelmia itse. Taitavempia kouluttajia ei ole välttämättä ne, jotka käyvät paljon (eri) koulutuksissa, vaan paljon yksin treenaajissakin on todella paljon taitavia kouluttajia (miettivät itsekin ratkaisuja ongelmatilanteisiin). Oili kritisoi myös hieman teorian kautta opettamista; ohjaajat jäävät ongelmatilanteissa miettimään liian pitäksi aikaa koulutusteorian kautta ratkaisua ja hetki meni jo ohi. Koiran koulutuksessa kuitenkin pitäisi aina kyetä elämään hetkessä.

Motivaation rakentamista Oilikin painotti tosi paljon luennollaan. Hetkeen ei olekaan ollut kouluttajaa, joka ei olisi tätä painottanut. Motivaatiolla tarkoitetaan motivaatiota ohjaajaa kohtaan. Sosiaalinen palkka myös tärkeä ja sitä lähdetään rakentamaan pienillä jutuilla ihan pennusta saakka. Sosiaallinen palkka ei kuitenkaan saa tarkoittaa koiralla palkan (lelun) odotusta ja haluamista. Suhde rakennetaan kotona ja vasta kun motivaatio on kunnossa, niin voidaan aloittaa pennun tokon treenaaminen kentällä/hallissa.

Koulutuksessa oli mukana kaksi viisi ja seitsemän kuukauden ikäiset kultaisennoutajan ja bordercollien pentu. Vaikka luennolla Oili olikin korostanut motivaation rakentamisen tärkeyttä mm. leikkimällä, niin nämä pennut tekivät omilla vuoroillaan huomattavasti enemmän eri juttuja vähemmällä palkalla mitä Liekki, kohta 11 kuukautta vanha. Pennut tekivät mm. varsin pitkiä seuraamispätkiä imuttamalla. Tämä ehkä vähän jäi ihmetyttämään, mutta molemmat pennut tekivät kuitenkin innokaasti.

Oili korosti luennolla myös, että pentujen osalta pitäisi malttaa odottaa rauhassa ja katsoa miten ne kehittyvät, että ei pentuvaiheessa vaan lietso vanhingossa liikaa kiihkeyttä. Pennulle opetettavia perusasioita ovat nouto, perusasento, jäävät (kaikki asennot) sekä seuraaminen. Näitä kaikkia täytyy vahvistaa koko ajan, myös aikuisena, kuitenkin rinnalla tehdään koko ajan jotain kivaa kuten juoksuliikkeitä.

Oili itse ei sallisi lainkaan haistelua treenikentällä eikä myöskään koiran sosiaalista kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa. Vieraiden ihmisten tulisi olla treenikentällä ilmaa. Varsinkin luonnostaan hyvin sosiaallisten koirien kanssa tässä tulisi olla hyvin tarkka. Oili suositteli myös vahvasti opettamaan jonkin rauhoittumiskäskyn väliajoille. Itse hän opettaa tämän koirille kotona, silloin kun ne ovat muutenkin rauhallisessa mielentilassa eikä palkkaa tästä millään namilla tai lelulla, jotta tähän “liikkeeseen” ei muodostuisi mitään palkan odotusta. Odottelukäsky on rennompi kuin tokon maahankäsky, mutta silloinkin on pysyttävä paikallaan eikä saa haistella.

Yksittäisten koirien koulutuksesta kokosin vaan itselleni lähinnä uusia kaluja työpakkiin tai joitain vahvistuksia omiin ajatuksiin enkä viitsinyt kirjoittaa ylös ihan kaikkea informaatiota ylös, koska monet näistä oli sellaisia, jotka on jo itselläni tiedossa. Muutamaa asiaa on jo keritty omien koirien kanssa kokeillakin.

  • Maahanmenossa opettaa koira katsomaan eteenpäin? Tätä mietittiin sellaiselle koiralle, joka halusi pitää tiukasti kontaktia ohjaajaansa ja siksi helposti jätti ainakin toisen kyynärpäänsä ilmaan maahanmenossa. Itse mietin lähinnä Hillalle kaukoihin, koska kiertyy sivulla maahanmenoissa sen verran paljon, että ensimmäinen kaukoasento on hieman hankala.
  • Eri käskyt kaukoihin / muihin maahanmenoihin.
  • Ruudun opetuksen vaiheet: 1. juokseminen ruutuun, 2. oikean paikan haku ja 3. pysyminen ruudussa.
  • Itsekin oi heittää namin häiriöksi luoksetulossa. Yhdelle koiralle tehtiin aika samoja häiriöharjoituksia kuin Tinjalle Mariannen kevään koulutuksessa.
  • Tunnarin opetuksen aloitus: yksi oma piilossa ruutunauhan tms. alla ja vääriä lisätään pikkuhiljaa hieman kauemmaksi ja sitten siirretään kasoja lähemmäksi toisiaan.
  • Koira ei saa olla liikaa namin perään kaukoissa eli koiran pitää osata luopuminen.
  • Tiukan kierron opettaminen namialustalla/lelulla niin, että palkka on linjasta huomattavasti sivulla vastakkaisella puolella mistä koira tulee kierrosta. Mennessään koiran tulee ensin ohittaa palkka. Tiukkaa kiertoa voidaan treenata myös käskyttämällä koira kiertämään useasti sama kartio ympäri eli koira ei tule tässä missään vaiheessa ohjaajan tykö. Hyviä kiertoa on myös saatu sillä, että koiralla on ollut nami aina kartion takana. Kisatilanteissa tällöin koira tsekkaa nopeasti onko kartion takana palkka, jos ei, niin palaa saman tien ohjaajansa luokse.
  • Kaukoihin parempaa kuuntelua tekemällä ilman käsimerkkejä / selkä koiraan päin. Koiran voi myös yllättää antamalla yllättäen käsky, kun on kävelemässä koirasta poispäin. Kaukoihin lisää vaikeutta, kun ohjaajan takana on häiriöihminen käskyttämässä koiraa.
  • Perusasentoon siirtymisessä opettaa koira pyörähtämään käden alla perusasentoon, jotta koira ei alkaisi ennakoimaan perusasentoa ja lähde kääntymään liian aikaisin / peruuttamaan perusasentopaikalle.

Tiukan kierron opettaminen (yksi vaihtoehto). Punainen kartio, nuoli on koiran juoksulinja ja musta palkki on palkka.

Vaikka kuunteluoppilapaikkojen arvostus tuntuu olevan aika voimakkaassa laskussa eikä ihmiset ole enää valmiita menemään koulutuksiin pelkästään kuuntelemaan, niin sain itse ihan paljon irti koulutuksesta, vaikka omat koirat eivät olleetkaan koulutuspaikoilla. Toisin keväällä olisi suunnitelmissa ottaa yksäri Oililta jossain vaiheessa.

maanantai 11. joulukuuta 2017

Oma paikka maailmankaikkeudessa

Tällä viikolla treenattiin meitä paremmassa seurassa tokoa. Sai varsin hyvän muistuksen, että missä oikeasti mennään ja olisi aika paljon parannettavaa... Aika harmaavarpunen Hilla on oikeisiin huippukoiriin verrattuna suorituksissaan. Hilla on tällä viikolla keskittynyt eteenmenoihin (ainoa epävarma osuus enää) ja kaukoissa täysiin asennonvaihtoihin. Ja Hilla vihdoin aloitti harjoittelemaan korjaukset ruudun eteenmenoon, onhan tässä jo uudet säännöt kerinneet olla jo pari vuotta. Kaukot tuntuvat menneen vaan taaksepäin tehotreenistä ja nyt Hilla ei nouse senkään vertaa istuvaan asentoon kuin aikaisemmin. Luoksetulon pysäytystenkin treenaaminen lopetettiin hetkeksi, kun nekin meni vaan treenaamalla taaksepäin. Ruutua pitää tehdä taas todella paljon niin, että on lelu ruudun takana, koska Hilla taas ennakoi pysäytystä.

Liekki on aika pitkälle määritellyt miten treenit on tuntuneet menevän isompienkin koirien osalta. Liekki säikähti torstaina agilitytreeneissä lämmityspuhaltimesta lähtenyttä ääntä eikä ole sen jälkeen suostunut tekemään juuri mitään hallissa. Lauantaina halusi kiipeillä vaan puomin ja keinun päällä ja sunnuntaina suostui tekemään jotain pieniä tokojuttuja mutta ei leiki hallissa ja syöminenkin on hieman huonoa. Juoksukontakteja varten treenattua peruutuskaan siis ei ole edennyt minnekään, kun Liekin kanssa ei pysty nyt muutenkaan treenaamaan mitään. Toivottavasti tämä on mahdollisesti alkaviin juoksuihin liittyvä juttu, koska Liekki on ollut aikaisemmin ihan reipas pentu.

Tinja (ja Hilla) kävivät agilitymölleissä juoksemassa putkirallin sekä kisaavien radan. Tinjalla meni keskittyminen enemmän mulle haukkumiseen kuin esteiden suorittamiseen, joten varsinkin putkiradalla tuntui todella raskaalta ohjata. Kisaavien radalla Tinja oli paremmin ohjattavissa, mutta rengas ja pujottelu olivat hieman unohtuneet. Eipä Hillakaan niittänyt menestystä. Putkiradan Hilla meni oikein, mutta kisaavat eivät saaneet palkintoja sillä radalla. Tinja on treenannut tokoakin ja se on ollut siinä turhan riehakas ja kovaääninen. Kiertohyppynoudon tehotreenistä huolimatta Tinja teki lähes kaiken mahdollisen pieleen siinä, kun se suoritettiin liikkuroituna, joten paljon olisi vielä parannettavaa. Ruutu sentään alkaa häiriöistä huolimatta löytyä.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Ehkä enemmän ylämäkiä

Liekin juoksupuomiprojekti
Ei mitään oleellista edistymistä.

Lauantaina isot koirat tekivät kisamaisesti EVL:n läpi. Tinjan oli tarkoitus treenata alunperin vain tekniikkaa, mutta päätin sitten, että käydään liikkeet läpi niin tietää sitten missä kaikessa on puutteita.

Hillan EVL (pisteytys sen mukaan mitä olisi tullut todennäköisesti valintakokeessa)
Seuraaminen 8½
Oikealle käännöksissä kontakti hieman niiaa. Rintamasuunta ei aivan täysin pidä oikealle sivuaskelissa. Peruutuksessa pomppii paikoitellen mutta pysyy suorana. Seuraaminen aika tiivis, ainoastaan juoksukäännöksissä saattaa hieman aueta. Kokonaisuutena kuitenkin tekee tosi kivalla asenteella. Vähän saa olla varovainen, että ei tulisi ääntä.
Luoksetulo 8½
Teki hyvällä asenteella. Pysäytykset varsin hyviä, varsinkin maahanmeno. Seisomisessa osaisi ehkä stopata vieläkin paremmin. Vauhti pysyi varsin hyvin koko matkan.
Ruutu 8½
Eteenmenossa eteni oikein hyvin suoraan ja reippaasti. Ainoastaan hitaahko pysähtyminen pilasi eteenmenon. Ruutun eteni hyvin mutta sielläkin hieman hitaahko pysähtyminen. Maahan meni ihan hyvin ja seuraamaan tulo oli tosi hyvä.
Tunnari 9
Vauhti molempiin suuntiin voisi olla hieman parempi. Nosti oman heti kohdalla. En huomannut kapulan pyörittelyä tai pureskelua.
Zeta 9
M-S-I. Hyvät jäävät, varsinkin istuminen. Seuraamisessa turhan tiivis. Toisessa käännöksessä takapään käyttö olisi saanut olla hieman parempi.
Kiertohyppynouto 9
Todella hieno kierto ja pysäytys istumaan. Noudossa ja hypyssä ei mitään. Palautuksessa kiersi selän takaa sivulle ja tässä olisi voinut olla kierrossa tiiviimpi.
Ohjattu 8½
Merkille pysäytys ok, mutta osaisi pysähtyä paremminkin. Haku hyvä, lähti turhan vasemmalle kun ei heti pongannut kapulaa, joten siihen pientä kaarrosta. Palautuksesa en huomannut kapulan pyörittelyä.
Kaukot 8
Osa asennoista hieman vajaita. Ei kyllä liikkunut paikaltaan.

Tinjan EVL (pisteytys kyläkisatasoa)
Tunnari 7
Oli ihan ulapalla mitä oli tekemässä ja kävi eka tarjoamassa vieressä ollutta merkkiä ja vasta lisäkäskyllä lähti etsimään kapulaa. Etsintä kuitenkin hyvä ja oli palautuksessa reipas.
Seuraaminen 8½
Pientä seilaamista paikassa, mutta muuten teki todella hyvin.
Luoksetulo 8
Seisomisessa valui mutta maahanmeno oli hyvä. Vauhti oli koko ajan tasainen.
Ruutu 9½
Eteenmenossa juoksi lievää siksakia, mutta osui kerralla ympyrään. Ruutu oli hieno.
Zeta 9
Pieni haukahdus maahanmenossa. Kaikki jäävät oikein ja teki muuten hienosti. Seisominen voisi olla terävämpi.
Kiertohyppynouto 9½
Istumispysäytykseen joutui näyttämään hieman pitkän käsimerkin, mutta muuten teki hyvin.
Ohjattu 9
Meinasi juosta merkistä ohi, joten jäi siitä hieman kauaksi ja enemmän oikean kapulan puolelle. Osasi kuitenkin hienosti hakea vasemman puolen kapulan.
Kaukot 9
Ihan pientä liikkumista seisomisessa, mutta muuten teki reippaasti vaihdot.

Liekkikin oli varsin hieno. Käytiin Liekin kanssa kaikki ALO-luokan liikkeet läpi. Ei todellakaan lähellekään kisamaista ja osa ei ole vielä täysin kisakuntoisia liikkeitä.

Seuraaminen
Isoin murheenkryyni. Liekki tietää jo hyvin paikan, mutta kontaktin pitäminen tuottaa vielä aika paljon vaikeuksia. Käännöksiä on harjoiteltu todella vähän mutta selkeästi osaa käyttää tosi hyvin takapäätään. Perusasentojen suoruuteen tulee kiinnittää suurta huomiota.
Luoksetulo
Vauhtia on enemmän kuin tarpeeksi mutta pomppaa aina vasten ennen kuin siirtyy perusasentoon.
Liikkeestä maahanmeno
Yhdistetty vasta muutaman kerran maahanmeno seuraamiseen eikä ongelmaa. Ei vielä harjoiteltu palaamista takaisin. Seuraaminen isoin ongelma.
Kapulan pito
Hieman levoton vaikka pitää kapulaa hyvin. Täytyy vielä vahvistaa myös istumisasennossa pysymistä. Ja päättää onko Liekki edessä vai sivulla. Liekki voisi tarttua myös kapulaan reippaammin.
Hyppy
Tulee jo varmasti esteen yli. Pitää vahvistaa paikallaan pysymistä myös, että ei ennakoi käskyä. Pomppaa tässäkin vasten ennen kuin siirtyy perusasentoon.
Kaukot
Istumaan nouseminen vaatii vielä vahvistamista. Ei tehty kokonaisena liikkeenä. Maahan menee hyvin, mutta pitää olla tarkkana, että pitää suoran asennon. Virittely opetettava, jotta ei pomppaa siitä takaisin istumaan.

Sunnuntaiaamuna isot koirat kävivät pitkästä aikaa treenaamassa rallya. Aamu on liian aikaisin treenata eikä tullut niin hyvät treenit kuin edellispäivänä ainakaan Liekin osalta. Radaksi oli valittu 11.11.2017 Riihimäen MES-rata ihan vaan siksi, että siellä ei ollut mitään raskasta rakennettavaa. Ekan kierroksen molemmat koirat menivät pelkkää seuraamista tehden. Tinja tuntui hieman löysältä vaikka mitään isompia virheitä ei tullutkaan. Selkeästi ensimmäinen pelkkä seuraamisrata aiheutti Tinjalle vähän ihmetystä mikä juttu tämä on kun kylttien kohdalla ei tapahdu mitään.

Hillan kanssa tehtii seuraamisen kanssa paljon enemmän töitä kuin Tinjan. Vasemmalla puolen Hilla teki kuitenkin aika pian siivosti ja sai temppujakin tehdä väliin. Oikeasta puolesta saikin keskustella enemmän ja Hilla aloitti sen painamalla ihan törkeänä. Asettui siinäkin, mutta välissä huomasi, että oli hieman kiihtyneessä mielentilassa vaikka näennäisesti seurasi hyvin, kun sitten sotki temppujen käskyjä. Hillan kanssa olisi aika paljon tehtävää.

Liekkiä häiritsi ihan hirveänä kentällä olleet kyltit ja kartiot. Liekin mielestä kun kaikki kartiot tarkoittaa kiertämistä ja niiden kohalla voi ihan hyvin karata seuraamisestakin. Saatiin pätkittäin kuitenkin ihan hyvää ja kohtalaisen keskittynyttä seuraamistakin väliin. Seisomista harjoiteltiin lelun heittämisellä Liekin taakse. Liekki tuntuu jo kivasti oppineen käskyn ja pysähtyy kohtuullisen kaukanakin, jos malttaa vaan oikeasti kuunnella.

Maanantaina oltiin taas hallilla treenaamassa. Hillan kanssa katsottiin, että ohjatussa toimii merkin kierto ja pysähtyminen ja hyvin toimi. Hilla pääsi jopa noutamaan. Toisena asiana sitten jumppailtiin kaukoja. Ei millään suostunut nousemaan kunnolla kurressa, joten joudutaan nyt kaukoja jumppailemaan enemmänkin. Seuraamisessa Hilla oli oikein hieno.

Tinjakin pääsi tekemään ohjattua. Merkki vahvistettiin namilla palkkaamalla. Oikea suunta löytyi hyvin. Vasemmassa suunnassa Tinja ilmeisesti häiriintyi peilistä eikä kapula meinannut löytyä. Tinja teki myös jälleen kerran kiertoa kapulakujan ohi. Ei taaskaan löytänyt kartiota heti (jumitti siihen missä merkki oli aikaisemmin ollut) mutta kuitenkin lähti sitten tekemään kiertoa vähän sutjakammin. Tinjakin teki kaukojumppaa lähietäisyydeltä.

Liekki kävi alokasluokan liikkeitä läpi vähän “kisamaisemmin”. Liekki on saanut harjoitella fiksumpaa kehääntuloa eli hallinnassa oloa. Liekki teki hienosti hypyn (30cm), liikkeestä maahanmenon (palkkaus maahanmenosta), kaukot (palkkaus ekasta istumisesta) ja kapulan pidon Tinjan keskikokoisella kapulalla joka oli Liekille hieman hankala, koska se ei tajunnut ottaa kapulan  keskeltä kiinni. Teki kuitenkin iloisena tasamaanoutoa kapulan kanssa. Luoksetuloa tehtiin enemmänkin ja siinä yritettiin päästä loppupompusta eroon. Aika sitkeässä tuntuu olevan. Liekki teki taas tosi hienosti ja keskittyi hyvin koko ajan.