sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Agilityä ja mätsäreitä


Hilla on hieman laiska bortsu.

Agility
Torstaina oli toinen kerta agilitykurssilla ja meille agilityura alkoi näyttää hieman toiveikkaammalta. Ohjattuna tehtiin puomi ja esteen ja putken sarja, muuten sai mennä itsenäisesti keppejä, kahden esteen sarjaa ja putkea.

Hilla yllätti täysin menemällä oikein mielellään ja vauhdikkaasti putkeen. En meinannut edes keritä laittaa palkkaa toiseen päähän. Kahden esteen suoraan sarjaan en saanut pelkällä namialustalla tarpeeksi intoa, mutta pallon perässä Hilla jaksoi juosta jo paremmin. Puomi tehtiin asettelemalla nameja pitkin puomeja. Hillaa ei pelottanut lainkaan, mutta minua pelotti Hillankin puolesta. Hilla olisi kiivennyt puomille ihan yksin heti, kun silmä vältti, mutta jouduin pysäyttämään sen.

Hilla teki myös esteen ja putken suoraa sarjaa onnistuneesti heti ekasta yrityksestä. Minun ohjauksessa olisi kyllä vielä paljon parannettavaa. Hilla ei olisi ihan tuntia jaksanut agilitya harrastaa ja lopussa sitä kiinnosti enemmän hajut kuin pallot ja namit.

Lelupalkkaamiseen saatiin ohjeeksi, että irti-käsky pitäisi jättää kokonaan pois, sillä Hilla pitää huonosti lelusta kiinni ja sen pitäisi aina antaa voittaa. Tätä ollaakin nyt harjoiteltu ja Hilla onkin ruvennut taistelemaan lelusta enemmän.

Mätsäri
Tänään Hillalla oli elämänsä toiset mätsärit, jossa se sai sinisen nauhan eikä sijoittunut. Hilla esiintyi ihan kivasti. Malttoi seisoa ja juoksi ihan kivasti. Välillä piti hieman koikkelehtia, kun kehän laidalla ollut Tinja seurueineen nosti melun. Hilla antoi myös kiltisti katsoa hampaat, mutta istui tarkemman tutkimuksen ajan, kun uusi ihminen oli niin jännä. Hilla esiintyi aika kivasti siihen nähden, että ei me viititä koskaan näyttelyjuttuja harjoitella.



Tinja poseeraa huonossa turkissaan.
Toko
Tokoa ollaan harrasteltu ahkerasti koko viikon, mutta lyhyen muistini ansiosta en muista enää mitä kaikkea olemme kerinneet tekemään. Tinjalla on ainakin käynnissä tunnarin opetus niin, että pikkuhiljaa onnistumisien jälkeen ruvetaan lisäämään lisää kapuloita. Toistaiseksi ollaan jumitettu kahdessa kapulassa, sillä Tinja jää liian pitkäksi aikaa miettimään kumman ottaa tai sitten se lähmii kumpaakin kapulaa. Oikean se on kyllä lähes poikkeuksetta tuotu takaisin.

Tinjan kanssa on harjoiteltu myös paljon avoimen luoksetuloa takapalkalla. Sillä pysäytys on saatu nopeaksi, toisin Tinja kääntyy aina takapalkkaa päin tai käy syömässä namit ennen kuin tulee luokse. Myös metallikapulaa ja puukapulaa on naksuteltu vuorotellen ja puukapulalla on edetty siihen, että Tinja nostaa jälleen sitä maasta.

Hilla on lähinnä harjoitellut agilitya varten koskettamaan nenällään alustaa (jossa on kyllä mukana ennemminkin tassulla läimiminen). Agilitykerralla alusta ei oikein Hillaa kiinnostanut. Hilla on myös harjoitellut liikkeestä maahanmenoa, joka sujui alkuun ihan hyvin, mutta tänään Hilla ei mennyt maahan käskystä, joten treenattiin sitä sitten. (Tällä ei missään tapauksessa ole mitään tekemistä sen kanssa, että Hillan vieressä Tinja-tuhmeliinia on useamman kerran käsketty maahan.)

Hilla on tehnyt myös paljon luoksetuloa. Vauhti on aika hyvä, mutta sivulle tulo vaatii vielä paljon treenaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti