Tänään alkoi taas syksyn ohjatut tokotreenit ja oli
meidän osalta aika katastrofi. Aikamoinen isku taas palleaan, kun viime
treenit kotona ovat menneet erinomaisesti ja Hilla on tuntunut edistyvän
valtavasti.
Hillan seuraaminen hajosi taas atomeiksi. Juuri kun
luulin, että palaset alkaisivat olla koossa. Hilla toimi esimerkkinä muille
miten huonoa takapään käyttöä lähdetään korjaamaan. Paitsi, että Hillan virheet
eivät jääneet siihen. Se vinkui, seilasi eikä keskittynyt lainkaan. Jo siinä
vaiheessa kun vinkuminen alkoi (eli heti perusasentoon kutsumisesta) minun teki
mieli viedä Hilla sinne mistä se tulikin.
Minun oli pakko lähteä pois koko tilanteesta ja lähteä
laskemaan, ei enää kymmeneen tai sataan vaan tuhanteen saakka. Tinja sai uuden
tehtävän toimia minun terapiakoiranani ja ainoa asia mitä Tinja tänään
opetteli, oli onnettoman ohijuoksijan jahtaaminen.
Korjausehdotus kouluttajalta oli, että pitää vaan tehdä
paljon paikallaan käännöksiä. Mitä helkuttia minä muka olen koko kesän ajan
tehnyt?! Askel, palkka, askel, palkka, käännös, palkka, askel, palkka, käännös,
palkka, käännös, palkka… Olen valehtelematta kokeillut kaikkia mahdollisia
koulutustapoja ja käden sijainteja eikä mikään auta. En vaan saa sitä oppimaan.
Sain tänään useamman hyvän käännöksen aikaiseksi, imuttamalla. Kiva, eipä se
muutenkaan liiaksi töki kättä… Joko minäkin saan heittää vaan kädet pystyyn ja
luovuttaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti