torstai 31. lokakuuta 2013

Epäonnistunut koekaniini, toimiva(t) harrastuskoira(t)

Hillan piti toimia tällä viikolla koekaniinina ontumatutkimuksissa, mutta se reagoikin jo niskan taivutteluun murahtamalla, joten Hilla pääsikin koekaniini-velvollisuuksistaan. Hilla lensi taas vaihteeksi viikonloppuna niskojensa päälle ja taisi siitä tullakin jonkin asteinen jumi. Minun antoi kyllä taivuttaa ilman mutinoita eikä liikkeessä ole näkynyt mitään poikkeavaa. Positiivisena asiana Hilla antoi kolmen vieraan henkilön tutkia hampaat, joten jossain vaiheessa kai voisi taas suunnitella näyttelyissä käyttämistä.

Tinjan terveyttäkin on tullut tällä viikolla mietittyä. Tinjan polvet pitäisi varmaan jossain vaiheessa röntgen-kuvata. Aika varmasti jossain vaiheessa Tinjan polviin kehittyy nivelrikkoa ja nyt pitäisi miettiä pitäisikö Tinja kuitenkin leikkauttaa ennen kuin muutoksia kerkiää syntyä.

Maailmanmatkaaja klo 23.30 Rautatientorilla
Maanantaina tokotreenit ja viimeistely jatkui. Hillalle seuruu-harjoituksia ihmepallolla ja keskityttiin tavallisesta poikkeaviin liikkeelle lähtöihin. Käännöksissä pitää olla tarkempi millaisista palkkaa: hieman Hilla yrittää taas luistaa ja jättää takapään käytön pois. Edelleen Hilla edistää seuraamisessa ja poikittaa, mutta näihin puututaan sitten, kun seuraaminen on muuten kunnossa. Otettiin myös muutama seuraamiseen siirtyminen paikkamakuusta ja ne olivat todella hienoja.

Merkkiä hetsattiin lelulla. En ole ihan tyytyväinen Hillan vauhtiin merkillä, minusta Hilla pääsisi kovempaakin. Mutta tähän ei taida auttaa muu kuin opettaa merkille tarkempi sijoittumispaikka. Nyt on vain riittänyt, että Hilla menee merkin taakse. Kaukot on toinen tyytymättömyyden paikka: eivät tällä hetkellä toimi lainkaan. Liikkuu eteen ja tekee hitaita ja vajaita vaihtoja. Saatiin kuitenkin yksi hyvä sarjakin aikaiseksi kun ensin hinkattiin kaikki vaihdot erikseen.

Tinja treenaili ahkerasti avoimen luokan juttuja. Käytiin oikeastaan kaikki muut liikkeet läpi paitsi hyppy ja paikkamakuu. Hyvin menee. Liikkeestä maahan on vielä hieman epävarma: istui kerran näissä treeneissä. Luoksetulon stoppi toimi taas yllättävän hyvin. Metskua myöskin otettiin pari kertaa ja taaskaan en vaatinut palauttamaan minulle saakka.

Tiistaina tehtiin ihan nopeat treenit. Mitä sitä turhaan treenailemaan, kun kummallakin koiralla sujuu hyvin? :) Hilla hinkkasi taas kaukoja. Mokoma tekee edelleen vajaita istuma-asentoja sellaisella ilmeellä, että ei tarvitse tehdä loppuun, kun kohta kuitenkin vaihdetaan asentoa. Mutta liikkuminen sentään on saatu paremmin kuriin. Merkille ja luoksetuloihin tehtiin vähän vauhtitreeniä. Tinja puolestaan kertasi pikaisesti avoimen luokan liikkeitä ja eikä havaittu suuria ongelmakohtia. Kunhan saadaan möllikisat pois alta, niin keskitytään Tinjan kanssa taas uuden opetteluun.

Keskiviikkona oli agilityn vuoro. Alla rata:


Todella hyvin meni. Helpottaisi ehkä puhtaan radan tekoa ensimmäisellä yrityksellä, jos muistaisi kerralla radan oikein. Hieman sai hinkata 12. estettä, jotta sain rytmityksen paremmin kohdilleen.  Olin valinnut sille aika vaikean ohjauksen. Radan lisäksi katsottiin kontaktiesteitä ja pujottelua. Hilla teki taas keinulle ensimmäisellä yrityksellä lentokeinun, sotki sen puomiin. Keinua saa siis vielä hinkata pitkään. Kepeillä Hilla ensimmäisen kerran jumitti kyttäämään palkkaa kesken pujottelun. Kouluttajalta saatiinkin kommentiksi, että Hillaa pitäisi saada röyhkeämmäksi.



Torstaina oli ryhmätreenit ja samalla kummankin koiran viimeiset tokotreenit ennen kisoja. Hilla teki molemmat paikallaanolot, istumisen ryhmässä. Hieman yritti löysäillä paikkamakuussa, mutta istuminen meni hyvin. Tinja teki paikkamakuun ryhmässä; haukahti muutaman kerran. 

Tinja kävi kaikki avon liikkeet läpi hyppyä lukuun ottamatta. Luoksetulon stoppia hinkattiin jälleen kerran takapalkalla. Ennen sunnuntain koitosta ei uskalla opetella uutta tai tehdä suuria remontteja vanhoille liikkeille. Tinjasta kuitenkin piti olla ylpeä näissä treeneissä. Sitä selvästi hermostutti kentällä lipputangossa liehuneet liput, mutta piti silti hermonsa kurissa ja suoritti tokoliikkeitä. Normaalisti Tinja olisi mennyt tällaisesta lähes kokonaan lukkoon.

Hillan kanssa hinkattiin kaukoja. Kokeiltiin laittaa hihna löysäksi lenkiksi takatassujen päälle ja se näytti toimivan ihan hyvin. Tarkoituksena on muistuttaa, että ne takatassut on pidettävä paikallaan. Idea on toisesta blogista. Pitää jatkaa vielä kokeiluja kisojen jälkeen. Istuminen on kuitenkin edelleen vajaa; ennakoi niin kovasti seuraavaa vaihtoja. Myös seisomisessa on välillä samaa ongelmaa. Kaukojen vaihtoihin pitäisi saada lisää nopeutta, jotta saadaan lisää näyttävyyttä liikkeeseen. Tähän olisi tarkoitus käyttää tulevaisuudessa ihmepalloa kunhan tekniikka saadaan ensin kuntoon.

Luoksetuloihin saatiin toimiva vinkki, että kutsuessa juoksen karkuun ja pysäytänkin käskyllä. Hilla stoppasikin heti paremmalla tekniikalla. Tällä olisi tarkoitus saada sekä erinomainen vauhti että stopit samaan liikkeeseen. Seuraamisesta olen kuitenkin ehkä sittenkin huolissani: Hilla edistää nyt vain ihan törkeästi. Vire on kuitenkin erinomainen ja katsekontakti ei varmasti tipu. Tätä yritetään varmaan kisojen jälkeen korjaamaan palkkauksen suuntaa muuttamalla. Vähän huolestuttaa, että kisoissa Hillan seuraamisen vikalista vain kasvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti