maanantai 28. maaliskuuta 2016

Mulle riitti

Tuskastuin niin paljon Hillan tokoon viime kokeen jälkeen, että tällä viikolla ei olla lainkaan treenattu tokoa. Pari kertaa Hilla on käynyt harjoittelemassa kontakteja. Niissä vaikeinta tuntuu olevan, jos juoksen ohi, jolloin alkaa heti hidastelu. Jos Hilla tekee kontaktiesteet itsenäisesti tai olen valmiiksi jo edellä, niin Hilla tekee oikein nätit kontaktit. Tinja on treenaillut tokoa. Lähinnä ollaan tehty EVL-ohjattua, eteenmenoja ja kiertoa.

Lauantaina ensimmäinen viikonlopun karsintakokeista. Kiva mennä kokeisiin jo valmiiksi paskalla fiiliksellä. Hilla totesi, että jos kuvittelet, että kauheampi en enää voi olla, niin väärässä olet. Hilla päätti taas vaihteeksi virittelyssä, että maahan en osaa muuten mennä, ei taaskaan minkäänlaista reaktiota käskyihin.  Kiva kun koira ei osaa edes perusasioita! Koesuoritus alkoi ihanasti sillä, että juuri ennen meitä päätettiin pitää tauko, koska toinen kehä oli ruuhkautunut. No, Hilla kerkisi sitten nukahtaa ja kehässä sitä ei kiinnostanut taas pätkääkään. Seuruun jälkeen lopetin sitten itse yrittämisen. Mikä ironia, että vasta tästä Hilla rupesi tekemään edes jotain. Ensimmäisestä koepäivästä EVL3 211 pisteellä.

Zeta 8
”Vähän napakammin voisi pysähtyä (S) ja is. voisi olla nopeampi. Seur. hiem. huolimatonta. M voisi olla hiem. nopeampi. Pa. vähän hidas.”
S-I-M. Hilla istui normaaliäänellä sanotulla käskyllä ilman tappeluja. Erehdyksiä sattuu sillekin.
Ohjattu nouto 0
Alk. pa. vino, katsoo haettavaa kapulaa. Hidas merkki. Väärälle kapulalle, pysäytyksen kautta oikealle (vasemmalle!). Pureskelee.”
Kiva kun koira on yleisesti niin huono, että ei tarvitse enää pisteitä antaa.<3 Joo, vasen haettavana, Hilla teki huonon ja hitaan merkin (matala kartio) ja suuntasi keskikapulalle. Korjauksella nätisti vasemmalle.
Tunnari 8½
”Hyvä työ. Löysä pito vähän pureskelee lopuksi.”
Luoksetulo 6
Hitaasti maahan, haistelee, tassu alla. Hidas tulo, S voisi olla napakampi, laukkarytmi, mutta haluttoman näköistä.”
Ruutu 7½
”Ulkona  ymp. korjaus, nuuskii ruudussa, voisi tehdä hieman innokkaammin.”
Juoksi ympyrän yli.
Seuraaminen 6
”Auraa hieman per. Voisi olla innokkaampi, kontakti, ei keskity, auraa suorilla, ei istu.”
No eipä ole Hilla tehnyt näin huonoa seuraamista pitkään aikaan. Yksi perusasento tekemättä ja yhdellä pätkällä vaan jätättyi seuraamasta. Paransi kyllä loppua kohden ja painoi hieman lopussa.
Kaukot 7
”Vajaat asennot, hyvin vajaa ist.”
Kiertohyppynouto 7
”Aavistus ennakoi lähtöä, hyvä kierto, kolahdus, iso kierto paluussa.”
Eikö ole liikaa vaadittu, että Hilla pääsisi kolauttamatta yli edes 50cm: esteestä? Heti miinus 2p, jee! Ja joo, eipä taas koonnut itseään hyppyyn ja palautti kapulan selän takaa.
Paikkaistuminen 10 ja 10
Paikkamakuu 7 ja 6½
Hilla ei uskaltanut enää tehdä tässä mitään. Huonosti maahan, tuplakäsky luoksetuloon.



Toinen karsintakoepäivä vieläkin paskemmilla fiiliksillä. Vielä aamulla mietin viitsinkö raahautua edes koepaikalle. En viitsinyt edes viritellä koiraa kehiin vaan kylmiltään suoraan autosta kehään. Liikkeidenkin väleissä neutraali yksisanainen kehu ilman vapautuksia. Ja saamarin koira pysyy mukana, ei nuuski tai kiusaa liikkuria. Kysyn vaan miksi, MIKSI Hilla?!  EVL2 235,5 pisteellä.

Paikkaistuminen 9 ja 9
Ei aavistustakaan mitä tehnyt.
Paikkamakuu 9½ ja 9
Huono maahan, ihan ok luoksetulo. Tuomarit eivät ehkä huomanneet, että korjasi perusasentoa.
Kiertohyppynouto 7½
”Hieman ennakoi, laaja kierto merkin ymp. Hidas maahan, vino pa.”
Nykäisi aika voimakkaasti liikkurin käskystä. Ihan samanlainen kierto kuin eilenkin. Taas kapulan palautus selän takaa.
Seuraaminen 6
”Seuraamispaikka vaihtelee, Pa virheitä, hieman vinoutta, peruutus vino, haukottelee.”
Hilla oli ylivireinen? Oli parempi seuraaminen kuin eilen ja pysyi mukana. Ääntä tuli aika paljon koko seuraamisen aikana (=haukottelut).
Zeta 5,5
”Istuminen epäonnistuu, väärällä puolella linjaa, seuraaminen ajoittain vino.”
No tänään ei sitten istuttu. En kyllä muistanut liikkeen aikana missä järjestyksessä asennot piti tehdä. Eikä kääntynyt taaskaan vasemmalle.
Ohjattu nouto 8½
”Vähän ennakoi.”
Vissiin sivulta merkillelähetyksessä ennakointi? Merkki ok. Tänään osasi mennä vasemmalle.
Kaukot 6
”Liikkui ja hitaat asennonvaihdot ja seisominen vajaa”
No, ei siellä kyllä ollut yhtään täyttä asentoa, istuminen pahin. Liikutti S-I toista takatassua.
Tunnari 9
”Ennakoi lähtöä pikkusen.”
Ruutu 7½
”Lisäohjaus merkille ja laiskahko luoksetulo”
Tällä kertaa eteenmeno vinosti poispäin ruudusta.
Luoksetulo 7
” Ennakoi maahan, loppuhässäkkä”
Huono sivulta maahan. Seisomisessa valui, ennakoi maahanmenon, vauhti ok Hillaksi. Perusasentoon tullessa keskittyminen herpaantui ja kiepsahti väärin päin ja jäi hetkeksi ihmettelemään mitä oli tekemässä.


Jeps, taidan vihdoin ihan suosiolla uskoa, että ei Hillasta ole tokokoiraksi. En mene sen kanssa enää yhteenkään tokokokeeseen. Tinja sentään ylittää sen surkeuden rajan, että kaikki mitä se tekee (siis ympyrän juoksemisen ja rähisemisen lisäksi) on vaan plussaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti