maanantai 15. lokakuuta 2012

Kisavalmisteluja


Hilla hyppäsi takanolevan esteen "vahingossa", kun se sattui olemaan melkein sen reitillä.
Tinjan ja Hillan kanssa on viime päivinä valmistauduttu lähinnä kisoihin. Perjantaina pidettiin vapaapäivä, mutta muuten olemme treenanneet ahkerasti ongelmaliikkeitä ja Hillan kanssa myös ylemmän luokan liikkeitä.

Lauantaina Tinjalla oli todella hyvät treenit: Tinja ei tehnyt oikeastaan mitään väärin. (No, se meni kerran vinoon liikkeestä maahanmenossa.) Harjoiteltiin luoksetuloja ensin heittämällä nami lyhyeltä matkalta samanaikaisesti käskyn kanssa ja sitten pitemmältä matkalta palkkaamalla pysähdyksestä naksuttimella ja vasta namilla, kun Tinja oli tullut loppuun saakka. Saatiin aika hyvin pysähdykset nopeiksi ja tätä olemme tehty myös muina päivinä.

Tinjan AVO-luoksetulo. Lähtee jostain syystä vinoon.
Tinjan AVO-hyppy:

Tinjan kanssa on lisäksi harjoiteltu ahkerasti noutoja. Se ei ole enää hirveästi varastellut kapulalle. Lähinnä pitkät heitot tai omituisesti heitetyt kapulat tuottavat Tinjalle vaikeuksia ja niillä se varastaa herkästi. Kaukoja ei olla juuri enää tehty, kun ne on olleet hyvät ja jääviä ollaan vain tehty sen verran, että olen katsonut, että ne on vielä Tinjan mielessä. Seuraamistakin olemme treenanneet hieman, mutta treenailen seuraamiset kuntoon vasta kisojen jälkeen, kun nyt ei ole enää aikaa treenata kaikkia seuraamisen ongelmia.

Tinja tikapuilla:

Tänään käytiin tekemässä pk-kentällä hyppyä, joka oli hyvin kummankin koiran mielessä. Hillakin malttoi odottaa kiltisti oikeaa käskyä. Hillalle ekstravaikeutena oli mun flunssasta käheä ääni eikä se oikein pysynyt aina kuosissa liikkeiden välissä eikä aina niiden aikanakaan, kun en pystynyt komentamaan Hillaa kunnolla… Tinja sentään on niin ohjaajapehmeä, että sitä ei haitannut yhtään vaikka en voinutkaan käyttää ääntä kunnolla. Hillan kanssa muutenkin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä Hilla touhuaa liikkeiden välissä, kun sitä on välillä vaikea saada reippaasti takaisin töitä tekemään.

Hilla ja Tinja tekevät paikkamakuuta
Hilla sai pitkästä aikaa harjoitella myös metallinoutoa ja huomasi, että kapuloita olisi syytä vaihdella välillä, kun Hillalla oli metallin kanssa alkuun pureskeluongelmaa. Nouto muuten alkaa Hillan osalta näyttää hyvältä, kunhan saadaan vielä Hillan päähän oikea luovutuspaikka. Hilla on myös harjoitellut paikkamakuita, eikä niissä ole ollut kotona muuta ongelmaa, kuin lonkilla makoilu. Toivottavasti viime kertainen karkailu oli vain minun hölmöilyni tulosta.

Hilla hakee puukapulan:
Hilla noutaa metallia:
Hilla tekee hyppynoudon metallikapulalla. Kuten näkyy, luovutuspaikka ei ole selvillä.

Hilla ja Tinja leikkimässä (kamera ei oikein tahdo kuvata liikettä.)


Ja sitten Hilla lentää nurin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti