torstai 25. lokakuuta 2018

Sitä samaa


Koirien treenaaminen on jäänyt erittäin vähäiseksi. Käytiinköhän kerran keskiviikkona treenaamassa? Viikonloppuna kuitenkin käytiin kisaamassa. Lauantaina ajettiin Jyväskylän kautta Kuopioon shelttien rally-tokomestaruuksiin. Ei ollut kovinkaan hyvää tunnetta mennä kisoihin, mutta raahauduin kuitenkin. Kyseessä tuplakisat, joista ensimmäisellä radalla ratkottiin shelttien rotumestaruus.

Ensimmäinen rata oli tehtäviltään erittäin helppo. Eipä se paljoa auttanut, kun molemmille tuli kaksi uusimista. Tinja mokasi helppoja kohtia ja Hilla tarjoili kiertämisen sijaan sitkeästi vaan puolen vaihtoa edessä. Tinja sai kympin virheen ekassa tuplasaksalaisessa eikä se videolta katsottuna minusta ole sen arvoinen... Tinjalle kai myös pari vinoutta. Hilla kai sai virheet kun korjasin linjan puolenvaihdossa jalkojen välistä ettei Hillan tarvitsisi kävellä kylttiin ja yhdestä vinoudesta ja lopuista ei tietoa eikä hirveästi kiinnostakaan. Tinja sai 82p eikä edes sijoittunut shelttien mestaruudessa eli oltaisiin voitu jättää menemättä. Tinja oli silti osaamiseltaan, asenteeltaan ja kaikin puolin parempi kuin yksikään kisoissa ollut sheltti tai yksikään muukaan koira.  Hilla sai 88p.



Huonot pisteet tuli, mutta tiedän hyvin mistä johtui. Liian vähäinen treeni yhdistettynä huonoon asenteeseen, eikä edes yritystä tehdä huolellisesti (siis minä, ei koirat). Molemmat koirat tekivät kuitenkin iloisesti ja aivan mielettömällä asenteella vaikka asenne alkaa mennä jo vähän yli.

Toiseen rataan en edes viitsinyt tutustua. Tinja veti täydet 100p. Voittokin tuli, mutta pesuaineille tuli aikamoinen hinta hakea Kuopiosta. Hilla teki rimanalituksen karkaamalla hypyillä, mutta sai silti ansaitsemattomat 95p.



Sunnuntaina tehtiin paljon kivempia juttuja ja HIlla sekä Liekki pääsivät agilitykisoihin. Olin Ilmoittanut Hillan vain kahdelle agilityradalle. Ensimmäisellä radalla itselle sattui pieni ohjausmoka, joten Hilla hyppäsi saman esteen kahteen kertaan ja lisäksi puomin kontakti oli (jälleen kerran) hakusessa ja yksi rimakin taisi tippua. Toisella radalla Hilla meni oikein mainiosti. Yksi rima taas alas, puomin kontakti ja yllättävä keppivirhe Hillalta. Mutta kun tuloksia tuli vain kolme, niin Hilla sijoittui kolmanneksi.



Hillan kanssa oli todella kivaa mennä, ja ihan kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Kerrankin tuntui, että voi olla tyytyväinen itseenkin, kun uskalsin koko ajan liikkua rohkeasti ja Hillan edellä turhia odottamatta. Vaikka tässäkin vielä olisi opeteltavaa.

Se räjähti. T: Liekki
 Liekki ei onnistunut tällä kertaa ihan yhtä hyvin kuin ensimmäisissä kisoissaan, mutta sai kuitenkin arvokasta kokemusta. Yhdelläkään radalla kepit eivät onnistuneet, vaan joka radalle aloitukseen tuli virhe ja lisäksi Liekki ei malttanut kahdella radalla pujottella lopussa ihan joka väliä. Keinukin oli edelleen jännittävä ja puomin kontakti oli kyseenalainen. Ensimmäinen rata oli ehdottomasti paras, vaikka Liekki karkasikin taas selän takaa väärälle esteelle. Toisella radalla Liekki huomasi, että meillä onkin yleisöä ja loput kaksi rataa menikin Liekin osalta hieman jännittäessä kummallisia ihmisiä. Viimeisellä radalla tehtiin kuitenkin muutakin kuin hylly ja 10vp päästiin kolmannelle sijalle.




Liekkikin on varsin kehityskelpoinen koira, mutta esteosaamista pitää vielä treenata paremmaksi ja opettaa Liekki sietämään vedättämistä, koska sillä tavalla osaan ohjata parhaiten ja saadaan Liekin nopeudesta todennäköisesti kaikki hyöty.

Tällä viikolla kaveri oli pari päivää käymässä ja koirat saivat työpäivien aikana erityishoitoa. Tinjalta hierrottiin jumit auki ja Hilla pääsi tekemään koiratanssia. Ja lisäksi uimaan koirauimalaan. Hilla ei suostunutkaan poistumaan altaalta vapaaehtoisesti, vaan se piti pakottaa. Ei ole aikaisemmin Hilla pistänyt neljällä tassulla hanttiin, että ei aio jostain lähteä. :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti