maanantai 26. syyskuuta 2016

Viikon treenit

Maanantaina treenailtiin lähikentällä rallytokoa. Tinja teki ihan mallikkaasti. Treenailtiin lähinnä oikealla puolen peruuttamista ja eteen istumista. Hillan kanssa keskityttiin puolen vaihtojen erotteluun sekä oikean puolen seuraamisen perusasentoihin. Huomasin, että olen palkkaillut Hillaa liian edestä, joten ei ihme, että kiertyy eteen. Kiertyy myös vasemmalla puolen jonkin verran. Ja Hilla höyrysi taas niin paljon, että aloitettiin treenit keskustelemalla rauhoittumisesta ja keskittymisestä.

Tiistaina treenattiin taas seuran kentällä. Tinja teki taas pari settiä kokeenomaisempaa treeniä ja sai palkan siirtymisistä. Molemmilla seteillä tehtiin samat liikkeet eli ruutu, ohjattu ja metallihyppynouto. Ruudut menivät ihan kivasti, vähän näköjään vaatii taas paikan treenaamista, kun ennakoi pysäytyksiä. Ohjattu onnistui ekalla setillä hienosti (lähetys ruudun puolelle). Toisessa setissä jäi sitten aikaisemmin haettuun kapulaan kiinni eikä olisi millään lähtenyt toiselle kapulalle. Metallihyppynouto oli ensimmäisellä yrityksellä aika huono. Tinja tiputti kapulan, koska Hilla(!) liikahti ruohikossa eli ei mistään järkevästä syystä. Toinen oli parempi, mutta selkeästi pitää enemmän treenailla häiriössä. Tinja kerkisi myös treenailla maton yli juoksemista ja kaukoja.

Hillan kanssa tehtiin kertausta eilisestä oikean puolen seuraamisen perusasennoista. Maton yli juoksemista kanssa harjoiteltiin ja ehkä pikkuhiljaa päästään eteenpäin siinäkin Hillan kanssa. Harjoiteltiin myös namista luopumista ja käsikosketusta. Nämä sitten yhdistettiin ensin lelun heittoon (oli liian helppo Hillalle) ja sitten kapulan heittoon (jo hieman vaikeampi). Hyvin kuitenkin tajusi idean, joten pitää yhdistellä näitä treenejä enemmän kisamaisempiin treeneihin. Teki Hilla ihan pikkasen oikeaa tokoakin. Juoksi kerran ruutuun ja haki pari kertaa metallikapulan.

Keskiviikkona Hilla kävi taas agilityepiksissä juoksemassa pari kisaavien starttia.


Rata oli varsin mukava. Ei mitenkään vaikea ja suoraviivainen, joten päästiin Hillan kanssa tekemään sitä mitä haluttiin eli kaahattiin kovaa (ja Hillahan meni kovaa.) Ekalta radalta tuli rimavitonen ja sijoitus oli 4. Minusta kyllä rimoja kolisi enemmänkin. Olin kuitenkin todella tyytyväinen ensimmäiseen rataan ja Hilla kulki tosi hyvin. Toisella radalla sitten tuli samassa paikkaa rima alas kuin ensimmäiselläkin radalla ja lisäksi Hilla ei malttanut tehdä pujottelua loppuun kun tiesi, että käännytään A:lle. Vasta kolmannella malttoi mennä loppuun saakka. Lopullinen tulos oli 25vp, joten roiski se myös kontakteja. Keinun teki molemmilla radoilla tosi hyvin.

Torstaina treenattiin rallytokoa lähikentällä. Hillalle erottelua ja katsottiin aika laajalta skaalalta liikkeitä, että varmasti toimivat. Hilla teki varsin mallikkaasti. Tinjalle yritettiin saada oikean puolen seuraamispaikkaa edemmäksi ja yritettiin saada taas eteen istumisia suoremmaksi.

Perjantaina taas rallytokon ratatreeni. Ratana tällä kertaa 11.9.16 Iisalmen MES-rata. Ei tuntunut menevän kovin hyvin. Tinja pääsi muutaman kyltin eteenpäin, kunnes totesin, että saa mennä taukoilemaan ja miettimään haluaako tehdä yhtään mitään tänään. Ihme ahdistumisia nyt Tinjalla. Ei Hillakaan kovin kummoisesti mennyt. Hillalle oli todella vaikea tehdä tulppaani ja merkkiä tehdessä ampaisi vaan suoraan eteen. No, Hilla sentään uskoi kerrasta missä se merkki oli. Tinjan kanssa keskusteltiin jokaisella ratakerralla siitä hemmetin merkin sijainnista. Tinjan eteen istumiset on myös nyt totaallisen rikki eikä se tule edes huonosti eteen istumaan. Ihan masentava laji, kun ei saatu kummallakaan koiralla yhtään täydellistä rataa aikaiseksi.

Hilla teki myös perjantaina hieman agilityä. Katsottiin vaan A:n ja puomin kontaktit (teki oikein nätisti) ja pieni valssiharjoitus. Ei kyllä kovin hyvin kääntynyt valsseilla kun vasta sitten, kun lähti jo liikkumaan eri suuntaan ennen kuin Hilla oli kerinnyt hypätä. Todella ajoissa siis saa olla Hillan kanssa ohjauksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti