sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Agilitykisat ja turistimatkailua Suomenlinnaan


Sunnuntaina koirat retkeilivät Suomenlinnassa. Matkusteltiin ratikalla, lautalla että bussissa. Lisäksi käytiin keskustassa kävelemässä.

Lauantaina oli Tinjan agilitykisat, koska Hilla ei saa kisata vieläkään. Tinja meni paljon paremmin kuin pari viikkoa sitten. Tinjan kanssa kokeiltiin kaikenlaisia ohjauksia ja keskityttiin linjoihin kisatilanteessa, koska Tinjan kanssa ei paljoa tarvitse jännittää tuleeko nollia (ei tule). Hillan kanssa kisaamista on jo nyt ikävä, joten toivottavasti päästäisiin vielä tämän vuoden puolella ottamaan muutama startti.

B-agilityrata 10vp
Meidän kohtaloksi tällä radalla koitui sylkkäriyritys putkelle, jota Tinja ei (tälläkään) kerralla tajunnut vaan meni putken suun ohi. Toisessa vastaavassa kohdassa heitti voltin putken suun edessä. Toinen 5vp siitä, että Tinja yritti lähteä pujottelemaan väärältä puolelta. Keinulla melkein tuli lentokeinu. Muuten eteni ihan kivasti.

C-hyppäri 10vp + yliaikaa
Tämän radan pilasin ihan itse jo rataantutustumisvaiheessa, kun aliarvioin pahasti miten kovaa Tinja pääsee. Rata meni kivasti siihen saakka, kunnes tein valssin ihan liian myöhään 10. putken eteen sillä seurauksella, että Tinja meni putken suusta ohi. Sen jälkeen hyvin tökerö takaaleikkaus 11. esteelle, koska unohdin hetkeksi radan. (Tinja kääntyi todella hyvin!) Tinja hukkasi minut kaksi kertaa tämän jälkeen minut radalle ja lähti putkilta etsimään minua ihan väärästä suunnasta. Tinjan kanssa tällainenkin on näköjään mahdollista. Kaiken huipuksi vielä myöhästyin 17. ja 18. esteen väliin suunnittelemastani persjätöstä sillä seurauksella, että Tinja teki vielä kolmannen laajan kaaren 17.esteen ohi. Tinja eteni kuitenkin todella hyvällä vauhdilla niissä kohdissa kun ohjaus sujui.


A-agilityrata HYL
Tämä rata oli todella hyvä ja sujuva rata Tinjalta! Ainakin siihen asti, että Tinja keinun jälkeen päätti juosta possuilme naamallaan tekemään A:n alastulokontaktia, koska siitä varmasti saa palkkaa. Ei auttanut huutaminen ja kieltäminen. Uskomatonta miten itsepäinen shetlantilainen voi halutessaan olla! Niisto kakkoselle Tinjalta tosi hieno; meni siivekettä hipoen. Taisin olla ainut joka käytti niistoa tossa kohdassa mikä oli minusta varsin kummallista; helppo ohjaus ja saa turhat kaarrokset pois. Rytmitin hieman turhan jyrkästi A:lle ja vähän jouduin vekkaamaan liikaa kääntynyttä Tinjaa. Serpentiini kanssa hieno ja sujuva. Keinun ja puomin meni reippaasti. Tinja eteni myös kivalla vauhdilla.


Torstaiagility
Hilla pääsi tekemään. Harjoiteltiin valsseja ja takaaleikkauksia helpoilla estekuviolla. Valsseja saatiinkin vääntää pitkään, koska Hilla teki turhan pitkiä kaaria.

Tinjan perjantairallytoko
Ei ollut ihan Tinjan päivä rallytokotreeneissä ja rata meni aika sähläämiseksi useammassakin kohtaa. Tinja oli myös totaallisesti unohtanut kiertämisen oikealta puolelta. Tarjosi kyltin kiertämistä, kylttiä merkkinä ja lopulta hyppi kyltin yli. Namilla piti vedättää pari kertaa ennen kuin muistui mieleen. Tinja harjoitteli myös putkeen menemistä rallytokotyyliin. Putki ei ollut mikään ongelma, mutta Tinja olisi halunnut kiipeillä myös vieressä olleen A:n päälle… Tinja harjoitteli myös puolen vaihtoa edessä kosketuskepillä. Tinja kumma kyllä muisti täydellisesti kosketuskepin ja sillä oli helppo saada se vaihtamaan puolta sujuvasti.


Hillan tokoilut
Vähän aika sitten tuntui, että Hillan tokotreenit eivät oikein taaskaan edisty ja tehdään aina vaan sitä samaa. Tällä viikolla on fiilis ollut toinen ja taas tuntuu edistystä tapahtuneen paljon ja ollaan treenattu oikeita asioita. Luottavaisin mielin uskaltaa lähteä kokeeseen. Toisin paljon on siitä kiinni miten itse vaan saan itseni keskittymään.

Perjantaina Tinjan rallytokon jälkeen treenattiin hallissa. Hilla teki paikallaan istumisen, kun joku vieras koira teki takana putkea. Heti perään Tinja ja Hilla tekivät yhdessä paikallaanolon. Tinja treenasi myös metallinoutoa ja taisin laskea, että se suostui hakemaan kuusi tai seitsemän kertaa metskun, kun Tinja sai aina noutojen välissä käydä juoksemassa putken.

Hillan kanssa tokoa on treenattu siis perjantaina että lauantaina Tinjan agilitykisoissa. Aika samoja juttuja ollaan tehty molempina päivinä. Perjantaina otin videolle Hillan kaukoja kisamatkalta. Paljon työn sarkaa näyttäisi olevan varsinkin m-s-i-vaihdossa. Peruutus+maahankäskyllä Hilla helposti tekee maahanmenon istumisen kautta. Kunhan takajalat saadaan pysymään täysin paikallaan, niin lähden puuttumaan istumaan nousun ja maahanmenon tekniikkaan. Lauantaina treenattiin kaukoja lyhyemmältä matkalta ja palkkasin vain jos takajalat olivat täysin liikkumattomat.


Perjantaina muistuteltiin juoksukäännöksiä. Nämä oikein kivat. Lauantaina kontaktitreeniä kisapaikalla ja lisäksi lyhyttä seuraamispätkiä. Hillan vire nousi tässä liian paljon ja takapää tahtoo lähteä taas vinoon. Molempina päivinä myös treenattiin merkkiä kapulat häiriönä. Molempina päivinä yritti ensimmäisellä toistolla jäädä vinoon merkille, mutta sen jälkeen malttoi mennä suoraan merkin taakse. Metskuhyppynotoa myös molempina päivinä ja ne oikein kivat. Jostain syystä hallissa kalisuttaa kapulaa. (vai kuuluuko kaikuvassa hallissa paremmin?) Lauantaina tehtiin pari toistoa tunnariakin, kun joltain oli jäänyt sopivasti vääriä maahan kasa. Hilla taas meinaa heittäytyä liian tarkaksi, joten tunnaria pitää treenata myös.

Tokon SM-kisoihin on julkaistu uudet tiukemmat pääsyvaatimukset. Hillan pitäisi vielä yksi ykkönen saada ennen SM-kisoja jos mielii mukaan. Mieluiten kaksi. Toisin treenataan ja käydään kokeissa nyt pitemmän suunnitelman mukaan eikä pahastuta vaikka ensi vuonna SM-kisat jäisivät välistä. Harkitsen kyllä vakavasti lähettäväni vitsillä hakemuksen maajoukkueeseen. :D  Ollaan muutenkin ainakin Vantaan ja Lempäälän kisoihin menossa.


Lautalla


Tutkimusretkellä linnan sisällä





Marraskuussa voisi ihan hyvin uida vielä Hillan mielestä.



Takaisin lautalle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti