keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Tavoitteet vuodelle 2015

Hilla
  • Toko
    • TOKO SM! Vuoden päätavoite ja kova treenaus EVL1-tulosta tavoitellen
    • Piirimestaruus, maajoukkueen karsintakokeet
    • Koevarmuuden ylläpitäminen, hyvä vire ja tekniikka yhdistettynä samaan pakettiin
  • Agility
    • Kolmosiin nouseminen, vuoden päätavoite
    • Ohjaaminen sujuvammaksi, Hillan kaarrokset kuriin ja koko nopeuden hyödyntäminen, keskitytään enemmän agilityyn
  • Muut
    • Jos sopivasti kisoja ja kiinnostusta, niin voisi rallytokossa hakea koulareita…
    • BH?
    • MH-luonnekuvaus
    • Hilla voisi pysyä terveenä vaihteeksi


Tinja
  • Toko
    • TK3, mahdollisesti loppuvuodesta EVL:n korkkaaminen
    • Tinja on kisoissakin normaali iloinen (muttei liian) itsensä
  • Rallytoko
    • RTK3, RTK4 jos kisoja
  • Agility
    • Ei varsinaisesti mitään tavoitteita, mutta kaipa Tinjan voisi nostaa kakkosiin.


Miten vuosi 2014 meni?

Hilla sai tokosta TK4:n keväällä hieman reilun parin vuoden iässä ja virallinen valio siitä tuli 2,5-vuoden ikäisenä eli aika hyvin. SM-kisoihinkin päästiin mukaan, mutta siellä Hilla hyytyi kuumuudessa täysin eikä yltänyt lähellekään normaalia tasoaan. Piirimestaruuksissa meni paremmin, mutta ohjatun nollaaminen jätti tuloksen EVL2:een. Tokossa kehittyminen on ollut nyt hitaampaa ja paljon on jouduttu miettimään, miten Hillasta saisi ihan kivan sijasta loistava. Kohtuullisen paljon käytiin kuitenkin hakemassa ulkopuolelta oppia ja saatiin paljon uusia ideoita. Syksy meni tokossa jo paremmin ja loppuvuodesta oli jo havaittavissa taas iso kehittymisharppaus Hillan henkisessä tilassa.

Agilityssä aloitettiin kisata keväällä ja muutamalla startilla noustiin kakkosiin. Kakkosissa onkin ollut vaikeampaa, mutta syksyllä nollat olivat todella lähellä. Yksi LUVAton nollakin saatiin kakkosista. Rallytokokisoissa ei käyty kertaakaan, samoin jäi BH suorittamatta mutta kumpikaan ei erityisemmin kiinnostanut. Syksyllä Hillalla oli paljon ongelmia terveyden kanssa: lonkkaongelmat, lihasongelmat ja kynnen halkeaminen. Pk-puolikin jäi lonkkien takia (eikä tokolta kerinnyt treenata).


Tinja saavutti vaikka mitä tänä vuonna! Vihdoinkin tuli TK2, vieläpä kolmella peräkkäisellä kokeella. Kukapa olisi uskonut Tinjasta! Voittajaan ei keritty, mutta heti ensi vuoden alussa mennään. Tinja on ollut tänä vuonna jopa turhan iloinen kokeissa. Tinja kisaili myös rallytokossa pari kertaa voittajassa ja molemmista tulos. Ja agilitykisoissakin käytiin, vaikka Tinjan ei pitänyt koskaan kisata virallisissa kisoissa! Eli tuli siis kaikki esteetkin sille opetettua. Ja laituihan Tinja tänä vuonna yli kilon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti