maanantai 7. marraskuuta 2016

VOI1, RTVA, seuramestaruus, 2xEVL1

Otsikossa tiivistetysti viikonlopun kisojen (yhteensä 5kpl) saldo. Nyt voikin olla vähän aikaa kisaamatta.


Lauantaina aloitettiin koerupeama molempien koirien tokokokeella. Hilla aloitti EVL:llä. Hilla meni varsin kivasti. Oli sopivassa vireessä, ei keittänyt yli tai mennyt ali, oli koko ajan mukana ja otti kehut ihan ok vastaan. Hieman tuli paikoitellen ääntä ja paikoitellen oli turhan paljon silmän käyttöä (liikkurin apurin, jolla on kapula kädessä, ohi seuraaminen on ihan mahdoton tehtävä). Varsin onnistunut koesuoritus kaikin puolin Hillalta. Hillalle EVL1 290p, KP ja sijoitus 3./7. Kisassa mukana mm. MM-tason koirakko, joten kova oli vastus. Yksilöliikkeet olivat kahdessa erässä ja paikkikset vikana.

Ruutu 9
Piste lähti siitä, että en muistanut sanoa miten Hilla aikoo ruutuun pysähtyä. :D Eteenmenosta en oikein tykännyt. Hilla lähti sen verran kovaa, että sillä ei ollut ihan ajatukset mukana. Osui kuitenkin ihan hyvin ympyrän keskelle. Ruutuun hyvin, maahan hyvin, pientä haistelua ruudussa. Seuraamaan hyvin.
Tunnari  9½
Nosti heti oman kohdalla. Ihan pikkasen reippaampi olisi voinut olla takaisinpäin tullessa ja hieman kaarsi perusasentoon ja perusasento oli liian kaukana/vino?
Zeta 10
S-I-M. Seurasi niin hyvin, että hyvä kun ei poikittanut edessä… Seisominen ja maahanmeno ihan ok, istumisen varmistelin, joten ei ollut oikeasti kympin arvoinen suoritus. Me ei toisin olla koskaan aikaisemmin saatu zetasta kymppiä!
Kaukot 9
ISMSIM. Hilla oli liikkunut pikkasen eteen! Ja kuulemma vielä kahdessa vaihdossa. Vain S-I:n sain itse kiinni. Ekan istumisen Hilla selvitti ihan kunnialla. Ei ollut ihan tyylipuhdas kurre, mutta alkaa parantaa. Seisomiset jäi vajaaksi.
Luoksetulo 8
En tiedä miksi näin vähän pisteitä? Minusta Hilla teki oikein kivasti. Tasaisella vauhdilla kaikki välit. Ihan pieni hidastus loppuun. Seisominen olisi voinut olla hieman terävämpi, mutta maahan tipahti hyvin.
Kiertohyppynouto 9½
Hyvä kierto, hyvin tipahti maahan. Hyvä haku vasemmalle ja nätisti tuli perusasentoon. Puolikas piste lähti siitä, että tuomarin mielestä Hilla oli purrut kapulaan kiinni luovutuksessa, kun oikeasti luovutus oli mennyt ihan ok, kun Hilla oli luopunut itse kapulasta. Näköjään pitää olla varovaisempi luovutuksissa ja antaa aikaisemmin käsky irrottaa.
Seuraaminen 8
Ennen liikkeen aloitusta Hilla tiputti kontaktin ja jäi kyttäämään jotain! Muuten kiva seuraaminen Hillalta, mutta oli aika vino koko ajan. Pientä pään nyökkäilyä paikoitellen liikkeille lähdöissä, mutta muuten piti hyvin kontaktia. Sivuaskeleet oikealle oikein kivat ja Hilla tuli suorassa. Peruutuksen aloitti kivasti, mutta käännöksen jälkeen hieman aukesi. Yhden täyskäännöksen mokasi tekemällä saksalaisen, mutta tämä ehkä menee enemmän itseni piikkiin huonolla liikkumisella. Muutama pieni äänähdys seuraamisen aikana.
Ohjattu nouto 8½
Merkkinä oli matala kartio, jota ei tietysti olla muistettu treenata pitkään aikaan. Hilla possuili merkin oikein kunnolla. Merkin kiersi väärältä puolelta/juoksi sen yli ja pysähtyi selkä muhun päin! Vauhti oli kyllä hyvä. Oikealle lähti kuitenkin varmasti. Palautuksessa pyöritteli hieman kapulaa. Nyt luovutus takkuili, koska Hilla lähti tarjoamaan kapulan vastaan vetämistä, mitä sille on opetettukin. Irrotti kuitenkin yhdellä käskyllä.
Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 10
Hyvin maahan. Luoksetulossa olisi voinut olla ihan pikkasen reippaasti. Hyvin piti kontaktin minuun koko ajan. Hilla oli hieman toisin järkyttynyt miten tuhmia toiset koirat ovatkaan, kun kesken paikkamakuun viereinen koira hiipi ohjaajansa luokse.

Omat hampparit molemmille.


Tinja vasta sitten hieno olikin! Suoritus oli täysin Tinjan näköinen hyvässä että pahassa. :D Tinja oli oikein iloinen eikä se ole koskaan ollut näin rento ja oma itsensä missään tokokokeessa. Ensimmäinen koe, jossa se pystyi tekemään seuraamisenkin omalla tasollaan! Tinjalle on toiminut tosi hyvin, että ottaa vaan sen suoraan autosta kisaamaan ilman mitään kummempia lämmittelyjä. Tinja ei olisi toisin Tinja, jos se ei olisi maustanut suoritusta tarpeettomilla sirkustempuillaan… Suoraan juokseminenkin tuntuu olevan Tinjalle ihan mahdottomuus. Tinjalle kuitenkin VOI1 260 pisteellä ja sijoitus 2./2.  Tämä olikin toinen VOI1-tulos Tinjalle. Tällä tahdilla seuraavaa voi sitten odottaa vuoden kuluttua.

Ruutu 8½
Ihan hyvin meni ruutuun, vaikka Tinja voisi juosta suoraankin eikä tehdä siksakia. Hyvin ruudun keskelle. Haukahti maahankäskystä. Seuraamaan tuli muuten hyvin, mutta päätti sitten imuroida hallin pohjan samalla kun teki seuraamista. (Ei ollut ehkä hyvä päästää edellisiltana Tinjaa vapaasti puhdistamaan hallin pohjaa…)
Tunnari 9
Oli hieman epävarman oloinen. Tunnisti kyllä oikean kapulan, mutta ei nostanut sitä heti, vaan kävi kapulat läi 1,5-kertaa. Hieman hidas palautus.
L-liike 7
S-I. Seurasi hyvin. Seisomisessa meni maahan haukahduksen kera sellaisella nopeudella, että oli päättänyt jo etukäteen minkä jäävän tekee ennen kuin oli kuullut koko käskyä. Istumisen teki yllättäen siivosti.
Kaukot 8
ISMSIM. Yksi tuplakäsky (jäi kiinni häiriöön) viimeiseen seisomiseen, jossa minusta tuli ihan pikkasen eteen, kun teki lisäkäskyllä niin räväkän vaihdon. Muuten oikein kivat vaihdot. Ehkä pikkasen ennakoi perusasentoon tuloa?
Luoksetulo 9
Tinja ei ole koskaan tehnyt näin hyvää stoppia. Ei valunut kovinkaan paljoa. Vauhti ihan hyvä. Ihan pikkasen hidasti lopussa.
Hyppynouto 5
Heitin kapulan vinoon ja jouduin auttamaan Tinjan käsimerkillä esteen yli takaisin. Muuten Tinja teki noudon reippaasti. Kapulan nostossa oli tietysti hieman hidas.
Seuraaminen 7
Olen vähän katkera, enkä ymmärrä miksi Tinja sai näin huonon numeron, kun musta Tinja seurasi hyvin. Seuraamisessa oli sivuaskeleet ja vasemmalle suuntautuvissa Tinja hetkeksi herpaantui pois seuraamispaikalta, kun niitä ei ole harjoiteltu pitkäään aikaan, mutta tuomari sanoi ettei arvostellut niitä, kun ne ei oikeasti voittajaan kuulu. Peruutuksessa alkuun aukeni hieman, mutta korjasi itse ja juoksussakin oli hyvin mukana. Olisiko sitten kuitenkin paikka hieman seilannut? Tinja kuitenkin saa yleensä tuota samaa numeroa silloinkin kun sitä ahdistaa ja se jätättää. Nyt ei ollut kummastakaan tietoa.
Ohjattu nouto 9
Merkille seurasi ok, seisominen olisi voinut olla hieman terävämpi. Vasen haettavana. Lähetyksessä kaarsi pikkasen oikealle, mutta korjasi itse, kun pongasi kapuloiden sijainnit. Nouto ok ja palautus kiva, vaikka ihan pikkasen hidas.
Yleisvaikutelma 9
Tinja olikin oikein iloinen pikkusheltti ja ansaitsi koko numeron ja vähän enemmänkin. Mulle ei ehkä kuitenkaan tarvitsisi silti rähistä.


Sunnuntaina vuorossa aamulla rally-tokokisat. Rata oli minusta varsin haastava. Tai lasken kaikki radat, joissa on jokin hyppy tai putki vaikeiksi. Nyt oli kolmen esteen sarja ja lisäksi juosten pujottelua, joten olin varma, että Hilla innostuisi liikaa ja katoaisi horisonttiin valonnopeudella.


Tinja MES96p àepävirallisesti FI RTVA! (sijoitus 4.)
Tinjan kanssa rata tuntui vaikealta, kun en millään meinannut muistaa sitä ja kylttejä oli vaan joka puolella ja monta vieretysten. Jouduin lähes joka kyltillä katsomaan, että mikä on seuraava. Tinja innostui yllättävän paljon estesarjasta ja haukkui aika paljon niiden jälkeen. Juuri ja juuri malttoi tulla tekemään seuraavan käännöksen. Alkuradalla yritti hieman imuroida taas kentänpohjan (prkl, kun päästin Tinjan sitä tekemään perjantaina), mutta loppuradan teki iloisesti ja keskittyneesti läpi.
4. -1p KYL (Tein puolenvaihdon huonossa kohtaa ja Tinja meinasi törmätä kylttiin, joten kävi sitten nuuhkaisemassa sitä.)
8: -1p TVÄ lisäselityksenä: toisen istumisen hakeminen.
11. -1p PY (En muista mitä tässä tapahtui. Ehkä itse olin vaan pihalla.)
Kokonaisvaikutuksesta -1p haukkumisesta.


Hilla MES99p, luokkavoitto ja seuramestaruus
Hillan ainoa vähennys 6. -1p kontrolli, jossa se painoi tosi törkeästi alkupujottelussa. Hilla yllätti totaallisesti, koska olin ihan varma, että se hyllyttäisi esteiden takia. Esteillä lähtikin hieman lapasista (ei todellakaan tullut väleissä seuraamaan), mutta nätisti tuli seuraamaan, kun viimeisellä esteellä sanoi rumasti (tästä olisi ehkä pitänyt antaa kova koventaminen –vähennys). Muuten Hilla menikin tosi siivosti ja varmasti ja hyvällä vireellä. Ei edes nyt tuntunut siltä, että meinaa keittää yli. Spinitkin tuntuivat tosi varmoilta.


Hilla osallistui vielä sunnuntaina iltatokokokeeseen. Muuta tarkoitusta tällä ei ollut kuin, että käytiin katselemassa millainen uusi tuomari olisi. Hieman skeptinen olin, että onko uuden sukupolven tokotuomarit opetettu hyvin tiukoiksi, mutta tuomari (Kaarina Pirilä) olikin varsin mukava ja tuomaroi asiallisesti nipottamatta turhista mitä nyt pikku kyläkisoissa nyt ei tarvitsekaan.

Hilla oli jo varsin väsynyt ja aika paljon tuli aika poikkeuksellisia virheitä, kuten kapuloiden voimakasta pureskelua ja perusasentovirheitä. Asenteellisesti Hilla teki kivasti ja näin rentoa koetta ei ole tainnut aikaisemmin olla. Paikallaanoloissa ja ensimmäisessä kehässä sekä toisessa kehässä ei tullut juurikaan kyttäilyä ja malttoi seurata hyvin myös liikkeiden välit. Vähän toisen kehän loppupuolella alkoi tulla lipsumista ja pientä kyttäilyä. Hilla teki tasaisen varmasti 272,5 pistettä, EVL1 ja sijoitus 3./5.

Paikkaistuminen 10
Paikkamakuu 9½
Hyvin alas, hieman hidas luoksetulo.
Seuraaminen 8½
Kontakti piti hyvin. Oli taas vino, varsinkin alkuseuraamisesta tuntui kiertyvän todella voimakkaasti. Kontakti piti hyvin enkä nyt huomannut, että olisi liikkeiden aluissakaan hirveästi nyökkäillyt. Sivuaskeleet vasemmalle hienot. Peruutuksessa aloitti hyvin, mutta taas käännöksen jälkeen aukesi. Täyskäännökset olivat tosi huonot ja takapään käyttö puuttui. Näissä tuli myös muutama vino perusasento.
Zeta 8½
I-S-M. Meille helppo järjestys. Istuminen tuntui nopealta. Seisominen hyvä. Maahanmeno ehkä inasen hidas. Seisomisen jälkeen lähti viiveellä seuraamaan, mutta luulen, että annoin itse käskyn liian myöhään. Muuten seurasi hyvin (vinossa) ja oli hyvin mukana.
Luoksetulo 8
Valui Hillaksi aika paljon molemmissa stopeissa. Vauhti oli tasainen joka välissä, pieni hidastus ennen perusasentoon tuloa.
Ruutu 7½
Tyhmä eteenmeno! Mokasin tämän kyllä itse. Hilla katsoi hyvin eteen ensimmäisestä virittelystä, jonka jälkeen liikkuri kysyi pysäytystavan ruutuun ja Hilla käänsi katseensa vinoon oikealle eikä suostunut enää suoristamaan. Painokkaammalla virittelykäskyllä otti kontaktin eikä sitten enää kerinnyt tehdä mitään. Lähti siis todella vinoon oikealle. Korjauksella lähti niin kovaa, että kerkisi ympyrän yli ja vasta kolmannella käskyllä osuttiin ympyrään. Ruutuun hyvin, hyvin maahan, seuraamaan tulo olisi ehkä voinut olla pikkasen ripeämpi vaikka seurasikin hyvin.
Ohjattu nouto 8½
Nyt oli korkea kartio, mutta Hilla possuili taas ja kiersi kartion väärin päin. Oikealle lähti kuitenkin tosi varmasti, vaikka kapulan nosto oli aika ruma ja vielä pureskeli kapulaa niin, että narske kävi. Luovutuksessa pientä epäluottamusta pureeko kapulaan kiinni.
Tunnari 9
Hyvä muuten, mutta pureskeli tässäkin kapulaa niin, että kuului narske! Nosti kuitenkin oikean heti kohdalla ja vauhti oli molempiin suuntiin hyvä.
Kaukot 9
SIMISM. Oli liikkunut hieman eteen S-I. Jätti taas seisomisia vajaaksi. Kurre ei ihan täydellinen, mutta parempaan päin.
Kiertohyppynouto 8
Hieman laaja kaarros kartion ympäri. Hyvin tipahti maahan. Hyvä haku vasemmalle. Tässäkin pientä kapulan pureskelua mutta ei niin pahaa.

Varsin onnistunut viikonloppu ja onnistuttiin rohmuamaan palkintoja 4/5 kisasta. Mieltä lämmittää eniten Tinjan suoritukset. Tinjalla on viime aikoina mennyt niin hyvin, että pitää varmaan ruveta epäilemään sen terveyttä, kun alkaa mokailun ote lipsua.

2 kommenttia: