sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Viikon tapahtumia

Kuva marras-joulukuu 2011

Vuoden inhottavin aika eli kevät on alkanut. Tokotreenailuintoa syö kivasti jokapaikassa oleva kura ja lätäköt, eikä mistään tahdo löytyä hyvää kenttää. Joku ihana ihminen oli keksinyt kasata kivan lumivuoren minun vakiokentälleni, joten sinne ei pääse ehkä kuin vasta joskus heinäkuussa… Olemme siirtyneetkin pihaan treenaamaan, mutta siellä on ärsyttävä tehdä mitään, kun innokkaita koiran rapsuttelijoita (Hillalle, ei niinkään Tinjalle ;) ) riittää.

Tinja on palannut näin kevään tullen vanhan harrastuksensa pariin eli rapaojasukelteluun. Minun onnekseni se löysi eilen vasta sellaisen lätäkön, jossa tassut vain peittyivät hyvin. Siinä oli kuitenkin hyvä tallustella. Joku voisi tulla kertomaan Tinjalle, että kun on turkkikoira, niin silloin kuuluisi olla hienohelma ja jättää lätäköt rauhaan. Hillankin olen joutunut jo pari kertaa huuhtomaan suihkun alla, kun se on ollut ravassa ympäriinsä. Hilla ei oikein tykännyt tästä operaatiosta.

Hillan käskysanoihin on lisätty myös sana ”yök”, joka tarkoittaa; ”Sinulla on jotain erittäin ällöttävää suussasi, enkä halua koskea siihen. Tiputa se pois.” tai ”Kierit erittäin liejuisessa tai muuten epämääräisessä kohdassa.” Lisäksi Hilla on keksinyt miten sängylle päästään. Mihin me nyt Tinjan kanssa mennään turvaan tuota hirviötä?

Olen aika yök.
 
Keskiviikkona oli Hillan ensimmäinen rokotus. Jouduimme hetken odottamaan eläinlääkäriä ja siihen mennessä, kun eläinlääkäri saapui paikalle, oli Hilla kerinnyt heittäytyä selälleen sen näköisenä, että sen elämässä ei koskaan tapahdu mitään jännää. Itse rokotus sujui ongelmitta ja Hilla heilutteli iloisesti häntäänsä kaikille. Se aikaisemmin hieman arasteli vieraita ihmisiä, mutta nyt se on oppinut, että ihminen = rapsuttelua.

Torstaina oltiin Hillan (ja Tinjan) kanssa ihka ensimmäisissä tokotreeneissä. Tinjallakin oli ollut taukoa ohjatuista treeneistä. Hilla käyttäytyi oikein fiksusti ja keskittyi minuun hyvin ympärillä pyörivistä koirista huolimatta. Tehtiin vain perusasentoja ja hieman seuraamista sekä muutama maahanmeno.

Tinja puolestaan ei käyttäytynyt lainkaan fiksusti. Jouduin pitämään sitä tolpassa kiinni ennen kun tein sen kanssa yhtään mitään. Tinja ei jostain syystä yhtään kestä sitä, jos se joutuu odottamaan syrjässä minusta, vaan sillä keittää yli. Ei se muista koirista välittänyt, sillä vaan pursui taas tekemisen into yli ja ne vähäiset keskittymiskyvyn taidot, jotka Tinjalta löytyy, katosivat täysin. Tämä puolestaan tarkoitti sitä, että Tinja sähläili paljon omiaan.

Tehtiin eka BH-kokeen henkilöryhmää, eikä minulle tullut lainkaan yllätyksenä, että Tinja teki aika kaameaa seuraamista ja pälyili kaikki ihmiset menneessään ja unohti perusasennot. Sen kanssa ei ole aikaisemmin tehty moista ja Tinjan vieraiden henkilöiden sietämiskyky on aika heikko. Eipä sen kanssa muutenkaan mennä BH-kokeeseen, kun se hylättäisiin jo mikrosirun lukemisessa. Jos se pääsisi siitä ihmeen kaupalla läpi, niin se olisi varmaan historian ensimmäinen koira, joka hylättäisiin kaupunkiosuudelle. :´D Kuulemma kaupunkiosuus ei ole niin paha kuin kuvitellaan, mutta onneksi harva tietää minkälainen Tinja osaa olla pahimmillaan. Itsepä olen sen kasvattanut…

Tein Tinjan kanssa myös avon luoksetuloa. Taas sama ongelma kuin aikaisemmin, että ei pysähdy heti käskystä. Vauhtia on vaan yksinkertaisesti liikaa. Kuulemma pitäisi varoa, että koira ei rupea ennakoimaan pysäytyksiä. Eikö se olekaan Tinjan kanssa tavoite? :´D Tinjan kanssa koulutus lähtee siitä, että se tekee mahdollisimman paljon yhdestä käskystä. Sillä tavalla minimoidaan Tinjan oma sählääminen. Tein myös muutaman kerran ruutua. Eka lähetys ruudulle onnistui ihan kivasti, jos ei lasketa sitä, että Tinja mutkitteli ruutumerkiltä toiselle. Toisella kerralla se lähti täysin vastakkaiseen suuntaan. (En ehkä halua tietää, mitä sen päässä taas liikkui, kun olin jo kerran palkannut sen ihan hyvästä ruutuun menosta.) Kolmannella kerralla Tinja kysyi puolessa välissä matkaa, että haluanko sen oikeasti juoksevan ruutuun. En tehnyt kovin montaa toistoa, kun Tinja merkkaili jälleen kerran etummaisia ruutumerkkejä, ja olin unohtanut namialustan kotiin. Vauhti oli kyllä todella hyvä, kuten Tinjalla aina.

Tinja ei ole kotonakaan ole ollut torstai-treenikerran jälkeen kovin kiva ohjattava. Sillä on taas menossa se kausi, että mikään ei tunnu onnistuvan. Seuraamiset ovat aivan hirveitä, kun Tinja tiputtaa koko ajan katsekontaktin ja kulkee vielä hieman liian takana. Peruuttaessa Tinja seuraa siististi, joten pitäisiköhän mun tehdä sittenkin koko alokas-luokan seuraaminen takaperin kulkien? 


perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kasvattajan vastuu?

Uusimman pentuni hankkiminen oli minulle silmiä avaava teko koirien kasvattamisessa ja minkälaisella moraalilla koiria voidaan kasvattaa. Siitä jupakasta mikä tästä pennusta syntyi heti luovutuksen jälkeen, opin, että kasvattaja on syytä valita erittäin huolella ja pentukuume olisi syytä pitää maltillisella tasolla. Samalla menetin uskoni siihen, että Suomesta, jos muualtakaan maailmasta, löytyisi enää korkealla moraalilla varustettua koirankasvattajaa, joka uskaltaisi olla kasvattiensa takana, sekä hyvässä ja varsinkin pahassa.

Kuvittelin ennen, että totta kai jokainen kennelliiton alla toimiva koiran kasvattaja haluaisi viedä kasvattamaansa rotua eteenpäin, ja haluaisi kasvattaa terveitä, rotumääritelmän mukaisia ja hyvällä luonteella varustettuja koiria. Totuus on kuitenkin toinen, ja pentutehtailua voidaan harjoittaa myös kennelliiton alla.

Kasvattaminen on helppoa. Riittää kun omistaa vain nartun. Vielä parempi, jos omistaa nartun lisäksi uroksenkin. Nämä sitten voidaan yhdistää keskenään ja saadaan aivan ihania pentuja. Vanhemmilla ei tarvitse olla mitään näyttöä niiden luonteesta, terveydestä tai harrastuskyvyistä. Riittää, kun kasvattaja on itse sitä mieltä, että oma koira on se maailman ihanin ja paras koira. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että kokenut kasvattaja kykenee arvioimaan kasvattinsa jalostusarvon ilman kilpailutuloksiakin. Tämä on osittain tottakin, mutta todellisuus on näyttänyt, että ani harva kasvattaja tähän oikeasti kykenee. Lähes kaikki tuloksettomia koiria käyttävät haluavat vain sille omalle kultanupulleen pennut viis siitä millaista sekundaa pentujen vanhemmat tai suku ovat. Lisäksi on kiva kehuskella kaikille tutuille miten suuria Kasvattajia (isolla K:lla) ollaan ja kuinka monta pentua on tähän maailmaan saatettu.

Pentujen tullessa luovutusikään voidaankin tyhmiltä pennunostajilta sitten viedä rahat käsistä ja sen jälkeen koko pennun olemassa olo voidaan unohtaa. Kivasti siinä rahaa kääriikin, kun sitä rahaa ei tarvitse käyttää omien koirien treenaamiseen, kilpailutulosten hankkimiseen, tai pakollisen Pevisan ulkopuolella olevien terveystutkimusten suorittamiseen. Jopa luonnetestin suorittaminen käyttöroduilla tuntuu olevan monelle kasvattajalle ylivoimaista. Ja jos pennun ostaja osaa (aiheellisesti) heittäytyä myöhemmin hankalaksi ongelmia ilmentyessä, voidaan vastuu kiertää takaisin pennun ostajalle (”Mitäs otit, oma vikasi.”) ja pyyhkiä valittaja yhteystiedoista. Tietysti vielä lisäksi on hyvä puhua mahdollisimman paljon p*skaa pennunostajasta.

Valitettavasti enää harvalla kasvattajalla tuntuu olevan niin suuri moraali, että he kykenisivät rehellisesti sanomaan, että nyt meni pieleen. Huonoja terveystuloksia pimitetään, väitetään kirkkain silmin pennun ostajille, koiraharrastajille tms, ettei omissa koirissa tai kasvateissa ole koskaan mitään ongelmaa (varsinkin, jos kyseessä on sellaisia terveysseikkoja, joita ei tarvitse merkitä virallisesti mihinkään), rodussa ei mitään periytyviä sairauksia olekaan tai ne ovat vain pieniä ongelmia (tai ne vain ”unohdetaan” pennun ottajalle mainita) ja omat koirat ovat tietysti multichampioneita ainakin kymmenessä lajissa (vaikka ne eivät koskaan olisi astuneet kodin ulkopuolelle). Näyttely- tai koetulokset eivät aina kerro koiran terveydestä ja paljonkin koiriaan kilpailuttavat kasvattajat voivat pimittää terveysseikkoja, jotta itse näyttäisivät kasvattajana paremmalta! On myös niitä kasvattajia, jotka käyttävät sairaita koiria jalostukseen, vaikka tietävät koiriensa sairauksista…

Harvassa on sellaisten kasvattajien sivut, joissa kerrotaan kattavasti oman kasvatettavan rodun perinnölliset sairaudet ja mitä ongelmia kasvateilla on ollut terveyden, varsinkin Pevisan ulkopuolella olevien sairauksien, tai luonteen kanssa. Moni kasvattaja ei edes tunne rotuaan niin hyvin, että osaisi edes näistä kertoa pentua kyselevälle. Harvassa on myös ne kasvattajat, jotka jättävät sijoituskoiran tai kalliin ulkomaan tuonnin pois jalostuksesta siihen kelpaamattomana. Pitäähän nyt narttua/urosta käyttää, kun se kerran on sijoitukseen annettukin tai kun kalliilla on ”hieno” koira tuotu ulkomailta!

Pentutehtailua on sekin, että tuotetaan suuria määriä pentuja terveystutkimattomilla koirilla, joilla yhdelläkään ei ole kilpailutuloksia (edes näyttelystä). Sama yhdistelmä uusitaan myös lukuisia kertoja, vaikka jälkeläisilläkään ei ole mitään näyttöjä. Pentuja tuotetaan jokaisesta nartusta, joka ”kasvattajan” käteen sattuu, vaikka koira ei olisi terveydeltään tai luonteeltaan ihan priimaa eikä niiden terveyttä tutkita perinpohjaisesti. Pentutehtailua tämä on siitä huolimatta, vaikka pennuille onnistuttaisiinkin hankkimaan Suomen kennelliiton paperit.

Uuden pennun hankkijan kannattaa muistaa, että kasvattajat eivät ole aina rehellisiä, eikä heidän puheitaan pidä sokeasti uskoa. Pentukuume on kuitenkin erittäin vakava tauti, ja se sumentaa monen pennun hankkijan aivot. Koettu on…

Tinja kouluttaa itse itsensä

Tinja-tallikoira

Tinja oli tänään erittäin hyvällä tuulella. Harjoiteltiin ruutua ja se juoksi vauhdilla ensi yrittämällä hienosti ruudun keskelle (vähän enemmän oikeaan laitaan) kisamatkan päästä. Ja toisti tämän vielä useampaan kertaan. :) Yritin hämätä sitä menemällä matkan varrelle antamaan ruutu-käskyn, mutta silti Tinja juoksi erehtymättä ruutuun. Pitääkin pikku hiljaa ruveta siirtymään siihen, että rakennan ruudun Tinjalta piilossa.

Tinja on kyllä omituinen, kun se tekee välillä aivan älyttömiä harppauksia kehittymisessä. Välillä se vain yhtä äkkiä osaakin jonkin liikkeen loistavasti, vaikka toissa päivänä siinä olisi ollut paljon puutteita. Tinja varmaan kouluttaakin itse itsensä, kun minun puutteellinen koulutukseni ei ainakaan selitä sitä.

Tinja on myös oppinut peruuttamaan suoraan ja sivulla pysyen seuraamisessa. Samoin sivuaskeleet oikealle päin ovat jo aika hyvät. Vasempaan suuntaan sivuaskeleet ovat vielä hieman puutteelliset, koska Tinja väistää hieman taakse. Myös avoimen luokan luoksetulot ovat parantuneet ja Tinja ei liiku enää niin paljoa eteenpäin kuin ennen. Vauhtia saisi kyllä silti olla luoksetulossa vähemmän.

Hillasta ei ole paljoa kerrottavaa. Sen kanssa tehdään kaikkia tylsiä juttuja, kuten istumista, sivulle tuloa, luoksetuloa ja hieman seuraamista. Se on oppinut oikein hyvää vauhtia. Olemme myös leikkineet noutokapulalla ja yhtenä iltana se sai leikkiä metallikapulalla, kun kyllästyin penkkien järsimiseen. Metallikapulasta lähti valitettavasti vain liikaa melua, joten jouduin sen kuitenkin ottamaan Hillalta pois. Ei taida tulla Hillalle vaikeuksia metallikapulan noutamiseen opettelussa...

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hilla on jo iso tyttö

Hilla painaa jo 5,5 kg:aa, vaikka se on vasta 10,5 viikon ikäinen ja kokoakin on melkein Tinjan verran. Mitenhän isoksi se meinasi kasvaa? Tassutkin ovat aivan valtavat.

Hilla on selvästi ruvennut innostumaan tokoilusta. Se osaa jo aika hienosti istua, tulla perusasentoon ja mennä maahan käsimerkistä. Luoksetulossakin se tulee eteen istumaan. (Vielä toisin käsimerkistä tämäkin.) Hilla keskittyy namien voimalla erinomaisesti siihen mitä tehdään. Vieläkään Hilla ei tunnu kovin vaikealta pennulta, mutta saa nähdä miten käy, kunhan se tuosta kasvaa.

Tinjan kanssa ollaan tehty edelleen paljon erilaisia juttuja viime aikoina. Se on viime kuukausien aikana tuntunut oikein hyvältä harjoituksissa. Minun pitäisi tehdä Tinjan kanssa enemmän kisamaisia treenejä, mutta minulla on niitä kohtaan asennevamma. Tinja kun on niin suloinen, niin sille on pakko syöttää nameja. ;) Ihmeen hyvin Tinja kuitenkin toimii kisatilanteessa siihen nähden, että me ei lähes koskaan treenata kisatilanteita. Se onkin aika reilu koira ja korjailee omistajansa puutteita.
Viime viikolla tehtiin namialustan avulla ruutua yhtenä päivänä ja parin päivän päästä Tinja juoksi ruutuun hyvällä vauhdilla ja keskelle, vaikka en enää käyttänyt namialustaa. Vielä pitemmällä matkalla se epäröi ja kääntyy puolessa välissä katsomaan, että saako se oikeasti juosta ruutuun. Matkaa siis pitää vielä harjoitella.

Avoimen luokan luoksetuloa olemme harjoitelleet joka päivä. Suurin ongelma näyttäisi olevan se, että Tinjalla on aivan liian paljon vauhtia, että se kykenisi pysähtymään sujuvasti ja lisäksi se haluaa tulla tietyn matkan päähän minusta. Maahan Tinja kuitenkin tipahtaa heti käskystä, myös luoksetulossa. Olen kokeillut sekä pelkkää käsimerkkiä ja pelkkää suullista käskyä, mutta kumpikin toimii yhtä hyvin/yhtä huonosti pysäytyksessä. Taidan jatkaa naksuttelua, sillä Tinja näyttäisi hieman edistyvän.

Seisominen seuraamisen yhteydessä oli hieman Tinjalla hakusessa, kun ei olla treenattu sitä pitkään aikaan. Yksi muistutus riitti ja sitten jo jäätiin seisomaan, eikä tarjottu maahanmenoa. Tinjan kanssa on pakko ottaa myös maahanmenot seuraamisen yhteydessä, jos tekee seisomisia. (Näitä hieman vielä hieman sekaisin, jotta Tinja ei rupea ennakoimaan.) Muuten sille jää yksi liike päälle ja sitä se sitten jaksaa ensimmäiseksi tarjota monta päivää. 

Tinjan taidonnäyte ruudussa:
 

Ja nouto. Tinja tulee liian taakse perusasentoon, sillä kuvatessa käänsin ylävartaloani.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Harjoittelustani puuttuu intensivisyys

En ole viimeisen parin viikon aikana saanut Tinjan kanssa oikein mitään aikaiseksi. Olemme harjoitelleet kyllä joka päivä, mutta emme ole keskittyneet yhteen juttuun, mikä tarvitsisi korjaamista. Tinjalle pitäisi vielä opettaa vaikka mitä. Lähinnä ollaan nyt keskitytty avoimen ja voittaja-luokan liikkeisiin. Avoimen luokan liikkeet Tinjalla on melkein kasassa, vielä hyppy ja luoksetulo vaativat hiomista. (Olisi myös kiva, jos Tinja malttaisi pysyä paikallaan makuussa jo alokas-luokassa ;) )

Tinja osaa jo erinomaisesti alokas-luokan liikkeet, enkä jaksa lähteä niitä hiomaan loputtomiin. Tein kuitenkin tänään kertaalleen kaikki alokas-luokan liikkeet "koemaisesti". Hilla vikinällään aiheutti välillä suurta häiriötä ja Tinjan keskittyminen herpaantui välillä, mutta muuten se teki oikein reippaasti töitä. (Mitä nyt vapaana seuraamisessa jäi kerran puhdistamaan itseänsä kesken matkan, niin että jouduin miettimään mihin ihmeeseen koira katosi vierestä. Onneksi sillä on kisoissa aina parempi vire.)

Seuraamiset menivät normaalia rauhallisemmin, mutta Tinjalle ei ollut "tarpeeksi" häiriötä, niin se pysyi matalammassa vireessä. Ihan hyvä muuten, mutta Tinja jää matalassa vireessä helposti taakse. Seisomisessa se meni vahingossa maahan, kun en muistanut käskyä antaessa katsoa Tinjaa päin ja hypyt meni pieleen, kun Hilla ensin leikkihyökkäsi Tinjan kimppuun ja sitten Tinjan piti ihmetellä sylissä kiemurtelevaa Hillaa.

Eiköhän me uskalleta toukokuussa lähteä vihdoinkin kokeilemaan virallisia kisoja. Paikkamakuita pitää vielä harjoitella, mutta luulen, että Tinjan karkaamiset kisoissa johtuvat lähinnä siitä, että käskytän sitä eri tavalla kotona kuin kisoissa. (Ja ehkä myös siitä, että sillä ei vain yksinkertaisesti ole malttia... Emme kuitenkaan myönnä mitään.)

Hillakin on kehittynyt. Se osaa jo seurata paremmin kättä ja odottaa milloin se saisi namin. Hilla osaa jo istua käskystä ja olemme päässeet jo maahanmenossa aika hyvään alkuun. Olemme myös harjoitelleet hieman sivulle tuloa. Sillä näyttäisi olevan aika hyvä keskittymiskyky toisin kuin Tinjalla. (Kertoo varmaan aika paljon Tinjasta, kun 10-viikkoisella pennullakin on Tinjaa parempi keskittymiskyky.) Näyttäisi, että Hillasta on tulossa nameilla toimiva koira, mikä on hieman harmi, sillä olisin halunnut kokeilla enemmän leluilla palkkaamista.
Hilla alkaa näyttää päivä päivältä yhä fiksummalta. Selvä näyttelykoira tulossa. (sarkasmia)


maanantai 5. maaliskuuta 2012

Aika on kullannut muistot

Hilla on ollut minulla reilut pari viikkoa ja muistan nyt hyvin miksi olin onnellinen, kun Tinjasta kasvoi iso ja fiksu(?) koira. Hilla ei toisin ole ollut niin kamala kuin odotin sen perusteella, mitä bordercollieista on sanottu. Odotin täystuholaista, mutta aika kiltti pentu tuo on. Leikkii kiltisti omilla leluillaan, mitä nyt välillä ruokakuppi ja lattiaharja on saanut kyytiä, ja kissojakin on kiva kiusata. Malttaa se välillä nukkuakin. Saa nähdä miten käy sitten, kun Hilla kasvaa isommaksi...

Alkuun oli turhauttavaa lähteä Hillaa kouluttamaan, kun se ei tuntunut innostuvan tarpeeksi leluista (minä en kyllä osaa palkata hirveän hyvin leluilla, kun Tinja ei ole koskaan niistä välittänyt.) tai nameista. Se ei edes tajunnut, että nameja voi tulla kädestä. Tinja varmaan oli ihan samanlainen, kun se tuli pentuna, mutta en minä enää sellaista muista. Tinja oli varmasti jo pikkupentuna paaaljon innokkaampi oppilas. ;)

Ollaankin aloitettu tokoilu ihan opettamalla Hilla seuraamaan kättä ja siellä olevaa namia, ja että se nami saattaa välillä tippua maahankin sieltä kädestä. Nyt se jo odottaa milloin niitä nameja tulee ja ollaan voitu tehdä hieman luoksetuloja, istumisia ja maahanmenoja. Namit selvästi menevät tällä hetkellä lelujen yläpuolelle.

Kuvia tältä päivältä:



Tinjan karvoissa on kiva roikkua.





Tästä asennossa sen korvat ovat nykyään aina. Selvästi hieno näyttelykoira tulossa. :´D