sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Hillan täydelliset radat

Näissä kahdessa on paljon samaa.

Lauantaina Hilla kävi agilitykisoissa kuukauden tauon jälkeen. Olemme hieman vähentäneet agilityssä kisaamista. Tämän tauon aikana ei ole vielä tullut umpisurkeille ohjaajille omaa luokkaa. Sellaiselle olisi tarvetta. Eikä Hilla ole vielä opetellut noudattamaan normaalien koirien logiikkaa. Kaksi viimeistä rataa meni silti varsin kivasti, vaikka nollia ei tälläkään kerralla tullut. Viimeiset radat toisin oli meille profiileiltaan tosi sopivat, ja silloin kun Hilla menee hyvin niin se menee oikeasti hyvin. Hilla ei myöskään tiputtanut yhtään rimaa.

C-agilityrata HYL


Tässä radalla aloitus oli paha. Heti 2. esteen takana pujottelu. Medeillä sentään rata jatkui lähempään päähän putkea ja olisin mielelläni ottanut Hillalla sen vaihtoehdon, että käännän sen valssilla. Päädyin kuiteniin ratkaisuun, että yritän vaan kutsua Hillan putkeen. Pujottelua se silti yritti sitkeästi hakea ja vähän jouduttiin taistelemaan tässä kohtaa, että Hilla saatiin putkeen. A:lla loikkasi alastulokontaktin yli. Putken jälkeen Hilla kiipesi takaisin A:lle. En muistanut itse olla tarpeeksi tiukka ja ottaa paremmin Hillaa haltuun, kun tiedän ihan hyvin, että se tekee tuota… 10. esteen vastakäännöksessä olisin saanut itse lähteä aikaisemmin liikkeelle, mutta ihan hyvin Hilla meni takaa huutelemalla käskyjä. :D Hilla kääntyi ihan kivasti takaaleikkauksella 13. esteellä. Ainakin pää kääntyi hetkeksi oikeaan suuntaan, mutta sitten possu vaan kääntyi poispäin musta ja haki takana ollutta estettä. Hillalle ei kyllä ole mikään ongelma häipyä musta poispäin… Loppurata kuitenkin meni kivasti. Ei toisin ollut paljoa esteitäkään jäljellä.

B-agilityrata 5vp


Hilla kääntyi tosi kivasti 3. esteellä pakkovalssi-vastakäännöksellä. Puomin alastulolla possu-koira oli sikaili ihan kunnolla ja loikkasi ihan kunnolla alastulokontaktin yli kun yritin käskyn toistamalla varmistaa, että muistaa tehdä kontaktin. :O Loppurata kuitenkin sujuvasti läpi ja muisti tehdä A:n kontaktit. Keinu oli oikein hieno tällä radalla ja myös ensimmäisellä. Pujottelun jälkeisen hypyn oli kerinnyt jo lukitsemaan, joten tässä joutui hieman kalastelemaan putkeen. Tällä radalla pujottelu oli varsin hankalasti todella lähellä edeltävää hyppyä, joten koira joutui aika voimakkaasti kokoamaan itseään, että pystyi aloittamaan pujottelun oikein. Hillalle tämä ei kuitenkaan ollut ongelma.

A-hyppäri HYL


Tämä rata meni todella kivasti toiseksi viimeiselle esteelle saakka, jossa Hilla tuli esteen väärälle puolelle. Ei ollut eka kerta kun Hilla hyllyttää tällaisessa kohdassa samalla tavalla, joten näitä pitäisi treenata. Otin edeltävän esteen pakkovalssilla, joka kuitenkin ilmeisesti kääntää aika paljon Hillaa. Hilla kääntyi todella  hyvin 5. putkella putkijarrulla oikeaan suuntaan. Näissäkin on ollut aikaisemmin ongelmia, että Hilla ei välttämättä käänny putken jälkeen oikeaan suuntaan, vaikka olisi vaihtanut puolta ajoissa ennen putkea. Nyt vielä putken suu syötti ihan toiseen suuntaankin. Pituudella Hilla kääntyi taas tosi hyvin takaaleikkauksella.

Sunnuntaina käytiin ihan ex tempore rally-tokokisoissa yhden päivän varoitusajalla, kun facebookissa oli ilmoitus että olisi tilaa eikä Hillan juoksuja vieläkään näy. Rata oli varsin helppo (Helppo = ei hyppyjä ja putkia, vaikea = radalla esteitä) ja sisälsi aika paljon käännöksiä jotka nyt Hilla osaa tehdä.


Hilla sai 90p ja voitti MES-luokan. Ainoa vihe oli peruutuksessa, jossa tuomarin mielestä tein askelvirheen (-10p) :O Otin kyllä kolme askelta, mutta laskin viimeisen askeleen aikana/jälkeen hieman toisen jalan eteen ja tämä oli virhe. Joskus en vaan ymmärrä näitä sääntöjä, mutta vaan jatkossa pitää olla huolellisempi ja laittaa ne jalat tasan. Hillan osalta siis täydellinen rata. Ensimmäisessä 270 asteen käännöksessä ei käyttänyt tarpeeksi takapäätään, mutta muut käännökset teki onneksi hyvin. Istuminenkin oli hieman hidas. Spiraalissa yritti taas painaa, joten joutui aika paljon toistamaan seuraamiskäskyä. Muuten teki oikein kivasti ja hyvällä vireellä. Oikean puolen seuruussa tuli taas hieman pomppimista.

Keskiviikkona taas hallissa treenaamassa tokoa. Tinjan tunnarit alkavat ehkä pikkuhiljaa edistyä. Edelleen käytin vähennettyä väärien määrää. Tinja muisti hyvin kiertohyppynoudossa kapean estekujan läpi juoksemisen. Hajoiteltiin Tinjan kanssa myös kapulan nostamista suoraan tulosuunnasta niin, että Tinja ei kääntyisi kapulan toiselle puolelle nostotilanteissa. Tinja oli edelleen hyvin ilahtunut seinään koskemisesta, vaikka ihan vielä vihjesanasta toiminta ei ole täysin selkeä.

Hilla puolestaan osasi heittäytyä varsin raivostuttavaksi. Ohjattua noutoa tehtiin niin, että merkin ympärille oli asetettu siivekkeet, että ei pääse kaartamaan. Samanlaisella asetelmalla oltiin jo harjoiteltu sekä kiertohyppynoudon kiertoja että pysäytyksiä lyhyeltä matkalta (osaa pysähtyä tosi hyvin). Nyt vaan viritelmä oli siirretty toiseen paikkaan kentällä. Treenin tarkoituksena oli saada hyvät kierrot kartion ympäri sekä kapuloiden pyörittely pois. Ensimmäisellä yrityksellä Hillasta näki, että se harkitsi kiertävänsä kartion väärin päin, ei kiertänyt, mutta juoksi 1,5 metriä eteenpäin kapuloita kohti, kun ei tullut pysäytystä niin kiersi siivekkeen väärältä puolelta. Kapuloille päästin vain kahdesti (ei pyöritellyt kapulaa, kun teki kaukoja matkalla) ja silti kierrot tuntuivat tahmeilta ja joutui kierrättämään monesti peräkkäin, että pystyi palkkaamaan. Pahinta kuitenkin oli kyttäämismoodi virittelysanasta(!), josta ei meinannut nousta nenäkosketukseen. Kiertohyppynoudossa tästä on jo melkein päästykin eroon, mutta ohjattu näköjään tarvitsee vielä paljon treeniä. Hilla juoksi myös ruudun yli lelulle ja pari kertaa eteenmenoa possulle.

Perjantaina käytiin treenaamassa agilityä. Kaveri hieman kokeili tehdä myös Hillan kanssa agilityä. Hilla meni oikein kivasti kaverillakin, vaikka hänellä ei ollutkaan aikaisempaa kokemusta agilitystä. Minä itse tein Hillan kanssa kaksi erillaista agilitypätkää sekä yhden vauhtipätkän. Treenatessa pitäisi ehkä vähän systemaattisemmin puuttua kontaktisuorituksiin, kun ei näytä videolla ihan varmuudella osuvan. Hilla ei myöskään osannut hirveän hyvin hakea pujottelun aloituksia vastakäännöksellä, joten niitäkin pitäisi treenata. Tinja-eläkelläinen teki mielenvirkistysradan matalilla rimoilla. Tinjalla oli hirmu kivaa ja se kääntyy vaan niin nätisti.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Jyväskylässä


Viikonloppu vietettiin Jyväskylässä. Mentiin jo perjantai-iltana Jyväskylään. Perjantaina osallistuin ex tempore Jari Kantoluodon pitämälle Yhteistyö tottelevaisuuskoulutuksessa –luennolle. Luento oli siinä mielessä varsin mielenkiintoinen, että Jarilla oli erittäin samanlaiset ajatukset tottelevaisuuskoulutuksessa kuin itsellänikin.

Jarin kantava ajatus tottelevaisuuskoulutukselle tuntui olevan se, että koulutus perustuisi koiran ja ohjaajan väliselle yhteistyölle. Koira tekisi töitä koska ohjaajan kanssa tekeminen ja työ itsessään olisi niin palkitsevaa eikä siksi, että siitä saa nami- tai lelupalkan. Palkalle työskentelevä koira ei ole vuorovaikutuksessa ihmisen kanssa. Koira olisi heti valmis työskentelyyn eikä esim. ennen koesuoritusta eikä tarvitsisi erityisiä virittelyjä. Yksi mielenkiintoinen asia oli, että Jari aloittaa jokaisen treenit tarkistamalla, että koira itse aktivoituu ohjaajan eteen (ei sivulle niin kuin useimmilla on ajatuksena). Jarin mielestä edessä koiran on helpompi ottaa kontakti ohjaajaan.

Jari opettaa mielentilan ensin eikä viettiä oteta heti välttämättä mukaan. Viettieellä kouluttaessa tulee helposti runsaasti konfliktitilanteita vastaan eivätkä koirat halua olla tällaisessa tunnetilassa, joka johtaa aktiivisuuden vähenemiseen. Vietti ≠ hyväolo. Koirat oppivat parhaiten haasteita ratkaisemalla ja uuden oppiminen tuottaa koiralle mielihyvää.

Tämä aivan lyhkäisesti luennon sisällöstä. Oikeasti luennolla käytiin enemmänkin asiaa läpi, mm. koiran mielentilan tulkinnasta ja aktivoimismenetelmistä, mutta tuossa nyt ydinkohdat, jotka ovat itselleni ne tärkeimmät ja omankin koulutuksen punaiset langat. Harmi kun tokokoulutuksissa näistä harvemmin mitään puhutaan vaan koulutus on aika tekniikka edellä –kouluttamista. Kuitenkin nämä on ne asiat, johon koko koiran pitkälle perustuu. Minun pitäisi varmaan vaihtaa pk-puolelle, kun arvomaailma näköjään kohtaa siellä paremmin.


Lauantaina Hilla osallistui rally-tokon valmennusrenkaan näyttökokeeseen ihan vaan uteliaisuudesta. Tinjallahan olisi SM-tulosten perusteella ollut oikeus osallistua valmennusrenkaaseen suoraan, mutta Tinja on sen verran nolo koira, että ei sitä hirveän usein kehtaa esitellä kodin ulkopuolella. Paljastuisi vielä, että Tinja ei osaa oikeasti mitään. :D

Näyttökokeessa oli kaksi ratasuoritusta ja ryhmä- sekä yksilöhaastattelu. Hilla teki molemmat radat varsin kivasti. Molemmilla radoilla oli aloituksissa hieman ”vaisu”, kun minua itseäni jännitti aika kovasti ja Hilla vähän ihmetteli, että mitä ihmettä taas touhuan. Nosti kyllä radan edetessä virettä välillä vähän liiaksikin.

Ensimmäisellä radalla merkki, joka ihan kylttitelineen vieressä. Hilla vähän tuurilla valitsi oikean, koska oikeasti se ei osaa erotella kylttejä ja kartioita toisistaan. Toinen rata oli sitten meille haastavampi, koska esteet ja putket :D. Siellä oli myös kyltti, jota ei oltu koskaan ennen tehty tai tiedostettu, että sellainen on olemassa eli askel vasemmalle oikealla seuraten ilman, että välissä pysähdytään. Toisella radalla pieni sekoilu 270 asteen käännöksessä esteen edessä, koska Hilla tulkitsi seuraamiskäskyn toistamisen puolen vaihtamisen merkiksi. Videolla ei näy, mutta Hilla lähti etenemään sarjahypyn jälkeen putkelle päin. Oma moka, kun en antanut seuraamiskäskyä tarpeeksi ajoissa. Poispäin peruuttaminen sentään onnistui hienosti. SM-kisoista tästä liikkeistä jäi Hillan finaalipaikka kiinni.

Ensimmäinen rata:


Toinen rata:


Huomioitavaa:
- Pomppii oikean puolen seuruussa
- Osaisi peruuttaa paremminkin oikealla puolen
- Hitaita perusasentoja
- Spin liian laaja
- Voimakkaat vartaloavut, kun Hilla lähtee kuumetessa kiertymään eteen…
- Selän takana katseli maisemia, mur!


Maanantaina ja tiistaina käytiin hallilla treenaamassa tokoa. Tinjalle on nyt tehty tunnari treenien aluksi eikä se tunnu hirveästi edistyvän. Tiistaina Tinjan väärien kapuloiden määrää vähennettiin ja kuviosta tehtiin simppeli. Silti Tinja yritti lähteä nuuhkimaan lattiaa. Tällä kertaa huomautin asiasta ja Tinja palautti oikean hitaasti takaisin, mutta teki muut toistot siivosti, joten ehkä vaan pitää olla asiasta aika tiukka. Tinjaa on selkeästi häirinnyt kun vieressä treenataan agilityä ja kiihtyy siitä kovasti. Hilla puolestaan teki oikein hienon ja näyttävän tunnarin, joten viime viikkoinen taisi olla vaan hetkellinen mielenhäiriö. Ainoa asia, josta Hillan kohdalla voisi napista on, että Hilla kaartoi pikkasen palautuksessa ja puri hieman kapulaan kiinni.

Hillalle ei oikein toiminut kosketusalusta pysäytyksissä, sillä Hillalle on niin tiukkaan iskostunut se, että kun pysäytyskäsky tulee, niin siihen hetkeen pysähdytään eikä kosketusalusta todellakaan jää etutassujen alle. Tietysti, jos pysäytyksiin opettaisi uuden käskyn… Nyt toisin ruutua tehdessä olen havainnut, että Hilla ennakoi pysäytyksiä, vaikka ajatus on Hillan kanssa ollut, että pysähtyä ei saa ennen kuin tulee käsky. Sitä ei vaan ole vahvistettu vuosiin, kun Hillan ruudut ovat olleet niin varmat. Se ehkä osaltaan aiheuttaa hitautta pysäytyksissä, koska Hilla kuitenkin osaa esim. luoksareissa pysähtyä terävästi (toisin ongelma saattaa olla siinäkin, että Hilla ei vaan osaa kääntyä pysähdyksess kovin näyttävästi). Ruutua onkin tehty nyt juoksuttamalla Hillaa ruudun takana olevalle lelulle ja pari kertaa on kokeiltu pysäyttämistä matkalla mikä ei ole kovin helppoa silloin kun Hilla menee oikeasti täysiä. Hilla kun ottaa noin pari laukka-askelta ruudun matkalle, kun sillä on vaan aivan jäätävän pituinen laukka-askel.

Kuin kaksi marjaa!

Hilla sai uuden possu-lelun kaverilta, joten sille tehtiin maanantaina eteenmenoja. Hilla eteni näissä ensimmäisillä toistoilla hieman hitaasti, mutta possu-lelu ei ehkä ole vielä olla tarpeeksi sisään ajettu. Hillalle pitäisi lähteä opettamaan parempaa fokusta suoraan eteen käskystä, mutta en vielä ole päättänyt miten lähden sitä opettamaan, koska en ainakaan halua sitä tehdä tarjoamisen kautta kun kontaktin pitoon on kiinnitetty niin paljon huomiota. Todennäköisesti lähden alkuun opettamaan sitä kohteen kautta. Tinja on täysin ihastunut seinään koskemisesta ja sillä on saatu paljon aikaiseksi lyhyessä ajassa. Ehkä pitäisi toisin puuttua vähän lähetyksessä vinkumiseen ja haukahteluihin.

Tinjan osalta kiertohyppynoudossa olisi vielä paljon tehtävää, sillä vielä kapean estevälin läpi juokseminen oli haastavaa. Siivekkeiden merkitys oli kuitenkin vielä hyvin muistissa ja sitä vielä erikseen muistuteltiin ennen kuin tehtiin kiertoa esteiden takaa. Muuta sekalaista mitä koirien kanssa on tehty, niin vahvistettu seuraamista molemmille. Tinjalle paikkaa ja Hillalle perusasentojen nopeutta. Hilla on myös jumppaillut kaukoja ja kiinnitetty enemmän huomiota, että ne takajalat pysyisivät oikeasti paikallaan.

Hilla kävi tiistaina myös treenailemassa agilityä, kun tokokentälle ei päässyt heti. Hilla totesi, että olen ihan kökkö ohjaamaan ja paikkaili aika paljon tai teki omia ratkaisujaan. Että saa nähdä miten menee kisoissa sunnuntaina, kun kerrankin olen muistanut koiran ilmoittaa agilitykisoihin. Hilla meni kuitenkin ihan kivasti kapeissa esteväleissä eikä hirveän monesti erehtynyt väärille esteille. Kontaktit teki todella varmasti, varsinkin keinu oli hieno. Pujottelussa pakkovalssilla avokulmaan ohjaaminen oli Hillalle tosi haastava, mutta esteen toiselta puolen ohjattuna haki aloituksen hyvin.







torstai 17. marraskuuta 2016

Huonompia treenejä

HSKH muisti Tinjaa SM-menestyksestä.

Tiistaina
käytiin hallilla tekemässä rally-tokon ”kisatreeni” ihan vain sen takia että näyttäisi siltä, että oltaisiin lauantain eteen tehtykin jotain. Ei olisi pitänyt, niin olisin voinut jatkaa kuvittelua, että mun koirat osaisivatkin jotain.

Tehtiin Jyväskylän 30.10.16 MES-rataa. Molempien koirien kanssa kerkisin hinkata radan neljästi läpi. Tinjalla oli taas päivä, että tekee ensin ja kuuntelee sitten jälkeenpäin menikö ihan oikein. Intoa oli siis turhan paljon, mutta hinkkaamalla saatiin loppuun oikein siisti ratakin aikaiseksi. (Videoituna ensimmäinen ja viimeinen yritys). Tinjan kanssa pitäisi lähteä työstämään eteen seisomaan tulemista ja saksalainen on myös hieman unohduksissa. Huomaa selkeästi mistä liikkeistä on saanut eniten palkkaa ja mistä on tullut tosi varmoja, esim. puolenvaihto edessä.



Hilla sitten oli ihan totaalisen umpisurkea, mutta ehkä olisi auttanut jos olisin etukäteen tutustunut rataan kunnolla ja miettinyt mitä käskyjä mun koirilla taas olikaan. En jaksanut ihan kaikkia Hillan yrityksiä videoida, mutta kokonaisena ensimmäinen yritys ja toisesta pahimmat otokset, kun rukkasmateriaali-sikapossu karkaili putkeen useampaan otteeseen… Ja tästähän siis ei ollakaan Hillan kanssa keskusteltu ikinä… Hillalla keitti myös hieman yli, tuli eteen poikittamaan ja jäi tietysti alle, joka oli Hillan mielestä minun vika. Ratkaisu tähän oli Hillalla vaan painaa entistä enemmän vasten.



Muita huomioita Hillan suorituksesta: puolenvaihto edessä vasemmalta oikealle jää edelleen hieman vajaaksi ja joudun itse väistämään Hillaa vaikka Hillan pitäisi itse osata palata seuraamispaikalle. Oikean puolen seuruussa paikka on niin edessä, että Hillan on vaikea lähteä puolenvaihtoon takaa. Takapään käyttö ei vieläkään ole niin hyvää kun toivoisin, mutta videolla näyttää kuitenkin ihan siististi?




Keskiviikkona käytiin hallilla treenaamassa. Hilla kertaili rally-tokon puolenvaihtoja ja spinejä. Oikean puolen seuraaminen oli aika pomppimista. Tehtiin myös seinäkosketusta, mutta olen melko varma, että sitä ei voi käyttää Hillalla eteenmenoihin, mutta yritetään kuitenkin se opettaa hyväksi.


Tinja teki ihan tokoa. Laitoin ruudun keskelle kenttää ja sen eteen kolme kapulaa. Tinja ei voinut millään juosta näiden kapuloiden yli. Oli Tinjalle tosi vaikea harjoitus muutenkin, sillä jatkettiin samalla harjoituksella kapuloiden suuntien ja ruudun erottelua. Tinja ei ihan tuntunut täysin tajuavan tätä harjoitusta. Tinja oli myös huolimaton kapuloiden luovutuksessa, jonka seurauksena kapula pääsi tippumaan ja Tinja tietysti sen jälkeen rupesi varomaan luovutuksia. Tinjan juoksu muuttui hieman tönköksi loppua kohden, enkä ole ihan varma vaivaako sitä jalat vai varoiko se vaan kapulan luovutuksia niin paljon. Tunnarissa edelleen samaa ongelmaa kuin mitä on ollut kokeen jälkeen ja vaatii varmaan uutta lähestymistapaa. Seinäänkoskemiset sentään tuntuvat olevan Tinjan mieleen ja näyttäisi toimivan oikein hyvin.

"Ilmoitan vaan, että minä olisi osannut mennä sinne ruutuun."

Torstaina oli EVL-kurssi, jossa tehtiin ”kisamaista”. Kerkisin odotellessa kertailemaan rallytokojuttuja sekä palkkailemaan seinätargettiin koskemisesta. Kisamaisessa Hilla ei tuntunut olevan ihan parhaimmillaan vaikka sinällään teki ihan siististi. Liikkeinä tehtiin seuraaminen, tunnari, luoksetulo, kaukot ja ruutu.

Seuraamisessa edelleen vino, piti hyvin kontaktin. Käännöksissä ei käyttänyt minusta tarpeeksi takapäätä ja peruutuksen käännöksessä aukesi todella pahasti. Minusta Hilla ei ihan keskittynyt täysin seuraamisessa. Tunnarissa poikkeuksellinen virhe, kun Hilla tunnisti oman, mutta tiputti sen ja jatkoi haistelua ja nosti sitten oman. Palautuskin hieman hidas ja puri kapulaan kiinni. Aika mielenkiintoista, kun samanlaista oireilua myös Tinjalla, mutta Hillan kanssa tunnaria ei olla tehty sitten kokeen. Luoksetulossa stopit hieman valuivat, loppuperusasento hidas (toisin jumi leluun). Kaukot ihan jees, kurre oli aika huono ja S-I käskin tarkoituksella peruuttamaan. Ruudun eteenmeno hieman hidas ja taas hieman vino oikealle. Ruudussa hieman hitaasti maahan ja stoppi muutenkin huono. Paikkallaanoloissa Hilla oli ihan kivasti. Maahan meni tosi hyvin. Paikkamakuussa katseli puolenvälin jälkeen tiukasti seinään, mutta tuli silti hyvin vaikkakin aika huolimattomasti ja hieman hitaasti perusasentoon.







maanantai 14. marraskuuta 2016

Palasiksi


Tiistaina ja keskiviikkona treenattiin agilityä. Tiistaina oli toisin tarkoitus käydä treenaamassa tokoa, mutta tultiin hallille liian myöhään, joten treenit sitten vaihtui Hillan agilitytreeneiksi. Ei hirveästi taaskaan saatu mitään järkevää aikaiseksi kuten ei yleensäkään kun on kyse agilitystä. Meidän agilityn itsenäinen treenaaminen on aika leikkimistä (mikä nyt välttämättä ole huono juttu). Tykkään kyllä kisata agilityssä, mutta treenaaminen on usein aika pakkopullaa. Tässä pitäisi ryhdistäytyä ja ruveta suunnittelemaan treenit kunnolla, jotta ei tarvitsisi kisojen jälkeen valittaa, että Hilla ei taaskaan kääntynyt.

Tiistaina harjoiteltiin liian vaikeaa pujotteluavokulmaa (vastaava toisin on ollut kerran kisoissakin), jota ei saatu onnistumaan montakaan kertaan. Putkesta kauempaan päähän keppejä ja itse oli toisella puolella kulkemassa kuin koira. Hilla ei tajunnut käden merkitystä aloitusvälissä vaan aloitti herkästi pujottelun väärältä puolelta. Putkijarruihin saatiin hieman järkeä ja takaakierto/välistäveto-sarjaakin harjoiteltiin.

Keskiviikkona oltiin tuurausvuorolla treeniryhmässä. Tehtiin alla olevaa rataa.



Rata oli muunnos viime kisojen radasta. 6. esteen otin pakkovalssilla kuten kisoissakin. Kulma tällä radalla oli helpompi seuraavalle esteelle helpompi kuin kisaradalla, joten rytmitys oli paljon helpompi tehdä. Hilla yllätti miten itsenäisesti se osasi tehdä pujottelun seinää päin. Tästä toisin palkattiinkin pariin kertaan vielä erikseen. Aloituksetkin sujuivat pääasiallisesti hyvin, vaikka jäin itse käytännössä 7. esteen toiselle puolelle. Hilla oli myös yllättävän kiltti ja tuli vastakäännökseen muurilla, vaikka ihan takana oli este tyrkyllä. Tein tähän kohtaan toisin ensin valssin mikä toimi kanssa kivasti, koska Hilla irtoaa niin hyvin esteille vaikka itse jäisinkin jotenkin epäloogisesti. Valmentajan kehotuksesta kuitenkin kokeiltiin myös vastakäännöstä. A:lla kiinnitin huomiota, että Hilla hidasteli joka toistolla yhä enemmän (ensimmäisen meni siivosti) vaikka sitä ei kertaakaan palkattu kontakteille.


Torstaina, perjantaina, lauantaina, sunnuntaina ja tämän viikon maanantaina ollaan treenattu tokoa. Kaikkina muina päivinä ollaan käyty hallilla treenaamassa, lauantaina treenattiin kotona. Hillan kanssa suunnitelmissa olisi seuraavan kerran kisata tokossa vasta SM-kisoissa, kun Hillalla on jo tulokset kasassa SM-kisoja varten. Lopputalvi ja kevätkausi onkin tarkoitus laittaa lähes kaikki liikkeet ihan palasiksi ja lähteä kokoamaan niitä uudelleen. Tinjan kanssa pitäisi yhä enemmän keskittyä EVL-liikkeisiin, sillä enää yksi ykkönen puuttuu voittajan koularista.

Tinjan tärkein treenikohde viime viikolla on kuitenkin ollut käskyjen kuunteleminen. Tätä on tehty lähes päivittäin. Harjoittelu on aloitettu torstaina laittamalla kentälle sattumanvaraisesti pari hyppyä, useampi kapula, merkkejä ja ruutu. Näiden välillä on sitten satunnaisesti käsketty tekemään liike tai useampi kun itse olen pysynyt täysin paikallani. Perjantaina sitten on tämän pohjalta jatkettu ruudun ja noudon erottelulla. Tinjalle on heitetty kapula ruudusta sivuun, mutta Tinja onkin käsketty menemään ruutuun. Tätä samaa harjoitusta jatkettiin edelleen sunnuntaina. Maanantaina harjoitusta vaikeutettiin edelleen ja ruudun eteen rakennettiin ohjattu nouto merkkeineen ja jompaakumpaa tehtiin merkin kautta. Tinjalle nämä harjoitukset ovat olleet varsin haastavia, mutta ehdottomasti tarpeellisia, jotta saadaan osaamista kehitettyä edelleen.


Tinjalle on tehty joka hallitreenikerta myös tunnari. Työskentely ei ole näissä ollut mitenkään erityisen siistiä, välissä ollut muutama parempikin toisto. Tinja kuitenkin käyttää haisteluun liikaa aikaa ja käy kapuloita useampaan kertaan läpi ennen oikean nostoa, vaikka ei ole kertaakaan koskenut vääriin. Luotan kuitenkin, että asia korjaantuu, kunhan Tinjan itseluottamus saadaan palkkauksen kautta kuntoon. Kiertohyppynoutoakin on keritty tekemään, lähinnä kiertoa. Tässäkin olisi vielä paljon hiottavaa. Tinja ei osannut mennä kapean estekujan läpi, joten sitä on nyt treenattu parin päivän ajan. Lisäksi Tinja tutustettiin siivekkeisiin, joita taidan pitää Tinjallakin nyt mukana, jotta kierto ei pääse laajenemaan.

Molemmille koirille on lähdetty työstämään seinään nenällä koskettamista. Targettina olen käyttänyt maalarinteipin palaa, joka on sopivan huomaamaton kaukaa. Tinjalle tämä tapa näyttäisi sopivan todella hyvin eteenmenon opetteluun. Hillan kanssa joutuu vielä harkitsemaan voiko treeniä yhdistää kisaeteenmenon opetteluun vai jatketaanko leluille lähettelyä. Me ei olla Hillan kanssa oikein samalla aaltopituudella naksutteluhommissa. Hillalle on myös stoppien harjoittelun takia lähdetty opettamaan hyvää kosketusalustaa ja Hillaa on tosi vaikeaa pitää tassua alustan päällä sadasosasekuntia pidempään, kun pitää jo tehdä jotain muuta. Yksi yhteinen treenikohde molemmille koirille olisi opettaa tulemaan seisomaan suorassa asennossa eteen, mutta tätä ei ole vielä keritty työstää kuin yhden koulutussession verran. Mattoprojektiakaan ei olisi tarkoitus ihan kokonaan hylätä, mutta se saa odottaa siihen, että raaskinko ostaa 150€ maksavan palkkausautomaatin.


Hillalle on myös otettu kiertohyppynoudon kiertoja siivekkeiden kanssa. Näiden treenien tärkein osa-alue ehkä kuitenkin on ollut saada Hilla aloituspaikalle ilman, että se kyttää mitään matkan varrella. Hilla osaakin pitää hyvin pitää kontaktia, mutta vielä vaatii paljon työstöä se, että kehujenkaan kohdalla ei ole sallittua tiputtaa kontaktia ja ruveta kyttäämään kohteita. Nyt kun kontaktista on nillitetty todella paljon, niin Hilla seuraamisasento on kiertynyt tosi eteen ja vinoon. Mielenkiintoisin koulutusprojekti on kuitenkin ollut Hillan kohdalla selvitystyö milloinka Hilla rupeaa pyörittelemään kapulaa. Hilla osaa siististi pitää kapulaa erilaisten temppujen, seuraamisen ja luoksetulon ajan. Ei ole ongelmaa myöskään, jos Hillan jättää kauemmas ja kapulan meidän väliin ja siitä käskee noutamaan. Pyörittely alkaa vasta, jos kapulan heittää ja pyytää sitten hakemaan kapulan. Tätä on nyt pyritty ratkaista sillä, että Hilla ei pääse suoraan tuomaan kapulaa vaan joutuu tekemään stoppeja tai kaukovaihtoja matkalla kapula suussa. Samalla on tullut huomattua, että kaukojen S-I –vaihto on rikki ja siihenkin pitäisi jossain vaiheessa paneutua enemmän. Suunnitelmissa olisi myös vaihtaa Hillan luoksetulo selän takaa perusasentoon kiertämiseksi.

Jouluvalot päällä.

maanantai 7. marraskuuta 2016

VOI1, RTVA, seuramestaruus, 2xEVL1

Otsikossa tiivistetysti viikonlopun kisojen (yhteensä 5kpl) saldo. Nyt voikin olla vähän aikaa kisaamatta.


Lauantaina aloitettiin koerupeama molempien koirien tokokokeella. Hilla aloitti EVL:llä. Hilla meni varsin kivasti. Oli sopivassa vireessä, ei keittänyt yli tai mennyt ali, oli koko ajan mukana ja otti kehut ihan ok vastaan. Hieman tuli paikoitellen ääntä ja paikoitellen oli turhan paljon silmän käyttöä (liikkurin apurin, jolla on kapula kädessä, ohi seuraaminen on ihan mahdoton tehtävä). Varsin onnistunut koesuoritus kaikin puolin Hillalta. Hillalle EVL1 290p, KP ja sijoitus 3./7. Kisassa mukana mm. MM-tason koirakko, joten kova oli vastus. Yksilöliikkeet olivat kahdessa erässä ja paikkikset vikana.

Ruutu 9
Piste lähti siitä, että en muistanut sanoa miten Hilla aikoo ruutuun pysähtyä. :D Eteenmenosta en oikein tykännyt. Hilla lähti sen verran kovaa, että sillä ei ollut ihan ajatukset mukana. Osui kuitenkin ihan hyvin ympyrän keskelle. Ruutuun hyvin, maahan hyvin, pientä haistelua ruudussa. Seuraamaan hyvin.
Tunnari  9½
Nosti heti oman kohdalla. Ihan pikkasen reippaampi olisi voinut olla takaisinpäin tullessa ja hieman kaarsi perusasentoon ja perusasento oli liian kaukana/vino?
Zeta 10
S-I-M. Seurasi niin hyvin, että hyvä kun ei poikittanut edessä… Seisominen ja maahanmeno ihan ok, istumisen varmistelin, joten ei ollut oikeasti kympin arvoinen suoritus. Me ei toisin olla koskaan aikaisemmin saatu zetasta kymppiä!
Kaukot 9
ISMSIM. Hilla oli liikkunut pikkasen eteen! Ja kuulemma vielä kahdessa vaihdossa. Vain S-I:n sain itse kiinni. Ekan istumisen Hilla selvitti ihan kunnialla. Ei ollut ihan tyylipuhdas kurre, mutta alkaa parantaa. Seisomiset jäi vajaaksi.
Luoksetulo 8
En tiedä miksi näin vähän pisteitä? Minusta Hilla teki oikein kivasti. Tasaisella vauhdilla kaikki välit. Ihan pieni hidastus loppuun. Seisominen olisi voinut olla hieman terävämpi, mutta maahan tipahti hyvin.
Kiertohyppynouto 9½
Hyvä kierto, hyvin tipahti maahan. Hyvä haku vasemmalle ja nätisti tuli perusasentoon. Puolikas piste lähti siitä, että tuomarin mielestä Hilla oli purrut kapulaan kiinni luovutuksessa, kun oikeasti luovutus oli mennyt ihan ok, kun Hilla oli luopunut itse kapulasta. Näköjään pitää olla varovaisempi luovutuksissa ja antaa aikaisemmin käsky irrottaa.
Seuraaminen 8
Ennen liikkeen aloitusta Hilla tiputti kontaktin ja jäi kyttäämään jotain! Muuten kiva seuraaminen Hillalta, mutta oli aika vino koko ajan. Pientä pään nyökkäilyä paikoitellen liikkeille lähdöissä, mutta muuten piti hyvin kontaktia. Sivuaskeleet oikealle oikein kivat ja Hilla tuli suorassa. Peruutuksen aloitti kivasti, mutta käännöksen jälkeen hieman aukesi. Yhden täyskäännöksen mokasi tekemällä saksalaisen, mutta tämä ehkä menee enemmän itseni piikkiin huonolla liikkumisella. Muutama pieni äänähdys seuraamisen aikana.
Ohjattu nouto 8½
Merkkinä oli matala kartio, jota ei tietysti olla muistettu treenata pitkään aikaan. Hilla possuili merkin oikein kunnolla. Merkin kiersi väärältä puolelta/juoksi sen yli ja pysähtyi selkä muhun päin! Vauhti oli kyllä hyvä. Oikealle lähti kuitenkin varmasti. Palautuksessa pyöritteli hieman kapulaa. Nyt luovutus takkuili, koska Hilla lähti tarjoamaan kapulan vastaan vetämistä, mitä sille on opetettukin. Irrotti kuitenkin yhdellä käskyllä.
Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 10
Hyvin maahan. Luoksetulossa olisi voinut olla ihan pikkasen reippaasti. Hyvin piti kontaktin minuun koko ajan. Hilla oli hieman toisin järkyttynyt miten tuhmia toiset koirat ovatkaan, kun kesken paikkamakuun viereinen koira hiipi ohjaajansa luokse.

Omat hampparit molemmille.


Tinja vasta sitten hieno olikin! Suoritus oli täysin Tinjan näköinen hyvässä että pahassa. :D Tinja oli oikein iloinen eikä se ole koskaan ollut näin rento ja oma itsensä missään tokokokeessa. Ensimmäinen koe, jossa se pystyi tekemään seuraamisenkin omalla tasollaan! Tinjalle on toiminut tosi hyvin, että ottaa vaan sen suoraan autosta kisaamaan ilman mitään kummempia lämmittelyjä. Tinja ei olisi toisin Tinja, jos se ei olisi maustanut suoritusta tarpeettomilla sirkustempuillaan… Suoraan juokseminenkin tuntuu olevan Tinjalle ihan mahdottomuus. Tinjalle kuitenkin VOI1 260 pisteellä ja sijoitus 2./2.  Tämä olikin toinen VOI1-tulos Tinjalle. Tällä tahdilla seuraavaa voi sitten odottaa vuoden kuluttua.

Ruutu 8½
Ihan hyvin meni ruutuun, vaikka Tinja voisi juosta suoraankin eikä tehdä siksakia. Hyvin ruudun keskelle. Haukahti maahankäskystä. Seuraamaan tuli muuten hyvin, mutta päätti sitten imuroida hallin pohjan samalla kun teki seuraamista. (Ei ollut ehkä hyvä päästää edellisiltana Tinjaa vapaasti puhdistamaan hallin pohjaa…)
Tunnari 9
Oli hieman epävarman oloinen. Tunnisti kyllä oikean kapulan, mutta ei nostanut sitä heti, vaan kävi kapulat läi 1,5-kertaa. Hieman hidas palautus.
L-liike 7
S-I. Seurasi hyvin. Seisomisessa meni maahan haukahduksen kera sellaisella nopeudella, että oli päättänyt jo etukäteen minkä jäävän tekee ennen kuin oli kuullut koko käskyä. Istumisen teki yllättäen siivosti.
Kaukot 8
ISMSIM. Yksi tuplakäsky (jäi kiinni häiriöön) viimeiseen seisomiseen, jossa minusta tuli ihan pikkasen eteen, kun teki lisäkäskyllä niin räväkän vaihdon. Muuten oikein kivat vaihdot. Ehkä pikkasen ennakoi perusasentoon tuloa?
Luoksetulo 9
Tinja ei ole koskaan tehnyt näin hyvää stoppia. Ei valunut kovinkaan paljoa. Vauhti ihan hyvä. Ihan pikkasen hidasti lopussa.
Hyppynouto 5
Heitin kapulan vinoon ja jouduin auttamaan Tinjan käsimerkillä esteen yli takaisin. Muuten Tinja teki noudon reippaasti. Kapulan nostossa oli tietysti hieman hidas.
Seuraaminen 7
Olen vähän katkera, enkä ymmärrä miksi Tinja sai näin huonon numeron, kun musta Tinja seurasi hyvin. Seuraamisessa oli sivuaskeleet ja vasemmalle suuntautuvissa Tinja hetkeksi herpaantui pois seuraamispaikalta, kun niitä ei ole harjoiteltu pitkäään aikaan, mutta tuomari sanoi ettei arvostellut niitä, kun ne ei oikeasti voittajaan kuulu. Peruutuksessa alkuun aukeni hieman, mutta korjasi itse ja juoksussakin oli hyvin mukana. Olisiko sitten kuitenkin paikka hieman seilannut? Tinja kuitenkin saa yleensä tuota samaa numeroa silloinkin kun sitä ahdistaa ja se jätättää. Nyt ei ollut kummastakaan tietoa.
Ohjattu nouto 9
Merkille seurasi ok, seisominen olisi voinut olla hieman terävämpi. Vasen haettavana. Lähetyksessä kaarsi pikkasen oikealle, mutta korjasi itse, kun pongasi kapuloiden sijainnit. Nouto ok ja palautus kiva, vaikka ihan pikkasen hidas.
Yleisvaikutelma 9
Tinja olikin oikein iloinen pikkusheltti ja ansaitsi koko numeron ja vähän enemmänkin. Mulle ei ehkä kuitenkaan tarvitsisi silti rähistä.


Sunnuntaina vuorossa aamulla rally-tokokisat. Rata oli minusta varsin haastava. Tai lasken kaikki radat, joissa on jokin hyppy tai putki vaikeiksi. Nyt oli kolmen esteen sarja ja lisäksi juosten pujottelua, joten olin varma, että Hilla innostuisi liikaa ja katoaisi horisonttiin valonnopeudella.


Tinja MES96p àepävirallisesti FI RTVA! (sijoitus 4.)
Tinjan kanssa rata tuntui vaikealta, kun en millään meinannut muistaa sitä ja kylttejä oli vaan joka puolella ja monta vieretysten. Jouduin lähes joka kyltillä katsomaan, että mikä on seuraava. Tinja innostui yllättävän paljon estesarjasta ja haukkui aika paljon niiden jälkeen. Juuri ja juuri malttoi tulla tekemään seuraavan käännöksen. Alkuradalla yritti hieman imuroida taas kentänpohjan (prkl, kun päästin Tinjan sitä tekemään perjantaina), mutta loppuradan teki iloisesti ja keskittyneesti läpi.
4. -1p KYL (Tein puolenvaihdon huonossa kohtaa ja Tinja meinasi törmätä kylttiin, joten kävi sitten nuuhkaisemassa sitä.)
8: -1p TVÄ lisäselityksenä: toisen istumisen hakeminen.
11. -1p PY (En muista mitä tässä tapahtui. Ehkä itse olin vaan pihalla.)
Kokonaisvaikutuksesta -1p haukkumisesta.


Hilla MES99p, luokkavoitto ja seuramestaruus
Hillan ainoa vähennys 6. -1p kontrolli, jossa se painoi tosi törkeästi alkupujottelussa. Hilla yllätti totaallisesti, koska olin ihan varma, että se hyllyttäisi esteiden takia. Esteillä lähtikin hieman lapasista (ei todellakaan tullut väleissä seuraamaan), mutta nätisti tuli seuraamaan, kun viimeisellä esteellä sanoi rumasti (tästä olisi ehkä pitänyt antaa kova koventaminen –vähennys). Muuten Hilla menikin tosi siivosti ja varmasti ja hyvällä vireellä. Ei edes nyt tuntunut siltä, että meinaa keittää yli. Spinitkin tuntuivat tosi varmoilta.


Hilla osallistui vielä sunnuntaina iltatokokokeeseen. Muuta tarkoitusta tällä ei ollut kuin, että käytiin katselemassa millainen uusi tuomari olisi. Hieman skeptinen olin, että onko uuden sukupolven tokotuomarit opetettu hyvin tiukoiksi, mutta tuomari (Kaarina Pirilä) olikin varsin mukava ja tuomaroi asiallisesti nipottamatta turhista mitä nyt pikku kyläkisoissa nyt ei tarvitsekaan.

Hilla oli jo varsin väsynyt ja aika paljon tuli aika poikkeuksellisia virheitä, kuten kapuloiden voimakasta pureskelua ja perusasentovirheitä. Asenteellisesti Hilla teki kivasti ja näin rentoa koetta ei ole tainnut aikaisemmin olla. Paikallaanoloissa ja ensimmäisessä kehässä sekä toisessa kehässä ei tullut juurikaan kyttäilyä ja malttoi seurata hyvin myös liikkeiden välit. Vähän toisen kehän loppupuolella alkoi tulla lipsumista ja pientä kyttäilyä. Hilla teki tasaisen varmasti 272,5 pistettä, EVL1 ja sijoitus 3./5.

Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 9½
Hyvin alas, hieman hidas luoksetulo.
Seuraaminen 8½
Kontakti piti hyvin. Oli taas vino, varsinkin alkuseuraamisesta tuntui kiertyvän todella voimakkaasti. Kontakti piti hyvin enkä nyt huomannut, että olisi liikkeiden aluissakaan hirveästi nyökkäillyt. Sivuaskeleet vasemmalle hienot. Peruutuksessa aloitti hyvin, mutta taas käännöksen jälkeen aukesi. Täyskäännökset olivat tosi huonot ja takapään käyttö puuttui. Näissä tuli myös muutama vino perusasento.
Zeta 8½
I-S-M. Meille helppo järjestys. Istuminen tuntui nopealta. Seisominen hyvä. Maahanmeno ehkä inasen hidas. Seisomisen jälkeen lähti viiveellä seuraamaan, mutta luulen, että annoin itse käskyn liian myöhään. Muuten seurasi hyvin (vinossa) ja oli hyvin mukana.
Luoksetulo 8
Valui Hillaksi aika paljon molemmissa stopeissa. Vauhti oli tasainen joka välissä, pieni hidastus ennen perusasentoon tuloa.
Ruutu 7½
Tyhmä eteenmeno! Mokasin tämän kyllä itse. Hilla katsoi hyvin eteen ensimmäisestä virittelystä, jonka jälkeen liikkuri kysyi pysäytystavan ruutuun ja Hilla käänsi katseensa vinoon oikealle eikä suostunut enää suoristamaan. Painokkaammalla virittelykäskyllä otti kontaktin eikä sitten enää kerinnyt tehdä mitään. Lähti siis todella vinoon oikealle. Korjauksella lähti niin kovaa, että kerkisi ympyrän yli ja vasta kolmannella käskyllä osuttiin ympyrään. Ruutuun hyvin, hyvin maahan, seuraamaan tulo olisi ehkä voinut olla pikkasen ripeämpi vaikka seurasikin hyvin.
Ohjattu nouto 8½
Nyt oli korkea kartio, mutta Hilla possuili taas ja kiersi kartion väärin päin. Oikealle lähti kuitenkin tosi varmasti, vaikka kapulan nosto oli aika ruma ja vielä pureskeli kapulaa niin, että narske kävi. Luovutuksessa pientä epäluottamusta pureeko kapulaan kiinni.
Tunnari 9
Hyvä muuten, mutta pureskeli tässäkin kapulaa niin, että kuului narske! Nosti kuitenkin oikean heti kohdalla ja vauhti oli molempiin suuntiin hyvä.
Kaukot 9
SIMISM. Oli liikkunut hieman eteen S-I. Jätti taas seisomisia vajaaksi. Kurre ei ihan täydellinen, mutta parempaan päin.
Kiertohyppynouto 8
Hieman laaja kaarros kartion ympäri. Hyvin tipahti maahan. Hyvä haku vasemmalle. Tässäkin pientä kapulan pureskelua mutta ei niin pahaa.

Varsin onnistunut viikonloppu ja onnistuttiin rohmuamaan palkintoja 4/5 kisasta. Mieltä lämmittää eniten Tinjan suoritukset. Tinjalla on viime aikoina mennyt niin hyvin, että pitää varmaan ruveta epäilemään sen terveyttä, kun alkaa mokailun ote lipsua.

perjantai 4. marraskuuta 2016

Todistetusti tuhma


Keskiviikkona Hilla kävi tuurausvuorolla agilitytreeneissä. Tehtiin alla olevaa rataa:


Pääsin toteamaan, että en vaan kuvittele Hillan olevan tuhma vaan se on oikeasti ruvennut aika possuksi agilityssä. Radan suurimpana vaikeutena oli saada Hilla putken jälkeen 9. esteen takaakiertoniistoon, kun Hilla vaan ampui suoraan viereiselle esteelle. Paras toisto oli ehkä se, että Hilla mukamas lähti kääntymään putken jälkeen mua kohti, totesi kuitenkin ettei viitsikään ja kääntyi takaisin viereistä estettä kohti. Ja tässä vaiheessa Hilla oli jo kahdesti palkattu, että tulee putken jälkeen kädessä olevaan leluun kiinni… Spiraali meni kuitenkin hyvin, samoin taakaakierrot, kun vaan oli itse ajoissa. Putki/puomi-erottelukin sujui hyvin. Puomilla oli taas kyttäilyä ja tuli hitaasti kontaktipinnalle.


Torstaina oli Hillan EVL-kurssi. Tehtiin ruutua (Hilla teki pelkästään eteenmenoa) sekä paikallaanolot. Hillalle tehtiin eteenmenot pääasiassa sorsa-lelulle, välissä muutama tyhjäkin. Hilla ei hirveän hyvin alussa fokusoitunut eteen katsomiseen, mutta korjasi kyllä hyvin treenin edetessä. Vähän tuntui joka kerran yrittävän kaartaa oikealle. Stopit pitäisi jossain vaiheessa ruveta työstämään kuntoon, kun tahtovat olla aika laajat. Hilla kuitenkin pääasiallisesti juoksi reippaasti seinää kohden ja ihan loppuun saakka. Paikallaoloissa tein maahanmenot aika läheltä, jotta saisin Hillan varmasti menemään kunnolla maahan. Paikallaanoloihin tuli aika paljon häiriötä, kun muita koiria käytiin korjailemassa ja Hilla ottaa tästä tosi herkästi asenteen ettei kuule ja näe enää yhtään mitään ja istuu vaan itse paikallaan. Hyvin tuntui olevan koko ajan hereillä.

Tinja teki pihamaalla nopeasti liikkeestä istumisen, luoksetulon stoppeja ja kaukot. Hieman oli liukas pohja, mutta Tinja teki oikein kivasti. Varsinkin kaukot olivat tosi hienot.