tiistai 13. kesäkuuta 2017

Paljon rally-tokoa ja jälkikoetta katsomassa

Henkilön Eva H (@tinjahillaliekki) jakama julkaisu


Torstaina kerittiinkin tehdä kaikennäköistä. Aamulla käytiin treenaamassa agilityä ja rally-tokoa. Halliin oli rakennettu kuvan mukainen rata:



Tehtiin Hillan kanssa rata kokonaan läpi, vaikka olikin meille tosi vaikea. Tuli ainakin selväksi meidän heikkoudet. Yhtään kertaa ei päästy nollana läpi. Hyvin menivät kuitenkin kohdat, joissa mentiin suoraan tai edes melkein. :D Suurin ongelma selkeästi on, että Hilla ei suostu tulemaan käteen kiinni karjui ja kiroilisi sille miten tahansa. Jos kuuntelee, että pitäisi tulla lähelle, niin vaihtaakin vaan lukituksen esteestä toiseen eikä todellakaan tule lähelle. Tämä isoimpana ongelmana 4. keppien erottelussa viereistä esteestä, sekä putken jälkeen 24. kepit. Hillan kanssa sai myös pitkään tapella malttaako mennä pujottelun loppuun kun melkein pujottelussa kiinni oli hyppyeste.

Rally-tokoratana tehtiin 20.5.2017 Tampereen MES-rata. 


Tinja teki taas todella hienosti ja oli melkeinpä täydellinen. Hilla oli aika väsynyt omista agilitytreeneistään, vaikka ei videolta siltä näytäkään. Hillakin meni ihan kivasti, mutta sillä oli enemmän pikkuvirheitä kuin Tinjalla. Liekkikin treenaili jotain, mutta en muista mitään. Ainakin jahtasi välissä Hillaa ja västäräkkiä. Yllättävän hyvin Liekki malttoi keskittyä, vaikka Hilla kävikin härkkimässä lelun kanssa välillä lähellä.



Illalla kävin vielä katsomassa ensimmäistä kertaa pk-metsäjälkikoetta. Sain olla tuomareiden mukana katsomassa janalle lähetyksen ja esineruudun sekä tottikset. Varsin mielenkiintoista oli varsinkin kun suurin osa ei ollut niitä perinteisiä pk-rotuja. Vaikuttavimpia tässä kokeessa ei olleet ne, jotka menivät kovaa vaan ne jotka työskentelivät rauhallisesti ja tarkasti. Tämän koetutustumisen tarkoituksena on valmistella mua tulevaan koitokseen, sillä Hillalle on asetettu tavoitteeksi kisata syksyllä jäljellä. Meillä on kokenut pk-ihminen opastamassa, niin on ihan saavutettavissa. Jälki vaatii eniten työtä, esineruutu ja tottis menee Hillalta hieman “vähemmällä” vaivalla.

Henkilön Eva H (@tinjahillaliekki) jakama julkaisu

Perjantaina isot koirat pitivät lepopäivää (no, harjoitteli ne seinään tuijottamista) ja Liekki teki pikkutreenit sisällä. Harjoiteltiin kapulan pitoa, jossa Liekki jo alkaa sietää sitä, että käsi tulee uudelleen kapulan lähelle ja pystytään jo hieman vetämään kapulasta ennen kuin tulee naksautus. Nouto onkin edennyt Liekillä varsin mukavasti. Liekki harjoitteli myös kaukovaihtojen alkeita (istuminen ja maahan). Liekillä on jo selkeä takajalat paikallaan kaukot, jotka se on itse päättänyt.


Lauantaina käytiin treenailemassa SM-kisoja varten rally-tokokisoissa. Ratapiirrosta ei ollut missään näkyvillä, joten en saanut sitä kuvattua. Tinja oli kolmas 92 pisteellä ja Hilla toinen 94 pisteellä. Hilla sai myös elämänsä ensimmäisen tuomaripalkinnon! Tuomari oli tykännyt, kun meidän suoritus oli ollut eleetöntä.

Tinja meni ensin. Tinja oli aika vaihteleva radalla, oli hyviä pätkiä ja sitten heikompia. Ei kuitenkaan niin pirteä mitä se normaalisti on (taitaa olla aika pahasti jumissa). Oma keskittyminenkään ei ollut ehkä kovin hyvää Tinjan kanssa. Yksi uusiminen tuli ihan perushelppoon kylttiin, mutta Tinja kerkisi tehdä perusasentoa hakiessaan kaksoisistumisen. Tinja haki muutenkin paljon perusasennon paikkaa molemmissa seuraamispuolissa. Myös yksi -3 TVÄ virhe, joka tuli ehkä 270 asteen käännöksessä oikeaan oikealla seuraten. Jos oli tämä kyltti, niin en tiedä mistä virhe tuli. Sitten pari -1p puutteelline yhteistyö -virhettä viimeisenä olleena pujottelusta ja maalikyltiltä. Ihan turhia pisteen menetyksiä. Oma keskittyminen herpaantui ja Tinja jotenkin väsähti loppuun, niin seuraaminen pääsi vähän herpaantumaan. Olisin kyllä saanut sen korjattua, jos olisin vaan käskenyt Tinjaa.
Tuomarin kommentti: Todella taitava koirakko!

Hillalla oli hullun kiilto silmissä jo autosta ottaessa ja teki mieli työntää koko koira takaisin autoon ja jättää se sinne. :D Hillan ilmeestä jo näki, että nyt mennään muuten lujaa. Radan alussa oli puolenvaihto jalkojen välissä ja vähän matkan päässä (ei edes lähellä) putki. Hilla yritti karata puolenvaihdossa suoraan putkeen, mutta huomasi virheensä ja teki pienen koukkaisun kautta puolenvaihdon. Tästä -3p. Loppuratakin meni sitten keuliessa ja ihan perushelppo asennonvaihtokyltti piti uusia, koska Hilla puski taas eteen ja teki vinon asennon. Paikoitellen taas painoi seuraamisessa, mutta ei muuten kontakti katkennut.
Tuomarin kommentti: Upea koira, upea ohjaaja. Mahtavaa yhteistyötä!

Tietääpä nyt mitä treenataan SM-kisoja varten. Hillan kanssa rauhallisempaa menoa ja Tinjan kanssa pitää vahvistella perusasentoja sekä työstää oikean puolen seuraamista.

Liekillä on astetta isompia kavereita.
Illalla Hilla kävi vielä tekemässä jäljen. Jäljellä oli yksi keppi ja sitten kolme ruokarasiaa. Jäljen alku oli varsin haastava Hillalle, eikä asiaa auttanut se, että joku oli unohtanut käyttää Hillan tarpeillaan ennen jäljelle menoa. Hilla veti tosi voimakkaasti pois jäljeltä sivuun ja sitä selkeästi häiritsi jokin jäljen sivulla. Sitkeydellä kuitenkin päästiin jäljelle, ensimmäinen keppi ja sen jälkeen ruokakuppi löytyi ihan hyvin. Ensimmäisen ruokakupin jälkeen Hilla oli ihan ihmeissään, että mitä nyt ja jatkuuko vielä hommat. Ruokakupin jälkeen selkeästi Hillan määrätietoisuus kasvoi ja se jäljesti loput ruokakupit oikein kivasti.

Sunnuntaina treenattiin taas rallytokoa. Vuorossa oli Tornion 17.72016 MES-rata, johon tehtiin pari pientä muutosta: yksittäisen hypyn tilalle vaihdettiin kyltti 75 ja loppuun lisättiin askel vasemmalle koira seuraa oikealla.


Hilla meni heti kerrasta koko radan todella hyvin läpi eikä mitään edes tarvinnut uusia. Hullupulla ei ollut edes ihan kauhea hullupulla, vaikka edelleenkin saisi mennä pikkasen rauhallisemmin. Hillan kanssa tarvitaan vielä varmuutta sivuaskeliin ja harjoitella kylttien kanssa perusasentojen ottamista, koska mun erilainen liikkuminen kylteillä selkeästi häiritsee (molempia koiria). Poispäinperuutukseenkin kaivataan lisää varmuutta.


Tinjakin meni heti ekalla yrityksellä kivasti, vaikka ei se edelleenkään ollut täysin pirteä oma itsensä. Merkin löytäminen oli ekalla kierroksella haastavaa ja Tinja suuntasi pujotteluun. Pienellä vaivalla kuitenkin sai oikealle merkille. Tinjankin kanssa pitää harjoitella ahkerasti poispäin peruuttamista.


Liekki kerkisi treenailla kaikennäköistä ja lisäksi karata viattomien kanssatreenaajien kimppuun. Loppuun vielä teki yhden hyvän luoksetulon ja yhden tosi huonon, jossa se ei olisi millään malttanut tulla minun luokse. Teki Liekki välissä kivojakin pätkiä. Varsinkin kierto lelulla palkaten oli kiva ja seuraamisia teki pätkittäin hyvin. Liekki sai tutustua myös taas tokohyppyyn.


Maanantaina käytiin sateen takia treenaamassa hallia. Kaikille koirille oli tiukka 10 minuutin treenirajoitus, mutta hyvin kerkisi tehdä vaikka mitä. Liekki treenaili namialustalle (ruutuun) juoksemista. Tämä meni tosi hyvin. Kapulan pitoharjoituksessa alkoi keskittyminen rakoilla, mutta pidot itsessään on ihan ok, joitakin yksittäisiä löysiä, mutta ei pureskele. Seuraamisharjoitukset meni ihan kivasti, vaikka ehkä niissäkin voisi pikkasen paremmin keskittyä.

Hilla harjoitteli kokonaista ruutuliikettä, kun hallissa oli valmiiksi merkitty ympyrä ja Tinja tarvitsi ruutua. Eteenmenossa aika suurta ennakointia, joten pitäisi juoksuttaa lelulle/korotetulle alustalle. Ruutupuoli oli kuitenkin ihan ok, mutta stoppaus saisi olla joka vaiheessa parempi. Hillan kanssa kokeiltiin pk-eteenmenoja ja irtoaahan se, mutta hakee myös tosi voimakkaasti kohteita. Harjoiteltiin myös Hillan kanssa eteen istumaan tulevia luoksetuloja ja Hilla innostui näistä aika tavalla.

Tinjan kanssa harjoiteltiin ruudun paikkaa, jääväerottelua sekä luoksetulon stoppeja back-käskyllä. Tinja oli pitkästä aikaa itsensä tuntuinen ja teki todella vauhdikkaita suorituksia. Ehkä sekin alkaisi piristyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti