tiistai 21. maaliskuuta 2017

Hillalle voittonolla SM-kisoissa!


Viime viikon tiistaina koirat tekivät lyhyen tokoharjoittelun sisällä. Hillalle nenäkosketusta sekä tunnarikapulan kanssa ja ensin ilman. Hilla osasi nostaa todella nätisti kapulan maasta sisällä. Tinja nosteli isoa metallikapulaa maasta sekä myöskin teki nenäkosketuksia. Tinjalle ei ole tehty nenäkosketuksia aikaisemmin, mutta Tinja oppi hetkessä idean.

Keskiviikkona oli Nose Workin alkeiskurssin toinen kerta. Jatkettiin laatikoista hajun etsimistä, siirryttiin kukkaruukkuihin ja lopuksi Hilla sai etsiä hajun seinästä. Hilla jopa tuntui tällä kertaa oikeasti tajuavansa mitä etsii eikä yrittänyt pelkästään tunkea X tassua laatikoihin tai heitellä laatikoita menemään. Kotiinkin saatiin eukalyptuksen haju, joten molemmat koirat ovat joutuneet sitä nyt haistelemaan aina syödessään.

Torstaiagility


Tämän kertainen rata oli meille varsin haastava, koska tuli monta sellaista käännöstä, joissa olisi pitänyt kääntyä siivekkeen ympäri ja Hilla on niissä huono. 1. esteeltä käännös puomille ei onnistunut niistolla; Hilla ei kääntynyt sillä tarpeeksi. Valssilla kääntyi puomille. 5. esteelle ei toiminut sylkkäri, mutta Hilla ei ole ennenkään kääntynyt perushypyillä sylkkärillä. Tähän kohtaan ennen keinua persjättö ja 5. esteelle takaakierto+niisto toimi. Pujottelun takaaleikkauksessa ei mitään ongelmaa. 7. esteelle yllättäen parhaiten toimi ihan vekkaus. Sillä Hilla kääntyi hienosti siivekkeen ympäri. Sylkkäri 15. pujotteluun oli Hillalle helppo, samoin takaaleikkaus. Hyviä pätkiä saatiin yllättäen paljon ja Hilla tuntui oikein kivalta.


Lauantaina oli Hillan suurpäivä ja Hilla osallistui kaverin ohjaamana JPS-SM-agilitykisoihin. Hilla meni hurjan hienosti ja hyppärin voittikin nollalla. Hyppäri oli niin vaikea, että en välttämättä olisi itsekään osannut sitä ohjata puhtaasti läpi. Harmillisesti agilityradalla tuli yksi väärään putken päähän luiskahdus ja kuulema Hilla oli tiputtanut viimeisen riman, kun oli jäänyt kuuntelemaan yleisön taputuksia ja huutoa. Minua varmaan itseäni jännitti enemmän kehän laidassa kuin itse ohjaajaa.

Hillan voittonolla hyppäriltä: 


Hillan agilityrata:


Ratapiirrokset:



Maanantaina ja tiistaina päästiin taas treenaamisen makuun. Käytiin hallilla kaverin kanssa treenaamassa tokoa.Molempina päivinä tein oikeastaan aika samat asiat. Tinjan kanssa tappelin käytännössä vain kiertohyppynoudon kanssa. Paljon vaatii toistoja ja rutiinin hakemista. Tinja oli varsinkin tiistaina ärsyttävä ja unohteli missä se kiertokartio oli vaikka oli sekunti sitten käynyt sen kiertämässä. Ja keksi häiriöitä mihin jäädä kiinni, kun alkoi olla epävarma.

Hillan kanssa on keskitytty nättiin kapulan pitoon ja Hilla on pitänyt tosi hienosti kiinni kapulasta. Satunnaisesti vielä saa kiinni huonosta kapulan pidosta ja kapulan saa nykäistyä pois asennosta, mutta Hilla on petrannut. Hilla jopa teki kiertoa ja hyppyä kapula suussa eikä tullut yhtään pureskelua tai kapulan pyörittelyä! Hillan kanssa on myös treenattu eteenmenoja korotetulle alustalle. Hillalle haettiin vähän vauhtia kilpajuoksulla, kun pelkkä namialusta ei välttämättä ole Hillan mielestä tarpeeksi motivoiva. Hilla on myös ymmärtänyt hyvin juosta suoraan namialustalle eikä kaartamista tule samalla tapaa kuin kosketusalustalle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti