perjantai 18. huhtikuuta 2014

Jälkimetsällä part 2


Jälki
Jälkisaalis
Perjantaina käytiin tekemässä jälki aivan uuteen maastoon raviradan tuntumaan. Jäljellä pituutta noin 700 metriä, jäljellä 6 keppiä ja jana noin 20 metriä. Jälki vanheni noin 15 minuuttia.

Jana oli selvästi liian vaikea Hillalle. Hilla yritti taas lähteä lähetyksessä todella vinoon, joten pidin sitä ihan lyhyessä hihnassa jäljelle saakka. Lähti taas takajäljelle. Korjasi kuitenkin kun pidin vaan liinaa tiukalla ja odotin. Itse jäjestys sujui hyvin, kaikki kuusi keppiä löytyivät. Ihan viime metreillä Hilla hukkasi jäljen, en tiedä miksi. Autoin sen sitten oikeaan suuntaan, kun tunnistin kohdan mistä olin palannut takaisin tielle.

Eli kesällä pitää harjoitella todella ahkerasti janoja ja keppien ilmaisua. Lisäksi pitäisi miettiä BH-koetta, opettaa Hillalle eteenmeno, noudot uusiksi ja esteet. Myös esineruutu-työskentely pitää saada siistimmäksi.


Toko ja Rallytoko
Tinja rallytokoili tänään, sillä voittajan liikkeet ovat suurimmaksi osaksi vielä opettamatta. Vahvisteltiin vähän seuraamista oikealla puolella ja otettiin eri temppuja siihen mukaan. Paljon olisi tehtävää ennen kuin voi voittajassa startata. Vielä ihan ei ole  oikealla puolella seuraaminen sujuvaa, varsinkaan jos siihen lisää jotain ylimääräistä.

Tinja teki myös metskua. Ensin puukapulalla nouto ja siihen perään metsku. Nyt nouti kohtalaisen reippaasti ja toi käteen saakka.


Ja vähän haastetta muille ;)


Hillalle tehtiin tunnari, joka oli taas nätti kympin tunnari. Kaukoissa Hilla teki poikkeuksellisen virheen olemmalla liian innoissaan ja hutiloi sen takia vaihtoja. Yleensä se keskittyy niin huolellisesti kaikkeen tekemäänsä. Seuraamista taas osittain ihmepallon kanssa ja osittain ilman. Taas saatiin ylityöskentelyä käännöksiin. Hilla pysyi kohtuu hyvin suoranakin, mutta vaatii todella paljon keskittymistä minulta.

Hillan kierimistemppu:






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti