keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Viimeiset viimeistelyt

Kieli keskellä suuta.
Nyt on Hilla tehnyt viimeiset treeninsä tokossa ennen viikonlopun kisoja. Painajaisiakin on jo kisoista nähty, joten luotto ei ole ehkä ihan kaikkein vahvin omaan tai koiran osaamiseen tällä hetkellä. Olen tyytyväinen, jos osaan tällä kertaa kävellä zetan oikeaan suuntaan, osaan käskyttää kaukot, Hilla istuu vaihteeksi kokeessa ja luovuttaa kapulat. Ei kai sellaisilla ole väliä, jos Hilla ei osukaan ruutuun tai ei hae oikeaa kapulaa? Hilla yritti kehitellä silmätulehdustakin, mutta mokoma tekikin ihmeparantumisen ennen kuin kerkisin antibiootit hakea.

Torstaina molemmat koirat treenaa vielä agilityä ja perjantaina alkaa Tinjan voittaja-tokokurssi.

Fiksuko?
Maanantaina ja tiistaina käytiin hallissa treenaamassa tokoa. Tiistaina tehtiin myös pikaiset agilitytreenit. Molempina päivinä ollaan tehty aika paljon samoja juttuja ja itse asiassa molemmat koirat on myös tehnyt aika pitkälle samoja asioita.

Tinja on treenaillut ahkerasti ruutua, kun sille tuli viime viikon lopussa ongelmaksi, että jäi etunauhan päälle makoilemaan. Olen vienyt namialustan siten ruutuun, että Tinja ei ole nähnyt vientiä ja on toiminut kivasti. Tinjan asettuessa etunauhan päälle oma-aloitteisesti olenkin sanonut hups ja Tinja onkin saanut etsiä uudestaan paikan jolloin namialustakin on löytynyt. On nyt vähän paremmin malttanut juosta pidemmälle ruutuun palkan toivossa. Edelleen kyllä inahdus tulee lähetyksissä. Tiistaina Hillaa varten asetetut häiriöt häiritsivät myös Tinjan ruudun etsimistä, mutta tajusi nopeasti missä ruutu on.

Tinjan kanssa on myös parin päivän ajan hinkattu enemmän kaukoja kuntoon. Huomasin, että Tinjan malttamattomuus oli tullut taas esiin s-i-vaihdossa, joten korjattiin se puhtaaksi. Tinja sotkee edelleen hieman kaukokäskyjä toisiinsa, kun ei ihan malta kuunnella loppuun saakka. Metallia myös molempina päivinä. Maanantaina tasamaanoutona ja tiistaina hyppynoutona. On tuonut paremmin jo perusasentoonkin kapulan ja saan sen jo aika usein siepattua ilmasta kiinni ennen kuin kerkiää tipahtaa luovutuksessa. Luoksetulo toimii, kunhan seisomiskäskyn sanoo aika napakasti. Liikkeestä istuminen varma. Seuraaminen vaatisi lisää muistuttelua, kun nyt näköjään vaatii vähän vartaloapuja, että ei päädy mun oikealle puolelle.  Juoksuosuudessa ei pysy rytmissä.


Hilalle on jatkettu merkkitreenejä. Hilla tuntuu sisäistäneen opitun asian hyvin ja välillä pystyy lähettämään jo merkille koemaisesti kunhan välillä muistuttelee uudelleen hetsaamalla. Tiistaina laitettiin taas muistilappuja parinkin merkin ympärille eivätkä ne haitanneet mitään. Ruudun paikka on siirtynyt ilmeisesti merkkitreenin takia vähän turhan takasivulaitaan, mutta enää siihen ei kerkiä puuttua. Pitää vaan toivoa, että Hilla pysähtyy kaikki jalat ruudun sisäpuolella. Kaukoja hinkattiin molempina päivinä. Maanantaina vähän turhan kovasti, joten tiistaina otettiin ihan lyhyeltä matkalta ja keskityttiin enemmän hyvän mielentilan säilyttämiseen.

Maanantaina tuli vähän turhan paljon ääntä seuraamisessa, kun Hilla kuvitteli pääsevänsä agilityä tekemään. Vino on edelleen ja peitsaa pahasti varsinkin kun nyt vire näyttää nousevan turhan korkeaksi. Luoksetuloja on tehty pelkkänä läpijuoksuna, kun edelleen Hilla ei oikein etene hallin pohjalla. Paikkamakuunkin Hilla teki maanantaina toisen koiran kanssa ja oli siinä kiltisti. Toisin luulen, että se vähän tsemppasi, kun huomasi, että vahdin sitä.

Söpöjä nämä bordercolliet...

Agilitytreenit olivat todella pikaiset ja tehtiin alla olevaa harjoitusta molempiin suuntiin:


Hilla oli aika väsynyt tokotreenien jälkeen ja tiputteli aika paljon rimoja. Tarkoitus oli harjoitella 4. esteen tiukempaa käännöstä jaakotuksella. Tinjan kanssa tajusin vasta tehdessä, että Tinja ei varmaan ole koskaan ennen harjoitellut jaakotusta, kun ei se meinannut ensin tajuta mitä hain. Mutta aika nopeasti sai ideasta kiinni. Samalla harjoituksella pystyi kätevästi harjoittelemaan putken päiden hakua. Pitää mennä joku kerta kunnolla treenaamaan ja rakentaa sama harjoitus. Tinja teki myös hyppytekniikkaharjoituksen perussarjalla, kun sellainen oli kivasti jätetty kentälle valmiiksi.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti