sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kaksin kerroin hyvää fiilistä


Laitan koostetta Mia Skogsterin seuraamisklinikasta koostetta myöhemmin, kun olen käynyt läpi muistiinpanoni.

Tänään oli molempien koirien tokokoe Varkaudessa. Tinjalle tulokseksi AVO 135,5 pisteellä ja sijoitus 5/12. Tinjan kanssa saavutettiin se mitä tavoiteltiin eli Tinja oli vähän turhankin oma itsensä. :D Hillalle tulokseksi EVL2 234 pisteellä ja sijoitus 5/11.  Hillalle ykköstulos jäi yhden nollan päähän mutta mitä väliä kun Hilla suoritti muuten todella hienosti.

Tinjan AVO
Paikkamakuu: 10
Pieni äänähdys kun käskin maahan ja meni hieman hitaasti, kun ei täysin keskittynyt. Oli kuitenkin todella hyvin loppuun saakka, vaikka sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin, kun kuulin piiloon, että yksi koira karkasi rivistä ja sen ja viereisen koiran kanssa syntyi kahakka. Olin siinä vaiheessa varma, että nyt se lähtee. Oli kuitenkin hieman paineistunut, kun väisti voimakkaasti, kun tulin takaisin sivulle. Urhea Tinja!


Seuraaminen: 5
Tinja ei malttanut kyllä yhtään seurata ja selaisi sinne tänne ihmettelemässä häiriöitä. Yksi kiva täyskäännös tuli.


Liikkeestä maahanmeno: 8
Seuraaminen tässä ok. Vähän hitaasti lähti liikkeelle. Maahanmeno hienolla pompulla, mutta vinoon.


Luoksetulo: 0
Tinja lähti kovaa mutta teki stopin! Eikä edes valunut ihan hirveästi. Minä ja Tinja järkytyimme molemmat tästä kovasti. :D Olisin itse saanut ajoittaa pysäytyskäskyn hieman myöhempään. Toisella kutsulla Tinja sai hepulin ja olisi lähtenyt juoksemaan rinkiä mutta malttoikin juuri ja juuri mielensä. Toisella kutsulla vasta perussentoon.


Liikkeestä seisominen: 7,5
Edisti seuraamisessa, vähän meni lopussa keskittymiskyky ja otti pari askelta käskyn jälkeen seisahtumisessa.


Nouto: 8,5
Ei muuta vikaan, mutta palautti kiemurrellen ja ympärilleen katsellen sekä pyöritteli luovutuksessa kapulaa suussaan.


Kaukot: 9
Oikein kivat. Hitaahkot maahanmenot. Vilkuili taakseen. Tuomarin mielestä oli vino eturungostaan.
Hyppy: 7
Muuten hyvä, mutta annoin istumiskäskyn liian myöhään ja Tinja jäi ensin seisomaan ja vasta tuplakäskyllä istui hitaasti.


Koknaisvaikutus: 6,5
Tinja menetti paljon pisteitä, kun se sanoi ison hau haun joka liikkeen välissä. :D Tinja oli kuitenkin todella iloinen oma itsensä. Keskittymistä olisi kaivattu vain hieman enemmän. Nyt ADHD-sheltillä oli monta asiaa mielessä. Itse olen kuitenkin todella tyytyväinen ja nyt Tinja saa kisata tänä kautena enemmänkin, jos pää vain pysyy samalla lailla kasassa. Tämä on oikea työvoitto meille. :) Seuraavassa kokeessa yritetään luottaa vielä enemmän Tinjaan, jotta en tuijottelisi sitä liikaa suoritusten aikana.

EVL:n liikkeet tehtiin nurinkurisessa järjestyksessä ja kahdessa erässä. Paikallaan oloilla kuitenkin aloitettiin.

Hillan EVL
Paikkamakuu: 8
Oli kuulemma haistellut paljonkin ja samalla kääntynyt hieman, mutta oli ollut muuten kiltisti.



Paikallaan istuminen 9,5
Oli hieman haistellut, mutta muuten kiltisti.


Kaukot: 6
Järjestys i-s-m-s-i-m. Tein ison virheen kehään tulossa ja Hilla pääsi mielistelemään tuomaria ja liikkuria sillä aikaa kun oli säätöä kapuloista ynnä muusta kehään tulossa. Kostautui heti ja Hilla asettui kaukojen maahan-käskyssä vinoon kohti liikkuria. Tuplakäsky ensimmäiseen istumiseen, toinen tuplakäsky ensimmäiseen seisomiseen (ensimmäinen hyvin vajaa). Sitten petrasi ja teki loput vaihdot erittäin nätisti. Ei liikkunut kuin pari senttiä paikaltaan.


Tunnari: 0
Ympyrä taitaa olla tunnarissa Hillalla nyt täysin rikki. Hienosti lähti hakemaan, etsi hitaanlaisesti, kerkisi nostaa hivenen väärää ja sitten haki oikean. Palautuksessa ei mitään vikaa. 
Hyppynouto: 9,5
Heitin pitkälle lähelle seinään ja Hilla jäi sekunniksi ihmettelemään palautuksessa että minne kapula pitäisi tuoda. Pientä kalinaa, mutta muuten hyvä.
Ohjattu: 8
Vasen. Merkki hyvä mutta Hillan onnistui pahimman kerran säikäyttämään minut ja lähti ennakoimaan oikean kapulan noutoa ja käännähti ennen käskyä reilusti oikeaan kapulaan päin. Olin varma, että ei takuulla enää lähde vasemmalle kapulalle, mutta käskystä menikin hienosti keskikapulan ohi vasemmalle! Palautus hieno, hieman pureskeli kapulaa.


Ruutu: 9,5
Merkki hieno. Hieman nytkähti merkillä ruutuun päin ennen käskyä. Ruutuun kovaa ja liukastui stopissa, mutta jäi ruudun sisälle! Seuraamiseen tulo muuten hyvä, mutta oli kuulemma kerinnyt nuuhkaista matkan varrella tötsää. 
Luoksetulo: 9
Hieman seisominen valui, kun en antanut tarpeeksi terävää pysäytyskäskyä. Maahanmeno hyvä. Hidasteli hieman viimeisellä pätkällä liukkaan pohjan takia?
Zeta: 6
Järjestys i-m-s. Todella ruma kokonaisuus. Seisoi istumisen. Seuraaminen hapuilevaa, ei lähtenyt tarpeeksi terävästi jäävien jälkeen seuraamaan. Maahanmenossa nuuhki maata. Seisominen vino.
Seuraaminen: 7
Hilla aloitti pelleilyseuraamisesta ja juoksuosuus oli taas aika hyppy-pomppu-hyppyä. Tuomari ei oikein tykännyt, kun Hilla kerkisi näykätä minua jalasta. Mutta Hilla petrasi todella paljon loppuun, löydettiin hyvä rytmi ja Hilla teki lopussa oikein siistiä, rentoa seuraamista, jossa ei ollut paljoa moitittavaa.


Kokonaisvaikutus: Tämä oli ehdottomasti yksi parhaista Hillan kanssa käydyistä kokeista. Vire pysyi koko tekemisen ajan hyvänä ja liikkeiden välit olivat erinomaiset. Pystyin seuruuttamaan Hillaa hyvällä kontaktilla tekemispaikasta toiselle. Myös paikallaan oloihin! Ei suurempia tappeluita ja enemmän vaan teknisen osaamisen puutetta tällä kertaa. Tuomarin mielestä Hillalla oli nyt haisteluongelma, mutta en itse kokenut sitä niin suureksi ongelmaksi. Ei ole sellainen mitä Hilla tekee tavallisesti ja pohja vissiin oli muutenkin jotenkin todella kiinnostava kun suurin osa muistakin EVL-koirakoista reagoi pohjaan.

Agility
Keskiviikkona oli agilitytreenit. Viikon päästä onkin viralliset kisat.

Keppejä tehtiin erikseen ja radan osana. Yksittäisenä Hilla jätti helposti viimeiset pari väliä pujottelematta. Radan osana taas malttoi pujotella nätisti ja jopa haukahteli, kun ei raukka omasta mielestään päässyt tarpeeksi kovaa. Pussin ja keinun kanssa ei mitään ongelmaa. Välistävedotkin toimi, kun ohjasi tarpeeksi selkeästi ja keskittyen.

Varsinaisena ratana tehtiin seuraavaa teemana ansaesteet:



Ansaesteet eivät tuottaneetkaan Hillalle mitään ongelmaa kun vaan muistin itse ohjata. Unohdin itse koko ajan radan, joka haittasi paljon menoa, kun jouduin vähän väliä miettimään mikä olikaan seuraava este. Hilla väsyi todella paljon näissä treeneissä, joten pitäisi ruveta taas kuntoa kohottelemaan, kunhan tulee taas aikaa enemmän.

Tinja harjoitteli keppejä 2x2 menetelmällä ja oli oikein fiksu tänään ja saatiin melkein 2 välikköä peräkkäin. Lisäksi Tinja keikkuili välillä keinun päällä oma-alotteisesti namien toivossa. Keinu kuitenkin edelleen hieman jänskättää, mutta silti sinne piti välillä karata. Pussissa ei ollut Tinjallekaan mitään ongelmaa.

Toko
Tiistaina treenattiin pk-kentällä ja torstaina oli ryhmätreenit. Molempina päivinä tehtiin molemmille koirille hypyt ja niissä ei ollut sen isompia ongelmia. Torstaina Hillalle liikkuroitiin tunnari ja seuraaminen. Tunnarissa hieno haku ja palautus, mutta nosti yllättäen väärän. En kuitenkaan aio nyt tästä ottaa stressiä. Todennäköisesti ollaan vaan harjoiteltu liian vähän ympyrää ja Hillalla ei ole siihen selkeää etsintätekniikkaa kuten riville. Seuraaminen oli oikein kiva: ainoastaan muutaman kerran vilkuili liikkuria rapsutusten toivossa ja jätätti pahasti sivuaskelissa vasemmalle. Muuten oikein siistiä työtä.

Tinja puolestaan oli liian innoissaan kun sai tehdä. Se juoksi tyynesti läpi ilmekään värähtämättä luoksetulon stopeista. Sitten se edisti jäävien seuraamisessa niin paljon, että hyvä kun ei vain juossut edelläni. Ilmekin oli sen näköinen, että minä hidastelen liikaa Tinjan mielestä. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti