maanantai 15. helmikuuta 2016

Rallytoko- ja mölliagilitykisat


Taas ei olla treenattu yhtään, mutta käytiin me hukkareissu kisaamassa rallytokoa lauantaina. Molemmat koirat kisaamassa. Rata oli ihan kohtuu helppo. Rallytokokuvat © Tiia Hämäläinen. Lisää TÄÄLLÄ.


Hilla MES HYV 83p
Sarjahyppy ensimmäisenä kylttinä + Hilla on ollut vähällä tekemisellä = katastrofi. Hilla ei ihan ymmärtänyt, että kaksi hyppyä peräkkäin ei välttämättä tarkoita agilityä. Esteet mentiin kovaa ja samalla vauhdilla kerittiin kiertää seuraava tehtäväkylttikin ympäri. Kaksi uusimista 3. kyltille ennen kuin Hilla rauhoittui sen verran, että saatiin väännettyä tehtävä läpi. -1p kontrollivirhe 4. kyltiltä. Oli Hilla sen verran kuumana, että seuraa-käskystä pompattiin aika korkealle. -10p vielä peruutuksesta, jossa Hilla kääntyi viimeisellä askeleellä lähes ympäri (lähti jo alkuun peruttamaan tosi huonosti) ja ei voinut enää uusia. Hilla teki kuitenkin hyvin ja oli koko ajan innokas tekemään.

Tinja MES HYV 73p
Tinja jumahti lähdössä taas takapalkkaan ja tarvitsi toisen käskyn seuraamiseen, että lähti liikkeelle. Muuten Tinja teki iloisesti. Alkuradalla pikkaisen haahuili omiaan, mutta loppuradasta keskittyi hyvin ja jopa teki hyvää seuraamista. Oikealla puolella seuraaminen on edelleen todella hankalaa Tinjalle. Tinjalle 2. kyltiltä -10p, koska ei ollut tarpeeksi tiivis? Toinen -10p 6. kyltiltä, vaihtoi puolen vasta kyltin jälkeen. Peruutuksen uusittiin kaksi kertaa ja sitten sai siitä vaan -1p vinoudesta, vaikka teki tismalleen samanlaisen huonon ja erittäin vinon peruutuksen myös kolmannella kerralla. Että kannatti uusia.






Ihan kökkö laji tämä rallytoko, kun menestyminen ei tunnu millään korreloivan osaamisen kanssa. Tai sitten mun koirat ovat ihan vääränlaisia, kun ne eivät ole perässä vedettäviä patalappuja. Pitää rallytokossakin ottaa käyttöön agilityssä hyväksi koettu tekniikka ja käydä vaan pirusti kisaamassa ja toivoa, että kävisi tuuri (ja radalla ei olisi esteitä).

Ralytokon positiivisuudet
+ Hilla oli hyväntuulinen, vaikka kisamatka oli +400km
+ Hilla osaa paljon
+ Tinja oli reipas ja keskittyi hyvin loppuradan
+ Tinja piti kontaktia lähes koko paikkamakuun ajan
+ Tinja teki hienosti houkutuksen
+ Tinja teki reippaasti liikkeestä istumisen
+ Tinja on söpö

Kehityskohteita
- molemmille peruutus suoraan liikkeestä
- Hilla puolenvaihto takaa käännyttäessä
- Hillalle esteillä kontrollia
- Tinjalle oikealla puolella seuraaminen


Sunnuntaina mentiin lohdutukseksi (ostin myös koirille kalliin tasapainotyynyn) mölliagilitykisoihin. Molemmat menivät kaksi kisaavien rataa. Ratana oli hieman kulmiltaan helpotettu kakkosten kisarata, joka siis käytiin ennen möllikisoja. Radalla ei ollut mitään älyttömän haastavaa.


Tinja 0 (2.sija) ja HYL
Tinja meni ensimmäisen radan oikein kiltisti ja puhtaasti läpi. Ihan kivalla ajallakin sillä etenemä oli 4,05m/s. Toisella radalla mentiin sitten 1,5x kovempaa ja irrottiin paremmin esteillekin, kun tajuttiin mistä oli kyse. Kielto tuli toisella radalla ensimmäiselle putkelle, koska käänsin Tinjan vahingossa liian jyrkkään melkein väärään putken suuhun ja Tinja ei enää malttanut aloittaa pujoittelua oikein tai lopettaa sitä. Eläkeläissheltillä oli kuitenkin hauskaa.

Hilla 5 ja HYL
Hilla meni oikein hyvin ja tuntui todella hyvältä. Irtosi todella helposti esteille ja vauhtia piisasi. Ensimmäisellä radalla 5 riman tiputuksesta takaakierrosta. Irtosi toisin hyvin takaakiertoonkin kaukaa. Hieman haastava keppikulma meni molemmilla radoilla itsenäisesti. Toisella radalla Hilla hyppäsi takaakierto-kohdan väärästä suunnasta, mutta olisi pitänyt itse törkätä vähän jyrkemmässä kulmassa Hilla esteen taakse. Uusittiin tämä kohta ja nyt meni takaakiertoon siististi. Hilla hyppäsi toisella radalla A:n alastulokontaktin yli. Molemmilla radoilla tahtoi jäädä harjalle hidastelemaan ja sitten pomppaa loikalla alas. Puomi on ok, mutta tulee läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti