maanantai 24. heinäkuuta 2017

Pitkästä aikaa agilitykisoissa


Hilla kävi sunnuntaina pitkästä aikaa agilitykisoissa. Edelliset kisat taisivat ollakin joskus toukokuun alussa, joten agilitykisataukoa on ollut melkein kolme kuukautta. Ja agilityä ei olla treenattu kuukauteen. Hillalla oli vähän liiankin kivaa. Vauhti on kasvanut hirmuisesti kevään/kesän aikana. Esteitä ja melkein yhtä paljon pystyyn kuin mitä jyrättiin nurin. Ja kontakteja ei osattu vieläkään. Puomille toisin osuttiin ihan tuurilla.

A-agilityrata 10vp
Tämä meni varsin hienosti. Yksi este piti pelastella, kun Hilla meinasi hypätä esteen väärältä puolelta ja jäin jälkeen. Yksi rima alas ja lisäksi Hilla loikkasi ihan kunnolla A:n kontaktin yli. Etenemä 5,02m/s pienestä takkuilusta huolimatta.


B-agiltyrata HYL
Ja taas loikkaus A:n kontaktin yli. Hilla ei ilmeisesti ihan tykännyt voimakkaasta vedätyksestä pujottelussa, kun sen jälkeen meni kuppi nurin ja rimoja alkoi tippua. Itse unohdin ohjata koiraa suunnitelman mukaan, joten yhden esteen Hilla kerkisi hypätä väärinpäin.


C-agilityrata HYL
Hilla teki kaikki kontaktit, koska seisoin edessä varmistamassa että tekee. Hilla myös onnistui hypätä ilman että oikeasti edes hyppäsi esteen yli. Piti monta kertaa katsoa videolta mitä ihmettä Hilla tekee. Hillalta pieni lipsahdus selän taakaa väärälle kontaktiesteelle.


D-hyppäri 15vp
Tämä meni varsin kivasti lukuunottamatta sitä, että Hilla aika yllättävästi aloitti pujottelun väärältä puolelta ja onnistuin ohjaamaan Hillan pituuden ohi. Kesken pyörittely meni kuitenkin tosi hyvin.





sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Jälkeä ja rally-tokoa


Maanantaina isot koirat harjoittelivat jälleen kerran rally-tokoa. Ratana 12.5.2017 Muuramen MES-rata, jossa putken tilalle oli laitettu valkovuokko ja puolenvaihto takaa. Hilla tarvitsi kolme yritystä ennen kuin pystyi menemään radan puhtaasti läpi. Tinjalle riitti yrityksiä kaksi ja ensimmäiselläkin suurin ongelma oli, että Tinja yli-innokkaana teki ylimääräisiä ja tarpeettomia pyörähdyksiä. Tinja oli tosi hyvällä päällä ja teki oikein nätisti. Hillasta pitäisi varmaan jo huolestua, koska varmuus on kadonnut johonkin täysin ja virheitä tulee paljon.

Hillan treenilista
+ Takapään käyttö vasemmalla seuraamisessa
+ Merkki (- merkin haistelu...)
- Takapään käyttö oikean seuraamisen käännöksissä (istu-täyskäännös-istu)
- Peruutukseen varmuutta
- Valkovuokko
- Painoi paikoitellen vasemman puolen seuraamisessa ja oikean puolen seuraamisessa pomppi
- Puolenvaihto edessä vasemmalta oikealle huolimaton/jättää vajaaksi

Tinjan treenilista
+ Peruutus oikealla puolen
+ Puolenvaihdot (edessä, spin, jalkojenvälistä)
+ Malttoi pysyä paikallaan jätöissä
- Merkki ja kylttierottelut
- Puolenvaihto takaa
- Jääväerottelu


Liekki ei tehnyt paljoa mitään järkevää. Noutamisen harjoittelua yritettiin, mutta Liekki häiriintyi vieraasta koirasta niin paljon, että ei halunnut (taaskaan) tehdä noutoja ja se treeni lopetettiin siihen, että Liekki pari kertaa suostui ottamaan kapulan suuhunsa. Liekki teki kuitenkin oikein hienosti muutaman askeleen seuraamispätkiä ja varsinkin kiertämistä oikein innoissaan. Liekki alkaa jo kiertämisessä irrota varsin kauas.


Keskiviikkona käytiin ryhmätreeneissä. Hillalle ammuttiin neljä laukausta paikkiksessa ja yksi seuraamisessa. Kaksi ensimmäistä laukausta paikkiksessa meni hyvin mutta kahdessa muussa nousi ylös. Seuraamisessa kuunteli laukauksen. Hilla selkeästi kuunteli laukausket, mutta ei sen enempää pelännyt. Lelulla ei suostunut leikkimään mutta namit kelpasi ja pystyi tottelemaan ihan rennosti käskyjä. Paikkiksessa ehkä itse tein jutun laukauksista, kun kävin palkkaamassa heti laukausten jälkeen. Myöhemmin treenien viereen tuli joku ampumaan maalitauluja ja Hilla pystyi olemaan ihan rennosti makuulla sen aikaa.

Muuten Hilla sitten treenasi eteenmenoja. Pari ensimmäistä lelulle lähetyksenä ja yksi tyhjälle. Ensimmäinen eteenlähetys oli kuin tykin suusta. Lähti todella kovaa. Kaksi muutakin oli oikein kivoja ja Hilla vielä totteli maahan-käskyäkin.

Hilla sai tehdä vielä ex tempore -esineruututreenin. Kaveri neuvoi tavan tehdä esineruututreeniä niin, että Hillalle saisi kasvatettua enemmän ajatusta juoksutehtävänä. Hillalle tallottiin kolme erittäin kapeaa aluetta, leveyttä noin puoli metriä ja noin 50 metrin päähän esine. Hilla sai nähdä kaikki viennit. Hilla tekikin tällä todella kivasti. Ainoastaan kehumista nostossa pitää vähentää, koska Hilla näköjään on jäänyt odottamaan siitä kuittausta.


Tinja ei kerinnyt treenata mitään. Liekki teki hieman seuraamisharjoitusta ja oli oikein pätevä. Hyvin keskittyi vaikka tehtiin melko lähellä toista koiraa. Vain kerran karkasi vieraan koiran lähelle ja sai lähdöt ja kerran sitten Hillan kimppuun. (Näissäkin ehkä se kaksi kertaa karkaamisia liikaa...) Suurimmaksi osaksi tuntui kuitenkin keskittyvän tosi hyvin ja tekevän innolla. Pitää vaan Liekin kanssa tehostaa treenien kulkua, niin ei tule nuo karkailut mieleen. Liekki harjoitteli myös kiinni tolppaan sidottuna odottamista. Ihan kiltisti odotteli eikä karannut. Tinjan kanssa piti välillä rähistä ohi kulkeville rullasuksijoille.


Torstaina Liekki kävi jälleen kerran näyttelyharjoituksissa. Nyt oli kouluttajana mies, niin Liekki oppii siihenkin käsittelyyn. Liekki käyttäytyi taas huonosti alkutreeneistä ja rähisi ja rähisi myös silloin jos piti juosta muita koiria kohti. Pöydällä jo Liekki osasi olla rauhallisemmin vaikka vähän edelleen jännitti. Hampaiden katsomista pitää vielä harjoitella lisää.

Hilla ja Tinja treenasivat omia juttujaan nopsaan. Hillalle tottista ja rally-tokojuttuja, Tinjalle pelkästään rally-tokoa. Tinja olikin oikein pätevä. Hilla oli tällä kertaa hieman vaisun oloinen eikä ihan parhaimillaan. Eteenmenot toisin meni muuten hienosti, mutta ei taaskaan totellut maahan-käskyjä (seisoi). Harjoiteltiin myös kapulan tuomista eteen, joka tuntui taas varsin haastavalta Hillalle.


Lauantaiaamuna Hilla kävi treenaamassa sekä esineruutua että jälkeä. Jäljen vanhenemista odotellessa Hilla teki samaa esineruutuharjoitusta mitä aikaisemminkin tällä viikolla eli aivan kapea tallottu alue ja kauas esine. Kolme yhteensä, joista kahteen vein valmiiksi esineen Hillan näkemättä ja ensimmäiseen Hillan nähden. Eka meni taas tosi hyvin. Toisessa Hilla harjailu jostain syystä paljon pois alueelta ja esineen löytämisessä kesti. Kolmas kuitenkin oli oikein hieno ja ihan jo vauhdikaskin.

Jälki oli 530 metriä pitkä, janalta jäljelle reilu 10m ja jäljellä 6 keppiä sekä yksi kulma. Janalle Hilla lähti hienosti suoraan. Jäljen päällä mietti hetken kumpaan suuntaan lähtisi mutta poimi sitten takajäljen. Stoppasin liinasta niin pitkään, että vaihtoi itse suuntaa. Ensimmäinen keppi jäi nousematta. Ilmeisesti kulki alkumatkasta sen verran jäljen sivusta, että se meni hukkaan. Kaikki loput kepit kuitenkin nousi ja Hilla jäljesti tosi hyvin. Tarjosi myös itse osalla maahanmenoa ilmaisuksi. Vähän tahtoi taas loppua kohden väsähtää ja loppujäljestä seilasi aika paljon jäljen päällä ja joutui välillä tulemaan hieman takaisin päin tarkistamaan missä jälki menikään.


Illalla kerittiin vielä treenata rally-tokoa. Ratana Lempäälän 18.6.17 MES-rata, johon putken tilalle oli laitettu sarjahyppy. Jostain syystä hyppy oli molemmille koirille haastava eikä ne tuntuneet ihan hahmottavan hyppyä (Hillalla toisin vaan taas liikaa vauhtia). Hilla höyrysi taas ihan liikaa ja pomppimista tuli paljon. Harjoiteltiin vielä erikseen 180 asteen sarjahyppyä molemmin puolin seuraten sekä sisä- että ulkokaarteena.


Tinjan treenilista
+ Malttoi hienosti pysyä paikallaan jätöissä
+ Takapään käyttö hienoa molemmissa seuraamisissa
- Oikealla seuraamisessa tiukoissa käännöksissä saattaa edelleen vaihtaa puolta
- Omat vartaloavut eivät saa olla liiallisia peruutuksessa, muuten lähtee selän taakse vinoon
+ Saksalaiset vaativat vielä vahvistamista
- Eteenistumiset

Hillan treenilista
+ Malttoi pitää seuraamispuolen seuratessa ulkosivussa.
+/- Peruutus nyt ok mutta vaatii lisävahvistamista
- Puolenvaihto edessä vasemmalta oikealle jää herkästi vajaaksi ja törmää
- Höyryäminen
- Eteenistumiset


Liekki treenaili omia juttujaan. Liekki oli oikein hieno ensimmäisen erän omissa treeneissään ja malttoi keskittyä tosi hyvin. Toisessa erässä ei ollut ihan yhtä hyvä mutta teki ihan kivasti eikä sentään päättömästi juossut kenttää ympäri. Ensimmäisessä erässä tehtiin sekalaista juttua nopeaan tahtiin mutta ei mitään uutta. Kapulan nosto maasta onnistui oikein hyvin ulkona ainakin tällä kertaa. Ja Liekki alkaa pikku hiljaa oppia seuraamaan. Pystyy jo seuraamaan pikkasen pidempää matkaa ja käännöksien molempiin suuntiin harjoittelu on jo aloitettu. Istumista pitäisi toisin edelleen vahvistaa, kun sotkee sitä edelleen maahanmenoon.


 







sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Jälkeä ja rallyä


Maanantaina käytiin ryhmätreeneissä. Isot koirat tekivät Valkeakosken 11.6.17 MES-rataa. Molemmat koirat tekivät kaksi kierrosta (ja Hilla vielä yhden ylimääräisen, koska oli huono).  Tinja meni molemmat kierrokset varsin hyvin ja vahvasti eikä kertaakaan tarvinnut uusia mitään. Paras puhti on vielä Tinjalta hieman kadoksissa vaikka teki toisen erän vielä paremmin. Oikealla puolen seuraaminen on parantunut todella paljon Tinjalla. Hillalla on enemmän vaikeuksia eikä päästy kertaakaan puhtaasti rataa läpi.

Hillan treenilista
- Oikealla seuraten käännöksiin varmuutta
- Puolenvaihdot (Spin ja suuntaa muuttavat takaa)
- Spin ja saksalaisen erottelu
- Peruutus nihkeä
- Painaa paikoitellen oikean puolen seuraamisessa

Tinjan treenilista
- Peruutuksesta seuraamaan palaaminen
- Saksalaisiin vauhtia


Liekki ei tehnyt mitään isoa. Lähinnä leikittiin lelulla ja tehtiin muutama istu-maahan vaihtoja sekä luoksetuloa. Liekki jaksoi keskittyä taas hieman paremmin vaikka ympärillä olikin enemmän häiriötä. Lelu varsinkin kiinnosti vaikka ei nameista niin aina välittänytkään. Liekki jätti illalla ruokansa syömättä, joten maha taitaa olla kipeä vaikka muuten onkin ihan pirteä.


Tiistaina Hilla kävi harjoittelemassa jälkeä. Pituutta 460m, jäljellä kaksi ruokarasiaa sekä kolme keppiä. Jana merkitty krepillä ja tieltä pituutta noin 20m. Hilla lähti ihan aavistuksen vinoon janalla kohti takajälkeä mutta lähti silti jäljestämään oikeaan suuntaan (ensimmäistä kertaa!). Kaikki purkit ja kepitkin nousivat ja Hilla teki hienosti jäljellä olleen kulman. Selkeästi väsyi loppua kohden, mutta teki silti hyvin.

Liekki treenaili sisällä ja oli pirtsakka oma itsensä ja rähisi, kun ei saanut tarpeeksi palkkaa. Harjoiteltiin noutoa sekä puu- että metallikapulalla ja uutena asiana harjoiteltiin pyörähdystä. Keskiviikkona Liekki jatkoi samalla ohjelmalla.


Torstaina oli koirien fyssaripäivä. Hilla oli taas hyvässä kunnossa. Pieniä jumeja selässä ja reidessä vasemmalla puolella. Liekillä oli selässä kipukohtia, kun riehuu niin paljon. Tinja puolestaan oli taas ihan täysin jumissa vähän joka puolelta.


Perjantaina Liekki kävi taas näyttelytreeneissä. Sujui jo paljon paremmin ja Liekki ei räksyttänyt niin paljoa, vaikka iso koira olikin jännittävä. Pöydällä oleminen sen sijaan oli taas hyvin jännittävää ja sitä pitäisikin treenata enemmän. Liekki ei jaksanut koko tuntia, joten Hilla tuurasi loppuajan. Hilla oli melkein yhtä pihalla hommasta kuin Liekkikin. :D

Isot koirat kerkisivät hieman treenailla rally-tokoa. Hillan kanssa tehtiin sellainen havainto, että se seuraa seuraamisessa niin voimakkaasti vasenta jalkaa, että se ei lähde spiniin, jos käännän vasenta jalkaani poispäin liikesuunnasta ennen kuin annan käskyn. Oikealla puolen ei ole vastaavaa ongelmaa.


Sunnuntaina Hilla treenasi esineruutua. Kaksi kapeaa kaistaletta, joissa molemmissa oli esine keskellä/tai edessä ja lisäksi vietiin Hillan nähden takarajalle toinen esine. Ensimmäisen ruudun näyttöesine löytyi hienosti ja vauhdikkaasti, loput kolme ei sen sijaan menneet niin hyvin. Hilla ei oikein tahtonut pysyä ruudussa ja varsinkin ruudun etualalla liikkui turhan rauhallisesti ja jälkiä seuraten. Ei kai auta kun vaan ahkerasti harjoitella.






maanantai 10. heinäkuuta 2017

Viikon tokoilut


Maanantaina Hilla teki “esineruudun” pihalla nurmikolla. Tarkoitus oli saada vaan Hillalle lisää motivaatiota sekä opettaa Hilla nostamaan erilaisia esineitä ja palauttamaan ne eteen istuen. Hilla liikkui varsin vauhdikkaasti ja kaikki neljä esinettä nousi. Ensin kolme takana ja vasta sitten yksi edessä ollut vaikka Hilla selkeästi kerran siihen reagoikin ohijuostessaan.

Muuten Hilla kerkisi treenailla kapulan palautusta eteen sekä tottis-luoksetuloa. Jälkimmäinen sujuu jo tosi hyvin, joten siinä voisi lähteä Hillaa haastamaan sotkemalla luoksetulokäskyjä. Pari eteenmenoa tehtiin lelulle (Hilla näki viennin). Tinja harjoitteli pätevänä rally-tokoa. Keskityttiin oikeaan puoleen ja siinä tehtäviin temppuihin, lähinnä eteen istuminen (sekä eteen seisominen erottelu), käännökset ja paikallaan pysyminen sivuaskeleessa. Tinja sai juosta kerran ruutuun ja tehdä vähän kaukojakin.

Liekki oli tosi hyvä ja sitten ei niin hyvä. Välillä malttoi keskittyä tosi hyvin ja välillä taas yritti rallatella omiaan. Varsinkin noudon treenaamisessa meinasi tulla rallattelua, joten Liekin motivaatio kapulaa kohden ehkä ei ole tarpeeksi korkea? Sen sijaan seuraamisen ja maahanmenojen treenaamiseen Liekki keskittyi tosi hyvin. Hyvin teki maahanmenoja sivulla, vaikka olikin häiriötä. Tässä Liekki toisin sotki tekniikoita: välillä teki takajalat paikallaan ja välillä etujalat. Liekillä on silti tosi hyvä kropan hallinta näin nuoreksi koiraksi.




Tiistaina oli Liekin elämän ensimmäiset isomman porukan treenit. Paljon Liekille vieraita koiria. Liekki käyttäytyi yllättävän hyvin. Muisti kyllä räksyttää mutta pääasiassa keskittyi ihan hyvin tekemiseen. Uskallettiin jopa tehdä muutama ruutuun juokseminen ilman hätäjarruhihnaa. :D Muuten treenailtiin seuraamisen alkeita ja noutoa sekä maahanmenoja.

Tinja teki ohjatun. Vasen puoli meni hyvin mutta oikealle ei olisi suostunut millään lähtemään. Ilmeisesti takana ollut pieni lapsi oli niin pelottava, että ei vaan uskaltanut lähteä siihen suuntaan. Tinja teki myös liikkuroituna tunnarin, joka oli oikein kiva. Nosti heti oman kohdalle sattuessa. Muuten Tinjan kanssa hinkattiin rally-tokojuttuja. Hilla treenaili taas tottis-eteenmenoa ja varsinkin noutoa. Yritettiin liittää uutta nouto-sanaa kapulan nostamiseen koska Hilla on niin hyvin koulutettu että se ei tee liikkeitä, jos sanoo “väärän” käskyn. Hillan kanssa katsottiin myös peruuttamista ja pienen muistuttelun jälkeen alkoi taas peruuttaa tosi hyvin.


Keskiviikkona Hilla alkoi treenata tokokoetta varten. Katsottiin miten ohjattu, tunnari ja kaukot sujuivat sekä hiottiin hieman seuraamista. Ohjattu meni todella hyvin. Hilla muisti hyvin kierron sekä molemmat suunnat tuntuivat varmoilta. Tunnarissa haku ja etsintä oli hyvät, palautuksessa pientä pyörittelyä ja hidastelua jota sitkeästi korjasin vaan lähettämällä Hillan yhä uudestaan kiertämään kartiota kapula suussa. Kaukot olivat hyvät. Kurre ei tahdo vielläkään olla täysi, jos se on ensimmäisenä asentona. Välissä onnistuu kyllä. Hillan kanssa kertailtiin myös peruutusta ja katsottiin, että kontakti ja paikka pysyy seuraamisessa. Hilla seurasi varsin kivasti.

Liekin kanssa tehtiin taas tahtojen taistelu keskitytäänkö treenaamiseen vai ei (treenikassu oli Liekin mielestä hyvin houkutteleva). Liekki teki loppujen lopuksi varsin kivasti. Harjoiteltiin toisin vaan istu-maahan-istu vaihtoja. :D Tinja teki tunnarin ja oli tosi hieno. Muuten Tinja taas treenaili pätevänä rally-tokoa.


Lauantaina treenattiin tokoa pihalla. Liekin kanssa kerittiin tehdä vaikka mitä! Liekki oli muutenkin hyvällä tuulella eikä jaksanut ihan hirveästi reagoida häiriöihin (naapurit lennättivät jotain härpäkettä kentän yllä). Liekin kanssa kokeiltiin juoksuttaa Liekkiä ruutuun lelulle. Toimi yllättävän hyvin siihen nähden, että Liekki ei ole aikaisemmin välittänyt kuolleesta lelusta. Liekille haettiin vähän lisää motivaatiota ja vauhtia noutoihin palkkaamalla lelulla ja tämäkin toimi tosi hyvin. Muuten sitten treenailtiin hieman seuraamista, istumista, maahanmenoa ja kiertoa.

Tinja keskittyi pääasiasa eteen istumisiin ja siinä asennon korjaamiseen suoraan. Varsinkin vasemmalta puolelta tullessa Tinja herkästi heittää takapuolensa liian pitkälle. Tinja on myös lähtenyt sotkemaan seisomista edessä istumiseen ja tarjoaa tätä välillä aikai hanakasti. Kerittiin Tinjan kanssa tehdä luoksetuloa ja siinä stoppia sekä ruudun eteenmenoja alustalle.

Hillan kanssa aloitettiin eteenmenoilla. Lelu oli valmiina niin, että Hilla ei ollut nähnyt sen vientiä. Ensimmäinen eteenmeno oli tosi huono vaikka päätyikin lopulta lelulle. Vaihdoin eteenmeno sanaa siihen mitä käytetään agilityssä ja sillä toimi ihan kivasti. Seuraamisen osalta keskityttiin eniten peruuttamiseen mutta kerittiin myös katsoa käännöksiä molemmilla puolin seuratessa ja tehdä kertaalleen zeta läpi. Zetakin on viime aikoina tuntunut todella varmoilta, joten ainoa enää epävarma liike on ruudun eteenmeno.


Sunnuntaina isoille koirille kisamaiset treenit liikkuroituna.

Liikkurina oli henkilö, joka ei ole hirveästi kokemusta liikkuroinnista, joten Hilla-lusmu yritti käyttää tilaisuutta hyväkseen ja mennä sieltä missä aita oli matalin. Mielenkiintoisena huomiona, että Hilla teki taas toisen erän paremmin kuin ensimmäisen vaikka mitään erityistä eroa virittelyssä tms. Ei erien välillä ollut. Kokonaisuutena kuitenkin Hilla teki pääsääntöisesti vahvasti vaikka ärsyttäviä pikkuvirheitä väliin tulikin.


Seuraaminen
Aloitettiin peruutuksella ja tallasin tosi pahasti Hillan varpaille. Hilla veti tästä herneet nenään ja seurasi tosi siivottomasti (toisin myös lusmuili, koska liikkuri piti pitempiä aikoja perusasennossa). Peruuttamiseen ei olisi nyt tarvittu tassuille astumista, kun sen eteen on nyt tehty töitä... Käännöksissä jätti perusasentoja myös vajaaksi todella herkästi, joten tähänkin pitäisi kiinnittää huomiota.
Zeta
Asennot hyvät (I-M-S). Yksi pieni viive seuraamiseen lähdössä ja pientä siivottomuutta seuraamisessa mutta muuten hyvin.
Luoksetulo
Pysäytykset tosi hyvät. Vauhti ok kahdessa ensimmäisessä välissä, olisi voinut olla pikkasen reippaampi. Viimeiseen sitten taas liian voimakas hidastus ja tiputti raville ennen perusasentoon tuloa. Hinkkasin viimeistä “väliä” niin pitkään että suostui tulemaan kunnolla ja vauhdilla loppuun saakka.
Ruutu
Eteenmenossa taas vinosti oikealle ja korjaus poispäin ruudusta jonka teki tosi huonosti, joten tarvitsin kaksi korjauskäskyä (joista toinen huomautus lusmu-Hillalle). Törkeän huono ruutuun meno, ennakoi pysäytystä ihan selkeästi! Käskin Hillan tulemaan pois ruudusta ja lähetin uudestaan, jolloin teki paremmin.
Ohjattu
Merkki kiva, vaikka ennakoi pysäytystä. Haku vasemmalle hyvä. Ihan aivan pientä hidastelua palautuksessa mutta ei pyöritellyt kapulaa.
Kiertohyppynouto
KIerto hyvä, samoin pysäytys istumaan. Haku vasemmalle hyvä ja samoin palautus.
Tunnari
Haku ja etsintä erinomaiset. Tiputti raville juuri ennen perusasentoa, mutta oli ihan reipas.
Kaukot
S-I vaihtoon tuplakäsky! Siirsi vain painon taakse... Seisomisissa vajautta, kurre ei taaskaan täysi. Ei kuitenkaan liikkunut paikaltaan.


Tinja oli ehkä päivän paras suorittaja, vaikka kuuma ilma vaikutti Tinjaankin. Positiivista, että kaikki liikkeet päästiin läpi ilman mitään katastrofaalisia virheitä.

Seuraaminen
Todella huono seuraaminen Tinjalta. Pitkästä aikaa jätätti ihan kunnolla. Peruutus kuitenkin oli tosi hyvä, samoin hidas kävely.
L-liike
Seuraamisessa haparointia. Seisominen ok, istumisessa yritti valahtaa maahan ja yritti vielä toistaa samaa kun korjasin.
Luoksetulo
Hieman hitaasti lähti liikkeelle ja silti onnistui valumaan pysäytyksessä. Loppu kuitenkin ok.
Ruutu
Ihan hyvin ruutuun, meinasi mennä sivusta sisään mutta korjasi itse. Pysäytin itse hieman liian aikaisin. Seuraamiseen tulo oli poikkeuksellisen hyvä Tinjaksi.
Ohjattu
Tehtiin EVL-ohjattuna. Merkki hyvä, hieman ennakoi pysäytystä. Suuntasi ensin keskikapulalle mutta korjauksella hienosti vasemmalle.
Hyppynouto
Tinjaksi erinomainen.
Tunnari
Hyvä haku ja etsintä. Palautuksessa ihan aavistuksen verran hidas.
Kaukot
Tinja oli aika tahmea ja pariin kertaan piti toistaa käsimerkki. Liikkui myös ensimmäisissä vaihdoissa mutta loppuun hieman petrasi.


Liekillä ei ollut kovin hyvä päivä. Liekki teki alkuun tosi hienosti kiertoja lelupalkalla, mutta sitten ei enää kelvannut mikään tekeminen tai palkka. Toisin oli aika kuuma päivä, joten Liekki taisi väsähtää aika kovasti. Illalla Liekki malttoi taas sisällä tehdä tosi hyvin kapulan pitoja ja nostoja. Kokeiltiin jopa metallikapulalle samaa ja teki senkin kanssa oikein kivasti. Raivosi jopa mulle välillä, kun palkkaa ei tullut tarpeeksi.