lauantai 23. syyskuuta 2017

Viikonloppu


Viime viikonlopun kisavideot. Hilla näyttää videolla aika mageelta (vaikka ei ihan siltä tuntunut). Tinja tottakai hieno kuten aina.







Torstaina oli Hilla sai tehdä vaikka mitä hauskaa. Ensiksi ampumissiedätystä jälkien vanhetessa. Ensin kaksi laukausta seuraamiseen ja tässä ensimmäisellä tiputti kontaktin mutta kummallakaan laukauksella ei yrittänyt lähteä seuraamisesta. Paikkis vaati hieman enemmän siedättämistä, koska meinasi ensimmäisellä laukauksella tulla luokse, mutta pienensi koko ajan reaktiota (tokalla laukauksella ei missään vaiheessa minkäänlaista reaktiota). Lopulta pysyi ensimmäiselläkin laukauksella paikallaan. Ei missään vaiheessa näyttänyt ahdistuneelta vaan ennemminkin siltä, että missä mun palkka on?!


Jälkitreeneissä taas pari janaa ennen varsinaista jälkeä. Tehtiin vain toinen janoista, koska Hilla eteni hienosti suoraan siitä huolimatta, että yritin sössiä koko homman päästämällä vahingossa liinasta irti. Itse jälki myös lähti janalta ja jäljellä neljä keppiä. Lisähaasteena vielä se, että olin itse vahingossa kulkenut jäljen yli. Janalle yksi korjaus, koska yritti ottaa ilmasta hajua ja oikaista. Ihan ennen jälkeäkin teki pikkaisen oikaisun, mutta poimi hienosti jäljen oikeaan suuntaan. Kaikki kepit nousi. Hieman Hilla eteni taas ilmavainuisesti.

Jälkitreenien jälkeen Hilla pääsi vielä agilitytreeneihin. Hyvin Hilla vielä jaksoi senkin. Meillä ei oikeastaan radalla ollut mitään sen suurempia ongelmia kuin pujotteluun vienti ei tahtonut onnistua vaan Hilla yritti taas aloittaa ihan mistä sattuu jopa sylkkärillä. Tehtiin rata loppuun puhtaana läpi, mutta siinäkin omasta mielestä tuli ohjauksesta läpi ja vain tuurilla onnistui aloittamaan pujottelun oikein.


Viikonlopuksi vaihdettiin seutua joten lauantaina koirat treenasivat tokoa/tottista nurmella. Hillalle perus eteenmeno, luoksetulo ja nouto. Luoksetuloa tehtiin jäävien kautta ja heti saatiin Hillan pakka sen verran sekaisin, että meinasi unohtaa, että asento oli eteen. Noudoissa edelleen loppuasennon kanssa epävarmuutta mutta paransi toistoilla ja muisti joka kerta uuden noutokäskyn. Testasin sen myös niissä tilanteissa, joissa ei pitänyt kontaktia. Kytätähän ei saisi, mutta puututaan tähän joskus muulloin... Eteenmenot meni sentään todella hyvin. Ihmeteltiin myös hieman tunnarikapulan pitoa, mutta ei se pyörittely vaan tule esille, jos tekee pitotreeniä. Seuraamisessa kerittiin myös vahvistaa peruutusta ja sivuaskelia oikealle.



Liekki teki taas hyvin vähän oikeasti kehittävää treeniä. Noutokapulan heittelyä, jossa Liekki tuli lähes joka kerta laukalla takaisin. Sekin edistymistä vaikka meidän kai pitäisi treenata sitä luovutusasentoa. Kierrossa ei onnistu vielä kierto pelkällä sanallisella käskyllä, joten pitäisi työstää häivyttämistä enemmän. Seisomiseen pelkkää alkeisvahvistustreeniä, joten se sentään sujui. En tiedä toisin tajuaako Liekki yhtään mitään mitä tehdään. Ja tehtiin me sentään lähes kokonainen alokasluokan luoksetulo onnistuneesti. Perusasentoon vaan piti auttaa. Kontaktin pitoakin yritettiin vahvistaa, mutta namit oli tähän hieman huonot, kun Liekki ei tahtonut saada syötyä niitä kerralla.

Tinja harjoitteli sikapossun taitojaan. Tehtiin luoksetulon stoppiin kaksi eri harjoitusta: kierron kautta ja takapalkalla. Takapalkka toimi tasan kerran ja sen jälkeen Tinja kokeili jos sinne pääsisi päättämällä itse pysäytyspaikan. Tästä tulee varsin kiva kuuntelutreeni Tinjalle kun ruvetaan tätä työstämään. Vähän katsottiin myös kaukoja ja vahvistettiin S-M vaihtoa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti