keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Jäljestystä

Nyt se on tehty, nimittäin ilmoitettu Hilla jälkikokeeseen. Kolme viikkoa aikaa hioa tottis (+ampuminen), janat ja esineruutu kuntoon. Jäljen Hilla (ehkä) tekee. Vähän heikolta tuntuu tämä valmistautuminen, mutta aiotaan selvitä.

Maanantaina treenattiin esineruutua. Hilla sai hakea vuorotellen toisen koiran kanssa esineitä kahdesta kapeasta kujasta niin, että Hilla näki myös toisen koiran suorituksen. Teemana oli pienet esineet. Hilla kävi hakemassa molemmilta alueilta takaesineet (pyykkipoika ja parkkikiekon puolikas) sekä keskeltä metallilusikan. Palautuksen tyylipuhtaus oli vähän niin ja näin ja Hilla esitti kolme erilaista tapaa tuoda esine minulle, mutta toi kuitenkin joka kerta reippaasti.

Illalla treenattiin vielä tokoa/tottista. Hillalle eteenmenoja, joissa haki tosi voimakkaasti kentällä olleita kartioita. Osasi kyllä juosta ohikin niistä, jos ei sanonut mitään, joten ihan hyvin tietää eteenmenon idean. Suoruutta on vaan saatava lisää. Luoksetulot onnistui hyvin. Noudoissa palautusta treenattiin tiiviimmäksi niin, että otin askeleen taakse ennen kuin Hilla tuli luovuttamaan kapulaa. Hillalla oli taas välillä vaikeaa tunnistaa nouto-käskyä, mutta ei toisin näillä kerroilla suostunut palauttamaan kontaktia kunnolla.

Liekki treenaili paljon kaikennäköistä. Liekki teki ansiokkaasti paikkiksen (maassa) kahden muun koiran seurassa. Vielä se ei malttanut odottaa omaa vuoroaan mennä maahan (tarjosi jo hyvissä ajoin) eikä osannut nousta perusasentookaan. Mutta pysyi paikoillaan nätisti reilun minuutin välipalkoilla. Maan nuuhkimiseen piti välillä puuttua. Liekki tutustui myös tokon avohyppyyn, joka oli Liekin mielestä alkuun varsin jännä. Kiertoa palauteltiin myös mieleen ja Liekki sai juosta muutaman kerran ruutuunkin. Kapulan pitoakin harjoiteltiin.

Tiistaina taas tokojuttuja hallilla. Hilla teki tottistreeninsä ja kävi hakemassa kapulaa ja tekemässä luoksetuloa. Luoksetulo meni tosi hienosti: aivan täysiä eteen ja minulle ihan riittävän eteen. Noudossa enemmän hommaa, koska Hilla ei meinannut edes nenäkosketuksella nousta kyttäysasennosta (ja jos kyttää, niin ei lähde “väärällä” käskyllä noutamaan). Eteenluovutukset myös vielä noudossa hieman epävarmat.

Tinjalle liikkuroituna ohjattu ja vasen puoli. Meni muuten varsin hienosti, mutta Tinja yritti nostaa puolen sekunnin ajan teippimerkkiä matosta... Ruutukin liikkuroituna ja häiriönä pari ylimääräistä kartiota matkalla. Niihin Tinja sitten hatkahti eli ei ollut osannut katsoa merkkien ohi kauemmas. Liekki tutustui taas avohyppyyn. Lisäksi vahvistettiin kontaktia ja sain muutaman kerran Liekin huijattua ottamaan askeleen seuraamista ilman mitään käskyjä. Seisomistakin yritettiin saada eteenpäin.

Keskiviikkona treenattiin jälkeä. Hillalle kaksi janaa ja yksi jana, josta sitten lähti lyhyt jälki. Molemmilla janoilla tuli alkuun yksi korjaus mutta niiden jälkeen Hilla eteni päättäväisesti janan päähän. “Jälkijanalla” Hilla eteni todella hyvin suoraan, mutta sai apuja siihen vanhasta polusta. Vähän joutui Hilla miettimään janan päässä mikä juttu tämä on, kun ei löytynyt mitään mutta hienosti siitä sitten poimi jäljen oikeaan suuntaan ja nosti kaikki kepit (2 keppiä ja lopussa ruokarasia). 

Jälkitreenipaikalle kuului tosi hyvin ampumaradan äänet, niin käytin hyväksi ja Hilla teki paikkiksen ja hieman seuraamista "sodan" keskellä sekä leikki shelttien kanssa. Ei huomannutkaan ampumista, mutta seuraamisessa edisti aika reippaasti (häntä siinä kohdassa missä olisi pitänyt olla pää...) kun olisi pitänyt päästä nopeammin jälkeä tekemään...

4 kommenttia:

  1. Mitä on jana ilman jälkeä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilla opetetaan pongaamaan ja etenemään suoraan takakrepille. Takakrepin alle on laitettu ruokarasia krepin laittajan tallomalle alueelle (Hillalle nykyään keppi, koska itse jälki ja keppien löytäminen palkitsevampaa kuin ruokarasia). Palkka rasian/kepin löytämisestä ja siitä pois.

      Poista
  2. Ok, en ole koskaan kuullut tällaisesta, mielenkiintoinen ajatus. Mitä kautta jäljen/janan tekijä on mennyt? Mitä jos kokeessa janalla on useampi kreppi, niin kuin usein ainakin voittajaluokassa on, jääkö koira pyörimään ekalle? Ja eihän alokasluokassakaan jälki yleensä sen takakrepin kohdalta mene, vaan jo aiemmin, niin miksi koiran halutaan kohdistavan juuri siihen merkkiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä teen vaan erittäin kokeneen pk-ihmisen ohjeiden mukaan, joten en osaa sen paremmin selittää. :D

      Janan tekijä kulkee aina takaa eli janalla ei ole minkäänlaista jälkeä tai hajua. Jälki kuitenkin aina krepin edessä, ei koskaan sen takana. Krepille kohdistamisessa haetaan suoraa linjaa etenemistä janalla. Kun tämä sujuu, niin harjoituksia vaikeutetaan ja jälki voi lähteä huomattavasti ennen takakreppiä. Ei ainakaan Hilla ole jäänyt krepeille erityisemmin pyörimään.

      Poista