torstai 4. elokuuta 2016

Agilitykisat

Me ollaan tehty viime aikoina tällaista:



Lauantaina Hilla oli taas agilitykisoissa. Hilla hyppäsi taas aika kauhealla tekniikalla, joten rimoja ropisi taas kivasti alas ja vielä enempi otti pientä osumaa. Harmi, koska muuten olisi ollut taas tuplanolla.

B-hyppäri 10vp


Tällä radalla tipahtikin vähemmän rimoja kuin oletin, kun luulin 3-4 riman tippuneen.  Kaarrokset taas varsin laajat, mutta muuten Hilla meni kivasti ja irtosi esteille todella hyvin. Viimeisessä pyörityksessä Hilla ei toisin tullut niistoon vaan kiepsahti esteen suunniteltua toista kautta. Hilla oli aika hätäinen tällä radalla.


C-agilityrata 5vp


Tämä rata meni varsin kivasti, vaikka edelleen käännökset levisivät. Hilla sijoittui neljänneksi ja ainoastaan yliaikanollia tuli tällä radalla. Aika kivan ajankin Hilla juoksi, vaikka rata ei tuntunut kovin sujuvalta. Ainoa  virhe oli toiseksi viimeisen esteen riman tiputus. Hilla haki taas esteet hienosti itsenäisesti. Pimeää putkikulmaa en uskaltanut tehdä, vaikka keväällä sitä paljon harjoiteltiinkin. Hilla kuitenkin on sen joka kerta kisoissa mokannut ja nyt ei olla kesällä treenattu lainkaan agilityä. Saattamallakin meni ihan ok, vaikka videolla näyttääkin sujuvammalta kuin miltä tuntui.


A-agilityrata HYL
Tällä radalla Hilla oli ihan possu ja jatkoi A:lta suoraan putkeen asenteella ”putki, heippa”. Sitä ennen se oli toisin jo saanut virheen keinun(!) ylösmenolta(!) ja vielä A:n alastulolta… A:n Hilla tulee jo hieman rennommin vaikka edelleen yrittää hieman jumia harjalle, mutta näköjään silti tulee kontaktivirheitä. Tällä radalla kuitenkin rimat pysyivät ylhäällä ja Hillakin hyppäsi siivommin. Sitä en ymmärrä miksi Hilla kääntyi putkijarrulla väärään suuntaan, vaikka muuten kääntyikin todella hienosti ja tosi tiukkaan.


Tiistaina käytiin Hillan kanssa mätsäreissä, kun ei tarvinnut mennä kuin tien toiselle puolelle. Edelliskerrasta onkin jo varmaan kolme vuotta. Hilla käyttäytyi tosi hyvin ja muisti ravata nätisti eikä yrittänytkään peitsata. Hilla sai punaisen nauhan (taisi olla Hillan mätsäriuran ensimmäinen), mutta punaisten kehässä ei sitten enää pärjätty, vaikka musta Hilla käyttäytyi tosi hyvin ja seisoi nätisti.

Edellisviikon Sunnuntaista keskiviikkoon sekä tämän viikon maanantaina saakka ollaan treenattu päivittäin aika samoja juttuja joka päivä molempien koirien kanssa. Hillan tärkeimpänä treeniaiheena on ollut rauhalliset hypyt, jotka vaan tuottavat edelleen vaikeuksia. Aika hyvin ollaan jo päästy kyttäilystä ja jumimisesta eroon, mutta edelleen silloin tällöin jää kyttäilemään. Erehdyin kerran päästämään Hillan ryntäilemään esteille agilityn eteenmeno-käskyllä ja sen jälkeen sai taas vähän työstää malttia hyppäämiseen. Mutta pakko sen on jossain vaiheessa oppia erottelemaan hyppykäskyt toisistaan. Keskiviikkona toisin onnistui jo peruutus – sarjahyppy – peruutus molemmin puolin seuraten, mutta maanantaina sitten palattiin taas samaan ryntäilyyn... Sama harjoitus oli itse asiassa Tinjalle paljon haastavampi, sillä vaikka Tinja menikin hypyt rauhallisesti, niin peruuttamaan ei enää malttanut hyppyjen jälkeen.

Muutenkin molempien koirien kanssa ollaan treenattu enimmäkseen rallytokoa. Molempien koirien kanssa on aika paljon työstetty peruutuksia ja Tinjan kanssa myös puolenvaihtoa edessä. Hilla pääsi toisin keskiviikkona tekemään pari eteenmenoakin lelulle. Eteenmenoon olisi muutenkin tarkoitus opettaa lisää vihjeitä. Hilla on myös tehnyt runsaastii erilaisia kapulan pitotreenejä. Tinjan kanssa on myös paljon työstetty juoksuseuraamista ja palkattu liikkeestä sekä metallia on noutanut päivittäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti