torstai 9. heinäkuuta 2015

Viimeiset harjoittelut

Maanantaina taas tokoilut kotipihassa. Hillalle ohjattu kokonaisena. Merkki kierron kautta. Hieman oli taas juoksemisen makua, mutta vasen onnistui heti, vaikka näytti enemmänkin tuurilta kuin taidolta. Oikean mokasi kerran, kun annoin vain sanallisen suuntakäskyn. Tunnarissa enemmän vääriä kuin normaalisti. Selvisi kuitenkin todella hienosti ja nosti heti oikean kohdalla. Palautus todella hieno! Kaukoissa keskityttiin tekniikan pysymiseen varsinkin maahanmenoissa. Lähietäisyydellä sujuikin hyvin. Rallytokon puolelta pieni käskyerotteluharjoitus ja alkaa tämäkin Hillalta pikku hiljaa sujua.

Tinja kertaili liikkeestä istumisen, metallin, kaukot ja luoksetulon pysäytykset. Metalli tehtiin vaikeammalla kapulalla, mutta yritti kuitenkin kovasti palauttaa sitä laukalla. Kaukoissa tekniikka pelitti oikein kivasti ja luoksetulon pysäytyksetkin olivat yllättävän hyvät. Rallytokon puolelta hieman kertailtiin eteen istumista oikealta puolelta. Tinja sai tehdä lopuksi ohjatunkin merkin kanssa. Merkki meni hienosti, mutta vasen ei noussut ennen näyttöä, vaikka kovasti yrittikin etsiä.

Tiistaina kerittiin tehdä lyhyet treenit kotipihassa. Hillalle läpi zeta, luoksetulo ja kaukot. Zetan istumiset oikein hienot. Luoksetulossa ei löysäillyt nyt yhtään. Vauhti hyvä ja stopit aika hyvät. Ei ihan vielä pysähdy tarpeeksi terävästi. Kaukot tehtiin ihan lyhyeltä matkalta tiheästi palkaten, joten tekniikka piti. Hillalle tehtiin myös yksi eteenmeno. Vein lelun valmiiksi Hillan odotellessa piilossa. Hilla oli varsin iloinen bortsu, kun lelu löytyi juoksulinjalta. Ei se ihan koko matkaa malttanut mennä tikkusuoraan, mutta alkumatkan sentään. Tinjalle tehtiin rallytokokertaus. Tinjalta toisin meni kuppi nurin, kun pihasta juoksi kissa ja jouduttiin hetken keskustelemaan pitääkö seurata vai ei. Keskityttiin lähinnä oikealla puolella seuraamiseen ja paikan pitämiseen pujottelussa mutta kertailtiin myös eteen istumisia ja kiertämisiä.

Keskiviikkona lomapäivä ja torstaina pienellä porukalla kentälle treenaamaan. Tinjalle liikkuroituna seuraaminen, liikkeestä istuminen, luoksetulo ja metallinouto. Seuraaminen varsin kiva Tinjaksi. Palkkasin pari kertaa kesken seuraamisen. Liikkeestä istumisessä katsoin, että olisi aikonut mennä maahan, mutta kuulemma istui ihan siististi. Luoksetulossa taas valui seisomisessa, mutta maahanmeno oli hieno. Metallikin onnistui todella hyvin, vaikka käytin vaikeampaa kapulaa. Ainoastaan palautti ripeällä ravilla. Tinja teki kerran ruudunkin (hieno) ja kertaili hieman rallytokoa. Puolenvaihdot edessä on edelleen vaikeat ja heittää edelleen rintamasuunnan vinoon, mutta tekee välillä siistejäkin puolenvaihtoja. Muuten Tinja meni oikein hienosti. Suoraan liikkeestä oikealta eteen istumiset tuottivat hieman vaikeuksia, kun tarjosi ensin sivulle istumista.

Hillalle liikkuroituna tunnari uusien sääntöjen mukaisella kuviolla. Ei ollut merkkiäkään epävarmuudesta enää: nosti heti kohdalla oikean ja palautus erittäin hieno. Ohjattu myös liikkuroituna. Vasen tuotti aika paljon vaikeuksia, koska ennakoi merkillä suuntia ja kääntyi jo ennen kuin ehdin sanoa käskyn! Oikeaa haettaessa malttoi odotella. Lopulta jouduin palkkaamaan pelkästä merkillä odottamisesta. Uusi ohjattu hyppynouto (häkkärä) tehtiin myös liikkuroituna, mutta palkkasin pelkistä kierroista. Hyvin selvisi. Hieman on vielä epävarma, mutta maltaa juosta kartion ympäri. Hillalle rallytokokertaus. Harjoiteltiin avoesteellä hyppyä eikä sujunut kovinkaan hyvin varsinkaan oikealta puolelta seuratessa. Hilla kuumui todella paljon ja lähti etenemään turhan reippaasti hypyn jälkeen eteen eikä pystynyt säilyttämään rintamasuuntaa seuraamiseen palatessa. Oikealle puolelle ei edes malttanut tulla ollenkaan. Pitää siis toivoa, että radalla ei ole hyppyä. Muuten Hilla tuntuu jo aika varmasti erottelevan käskyn ja vain kerran teki ylimääräisen randomin puolenvaihdon pujotteluun siirtymisessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti