lauantai 6. syyskuuta 2014

Toko-oppeja ja agilitykisat

Torstaina oltiin Christa Enqvist-Pukkilan tokokoulutuksessa Hillan kanssa. Olen päättänyt, että pyrin saamaan mahdollisimman paljon ulkopuolista koulutusta talvikauden aikana ja tämä on nyt ensimmäinen laatuaan (ja toivottavasti ei viimeinen). Parin viikon päästä ollaankin Hillan kanssa menossa Jenna Caloanderin agilitykoulutukseen. :) Olenkin jo pitemmän aikaan halunnut hänen koulutukseen ja hienoa, että sattumalta löysin sopivan tilaisuuden. Tykkään kovasti Jennan tavasta ohjata ja uskoisin sen sopivan hirveän hyvin Hillalle.

Lauantaina Hilla käväisi agilitykisoissa.

Christa Enqvist-Pukkilan tokokoulutus
Christan opit tarvitsisivat vielä kauheasti päänsisäistä työstämistä ja jäsentelyä. Hirveästi saatiin uutta oppia jo pelkästään muiden koulutuksia kuuntelemalla ja monia uusia asioita avautui myös Hillan käyttäytymisestä. Nyt kun näitä asioista vielä saisi sisäistettyä omaan kouluttamiseenkin.

Hilla aloitti päivän ensimmäisenä koirana. Hillan kanssa ehdittiin keskustella seuraamisesta ja luoksetulosta. Kerroin myös Christalle, että Hillan kanssa kisoissa on ollut paljon ongelmaa kisatilanteissa oikean mielentilan löytämisessä: joko Hilla on hirveän epävarma tai sitten sillä keittää yli. Seuraamista esitettiin ylipäätänsä tilannetta. Christa kiinnitti eniten huomiota siihen, että Hilla peitsaa ja on siksi avautuu takapäästä ulospäin. Lisäksi se ei osaa sovittaa lainkaan rytmiä ja tiputtaa kontaktia pienessäkin häiriössä. Aika järkyttävää, kun seuruuttaessa laajalla ympyrällä myötäpäivään ja vauhtia lisätessä Hilla ei rytmitä vaan jätättää iloisesti. Hillan tilanne ei kuitenkaan kuulemma ollut täysin toivoton, ja yllättävän vähän kuitenkin seuraamisesta saatiin negatiivista palautetta siihen nähden, että itse olisin osannut listata ainakin kilometrin mittaisen listan mitä kaikkea Hillassa on vikana… Christa ei kuitenkaan puuttuisi Hillan seuraamispelleilyihin, sillä hänen mielestään Hilla olisi sen tyyppinen koira, että se tarvitsisi ennemminkin sellaisia vireen nostoon.

Kotiläksyksi Hillalle seuraamisesta:
- Opettaa koira pitämään kontaktia häiriössä ensin perusasennossa ja sitten siirtää tämä liikkeeseen. Tässä täytyy olla hyvin mustavalkoinen
- Hakea lisää voimaa seuraamiseen vireen nostamisella eli palkkausta pitää arvottaa.
- Jos vireen nostaminen ei auta seuraamisen ilmeen korjaamiseen, sitten Hilla pitäisi opettaa ravaamaan ihan käskystä. Tarvittaessa Hillalle seuraamisen rytmittäminen pitäisi opettaa erikseen.

Luoksetulossa katsottiin Hillan vauhdinhiipumisongelmaa. Christan mielestä ongelma ei vaikuttanut siltä, että olisi peräisin oikeasti stoppien ennakoinnista tai edes palkan odottamisesta (eli bortsuille tyypillisestä leluille jumimisesta). Eli tähänkin ohjeeksi vireen nostattaminen palkan mahdollisuudella ja lisäksi luoksetuloa pitäisi pilkkoa pieniin osasiin ja palkata eri osista tasaisesti. Ensiksi kuitenkin Hillalle pitäisi vahvistaa vauhtia ja sitten voisi keskittyä stoppiin.

Eli Hillan palkkaaminen pitää miettiä uusiksi. Jätetäänkin kaikki patukat sun muut pois ja palkataan Hillaa enemmän ihmepallolla, kun niistä Hilla tykkää eniten. Nakit saavat jäädä ihmepallon rinnalle. Pitää myös kaivaa narupallo jostain kätköistä esille.

Kaukojen osalta saatiin muiden treeneistä vinkkiä, että hissinä nouseminen m-s-vaihdossa (Hilla!) on harvoin toimiva ratkaisu pitkäselkäisellä ja isolla koiralla. Joko vaihdon opettaa voiman (etutassuja siirretään hieman taaksepäin) tai pompun kautta. Apuna koulutukseen voisi käyttää esim. sohvatyynyä, jolla koiran takapään saa ylemmäs ja tällöin koira joutuu käyttämään enemmän vatsalihaksiaan onnistuakseen vaihdossa. Yhden tassun liikutteluongelmaan voi käyttää painoja takatassujen päällä tai jotakuta roikkumassa tassuissa. Zetaan taas saa hyvää mielentilaa pilkkomalla pieniin osiin ja palkkaamalla tiheästi.

Eräällä toisella bordercolliella oli ongelmana objekteihin kiinni jääminen. Seuraamisessa muka piti kontaktia mutta oikeasti tuijotti maassa ollutta noutokapulaa eli meni kuplaan. Tuli kyllä elävästi Hilla mieleen, joka tekee ihan samaa. Tästä pitäisi vaan kieltää, mutta samalla koiralla pitäisi olla opetettuna vaihtoehto (eli tässä tapauksessa kontakti) ei toivotulle tekemiselle.

Eli yhteenvetona, mitä omassa koulutuksessa pitäisi kiinnittää huomiota:
- Mustavalkoisuus.
- Asiat pitää pilkkoa erittäin pieniin osiin ja palkata tasapuolisesti kaikkia osasia
- Korjauksista ei palkata. Koiran pitää onnistua kerralla.
- Koiraa pitäisi muistaa kehua palkatessa.

Koulutuksen innoittamana ajattelin, että Tinjakin pitäisi opettaa tekemään samalla tasolla kuin Hilla eli olla sen kanssa tiukempi. Tinjalla on kuitenkin hirmu hyvä vire tehdä ja hirveästi intoa. Katsotaan miten pitälle Tinja pääsee huonon hermorakenteensa kanssa. :) Tinja onkin ilmoitettu jo kokeeseenkin.


Agilitykisat
Lauantaina suunnattiin Tuusulaan kisaamaan kolme rataa. Hilla on kyllä vain niin huippu agilityradalla ja sen kanssa on vaan niin helppo mennä.<3 Tänään olikin aika haastavia ratoja. Hyppäri oli yllättäen niistä helpoin. Hilla kuitenkin selvisi hienosti! Hillan lelukokoelmakin kasvoi taas.

C-hyppäri 15vp ja 3.sija
Hilla ihan ensimmäisenä kakkosista suoritusvuorossa. Vähän pientä jäykkyyttä molemmilla ensimmäisellä radalla, kun tuli kaksi ihan totaalisen hölmöä kieltoa hyppyesteille. Ehkä pitäisi muistaa myös ohjata… Yksi riman pudotus mun ihan hölmöstä ohjauksesta johtuen, jossa taas seisottiin esteen edessä. Radalla oli myös pussi, jota ei olla varmaan edes treenattu ties milloin? Joskus ehkä alkuvuodesta. Ei kyllä silti pussilla epäröinyt yhtään. Renkaalla pientä jarruttamista, mutta parempi näin ettei rysäytä päin.

B-agilityrata 5vp ja 2.sija
Ehkä minä joku päivä oppisin olla seisomatta esteiden edessä, jotta Hilla ei tiputtelisi rimoja? Radan ainut virhe nimittäin. Rata oli aika haastava ja olin varma, että hyllytettäisiin. Radalla myös pussi ja rengas peräkkäin ja rataan tutustumisessa olin varma, että Hilla kieltäisi renkaalle.  Rohkeasti kuitenkin renkaasta läpi. :) Puomin kontakti ok, A:lla käskin mennä eteenpäin pysähtymättä, kun meinasi jäädä hidastelemaan. Etenemä 4,66m/s yhdestä ylimääräisestä pyörähdyksestä huolimatta ja nopein aika makseissa.

A-agilityrata HYL
Tämä oli ihan kunnon sähläyshylly minun osalta. Rytmi katosi totaalisesti ohjauksesta, kun Hilla sotkeentui pujottelussa omiin jalkoihinsa ja jätti viimeisen välin pujottelematta. Ja Hillalle tuttuun tyyliin oli sitä mieltä, että mitään pujottelua ei tehdä uusiksi ja räiskäisi väärin aloituksen uusittaessa pujottelua. Puomille sitten ihan idioottimainen virhe, kun tajusin, että olen puomin väärällä puolella ja lähdin hieman taaksepäin ja Hilla tietysti kääntyy puomilla takaisin päin.. Loppuun vielä persjättö totaalisesti väärään väliin esteitä ja ymmärrettävästi kielto esteelle sieltäkin.

Treenailut
Hilla aloitti kontaktitreenit agilitykisojen päätteeksi agilityradan läheisyydessä. Muutaman huomautuksen jälkeen ymmärsi pitää hienosti kontaktia häiriöstä huolimatta. :)

Pari kertaa ollaan käyty viime postauksen jälkeen treenaamassa Ojangossa sekä tokoa että agilityä. Perjaintaina pidettiin vapaapäivä. Torstaina tehtiin tokokoulutuksen päätteeksi rataa. Kumpikin koira juoksi pari rataa pariin kertaan. Tinja harjoitteli agilityssä keskiviikkona esteitä. Pujottelu menee jo aika hyvin myös radan osana. Tinjan kanssa on itse asiassa enemmän nyt ongelmia putkilla, kun sen pitää välillä vaan huutaa mulle eikä malta mennä putkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti