sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Hillalle lisää leluja


Lauantaina Hilla kävi toisessa (vai neljännessä?) rallytokokisassaan. Päivästä tuli sitten pitkä, kun Hilla päätti sitten vetäistä täydellisen suorituksen mun sabotointiyrityksistä huolimatta. Tulokseksi siis ALO HYV 100 pisteellä (eli täydet pisteet). Lisäksi voitettiin 40 koirakosta. Yksi toinenkin 100 pisteen tulos tuli.


Rata oli varsin helppo paitsi sinne oli pujotteluun laitettu ylimääräinen tötsä, jota en edes tajunnut ennen kuin kanssakilpailija kiltisti vinkkasi. Eteentulojakin oli onneksi yksi, koska Hilla ei vieläkään osaa ihan aina tulla suoraan (ei kyllä Tinjakaan). 360 astetta vasemmalle meni hieman pieleen, kun menin liian lähelle kylttiä ja jouduin katsomaan toisella silmällä, että Hilla ei kaada sitä ja siksi Hilla ei tullut kovin tiiviisti. Kehuakaan ei voinut, kun Hilla rupesi painamaan ja edistämään.

Torstaina käytiin aamulla pellolla treenaamassa tokoa ja rallytokoa. Hillalle pikaisesti rallytokokertaus ja kierron kautta stoppeja ja kaukoja. Tinja treenasi taas ohjattua sekä liikkeestä istumista ja muutamaa rallytokotemppua.


Torstaiagility
Torstaiagilityssä epikset ja suoritukset tallentuivat videolle paitsi Tinjan viimeinen suoritus. Tinja palkittiin medien ainoan nollan tekijänä ja Hilla teki nopeimman ajan. Hillan tulosrivi: HYL, 5, 5, 10. Tinjan: 5 ja 0.




Kolmannella radalla taktinen odotus, että ratahenkilöt pääsevät pois tieltä. ;)




Tinjan viimeinen rata puuttuu, mutta se oli aika samanlainen kuin ensimmäinenkin, paitsi päällejuoksussa muistin ohjata ja Tinja veti volttinsa ihan putken suulla.

Perjantairallytoko
Viimeinen kerta tältä keväältä. Ratana kisarata, jossa ei kyllä montaa askelta ollut vasemmalla seuraamista. Tinja selvisi yllättävän hyvin eikä tehnyt ylimääräisiä pyörähdyksiä! Peruuttaen edessä kerkisi istahtaa eteen ennen kuin lähti peruuttamaan. Merkille lähetyksessä taas istui pysähdyskäskystä. Tämän viitsin uusia ja teki toistolla todella hyvin. Tinjan takapuoli on ollut viime aikoina varsin kevyt. Houkutuksessa pelkäsi vissiin tyhjää metallikuppia ja yritti koko ajan vaihtaa seuraamispuolta. Hilla teki kentän laidalla rallytokokertausta ja kävi aika kuumana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti