lauantai 18. elokuuta 2012

Hilkkis-Hulk on teinihirviökoira



Tinja on ollut perjantain ja lauantain lomalla, mutta se on tuijotellut Hillan treenejä ja ollut kateudesta vihreä. Toisin tänään Tinja sai tehdä kerran hypyn, jonka yli se leiskautti upeasti. Tinja tarjosi myös oma-aloitteisesti aivan uskomattoman hienoa seuraamista. Toivottavasti tämä vire säilyy vielä huomennakin…

Perjantaina oltiin ryhmätreeneissä. Hilla sai tehdä alokas-luokan liikkeet liikkuroituna. Toisin jätettiin hihnassa seuraaminen pois. Hilla oli aivan kauhea, mutta tiesin sen jo etukäteen. :D Seuraaminen lähti aika tahmeasti liikkeelle, mutta se johtui täysin minusta. Puolessa välissä Hilla teki kivaa seuraamista, mutta loppumatkasta sen mielenkiinto lopahti ja se ei oikein keskittynyt enää. Liikkeestä maahan onnistui ihan kivasti, mutta seuraaminen oli aika kauhea. Luoksetulossa taas tuli hitaasti sivulle, vaikka muuten tulikin vauhdikkaasti. Seisomisessa valui eteenpäin käskyn jälkeen ja vielä pysähtymisenkin jälkeen otti muutaman askeleen perään. Seuraaminenkin oli aika kauhea. Hypyssä meni yli vasta tuplakäskyllä ja käsimerkillä ja pysähtyi taas esteen viereen, ei sen taakse. Annoin sille kyllä agilityn hyppy-käskyn, joten vika saattoi olla siinäkin…

Hillalle onkin edessä paljon viretreenejä. Sillä on taas ongelmia motivoinnin kanssa, kun kaikki muu maailmassa kiinnostaa hirveästi ja lelut ja namit ovat menettäneet tehoaan. Lisäksi pitäisi muistaa tehdä vain lyhyitä pätkiä.

Seuraamista ollaan tehty imuttamalla. Parin treenikerran jälkeen Hilla pysyy jo paljon paremmin oikealla paikalla ja sillä on iloisempi ilmekin. Maahanmenotkin ovat suoristuneet, kun olen ensin vienyt sen kädellä maahan. Luoksetulossa tehtiin tänään niin, että palkkasin sivulle tulosta namilla ja sitten pallolla. Lisäksi muutaman kerran lähdin itse juoksemaan poispäin Hillasta, jotta siihen saa vauhtia. Hypyssä puolestaan käytettiin tänään namialustaa, jotta saadaan se ilman käsimerkkiä yli ja pysähtymään oikeaan paikkaan (Namialusta hieman vinosti esteeseen nähden toisella laidalla minne Hilla ei tavallisesti käänny). Sitten heitin pallon esteen yli, jotta saataisiin hyppyyn myös vauhtia.

Aloitettiin myös kaukojen treenaamista siten, että seisoin ihan Hillan naaman edessä ja palkkasin jokaisesta vaihdosta. Muutama metallinouto ollaan myös tehty niin, että olen pitänyt toista lelua valmiina kädessä, jotta Hilla tulisi takaisin heti. Metalli on ollut sen takia, että Hilla ei pureksisi kapulaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti