sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Tinjalle toinen LUVA


Tänään oltiin taas agilitykisoissa. Molemmat koirat juoksivat kolme rataa. Tinja sai toisen LUVAnsa eli enää yksi 0 tarvitaan, että Tinja on kolmosluokkalainen. Siihen ei taidakaan mennä enää pitkään. Tinja oli muutenkin todella hyvän tuntuinen radalla ja joka radalla hirmu vauhdikas.

2C-hyppyrata Tinja 0, LUVA ja 2.sija (Etenemä 4,51m/s!), Hilla 15vp


Tinja teki hienon nollan ja ensimmäistä kertaa yli 4m/s etenemällä! Oltaisiin saatu varmaan vielä vähän aikaa pois, jos en olisi tehnyt turhia varmisteluvalsseja. Hillan kanssa ohjaus oli todella huolimatonta. 5. esteellä lähdin liian aikaisin kääntymään ja Hilla meinasi tulla ohi ja jouduin korjaamaan, jolloin tiputti riman. 8.esteellä onnistuin lähettämään esteen ohi eli kielto sille ja keppien aloitukseen virhe, joka toisin oli vähän Hillan kuumenemisestakin johtuva. Renkaalla piti jo pitää silmiä kiinni, kun meno oli aika hurjan näköistä.

2B-agilityrata Tinja 5vp ja 2.sija, Hilla 10vp


Tinja oli taas tosi hieno, vaikka yllätti vauhdikkuudellaan ja en ollut ihan ajan tasalla, jonka seurauksena suunnitellut ohjaukset menivät alusta totaalisesti pieleen ja jäätiin hetkeksi pyörimään 5.esteen tai 6.putken eteen. Hilla puolestaan pomppasi taas puomin alastulokontaktin yli ja tiputti okserin riman.

2A-agilityrata Tinja 5vp ja 3.sija, Hilla 5vp ja 1.sija


Tinjan toinen 0 jäi kiinni puomin alastulokontaktista kiinni, kun Tinja lähti kääntymään mun valssin mukana liian aikaisin ja hyppäsi puomilta ennen aikojaan. Mutta eipä olla tällaista kohtaa edes harjoiteltu. Hilla tiputti taas okserin riman. Ei vaan yksinkertaisesti hyppykaari riitä, kun lähtee hyppyihin muutenkin liian kaukaa. Muuten oikein kiva rata ja Hilla teki myös nopeimman ajan (tuloksiin merkitty virheellisesti melkein 10s liikaa aikaa Hillalle). Renkaalle melkein tuli kielto, kun Hilla(!) lähtikin voimakkaasti putken jälkeen kaartamaan taaksepäin. Hyppäsi onneksi sanallisesta käskystä, mutta aika huonosta kulmasta.

On tämä agilityharrastus aika masentavaa Hillan kanssa, kun aina nollat jää jonkin pikkumokan takia. Kai pitäisi agilityä taas joskus treenata. Okseri, kontaktit ja hyppytekniikka vaatisivat treeniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti