keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Alkuviikon tokotreenit


Tiistaina käytiin tekemässä ihan koirien kanssa keskenämme piiitkä tokotreeni hallilla. Tinjalle rakensin ohjatun ja tunnarin niin, että Tinja ei nähnyt minne kapulat vein. Ohjatussa lähti taas ensin oikealle kun oli vasen haettavana. Ja tunnarissa lähti ruutuun... Välissä ruutu ihan käskyn kanssa (se sentään hyvin) ja sitten ohjattu uusiksi, joka meni sillä kertaa hyvin. Välissä vaihdoin ohjatun paikkaa ja haetutin ensin oikean puolen. Tinja meinasi lähteä ruutuun, mutta muutti itse mielensä ja haki nätisti oikean kapulan. Vasemman puolen nosto toimi hyvin heti perään tehtynä. Tinjalle yritettiin vahvistaa myös luoksetulon stoppeja huonolla menestyksellä ja tehtiin L-liike (hyvä) ja metallihyppynouto (hyvä).

Hillalle tehtiin eteenmenoja ensin korotetulle alustalle ja sitten tyhjälle. Tauon jälkeen tein eteenmenon uudelleen alustalle mutta eri paikkaan. Nämä meni tosi hyvin. Palkkasin vielä lelulla namien syönnin jälkeen. Stoppauskin oli ainakin tällä kertaa hieno. Luoksetulossa katsottiin vain, että malttaa hyvin tulla loppuun saakka perusasentoon ja ihan nätisti teki. Luoksetulon seisominen tahtoo lähteä valumaan, joten sitäkin pitäisi jossain vaiheessa vahvistaa. Hilla mokasi ensimmäisen tunnarin nostamalla oikean, tiputtamalla sen ja jatkamalla haistelua. EI ole hetkeen mokannutkaan tunnaria. Uusinnalla teki oikein hienosti. L-liike sujui Hillalta hyvin ja kerittiin jumppailla kaukoja, joissa edelleen ongelmana oikean takajalan pieni liike.

Liekki nostelee jo metallikapulaa.
Liekki oli taas supertaitava pikkupentu ja sen treenejä pystyy katselemaan tarkemmin videoklipiltä. Maahanmenot alkaa myös sujua pelkällä sanallisella käskyllä, mutta vielä joudutaan treenailemaan käskyjen erottelua, kun (luonnollisesti) Liekki tahtoo vielä jumiutua siihen mitä on tehty juuri äsken. Ja perusasennotkin alkavat pikkuhijaa hahmottua, että kohta ehkä varmaan päästään jo enemmän treenailemaan seuraamista. Namialustalle juoksuttamisen harjoittelua on aloiteltu, mutta LIekki ei vielä hahmota alustaa (ja namia siellä) kovin kaukaa.


Tiistaina kerittiin myös tehdä jälkeä. Hillalle käytettiin keppien sijaan jäljellä kosketusalustoja ja pääpaino oli harjoittelussa, että HIlla osaisi pysyä jäljen päällä. Alku oli tosi haastava Hillalle ja Hilla pyöri pitkään etsimässä oikeaa jälkeä. Ilmeisesti alueella oli kulkenut paljon muita liikkujia. Itselleni oli haastavaa tulkita koiraa kulmassa ja meinasin itse mokata sen. Hilla kuitenkin lähti työskentelemään jäljellä tosi hyvin toisen kosketusalustan jälkeen ja jäljesti viimeiselle tosi hienosti.


Keskiviikkoaamuna kävivät vain Hilla ja Liekki treenaamassa hallissa. Hilla oli taas varsin kivan tuntuinen. Aloitettiin eteenmenoilla ja koska oli koko halli käytössä, niin laitoin korotetun alustan pitkän sivun päähän ja lähetin Hillan toisesta päästä. Seuraavaksi siirsin alustan eri paikkaan pitkällä sivulla ja sitten palasin takaisin ensimmäiselle lähetyspaikalle ja lähetys tyhjään. Kaikki onnistui oikein hienosti. Kierrossa kokeiltiin laittaa kartion eteen limpparipullot. Hilla ei odotetusti osannut mennä välistä vaan jouduin ensin näyttämään juoksulinjan, jonka jälkeen kierto sujui ihan kivasti. Vähän huolestuttavaa toisin, että Hilla selkeästi yritti varsinkin ensimmäisessä kierrossa lähteä kaartamaan mutta korjasi linjansa pullojen mukaisesti. Vähän kerittiin tehdä myös kapulan pitoa ja kaukoja kapula suussa, jotka oikein hyvät. Lopuksi vielä A:n alastulokontaktin kertailua.

Liekki teki omat perustreeninsä eli kertailtiin maahanmenot ja istumiset ja sitten vahvistettiin perusasentoa ja “lähetettiin” muutaman kerran namialustalle. Vielä Liekki ei osaa kovin hyvin irrota. Uutena asiana kokeiltiin tehdä vähän kaukojen alkeita. Istumasta maahan mennään jo hyvin, mutta maasta istumaan nouseminen on vielä haastavaa ja pomppaa tarpeettoman paljon ilmaan. Kaukoja pitää muutenkin vielä miettiä, koska haluaisin opettaa Liekille pomppukaukot. Liekki keskittyi todella hyvin, vaikka Hilla juoksi aika villisti lelun kanssa kenttää ympäri. Liekki myös leikki tosi hyvin heti namien syötön jälkeen. Ainoastaan nyt se lopettaa leikkimisen melkein heti, jos en itse liikuta lelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti