keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Palkintoporsaita oomme kaikki

  

Aloitetaan kaikkein tärkeimmällä uutisella eli sillä, että Tinja(!) sai AVO1-tuloksen! Vaikka kyseessä olikin vain möllitoko, niin tämä oli silti Tinjan ensimmäinen ykköstulos avoimesta koskaan. Tinja ei tyytynyt pelkästään saamaan AVO1:stä vaan lisäksi voittamaan luokkansa viidestä koirakosta.

Paikkamakuu 9½
Vierestä oli lähtenyt koira, enkä ollut tiennyt asiasta mitään. Nyt kai voi sanoa, että Tinja on täysin varma paikkamakuussa pitkän taistelun jälkeen. Puolikas piste lähti haistelusta. Sai vähän tehdä töitä, mutta meni yhdellä käskyllä maahan.
Seuraaminen taluttimetta 8
Aika kiltti linja, kun itse olisin antanut korkeintaan 6. Tinja ei ihan tykännyt Hilla-seuruuttamisesta, mutta tsemppaili kivasti aina välissä.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10
Ei ihan terävintä Tinjaa, mutta ei oikein mitään sellaista mistä olisi voinut ottaa pisteitä.
Luoksetulo 9
Tämä olisi oikeasti ollut oikeasti 0, mutta sain uusia liikkeen. Tinja jäikin seisomaan mun viereen enkä huomannut sitä ensin ja sitten se lähtikin tekemään seuraamista. Uusittuna vauhti oli aika hidas Tinjaksi ja pysähtyi aika huonosti mutta yhdellä käskyllä.
Seisominen seuraamisen yhteydessä 10
Tämä aika hyvä.
Noutaminen 10
Tinjaa parhaimmillaan. Pientä kiemurtelua palautuksessa mutta ei pyöritellyt kapulaa.
Kauko-ohjaus 10
Ei ihan kaikkein parasta Tinjaa ja väisti aika voimakkaasti kun palasin takaisin sivulle.
Estehyppy 8½
Tuplakäsky istumiseen, koska piti taas nuuhkia vierasta estettä. Muuten hieno.
Kokonaisvaikutus 10
Tinja tsemppasi kovasti vaikka hirveästi jännittikin<3. Seuraamisen jälkeen piti nostattaa aika paljon, mutta rentoutui loppua kohden. Eihän se ollut vieläkään täysin oma itsensä, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa.


Nyt pitääkin ruveta katselemaan Tinjalle sopivia tokokokeita syksyksi, jos tähtien ja kuun asento olisi vihdoinkin oikea ja Tinja saisi TK2 kasaan. Kun Hilla on kehittynyt harppauksittain, on Tinjakin kehittynyt aivan valtavasti täysin huomaamatta. Siitä aina paikkamakuista karkailevasta koirasta on vihdoin tullut luotettava koesuorittaja.

Agilitykisoissa...

Hilla kävi lauantaina agilitykisoissa. Hillahan ei siis ole nähnyt yhtään agilityestettä kahteen kuukauteen. Yllättävän hyvin meni siihen nähden. Lähinnä noin 30 asteen helle keskipäivällä haittasi meitä molempia enemmän ja ei meistä kumpikaan jaksanut oikein juosta. Hilla ei tunnu sitten yhtään kestävän helteitä ja tuntui etenevän noin puolella normaalivauhdistaan.

Ensimmäinen rata oli hyppäri, josta meille HYL. En muistanut enää rataa jälkikäteen, joten tästä ei ole ratapiirrosta. Tämä rata meni aika pitkälle oikean tunteen ja rytmin hakemiseen. Hilla joutui selvästi pujottelussakin keskittymään tavallista enemmän, että meni oikein. Hylkäys heti 3. esteellä, jossa Hilla ei tullut pakkovalssiin vaan hyppäsi tyynesti väärästä suunnasta. Radan loppuvaiheella väsähdin totaallisesti itse ja Hilla parka joutui arvuuttelemaan aika paljon mitä haluan ja hyppäsi useamman esteen väärin päin. Loppusuora kuitenkin mielettömän hieno vaikka itse raahauduin kaukana perässä.

Toiselta agilityradalta 20 vp. Rima alas 2. esteellä. Hyppäsi puomin alastulokontaktin yli (ensimmäinen laatuaan) ja kielsi renkaalle. Oli jo hyppärillä jarrutellut renkaalle ja nyt ei uskaltanut hypätä. (Keväällä rysähti pahasti päin rengasta, joten tästä on näköjään jäänyt pieni kammo.) Lentokeinu vielä viimeiseksi tuttuun tapaan. Rata oli minusta todella helppo ja saatiinkin Hillan kanssa se muuten sujuvasti läpi. Hyvin päästiin vielä ihanneaikaankin, vaikka renkaalle tuhlaantui useampi sekunti ja Hilla ei edennyt helteessä ihan normaalivauhtiaan. Yllättäen päästiin vielä 3. sijalle kun enempää ei tullut tuloksia. 2. sijalla olleellakin oli 20 vp. Luulin, että näin helpolla radalla olisi tullut montakin nollaa.


Mielenkiintoista oli kuitenkin käydä kisaamassa näin suoraan tauolta, koska nyt korosti selkeästi meidän heikkoudet ja vahvuudet. Hilla hakee mielettömän hyvin esteet ja se on todella helppo ohjata. Sen sijaan se ei edelleenkään tule lähelle ja kontaktit vaatii vahvistamista.

Eilen oltiin agilitykoulutuksessa. Tehtiin 3. luokan tasoista rataa. Hillasta alkoi löytyä normaalia vauhtiakin. Ei päästy kertaakaan nollalla läpi, mutta tehtiin ihan hyvääkin pätkää. Omaan rytmittämiseen joutuu kiinnittämään paljon huomiota, sillä Hilla menee kyllä todella hyvin enkä ole kuin minä enää jarruna. Hilla oli aika hauska, kun sille huomautti kerran kontakteille pysähtymisestä, niin sen jälkeen se olisi vaan mennyt yhä uudelleen ja uudelleen kontakteille asenteella: ”Katso, kun minä osaan tämän!” Rengas oli taas pelottava, mutta vahvistettiin sitä erikseen ja sitten menikin sujuvasti radan osana. Opin myös uuden ohjaustekniikan, joka menee syksyllä Hillalle opetukseen, kunhan taas pääsen treenailemaan itsenäisesti.

Ratapiirros alunperin TÄÄLTÄ.

Tokoa tietysti ollaan treenattu ahkerasti. Tinja on harjoitellut rallytokoa SM-kisoja varten ja alkaa sujua jo todella hyvin. Alla olevalla videolla kaikki oleellinen Tinjan treeneistä.


Ja vähän pujottelua:

Hillalle lähinnä on opetettu kaukoja. Uudet käskyt s-i ja s-m vaihtoon ei tuottanut niin hyvää tulosta kuin olisin toivonut, joten tarkemman mietinnän jälkeen taidankin kokeilla seuraavaksi puuttua itse seisomaan nousuun ja siinä syntyvään etupainoisuuteen. Ensimmäiset harjoittelukerrat tähän on pidetty tänään. Lisäksi aika paljon ollaan vahvistettu seuraamisen asennetta, tänään myös käännösten tiiviyttä. Lisäksi satunnaisesti vahvistettu liikkeestä istumista ja etsitty luoksetuloon vauhtia aivan lyhyeltä pätkältä nameilla. Hillalla on viime treeneissä ollut todella hyvä asenne helteistä huolimatta. Tänään treenattiin ryhmätreeneissä ja Hilla jaksoi olla koko ajan todella iloinen. Muisti myös poikittaa seuraamisessa.



Pitkän mietinnän jälkeen lähteekö Hilla elokuussa kisaamaan tokoa vai agiltiyä, agility sai lopulta enemmän plussia. Hilla kisaakin siis tokossa seuraavan kerran syyskuussa piirimestaruuksissa (jos ei juoksuja). Hilla on mennyt sen verran hyvin treeneissä, että eiköhän selvitä siitä järkytyksestä, jos jotain menee taas pieleen...

Hillalle on keritty pitää myös yksi jäljen ilmaisutreeni. Hillalle tuntuu kuitenkin luonnollisin tapa ilmaista keppi, on syödä se palasiksi. :D Video pätkäisee vähän liian aikaisin.


Kesää on vielä jäljellä myös  Mogwai-otuksilla:






sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Jälkimetsällä

Hellesäät ovat haitanneet aika tavalla treenailemista. Hilla ei tunnu lainkaan kestävän kuumuutta ja on vaikea löytää sopivaa treeniaikaa, kun illalla puolestaan hyökkäävät itikat. Tinja-turkkihirviö heittelisi edelleen voltteja hellesäästä huolimatta, kunhan vaan näyttää nakinpalaa…




Lauantaina käytiin kuitenkin tekemässä jälki. Pituutta noin 300 metriä ja jäljellä viisi keppiä. Laitoin koirat odottamaan tienvarteen niin, että Hilla näki jäljen teon ja siitä suoraan jäljestämään. Jana meni todella hyvin, vaikka varmuuden vuoksi pidinkin Hillan lyhyessä hihnassa. Ei yrittänytkään mennä vinoon ja poimi jäljen heti oikeaan suuntaan. Tällaisia harjoituksia pitää tehdäkin enemmän jatkossa. Lisäksi ilmaisuja pitää harjoitella nyt ahkerammin. Kaikki kepit löytyivät myös, vaikka kulmissa Hilla hieman pyörikin. Tinja kulki irti mukana ja se meni edellä jäljen päällä.

Koirat odottavat jälkimetsään pääsyä.
Tokoiltukin ollaan helteistä huolimatta päivittäin. Tinja harjoittelee edelleen rallytokoa ahkerasti, eikä tässä ole sen ihmeellisempää. Lisäksi vähän ollaan tehty myös ruutua, tunnaria ja metskua. Lauantaina tehtiin kokeenomaisesti seuraaminen, jäävät ja luoksetulo peräkkäin. Nämä kaikki todella hyviä.

Hillan kanssa ollaan erityisesti keskitytty kaukojen hiomiseen. s-i vaihto alkaa sujua uudella käskyllä. Ihan täysin vielä ei kestä, jos ottaa paljon etäisyyttä, mutta Hilla on ymmärtänyt idean. Lähdinkin jo opettamaan uutta käskyä s-m vaihtoon. Hillalla on tuntunut olevan hirmuisen hauskaa, kun se on yrittänyt keksiä mitä siltä halutaan. Tänään tarjoiltiin kovasti kierimistä. Lauantaina Hilla teki kokeenomaisesti seuraamisen, luoksetulon, ruudun ja tunnarin peräkkäin. Tunnari oli erityisen hyvä, luoksetulossa ja ruudussa vain pienen pientä hienosäätöä. Seuraaminen taas on vaihdellut päivittäin ja välillä asenne on puuttunut täysin. Tänään oli taas hyvä päivä. Pitäisi nyt vaan muistaa, että kun Hilla ei enää poikita ja edistä, niin entiseen ei pitäisi enää haluta.











keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Mitä meille kuuluu?


Koirat treenaamassa.
Pitkästä päivitystauosta huolimatta koirat ovat treenailleet ahkerasti lähes päivittäin. Hillalle oli vedetty viikonlopuksi jälkikin, mutta erinäisistä syistä koirat lähtivätkin mökkeilemään ilman minua viikonlopuksi, eikä Hilla vielä päässyt kokeilemaan uutta hienoa pinkkiä jälkiliinaansa. Mutta viimeistään tulevana viikonloppuna käydään harjoittelemassa pitkästä aikaa jälkeä.

Tinja oli uinut vapaaehtoisesti viikonloppuna:






Hilla on ilmoitettu kuun loppuun agilitykisoihin. Mehän ei olla tehty kahteen kuukauteen mitään agilityyn liittyvääkään. Elättelenkin toiveita, että Hilla on henkisesti jähmeässä tilassa, jotta tulisi vahinkonollia. Ei me muuten mitään nollia saada.

Tinjasta ei ole ihmeellisempää raportoitavaa. Tinja on harjoitellut ahkerasti rallytokojuttuja ja on aika taitava. Tinja ei ole kyllä pätkääkään luotettava koira, mutta kyllä se silti aikoo loistaa rallytokon SM-kisoissa. Tinja olisi kiva viedä tokokokeeseen, mutta ei oikein ole Tinjalle sopivia kokeita.

Hillan kanssa kärsitään suuresta tokomasennuksesta. Hilla otti aika kovaa iskua SM-kisoista ja korjasi seuraamisensa suoraksi ja korrektille paikalle. Korvat on vaan luimussa ja paljon olen joutunut puuttumaan lähtöihin. Eilen se pelkäsi niin kovasti kissaa, että painoi seuraamisessa täysillä ja repi ravokkaasti lelua…

Mitään ihmeellistä ei olla tehty. Lelupalkkausta ollaan vähennetty aika paljon. Hilla saattaa vetää pulttia siitäkin, että saa vaan kissanraksuja tällä hetkellä palkaksi. Lähinnä merkkillä haettu vauhtia (ei saa palkkaa ennen kuin juoksee) ja harjoiteltu s-i-vaihtoon uusi käsky. Uudella tempulla siirtelee etutassujaan taaksepäin. Hilla on tajunnut tämän niin hyvin, että välillä koko pylly saattaa liikkua reippaastikin taaksepäin. Vaatii varmaan vielä noin 2000 toistoa, ennen kuin vaihto on Hillalla selkäytimessä.


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Tokon SM-kisat


Tokon SM-kisat tulivat ja menivät. Kisoihin lähdettiin toiselta puolelta suomea perjantai-iltana klo 23 aikoihin. Yön läpi ajettiin ja Porissa oltiin kuudelta aamulla. Sen jälkieen saimmekin odottaa puoli kymmeneen luokkien alkamiseen. Hilla pääsi paikkallaanoloihin vasta klo 12 ja yksilökehiin taidettiin päästä vasta jossain kolmen-puoli neljän aikoihin?
 
Jyväskylä, noin klo 2.30
Tampere, noin klo 5
Arvostelu oli yllättävän lepsua. Erinomaisia pisteitä sai vielä, vaikka koira olisi näkyvästi ennakoinut liikkeitä tai napsinut vääriä kapuloita. Kohtuullisesti arvostelevia tuomareita oli vain pari (ruutu, luoksetulo ja seuraaminen). Jännää oli myös, että kaikki tuomarit olivat sellaisia, joilla ei koskaan vielä oltu käytykään.

Hillan osalta paikallaanolot menivät täysin nappiin. Kehään mentiin iloisella asenteella ja hyvin seuraten. Sen sijaan yksilökehät (4kpl) menivät täysin pieleen. Päivä oli tosi kuuma ja Hilla väsähti nopeasti paikallaanolojen jälkeen. Se vain nukkui kyljellään kevythäkissä pari tuntia ja vielä kisojen jälkeenkin. Tuhma bortsu ei suostunut juomaan myöskään vettä vaikka koskaan ennen ei ole juomisen kanssa ongelmia. Hilla ei enää vaan yksinkertaisesti jaksanut tehdä.

Tein itse myös kolme ratkaisevaa virhettä, jotka aika varmasti edesauttoivat siihen, että loput liikkeet menivät pieleen. Ensimmäiseksi en seurannut kehiä tarpeeksi huolellisesti, jolloin lämmittelin Hillan yksilökehiin kaksi kertaa turhaan. Toiseksi jätin lelun kehän laidalle näkyvästi, kun olin ensin harjoitellut merkkiä samaisen lelun kanssa. Toisin normaalissa Hillan mielentilassa tämän ei pitäisi olla ongelma. Kolmanneksi, kun kehissä alkoi olla ongelmaa, olisi minun pitänyt osata nollata tilanne kehien välissä eikä jatkaa vain seuraavaan kehään. (Toisin tämä ei olisi enää auttanut, koska Hilla ei vastannut enää mihinkään.)

Hilla kuolleena kevythäkissään. Odottelee yksilökehiä.

1. Kehä
Paikallaan istuminen 10
Siellä tökötti.
Paikkamakuu 9
Hieman löysästi maahan. Oli puolen välin jälkeen alkanut haistella maata ja takuulla samalla taittanut etutassut kiemuralle. Ei ollut kuitenkaan valahtanut lonkkansa päälle. Saamarin pikkupossu. Eikö me olla jo muutaman kerran keskusteltu haistelusta ja tultu yhteisymmärrykseen asiasta?!



2. Kehä
Zeta 5
m-s-i. Jo siinä kun otin Hillan lämmittelyyn, tiesin, että pieleen tulee menemään. Ainoa mahdollisuus oli vaan kokeilla lähteä reippaasti liikkeelle ja toivoa, että Hilla lähtee mukaan. Toimi tasan ensimmäiseen jäävään saakka ja siihen asti seuraaminen hyvää. Sitten rupesi jätättämään... Maahanmeno ja seisominen hyviä ja suoria. Istumisen seisoi. Toisin istuminen on ollut viime aikoina muutenkin huonoa.
Hyppynouto 0
Ei katsonut kapulan heittoa. Lähti kuitenkin hyvin hakemaan mutta juoksikin törkeästi yli hakemaan lelua kehän ulkopuolelta. Karjaisin pysähtymään ja uskoi toista nouda-käskyä. Hyppäsi vaan todella pahasti päin estettä, mutta sentään palautti hienosti suoraan perusasentoon ja luovutti yhdellä käskyllä. Olisi ollut normaaliolosuhteissa tältä tuomarilta 9-10...
Tunnari 9
Tämä oli oikeasti todella hieno. Hilla kävi tasan nuuhkimassa oman kapulansa ja viereisen ja sen jälkeen lähti heti palauttamaan. Sentään jotain hyvää tässä kokeessa, kun tunnarin kanssa on ollut niin pitkään ongelmia. Olisi varmaan ollut kymppi, jos Hilla ei olisi ollut väsynyt ja palauttanut hitaasti.


3. Kehä
Ruutu 7
Lähti toistamiseen hakemaan lelua kun lähetin merkille. Taas pysäytys ja uutta merkkikäskyä uskoi, mutta meni toooodella hitaasti merkin taakse. Ruutuun lähti kuitenkin todella hyvin. Hidasti epätyypillisesti Hillalle juuri ruudun edessä ja meni viimeisen puoli metriä ravilla. Ruudun sisälle kuitenkin ja hyvin maahan. Pisteytyksestä päätellen muuten oikein kiva ruutu, joten ilman merkkiepisodia oltaisiin saatu jotain ysin luokkaa.
Luoksetulo 8½
Todella nätit stopit! Harmi vaan että vauhti hiipui loppua kohden.


4. Kehä
Kaukot 6
i-m-s-i-s-m. Tuplakäsky heti perusasennosta maahanmenoon. Jäi roikkumaan puoli-istuvaan asentoon. Tästä kyllä arvasin, että ei tule tekemään kaukoja. Kuuli sentään puolet käskyistä ja vaihtoi kohtuu nätisti vaikka etupää lähti kiertämään. Tuplakäsky pariin muuhunkin vaihtoon.
Ohjattu 9
Aika hyvä merkki! Lähti vasemmalle mutta korjasi itse ilman lisäkäskyjä linjan oikealle ja toi ihan oikean kapulan. On se jotain oppinut. Palautti vaan törkeän vinoon perusasentoon. Toisin liikkuri kiirehti käskyjen annon kanssa, niin Hilla ei oikein saanut tilaisuutta suoristaa.


5. Kehä
Seuraaminen 5
Urhea Hilla teki kaiken mutta jätätti ja käännökset levähtivät varsinkin juoksuosuudella. Yllättävän hyvä peruutus ja sivuaskel. Ja seuraaminen on Hillan lempiliike. Saman koiran on kanssa on koko vuosi tapeltu seuraamisriehumisten kanssa… Eipä ainakaan poikittanut. Tosi helppo seuraamiskaavio EVL-seuraamiseksi.


Yhteensä 218pistettä, EVL3 ja sijoitus 81/103.

Vituttaa ja harmittaa ihan hirveästi, että emme taaskaan pystyneet esittämään todellista osaamista. Koira, joka on hirmuisen iloinen treeneissä ja jonka ongelma lähinnä puutteellinen tekniikka, ja joka toimii kyläkisoissa, on joka helkutin merkittävässä kokeessa epävarma ja perässä vedettävä, mutta tekniikka toimii. (No, nyt vain perässä vedettävä.) Hävettää edes mennä kisoihin.


Onkohan aika myöntää, että Hillan puutteet ovat niin suuria ja minun taidot eivät riitä hyvien puolien korostamiseen, että meistä tulisi yhtään mitään tokon saralla? Hilla voisi jatkaa agilitykoirana, paitsi siellä ei minun taidot riitä. Toisaalta ei haluaisi luovuttaakaan. Entä jos…?

Väsynyt koira matkalla kotiin.