perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kasvattajan vastuu?

Uusimman pentuni hankkiminen oli minulle silmiä avaava teko koirien kasvattamisessa ja minkälaisella moraalilla koiria voidaan kasvattaa. Siitä jupakasta mikä tästä pennusta syntyi heti luovutuksen jälkeen, opin, että kasvattaja on syytä valita erittäin huolella ja pentukuume olisi syytä pitää maltillisella tasolla. Samalla menetin uskoni siihen, että Suomesta, jos muualtakaan maailmasta, löytyisi enää korkealla moraalilla varustettua koirankasvattajaa, joka uskaltaisi olla kasvattiensa takana, sekä hyvässä ja varsinkin pahassa.

Kuvittelin ennen, että totta kai jokainen kennelliiton alla toimiva koiran kasvattaja haluaisi viedä kasvattamaansa rotua eteenpäin, ja haluaisi kasvattaa terveitä, rotumääritelmän mukaisia ja hyvällä luonteella varustettuja koiria. Totuus on kuitenkin toinen, ja pentutehtailua voidaan harjoittaa myös kennelliiton alla.

Kasvattaminen on helppoa. Riittää kun omistaa vain nartun. Vielä parempi, jos omistaa nartun lisäksi uroksenkin. Nämä sitten voidaan yhdistää keskenään ja saadaan aivan ihania pentuja. Vanhemmilla ei tarvitse olla mitään näyttöä niiden luonteesta, terveydestä tai harrastuskyvyistä. Riittää, kun kasvattaja on itse sitä mieltä, että oma koira on se maailman ihanin ja paras koira. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että kokenut kasvattaja kykenee arvioimaan kasvattinsa jalostusarvon ilman kilpailutuloksiakin. Tämä on osittain tottakin, mutta todellisuus on näyttänyt, että ani harva kasvattaja tähän oikeasti kykenee. Lähes kaikki tuloksettomia koiria käyttävät haluavat vain sille omalle kultanupulleen pennut viis siitä millaista sekundaa pentujen vanhemmat tai suku ovat. Lisäksi on kiva kehuskella kaikille tutuille miten suuria Kasvattajia (isolla K:lla) ollaan ja kuinka monta pentua on tähän maailmaan saatettu.

Pentujen tullessa luovutusikään voidaankin tyhmiltä pennunostajilta sitten viedä rahat käsistä ja sen jälkeen koko pennun olemassa olo voidaan unohtaa. Kivasti siinä rahaa kääriikin, kun sitä rahaa ei tarvitse käyttää omien koirien treenaamiseen, kilpailutulosten hankkimiseen, tai pakollisen Pevisan ulkopuolella olevien terveystutkimusten suorittamiseen. Jopa luonnetestin suorittaminen käyttöroduilla tuntuu olevan monelle kasvattajalle ylivoimaista. Ja jos pennun ostaja osaa (aiheellisesti) heittäytyä myöhemmin hankalaksi ongelmia ilmentyessä, voidaan vastuu kiertää takaisin pennun ostajalle (”Mitäs otit, oma vikasi.”) ja pyyhkiä valittaja yhteystiedoista. Tietysti vielä lisäksi on hyvä puhua mahdollisimman paljon p*skaa pennunostajasta.

Valitettavasti enää harvalla kasvattajalla tuntuu olevan niin suuri moraali, että he kykenisivät rehellisesti sanomaan, että nyt meni pieleen. Huonoja terveystuloksia pimitetään, väitetään kirkkain silmin pennun ostajille, koiraharrastajille tms, ettei omissa koirissa tai kasvateissa ole koskaan mitään ongelmaa (varsinkin, jos kyseessä on sellaisia terveysseikkoja, joita ei tarvitse merkitä virallisesti mihinkään), rodussa ei mitään periytyviä sairauksia olekaan tai ne ovat vain pieniä ongelmia (tai ne vain ”unohdetaan” pennun ottajalle mainita) ja omat koirat ovat tietysti multichampioneita ainakin kymmenessä lajissa (vaikka ne eivät koskaan olisi astuneet kodin ulkopuolelle). Näyttely- tai koetulokset eivät aina kerro koiran terveydestä ja paljonkin koiriaan kilpailuttavat kasvattajat voivat pimittää terveysseikkoja, jotta itse näyttäisivät kasvattajana paremmalta! On myös niitä kasvattajia, jotka käyttävät sairaita koiria jalostukseen, vaikka tietävät koiriensa sairauksista…

Harvassa on sellaisten kasvattajien sivut, joissa kerrotaan kattavasti oman kasvatettavan rodun perinnölliset sairaudet ja mitä ongelmia kasvateilla on ollut terveyden, varsinkin Pevisan ulkopuolella olevien sairauksien, tai luonteen kanssa. Moni kasvattaja ei edes tunne rotuaan niin hyvin, että osaisi edes näistä kertoa pentua kyselevälle. Harvassa on myös ne kasvattajat, jotka jättävät sijoituskoiran tai kalliin ulkomaan tuonnin pois jalostuksesta siihen kelpaamattomana. Pitäähän nyt narttua/urosta käyttää, kun se kerran on sijoitukseen annettukin tai kun kalliilla on ”hieno” koira tuotu ulkomailta!

Pentutehtailua on sekin, että tuotetaan suuria määriä pentuja terveystutkimattomilla koirilla, joilla yhdelläkään ei ole kilpailutuloksia (edes näyttelystä). Sama yhdistelmä uusitaan myös lukuisia kertoja, vaikka jälkeläisilläkään ei ole mitään näyttöjä. Pentuja tuotetaan jokaisesta nartusta, joka ”kasvattajan” käteen sattuu, vaikka koira ei olisi terveydeltään tai luonteeltaan ihan priimaa eikä niiden terveyttä tutkita perinpohjaisesti. Pentutehtailua tämä on siitä huolimatta, vaikka pennuille onnistuttaisiinkin hankkimaan Suomen kennelliiton paperit.

Uuden pennun hankkijan kannattaa muistaa, että kasvattajat eivät ole aina rehellisiä, eikä heidän puheitaan pidä sokeasti uskoa. Pentukuume on kuitenkin erittäin vakava tauti, ja se sumentaa monen pennun hankkijan aivot. Koettu on…

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti