perjantai 11. toukokuuta 2018

Tokokoe


Torstaina isot koirat kävivät tokokokeessa. (Pikkukoira oli maskottina mukana). Luokka oli jaettu kahteen yksilökehään ja paikkikset oli lopussa. Tuli aika lämmin päivä ja sai kisata t-paidalla (eli oli oikeasti lämmin). Hilla jaksoi yllättävän hyvin helteestä huolimatta. Tinja meinasi hieman väsähtää kuumuudessa. Hilla teki kuitenkin todella hyvän setin seuraamisia lukuunottamatta ja sai tulokseksi 297,5p EVL1, KP ja sijoitus 1./4. Tuomarikin oli linjaltaan kohtuullisen tiukka. Tinjalle EVL2 226,5p ja sijoitus 3./4. Minusta Tinja meni paremmin kuin pisteet antaa ymmärtää, joten hieman masentava tulos.

Hilla
Kiertohyppynouto 10
Kierto oli ihan ok, maahan meni todella hyvin. Haku vasemmalle ja käsitteli kapulaa ihan nätisti. Loppuperusasento oli minusta hieman vino.
Zeta 8½
Järjestys i-m-s. Jäävät teki hyvin, mutta seuraaminen oli todella huonoa. Istumisessa lähti vielä pienellä viiveellä seuraamaan.
Ohjattu 9
Merkki ihan ok, pientä ennakointia pysähtymiseen. Haku vasemmalle hyvä. Tuomarin mielestä nosti kapulan huonosti, mutta itse en huomannut mitään erikoista (nosti kapulan ensin ja vasta sitten kääntyi). Lähti toteuttamaan tehtäviä suun avaamisesta eli pitää vähän ottaa ennakointia pois. :D Ei sentään nykinyt liikkurin käskytyksellä.
Kaukot 9½
Oli pysynyt paikoillaan. Kuulema vasen takajalka oli hieman liikahtanut viimeisessä vaihdossa. Seisomiset tietysti oli taas vajaita, mutta muuten vaihtoi ihan kivasti ja kurre toimi todella hyvin.
Luoksetulo 10
Tämä oli yllättävän hyvä. Teki kaikki välit ihan tasaisella vauhdilla ja teki molemmat stopit kuin seinään. Peruuttaminen on selkeästi auttanut!
Tunnari 9½
Haku hyvä, etsinnässä ei sattunut heti oikean kohdalle, jossa kävi turhaan kaikki kapulat läpi ennen kuin nosti oman. Tiputti taas raville noin kolmannes matkasta ennen minua. Perusasento tässäkin minusta hieman vino.
Seuraaminen 6½
Ihan surkea. Yhdessä vasempaan päin käännöksessä vielä kävi kiertämässä selän takaa. Ei tuntunut edes alivireiseltä vaan ennemminkin ylivireiseltä. Yritti keulia, seuraamispaikka hajosi ja sitten ei pystynyt enää seuraamaan ollenkaan. On kotonakin tehnyt melkein yhtä huonoa seuraamista, mutta en ole jaksanut puuttua, joten olkoon tämä oppiläksy minulle. (Aika noloa näin huono seuraaminen). Seuraaminen on muutenkin ollut nyt turhan hajalla.
Ruutu 10
Eteenmeno oli vähän turhan vauhdikas, joten jouduin hieman kovempaa käskeä pysähtymään, koska näytti juoksevan ympyrästä yli. Ruutu ok, pysähtyminen sinne yllättävän hyvä. Maahanmeno hieman hidas. Tässä sentään seurasikin.
Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 9½
Hieman hidas maahanmeno vaikka keskittyi ihan hyvin. Luoksetulo oli hyvä.

Treeniin:
- Seuraaminen! Tiukat kriteerit ja keuliminen aisoihin. Seuraamaan lähtemisen vahvistamiset jäävissä.
- Ennakointi pois. Liikkeitä saa toteuttaa vasta kun käskyt on annettu.
- Ohjatun merkkiin vahvempi kierto.
- Kaukojen seisomiset
- Luoksetulossa peruutuksen vahvistaminen
- Tunnarissa palautus koko matkan laukalla.
- Paikkiksen maahanmenoon oikea tekniikka.

Tinja
Kiertohyppynouto 8
Tinja selvisi kierrosta! Vähän mietti kapulaa matkalla, joten reitti kiertokartiolle oli hieman mutkikas mutta kiersi silti. Maahan meni hyvin ja haki kapulan oikealta oikein hyvin ja hypynkin löysi pelkällä sanallisella käskyllä. Perusasentoon tuli vähän hakemista, kun meinasi ensin tulla vinoon perusasentoon ja tähän myös pieni kapulan pyörittely.
Zeta 7
Seisoi istumisen. Tässä ehkä vaikutti se, että nousi lähdössä pelkällä seuraamiskäskystä ja huomasi, että nyt tuli virhe joka sotki ensimmäisen jäävän. Muut jäävät teki ihan ok, mutta seisomiseen oli taas tassutellut pari askelta. Seuraaminen oli hyvää.
Ohjattu 8½
Merkille meni pienellä banaanikaarella, mutta muuten hyvä merkki. Haku vasemmalle oikein hyvä. Kapulan luovutukseen tuli hieman kapulan pyörittelyä.
Kaukot 6
Oli liikkunut hieman s-i ja s-m vaihdoissa. Ennakoi myös viimeisen perusasennon. Muuten vaihtoi ihan kivasti.
Luoksetulo 5½
Tässä Tinja oli hieman omituinen (oliko kuuma?). Lähti hitaasti liikkelle ja melkein pysähtyi ennen kuin annoin käskyä. Maahanmenossa jäi ensin seisomaan, vaikka maahanmenot ovat yleensä olleet tosi hyviä.
Tunnari 8
Tinja ei jostain syystä saanut heti hajua omasta kapulasta ja kävi kapulat pariin kertaan läpi. Palautuksessa meinasi ensin käydä viemässä tuomarille ja kun huomasi erehdyksensä niin tiputti raville ja palautti ravilla kapulan.
Seuraaminen 8
Minusta Tinja teki oikein kivasti. Paikka oli kuulema hieman seilannut ja peruutuksessa aukeni hetkellisesti käännöksen jälkeen.
Ruutu 5
Pisteitä saatiin vain säälistä. Tinja yritti taas mennä ennen aikojaan ruutuun, vaikka virittelyssä tekikin ihan oikein ja katsoi eteen. Sain korjattua aika monella käskyllä Tinjan ympyrään. Itse ruutu meni oikein kivasti, mutta tiputti taas raville kun palasi takaisin seuraamaan.
Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 7
Tuplakäsky maahanmenoon ja tuli ravilla luokse.

Treeniin
- Kapuloiden luovutukset
- Kaukojen tekniikan vahvistaminen (s-i ja s-m)
- Seuraamisperuutuksen käännökset
- Eteenmenot ruutuhäiriöissä sekä ruudusta seuraamiseen paluun vahvistaminen.
- Virheiden kestäminen ja hyvän fiiliksen uudelleen rakentaminen.
- Paikkikset

Liekki teki kehän sivulla omat pikkutreeninsä ja oli oikein iloinen ja leikki hurjasti lelullaan. Teki muutaman askeleen seuraamispätkiä oikein täpäkästi ja samoin luoksetulon. Toisin nyt ei muistanut selän takaa kiertämistä, kun tuli häiriöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti