perjantai 2. helmikuuta 2018

Ne viimeistelytreenit?

Lauantaina isot koirat vetivät kisatreenin. Liikkeet oli jaettu kahteen osaan.

Tinja
Zeta
Kaikki jäävät oikein. Tämä kokonaisuutena onnistui todella hyvin. Ainoastaan haukahdus maahanmenossa.
Kaukot
Annoin vahingossa väärän käsimerkin ekaan vaihtoon ja vasta kolmannella käskyllä suostui nousemaan. Tämä Tinjalta toisin myös kuuntelemattomuutta. Pientä liikkumista muissa vaihdoissa mutten muuten tekee siivosti.
Kiertohyppynouto
Ei tahtonut millään löytää kiertokartiota. Ilmeisesti hukkui taustaan. Kierto-osuuden joutui auttamaan. Lopun teki mallikkaasti, toisin istumispysäytyksessä hieman valui ja varmistin hypyn käsimerkillä.
Ruutu
Eteenmenossa jumahti kiertokartioon, joka oli 90 asteen kulmassa lähetyspaikkaan nähden. Teki eteenmenon vasta sitten kun kävi näyttämässä linjan. Ruutuun lähetykseen tuplakäsky, koska ensimmäisellä käskyllä yritti vaan hakea palkkaa takaa. Ruutu muuten onnistui hyvin.
Seuraaminen
Turhan eläväistä. Juoksussa tahtoo hieman jätättää vaikka juoksisi todella hitaasti. Paikka hieman elää. Peruutuksessa on suora mutta irtoaa aika paljon. Sivuaskeleet hyvät. Samoin käännökset. Kontakti saisi pysyä vieläkin paremmin.
Ohjattu nouto
Merkki ihan ok, ennakoi hieman pysähtymistä. Haku vasemmalle hyvä. Palautuksessa eteni mummolaukkaa, kun tiesi ettei kuitenkaan saa palkkaa.
Tunnari
Vähän laiska haku ja palautus, mutta etsintä tosi hyvä: nosti heti kohdalla eikä haistellut kaikkia kapuloita. Pientä kapulan pureskelua.
Luoksetulo
Valui seisomisessa. Maahan meni varsin hyvin mutta haukahti samalla. Vauhtia oli liikaakin.

Hilla
Zeta
Asenne hyvä. Kaikki jäävät oikein. Istuminen oli vino. Seuraaminen oli kiva.
Kaukot
Taisin tehdä ilman käsimerkkejä. Ei liikkunut paikaltaan. Viimeinen seisominen jäi hieman vajaaksi. Kurre oli tosi hieno. Ei tuplakäskyjä.
Kiertohyppynouto
Kierto laajahko, mutta Hillakaan ei tuntunut näkevän heti kartiota. Istuminen hyvä vaikka tein ilman käsimerkkiä. Nouto ok, mutta pientä kapulan pyörittelyä.
Ruutu
Eteenmeno ihan pikkasen vino mutta osui kuitenkin ympyrän laitaan. Saisin päästää pikkasen pidemmälle. Vahvistin eteenmenon vielä lopuksi lähettämällä lelulle. Ruutu ok. Pysähtyminen tapahtui kaartaen ja maahanmeno oli pikkasen tahmea. Seuraamaan tuli hyvin.
Seuraaminen
Ääntä tuli ihan hirveästi! Teki kuitenkin varsin kivalla asenteella, mutta oli ehkä hieman siivoton. Kontakti pysyi oikein kivasti. Joissain oikealle käännöksillä tuntui hieman niiavan. Oikealle sivuaskeleet oikein hyvät. Peruutuksessa suora, mutta hieman kauempana kuin muissa seuraamisissa (haittaako, kun eteenpäin seuraamisessa on pikkasen turhan tiivis?). Pientä huolimattomuutta perusasentojen suoruuksissa.
Ohjattu nouto
Merkki minusta ihan hyvä. Nouto vasemmalle, ok, pyörähti väärää kautta mutta oli varman oloinen. Palautuksessa pientä kaarta ja pientä kapulan pyörittelyä.
Tunnari
Huono etsintä. Kaksi kertaa tunnisti oman mutta ei nostanut. Nuuski välissä jopa hallin pohjaa. Palautus laiska ja ravasi yli puolen välin. Palautuksen huonous varmaan johtuu epävarmuudesta etsinnässä.
Luoksetulo
Asenne kiva, vauhdit ihan ok. Viimeinen väli saisi olla voimakkaampi. Maahanmeno parempi mutta molemmat stopit saisivat olla vielä hieman terävämpiä.

Liekin kanssa treenailtiin sitä, että Liekki malttaa pysyä maassa vaikka palaan takaisin sivulle. Työstettiin jälleen kerran myös seuraamista. Liekin pääjuttu oli kuitenkin hyppiä rengasta edestakaisin. Liekin mielestä siitä tulikin hauska leikki kun sai kahden ihmisen välillä hyppiä pallutettavana.

Sunnuntaina Tinja teki kolme liikettä kisamaisesti: kaukot, zeta ja ohjattu nouto. Tarkoituksena tehdä yllätyspalkkaus ohjatun jälkeen. Tehtiin virittely ihan kisamaisesti ja siitä liikkeitä tekemään. Kaukot ja zetan Tinja teki oikein kivasti. Ohjatussa sitten Tinja heittäytyi taas sirkuskoiraksi, mutta sai kuitenkin palkkansa, kun oli vaan tarkoitus luoda Tinjalle uskoa, että palkkaa voi tulla milloin tahansa.

Hillan treeneihin olin erityisen tyytyväinen. Hillalle tehtiin liikkuroituna kolme toistoa tunnaria siten, että lelu oli minulla valmiina ja Hilla piti asettautua loppuperusasentoon lelun ja minun väliin ennen kuin sai palkan. Teki tosi hienosti sekä etsinnän että palautuksen joka kerralla, hitaudesta ei ollut tietoakaan. Samalla tekniikalla treenattiin kierron kautta kapulan nostoa (tätä tehty aikaisemminkin pidon parantamiseen) ja toimi todella hyvin. Kaukotkin teki ilman käsimerkkejä. Tekniikassa olisi ehkä pientä toivomisen varaa, mutta teki innokkaasti ja yhdellä käskyllä.

Liekki harjoitteli hyppyä. Nyt tuli oikein hyvin yli este-käskyllä. Vähän liitin mukaan myös selän takaa perusasentoon kiertämistä, mutta treenataan tämä osuus vielä myöhemmin erikseen. Treenikaverin ohjeiden mukaisesti ruvettiin sitten kiinnittämään huomiota Liekin kontaktiin seuraamisessa (tai oikeammin minun toimintaan). Kuulema lähden liikkeelle ennen kuin edes annan käskyn. :D Liekki ottaa kontaktin hyvin kun sille sanoo seuraa mutta oppinut tiputtamaan sen ensimmäisellä askeleella ja nostaa sen sitten uudelleen. Liekki on oppinut varsin hienot vasempaan täyskäännökset lyhyessä ajassa.

Tämän viikon ainoa treeni oli sitten tiistaina. Toiset treenaa viime hetkeen asti johonkin tokokokeisiin ja minä vaan ilmoitin koiran agilitykisoihin. Hilla kävi kaikkea sekalaista läpi. Teki kyllä ihan kivalla asenteella, mutta oli vähän huolimaton. Tunnarissa nappasi hätiköiden oman vierestä väärän ja moitteen saadessa käväisi vaan kääntymässä seuraavaksi tunnareiden päällä ennen kun taas malttoi tehdä kunnolla töitä. Kapulan nosto kierron kautta onnistui kivasti, samoin kaukot pelkillä sanallisilla käskyillä (lenkillä tehdessä tänään sitten peruutti iloisesti pitkän matkaa S-I vaihdossa...) Eteenmeno tehtiin pitkällä matkalla lelulle. Pongasi lelun matkasta huolimatta, joten ehkä vähän menee tämä kokeessa jännäksi.

Tinja teki kiertohyppynoudon kierron. Kartion häiriönä oli yksi ainoa pehmonalle ja sekin meinasi aiheuttaa Tinjalle vaikeuksia. (Tinja halusi kaataa nallen ennen kuin mitään kiertoa pystyi tekemään). Seuraamista vahvistettiin ihan palkkailemalla tiheästi.

Liekin mielestä juoksupöksyissä oli kurjaa eikä niillä voinut istua kunnolla. Yritettiin kuitenkin sitkeästi treenata seuraamista. Ja meni Liekki myös renkaan läpi. Liekki treenaili tässä yksi päivä kotonakin seuraamista ja takajalkojen nostamista tasapainotyynylle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti