tiistai 10. kesäkuuta 2014

Jumii, ei jumi, jumii


Olinkin jo kerinnyt miettiä, että tuntuupa Hillan treenailu viime aikoina helpolta eikä olla viime aikoina saatu yhtään kunnon tappelua aikaiseksi. Viikonlopun kisatreenin jälkeen Hilla päättikin ruveta jumimaan ihan kunnolla noudossa. Koko homma kulminoitui sunnuntain yhteistreeneihin, jossa Hilla totesi lopulta, että voin hakea ihan itse kapulan, jos ei kelpaa. Treenattiin siis perusasentoja. Muuta ei sinä treenikertana tehtykään ja treenien aikana Hilla kävi kerran jäähyllä. Vähän jo joutui miettimään miten paljon Hillaa uskaltaa painostaa. Seuraavana päivänä haettiin taas oikein iloisesti kapulaa. (Perusasennot ovat muuten vinoja.)

Hillalle on nyt tavoitteena seuraamisen osalta tehdä joka tokotreenikerta pitkä koeseuraaminen ja kitistä aina kun tulee virhe. Eli käytännössä puututaan kyttäämiseen ja tästä seuraavaan kontaktin tippumiseen sekä seilaamiseen. Vinous jätetään nyt kokonaan ainakin toistaiseksi huomiotta (koska sen korjaaminen on vaan helvetillinen prosessi). Toivottavasti se lähtee palkkauksen muutoksella itsestään paranemaan. Ainakaan Hilla ei ole vaikuttanut olevan niin vinossa kuin aikaisemmin.


Lauantaina treenit pihassa. Sunnuntaina ryhmätreenit ja maanantaina kävelin tien toiselle puolelle ihan uudelle parkkipaikalle, jossa ei olla aikaisemmin treenattu.

Lauantaina ensimmäinen koeseuruu Hillalle. Meni yllättävän hyvin pohjasta huolimatta. Pitkässä ruohossa oli itsekin vaikea liikkua. Ei juurikaan tarvinnut huomautella vaikka olin laittanut tötsiäkin häiriöksi. Sunnuntaina kaksi pitkää seuruuta. Toinen häiriön alla. Häiriönä kaveri, jonka Hilla tuntee erittäin hyvin. Tämä oli aika paha, sillä Hilla lähti pari kertaa iloisesti houkutteluihin mukaan. Vinkupallon lentoakin oli aina vilkaistava ja pallon vinguttelusta nousi kierrokset. Mutta pitihän se lopulta sitä kontaktia. Maanantaina koeseuruu. Peruutukset vinoja. Seurasi taas erittäin vinossa. Yhden vasemmalle käännöksen juoksussa tulkitsi täyskäännökseksi ja teki epämääräisen saksalaisen täyskäännöksen. Todella hyvällä vireellä toisin. Kokonaisuutena seuraaminen alkaa kuitenkin olla todella hyvällä mallilla.

Häiriön alla.


Muuten lauantaina vahvisteltiin perusasentoon tulemista liikkeiden alussa (meni hyvin) ja maahanmenotkin taas maistuivat. Jumi taas kaukojen alussa. Uusin niin monta kertaa, että nousi ekalla käskyllä josta pallopalkka. Reipastui huomattavasti tästä. Maanantaina myös kaukoja tahallaan koematkalta tai yli ja pitkän odotuksen jälkeen ensimmäinen vaihto. Ei juminut enää, mutta takajalat liikkuivat s-i vaihdossa. Tehtiin myös luoketulon seisomista tolpan kierron + peruuttamisen kautta, mutta näihin en ollut tyytyväinen.


Tinjalla on juoksut parhaillaan menossa. Tinja treenasi lauantaina ruutua. Sijoittuminen oli ihan totaalisesti hukassa. Yritti vaan tarjota merkkejä. Rallytokossa taas eteentuloa oikealta sivulta, joka selvästi alkaa olla jo hyvä sekä vähän käännöksiä oikealla seuraten. Samoja juttuja tehtiin rallytokon osalta myös sunnuntaina ja maanantaina. Käännökset vaativat vielä hiomista, jotta olen itse niihin tyytyväinen. Kisoissa varmasti menevät läpi. Maanantaina myös kerran metsku: palautti ravilla, mutta käteen saakka.

Tinjan kanssa on nyt treenattu enemmän rallytokon voittajaluokan liikkeitä, koska ajatuksena olisi syksyllä käydä kokeessa. Jos seura aikoo osallistua SM-kisoihin, yritän saada Tinjalle paikan voittajaan.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti