torstai 18. tammikuuta 2018

Viimeistelytreenejä ja juoksupuomiprojektia

Olisi hyvä kirjata treenit ylös, niin muistaisi edes mitä on tullut tehtyä...

Tärkeimpänä ehkä se, että Liekki teki taas takinkäännön ja totesi ettei sittenkään pelkää hallia. Tuosta noin vaan yhtä yllättäen kuin oli alkanut pelätäkin. Ilmeisesti hormonit heittelee sillä aika pahasti. Eli Liekki on ollut viikon ajan taas reipas pikkukoira, joka on suostunut jopa treenaamaan. Lelulla ei leiki hirveän hyvin, mutta luulen tämän olevan vaan sitä, että Liekki arvottaa nyt ruuan hieman korkeammalle kuin lelun.

Liekin pääteema on ollut juoksupuomiprojekti, jossa Liekki on siirtynyt siihen vaiheeseen, että Liekki harjoittelee laatikkoon peruuttamista. Paitsi, että siellä laatikossa oli kaikki muut paitsi Liekki. Liekki on vaan sitä mieltä, että kun tulee peruuttaessa “este” vastaan, niin siitä ei vaan pääse yli. Muutettiinkin vähän asetelmaa ja vaihdoin laatikon tilalle tasapainotyynyn ja vielä omat jalat sivuesteiksi ettei Liekki pääse sivuilta peruuttaman vinoon. Takajalat toisin saatiin vasta tasapainotyynylle namista luopumisen kautta, koska ei vaan millään suostunut peruuttamaan estettä päin.

Hilla eteni omassa juoksupuomiprojektissaan juoksutargetin harjoitteluun. Hillalle (ja Tinjalle) on jo aikaisemmin koulutettu aikaisemmat vaiheet, joten niillä ei ollut mitään ongelmia yhdistää vanhaa oppimaa uusiin juttuihin. Maton ylikin ollaan aikaisemmin tehty, joten Hilla osasi heti juosta maton yli palkalle. Katotaan miten käy kunhan viedään matto tilavampaan paikkaan ja Hilla pääsee oikeasti täyteen vauhtiin...

Muuten Liekki on sitten yrittänyt treenailla alokasluokan juttuja. Niitä pitäisikin saada nyt ihan oikeasti menemään eteenpäin ja ruveta treenaamaan Liekin kanssa ihan kunnolla ajatuksen kanssa, koska sillä ei ole vieläkään ainuttakaan valmista liikettä (toisin, kriteerit on aika korkealla). Kaikkia on onneksi kuitenkin aloitettu.

Isotkoirat ovat tehneet kisatreeniä, Hilla kaksi ja Tinja yhden. Toisella kisatreenikerralla Tinja teki vain liikkuroituna kiertohyppynoudon ja tähän hetkisen pohjanoteerauksensa, kun ei erottanut omaa nimeään ruudusta... Eli Tinja saa jatkaa tätä kuuntelun harjoittelua. Kokonainen kisatreeni meni Tinjalta ihan kivasti, siinä isoin ongelma ettei erottanut tunnaria ruudusta. Muuten teki varsin varman oloisesti.

Hillalla tiistain liikkuroitu kisatreeni oli samalla Hillan viimeistelytreeni lauantaille. Kaukot olivat molemmilla kisatreenikerroilla tosi huonot, mutta muuten Hilla teki kaikki liikkeet läpi ilman mitään täysin katatrofaalista tai nollaamatta mitään. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että ruduun eteenmenot on nyt onnistunut kerralla joka kerta. Muuten kokonaisuutena Hillan suoritus tuntuu vähän hajonneen eikä ole ihan sillä tasolla millä sen haluaisin sen olevan. Sellaisia turhia pikkuvirheitä siellä täällä eikä oikein yhtään oikeasti hyvää liikettä. Tiistaina Hilla vetäisi itsensä tosi huonoon mielentilaan kiertohyppynoudon jälkeen eikä ollut liikkeiden välejä aidosti minun kanssa. Jälkeenpäin ajateltuna Hilla ei ehkä jaksanut pitkää palkattomuuspätkää. Olisi ehkä ollut hyvä aloittaa ajoissa kisamaisten pätkien tekeminen, mutta miksi tämä tekniikka tuntuu aina hajoavan ennen tärkeitä kokeita?! Katsotaan mihin Hillan suoritus riittää lauantaina. Aika paljon ehkä saa tapahtua, että se rupeaa liikkeitä nollaamaan, mutta aina voi sattua yllätyksiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti