tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ratkaisun tiellä

Hilla kiteytettynä yhteen kuvaan.<3

Lisää kuvia karsintakokeesta TÄÄLLÄ.

Ryhdistäydyin Hillan treenauksessa ja aloin työstämään ongelmakohtia. Huutelin itselleni facebookissa treeniseuraa ja saatiin sitä heti maanantaiksi eli ei kun tuumasta toimeen.

Lauantain kisat olivat aika herättävät, joten nyt Hillaa ei treenata enää kertaakaan ilman että taustalla on jokin jippo. Sen ei tarvitse enää opetella liikkeitä, se osaa ne. Mitä Hilla tarvitsee, on paljon itseluottamusta ja varmuutta tekemiseen. Aina kun vaan saan haalittua itselleni treeniseuraa, Hilla tekee erilaisia häiriötreenejä ja liikkurointeja. Yksikseen treenatessa hiotaan yksityiskohtia sekä temppuratoja.

Maanantaina keskityttiin seuraamiseen. Treenikaveri yritti kaikilla mahdollisilla tavoilla saada Hillan katkaisemaan katsekontakti ja lopettamaan seuraamisen. Hilla meni ensimmäisellä setillä ihan JOKAISEEN lankaan. Se lähti pallon perään, reagoi vingutukseen, olisi mennyt rapsuteltavaksi ja syönyt namit. Lisäksi se epäröimättä totteli kaikki maahan- ja istu-käskyt sekä luoksetulot. (Teki muuten aikamoisen nopean liikkeestä istumisen.) Kyllä siinä meinasi ohjaaja vaipua epätoivon syövereihin, että mahtaakohan tästä tulla mitään. MUTTA, toisella setillä, hetken tauon jälkeen, se ei reagoinut enää juuri lainkaan. Vähän piestyn oloinen toisin, kun ei saanut mennä ihanan ihmisen rapsuteltavaksi ja hellittäväksi. Luoksetuloonkin tehtiin pieni häiriöharjoitus.

Näitä asioita olisi pitänyt treenata jo silloin kun Hilla oli pentu. Onneksi Hilla vastaa todella nopeasti koulutukseen, joten eiköhän me saada tämä kuntoon nopeasti. Nyt ensimmäinen tavoite on saada Hilla toimimaan rennosti myös häiriön alla ja olematta reagoimatta häiriöihin.

Uskomatonta kyllä, minun uskoni Hillaan ei horju vieläkään. Hillasta tulee vielä joku päivä suuren suuri tokokoira. On se vaan jotain niin erityistä.

Tinja on ollut koko viikonlopun lomalla. Tänä aikana se ei ole ontunut lainkaan, joten sekin palasi arkeen maanantaina. Tinja teki paikkamakuun ja kävi kaukopalkalla läpi avoimen luokan liikkeet. Tinja oli tuhma ja murisi kentän ohi kulkeneelle koiralle, koska sen palkka sattui olemaan sen koiran kulkureitin lähellä. Tinjan täyskäännökset olivat muuttuneet ihan pliisuiksi, joten niihin keskitytään jollain muulla treenikerralla.

2 kommenttia: