sunnuntai 31. elokuuta 2014

Levotonta


En tiedä mitä Hillaa vaivaa, mutta kierrokset alkavat nousta sillä todella vaarallisesti. Ennustankin, että piirimestaruuksissa voi seuraaminen olla, öh, pomppivaa. Vielä ei ole mennyt kuppi nurin, mutta merkit ovat ilmassa. Hirveän levotonkin se on tehdessä ja välillä on tosissaan joutunut puuttumaan kyttäämiseen. Yritetään kuitenkin ajatukset pitää viime viikonlopun onnistuneessa kisatreenissä.

Tiistaina ollaan treenattu kotona. Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina puolestaan käytiin ryhmätreeneissä. Lauataina ei treenattu, koska ajeltiin takas kaupunkiin. Nyt muutettiinkin lähemmäs keskustaa. Mannerheimintielle ei ole kuin kivenheitto. Saa nähdä mistä löydämme uusia treenipaikkoja.

Tiistai (Hilla):
Seuraaminen: EVL-seuraaminen. Oli tosi levoton. Paikka hieman seilaili ja seurasi todella vinossa. Vire tuntui olevan ok, mutta ei vaan keskittynyt. Häiriintyi myös laukauksesta: ei pelännyt mutta höristi korviaan sadasosasekunnin ajaksi. Juoksukäännöksissä tarjosi saksalaisia. 90 asteen käännökset ja peruutus erinomaisia. Sivuaskeleet ihan hyviä. Liikkeestä tehdyt täyskäännökset jäävät hieman puolitiehen.
Hyppynouto: Kuuntelutreeninä. Meni täysin lankaan käsky-sanasta. Kuunteli kuitenkin maahanmenon. Vaati useamman yrityksen, mutta hyväkin suoritus tuli sieltä.
Kaukojen tynkä: Tarkoitus oli tehdä pelkä i-s-vaihto kisamatkalta, mutta jätti istumisen vajaaksi, joten yritettiin kerta toisensa jälkeen ennen kuin malttoi nousta kunnolla reilun 5 metrin päästä ja pääsin lopulta palkkaamaan.

Ryhmätreeneissä ollaan tehty liikkuroituna paikallaan oloja. Keskiviikkona Hilla teki sekä istumisen ja paikkamakuun. Torstaina Tinja teki istumisen ja Hilla paikkamakuun. Perjantaina taas Hilla molemmat Hilla oli haukkunut keskiviikon paikkamakuussa, kun Tinja oli aloittanut autossa räksyttämään. o_O Ei koskaan ole tehnyt vastaavaa. Torstaina ja perjantaina meni kuitenkin hyvin. Hilla kyttäilee taas liikkuria, mutta tottelee kuitenkin käskyt. Tinja istui oikein hienosti. Siis sitten, kun sen oli eka saatu istumaan.

Seuraamisessa tuli Hillan kanssa yllättävä ongelma, kun Hilla juoksupätkillä peitsasi ja paikka siirtyi sen takia hivenen liian taakse. Onnistuttiin kuitenkin rikkomaan peitsaus laukaksi. Juoksukäännöksissä menee edelleen käännökset sekaisin. Levottomuus on vaihdellut päivästä riippuen. Perjantaina tehtiin seuraaminen liikkuroituna ja Hilla kyttäsi taas todella paljon liikkuria. Taisi vinkuakin jossain vaiheessa.

Treenikaveri oli ostanut aivan uudenlaiset reikäiset kartiot ja ne osoittautuivat Hillalle aika pahaksi. Keskiviikkona Hilla juoksi merkin ylitse täysiä. Torstaina ruutua etsittiin pitkään. Toisin kentällä myös muita tötsiä eikä ruudussa ollut nauhaa. Perjantaina jo sentään alkoi sujua. Ohjattu on tosi hieno ja ruutukin sujuu. Hilla edelleen juoksee ihan takalaitaan.

Tinjalla ei ollut mitään ongelmaa uusien tötsien kanssa, mutta muuten vaan pösilöi. Tinjalle otettiin parina päivänä ruutua niin, että suoraan autosta tekemään ruutua. Ei osannut hakea juuri lainkaan. Perjantaina ei irronnut sitten millään ja lopulta jouduin näyttämään itse ruudun sijainnin.

Hillan kanssa on ehditty treenata myös hyppynoutoa, jossa nykiminen saatiin vähällä vaivalla ainakin toistaiseksi pois. Kaukoissa pomppuseisomiseen yritetään lisätä etäisyyttä. Peru-käskyä pitäisi vahvistaa, kun ei täysin muista liikuttaa etujalkojaan.

Tinja on tietysti treenaillut joka treenikerta rallytokoa. Lentävä shetlantilainen on ollut aika lentävä. Ollaan myös harjoiteltu käytösruutua muiden treenatessa ja se on sujunut yllättävän hyvin. Yhtenä päivänä Tinja haukkui, kun toinen koira teki ruutua. Tinjalla on muutenkin ollut ääni vähän herkässä. Tinja teki myös perjantaina tunnaria liikkuroituna ja sille naurettiin. :D Keskittymiskyky oli taas nolla, mutta vire 110. Toi kuitenkin oikean koskematta muihin kapuloihin, kun muisti vaan mitä oli tekemässä.

Huomenna on Tinjalla rallytokovalmennus!

maanantai 25. elokuuta 2014

Ehkä kaikki ei ole niin huonosti

Kukkaistytöt<3

Viikonloppu on treenaamisen kannalta ollut aika laiskaa eli ei treenattu mitään. Sunnuntaina kuitenkin käytiin porukalla tekemässä kisatreenit. Saatiin siis vaihteeksi liikkurointiakin. Paikallaanoloja ei tehty. Hillalle juoksujen takia kaikki liikkeet putkeen mutta sekoitetussa järjestyksessä.

Tinjan AVO
Seuraaminen 9
Aika levottoman oloinen, mutta teki nätisti kaiken ja suurimmaksi osaksi liikkui "tanssimalla". Yhden käännöksen pilasin itse, kun olin kääntymässä ensin toiseen suuntaan ja tajusinkin että pitääkin mennä juuri vastakkaiseen.
Liikkeestä maahan 9½
Vähän jähmeä seuraamiseen lähdössä mutta seurasi ihan hyvin. Ei olisi kyllä tarvinnut pompata ensin ylöspäin ja heittäytyä siitä maahan...
Luoksetulo 6
Vauhti hyvä, mutta ei kuunnellut lainkaan stoppia vaan tuli läpi hidastamatta. Toisella käskyllä pysähtyi kuin seinään, kun oli enää parin metrin päässä minusta. Pomppasi vielä vasten ennen perusasentoon siirtymistä. Harkitsi selvästi tässä lähtisikö vaan juoksemaan ympäri kenttää...
Liikkeestä seisominen 10
Ihan hyvä avo-suoritus. Seisominen voisi olla terävämpikin.
Nouto 6
Possu-sheltti lähti hyvin hakemaan kapulaa ja nostikin sen. Sitten totesikin, että ei oikeastaan viitsikään tuoda kapulaa minulle ja tiputti sen ja kävi nuuhkimassa maata. Toisella käskyllä palautti nätisti.
Kaukot 9½
Todella nätit vaihdot siitä huolimatta, että kuikuili taaksensa. En edes tiedä miten sen onnistui muka kuulla käskyt siinä pään asennossa. Väisti voimakkaasti lonkan päälle kun palasin sivulle.
Hyppy 10
Todella hieno ja vauhdikas.
Yleisvaikutelma 9
Olisi 10, jos Tinja ei olisi haukkunut muutamassa liikkeenvälissä. Teki todella iloisesti töitä, mutta vire liian korkealla ja selvästi ei ihan pystynyt täysin ottamaan käskyjä vastaan. Palkkaantui vähän turhankin hyvin kehuista.



Hillan EVL
Luoksetulo 8½
Aika lyhyet välit ja pysäytin ensimmäiselle törpölle liian myöhään ja annoin sitten hieman valua myös toisessa stopissa, jotta ei ihan yhden laukka-askeleen välein tarttee stopata. Vauhti hyvä kahdessa ensimmäisessä välissä. Stopit ihan kivat. Seisominen voisi olla vielä hivenen terävämpi. Perusasentoon siirtyminen taas hidas. Jäi perusasennossa normaalia kauemmaksi, mutta suora ja vielä täysin hyväksyttävällä etäisyydellä.
Seuraaminen 8½
Alkoi pyörityskuviolla, jossa liikkuri seisoi ihan vieressä. Hilla tuijotteli liikkuria ja selvästi ajatteli, että jos on tarpeeksi söpö niin häntä tullaan rapsuttelemaan. Vähän nihkeästi teki mutta kuitenkin teki kaiken. Alkoi seurata kunnolla kun päästiin irtoamaan liikkurista. Käännökset vasemmalle hienot! Täyskäännökset hieman vaimeat, mutta koska vasemmalle käännöksissä käytti hyvin takapäätään, niin taitaa johtua mun kävelystä. Juoksukäännöksissä liikaa varmistelua.
Zeta 9
Järjestys i-s-m. Kaikki jäävät oikein ja suoria. Käännökset onnistui aika hyvin. Seuraaminen hyvää, petrasi varsinkin viimeiselle välille. Hieman huono seuraamaan siirtyminen seisomisen jälkeen.
Ruutu 9½
Merkki hyvä. Ruudussa meni ihan takalaitaan, mutta oli juuri ja juuri sisällä. Teki vielä huonohkon mahaanmenon, niin tuli vielä pikkasen eteen. Seuraamiseen tulo ihan ok. Ruutu-maahanmenot tarvitsee selvästi vahvistusta. Lisäksi Hillalle pitää taas motkottaa ruudun ylijuoksemisesta.
Tunnari 10
Rivi. Hyvä vauhti kapuloille. Nosti heti kun sattui oikean kohdalle. Vähän huolimaton kapulan nosto maasta. Palautus myös hyvä.
Kaukot 5½
Järjestys i-s-m-s-i-m. Tuplakäsky ensimmäiseen istumiseen koska jätti asennon törkeän vajaaksi. Veti herneet nenäänsä tästä ja myös ensimmäiseen seisomiseen tuplakäsky. Loput vaihdot kuitenkin hyviä. Peru-käsky toimi hyvin. Liikkui noin 10cm eteen. Aika mielenkiintoista, että taas tulee vajaita asentoja kun en muista Hillan niitä tehneen hetkeen. Toisin ei ollakaan treenattu viime aikoina kuin tekniikkaa ihan lyhyeltä matkalta.
Ohjattu 10
Oikea kohti ruutua. Merkki hyvä. Asettui merkillä vinoon vasemmalle. Tästä huolimatta todella hieno oikean puolen kapulan haku. Ei epäröinyt yhtään vaikka myös ruutu samalla suunnalla.
Hyppynouto 9
Tämä muuten upea, mutta nykäisi aika voimakkaasti liikkurin käskyllä. Hieman vaikutti siltä, että saattaa purra metskuun kiinni, mutta luovutti kuitenkin yhdellä käskyllä kapulan.
Yleisvaikutelma 10
Lähes suoraan autosta kentälle. Tein muutaman lyhyen seuraamispätkän pallopalkalla ja tässä oli todella levoton. Keskittyi kuitenkin kisatreenien aikana todella hyvin ja teki todella varman oloisesti. Liikkevälisiirtymät hyvät: malttoi seurata nätisti. Pientä tötsien kyttäilyä. Vire pysyi koko ajan hyvänä.


Kolmas viikko jo peräkkäin kun Hillan suorittaminen tuntuu todella varmalta. Samaa sanoo myös treenipäiväkirja. En kuitenkaan tahdo vielä ruveta iloitsemaan. Eiköhän taas jotakin tapahdu kokeessa. Enää hieman alle kolme viikkoa aikaa piirimestaruuksiin. Kaukoille on nyt kiireesti tehtävä jotakin, sillä ne on onnistuttu hajottamaan (tarkoituksella toisin) pieniin osasiin. Ja muutama muukin asia pitäisi kiireesti treenata kuntoon.

Mutta kaikkein huolestuttavampana Tinjan SM-kisat ovat enää alle kahden viikon päässä! VOI-koirana on aika kovat paineet. Pitää nyt Tinjan kanssa treenata ihan hulluna.



Tänään naksuteltiin molemmille koirille seisomisesta pomppaamista. Hilla keksi tämän tosi nopeasti ja tarjoili jopa välillä ilman apuja pomppuperusasentoa. Naksuttimella Hilla näköjään tajuaa asian nopeasti, joten tällä jatketaan. Tinja teki taas asiat monimutkaiseksi ja vetäisi kirjahyllystä itselleen kansion, jonka päällä tarjoili 2on2off-asentoja. Lentävälle shetlantilaiselle ei olisi varmaan muutenkaan järkevää opettaa lisää pomppimista.

Illemmalla vielä toiset lyhyet tokotreenit. Hilla oli niin hyvässä vireessä, joten hirveästi ei tarvinnut hinkata. Tarkoitus oli vahvistaa täyskäännöksiä, mutta nyt Hilla käytti todella hienosti takapäätään myös liikkeestä tehtynä, joten paljoa ei vahvistelua tarvittu. Juoksutäyskäännöksissä ei lähtenyt tarjoamaan saksalaisia, mutta kääntyi aika kivasti silti vasemmalle. Katotaan mitä näistä tulee. Pari läpiluoksetuloa vauhdin säilyttämiseksi ja lisäksi m-i vaíhto kisamatkalta. Tinja teki rallytokoa vähän kaikenlaisia liikkeitä sekaisin radanomaisesti. Oli aika lentävällä tuulella, niin asennot eivät tahtoneet pysyä suorassa. Hyvä kun toisella on intoa.

torstai 21. elokuuta 2014

Niitä samoja treenejä


Hillan kanssa on tokoprojektien lisäksi pyrkiä tekemään joka treenikerralla 2-4 liikettä kisamaisesti. Joko kokonaisia liikkeitä tai sen osasia.

Keskiviikko:
Ruutu: Este merkin vieressä. Merkiltä vino linja ruutuun. Selvitti todella hyvin. Merkki hieno. Pientä steppailua merkin taakse käskyn jälkeen. Ruutuun vinosta linjasta huolimatta ruudun etulaidasta ja keskelle ruutua. Huono maahanmeno: hidas ja kiemurassa. Seuraamiseen tulo lievästi levotonta ja kyttäsi loppuvaiheella tötsää.
Hyppynouto: perusasentotreenit vaikuttivat näköjään positiivisesti: lähti kääntymään jo esteen päällä perusasentoon. Toisin törmäsi hieman esteeseen.
Liikkeestä istuminen: Seuraaminen hyvää. Varmanoloinen istuminen. Saisi olla hivenen nopeampi.
Luoksetulo läpijuoksuna: hieman hidastelee matkalla, mutta tulee melko nopeasti perusasentoon.

Torstai:
Seuraaminen: Erittäin pitkä seuraaminen. Ainakin 2xEVL-seuraaminen. Vire pysyi hyvin koko ajan ylhäällä, mutta liikkeestä tehdyt täyskäännökset huononivat seuraamisen aikana. Paikallaan käännyttäessä malttoi käyttää kunnolla takapäätään. Juoksukäännöksissä ei muistanut saksalaista ja oikealle päin tehdyssä täyskäännöksessä irtoaa valtavasti. Tuntuu seuraavan jostain syystä kummallisen kaukana (=ihannepaikalla), kun normaalisti tulee tiiviimmin. Sivuaskeleet ja peruutus melko hyvät. Hidas kävely edelleen todella hyvä. Vahvistettiin vielä lopuksi erikseen liikkeestä tehtäviä täyskäännöksiä.
Luoksetulo läpijuoksuna: Vieläkin himmailee lievästi vauhdin kanssa, mutta tulee kuitenkin nopeasti perusasentoon.

Todellisuus meidän treeneistä?

Tinja ei treenannut keskiviikkona, mutta tiistaina se teki kaikenlaista. Liikkeestä istuminen ei sujunut ilman käsimerkkiä. Tunnari oikein hieno. Ei heitellyt vääriä menemään, joten jotain positiivista kehitystä on tapahtunut. Metsku oli hieno Tinjaksi. Ei oikeastaan tässä muuta kuin nostaa todella varovaisesti. Taisi taas tiputtaa metskun, mutta yritti palauttaa vauhdilla. Kaukoissa joutuu huomauttelemaan levottomuudesta seisomisissa, mutta sen jälkeen malttaa pysyä täysin paikallaan. Tinjalla on luonnostaan hirveän hyvä tekniikka tehdä kaukoja.

Torstaina Tinjalle nopeat treenit, joissa kertailtiin rallytokoasioita ja harjoiteltiin kaukoja. S-m vaihto kaipaa Tinjalla hieman treeniä vain siksi että pikkusheltti ei malttaisi millään pysyä tarpeeksi pitkään paikallaan. Rallytokossa pitää seuruuperuutuksen suoruuteen kiinnittää huomiota. Pitää myös muistaa treenata edessä peruuttamista seinän vieressä ja muistaa myös joskus treenata paikallaanoloja.

Hilla sai uuden pallon kaverilta!
Ja Hillan elämä on pallo.
Tokoprojektit
Perusasennon osaa tehdä taitavasti hyppäämällä, mutta vaatii käsimerkin. Vahvistetaan uutta käskyä tähän ja yritetään häivyttää käsimerkkiä. Käsimerkin häivyttäminen on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi ja vaatii jatkosuunnitelmia.

Kaukoissa on sama ongelma käsimerkin kanssa kuin perusasennossa. Osaa pompata oikein käsimerkin kanssa, mutta ilman käsimerkkiä nousee käskysanalla vain seisomaan. Tänään vahvisteltiin pelkästään s-i vaihtoa naksuttimen avulla venytetystä seisomisesta ja siinä kyllä osasi siirtää painon takaisin takajalalle. Pitää nyt vahvistaa myös tätä, niin kisatilanteessa Hilla toivottavasti myös muistaa painonsiirrot. Itse pomppuseisomiseen pitää vaihtaa koulutustekniikkaa ja opetetaan pelkkä pomppu ensin naksuttimella ja sitten yhdistetään seisomiseen.

Hillan lempilelu pallojen jälkeen.

Olin unohtanut laittaa möllitokosta otetut valokuvat tänne, joten laitetaan nyt. Kuvaajana Anni Rask. Valitettavasti olen kadottanut kuvasivujen alkuperäisen osoitteen.









maanantai 18. elokuuta 2014

Kisamaista treeniä

Lauantaina taas viikottaiset kisatreenit. Hillalle taas EVL kahdessa erässä, mutta liikkeet viimeisestä ensimmäiseen järjestyksessä. Tinjalle poikkeuksellisesti VOI ohjelma läpi. Voisinkin joka toinen viikko tehdä voittajan ja joka toinen avoimen luokan liikkeet, niin ei aina jumita samassa.

Paikallaanolot taas niin, että olin näkyvillä laittamassa merkit valmiiksi kentälle. Tällä kertaa molemmilta hyvät paikallaan olot. Hillakin pysyi skarppina. Tinja vain päätti taas palkata itse itsensä pomppimalla perusasento-käskystä.

Hillan EVL
Kaukot 9
Järjestys s-i-m-s-i-m. Liikkui hieman molemmissa s-I vaihdoissa. Muuten hyvät ja nopeat vaihdot. En käyttänyt uutta käskyä kuin istumisiin.
Tunnari 10
Rinki. Erinomainen. Korjasi kerran hyväksytysti puruotettaan.
Metsku 9½
Hieman vino perusasento. Muuten erinomainen.
Ohjattu 10
Oikea. Pientä sinkoilua ja rumahko kapulan nosto. Merkki hivenen hidas. Kokonaisuudessa kuitenkin hyvä.
Ruutu 6
Hieno merkki! Merkiltä vain jostain syystä sinkosi tunnaririnkiin seisomaan. Korjasi kyllä ruutuun uudella käskyllä, kun molemmat mietittiin että mitä nyt tehdään. Seuraamiseen tulo hyvä. Mikä lie oikosulku Hillalta.
Luoksetulo 8
Aika pliisu suoritus, mutta ei mitään suurempaa. Ennakoi voimakkaasti stoppeja, mutta tuli tasaisesti laukalla. Stopit eivät parasta Hillaa, mutta ei juuri valunutkaan.
Zeta 9
S-i-m. Kaikki jäävät oikein ja suoria. Seuraaminen hyvää, käännöksissä liikaa varmistelua. Hieman huonot seuraamiseen siirtymiset jäävien jälkeen.
Seuraaminen 9
Tässä ei mitään suurempaa. Juoksukäännöksistä pitää saada turha varmistelu pois. Sivuaskeleet ja peruutus tarvitsee lisätreeniä. Hidas kävely hieno, vähän meinaa ylityöskennellä käännöksissä. Vire hyvä ja kontakti pysyy hyvin.
Yleisvaikutelma
Varsinkin ensimmäisen erän Hilla suoritti todella hyvässä vireessä. Toinen viikko jo peräkkäin, kun Hillan suorittaminen tuntuu todella varmalta. Liikkeiden välissä seuraa kunnolla ja on hyvin hereillä.

Tinjan VOI
Seuraaminen 6
Vire oli kyllä hyvä, mutta Tinja muisti tarjoilla välillä oikealla puolella seuraamista sun muuta. :D Pitää muistutella sivuaskeleet ja peruutus uudestaan mieliin. Tein EVL-seuraamisen, kun en muistanut oliko voittajassa sivuaskelia ja juoksukäännöksiä.
Liikkeestä istuminen 6
Annoin käsiavun istumiseen. Tinjalla meni roska silmään, joka piti tietysti poistaa kesken istumisen ja sitten se päätti vielä pompata seisomaan ja takaisin istumaan kun tulin takaisin sivulle.
Luoksetulo 0
Vauhtia ainakin riitti. Niin paljon, että Tinja lopulta sai juoksuhepulin ja juoksenteli ympäri kenttää. Yritä siinä vakavalla naamalla kutsua koiraa takaisin töihin kun toisella on hauskaa. Stopit todella vinot kohti palkkaa. Seisomisessa valui todella paljon. Maahanmenoon tarvitsi kaksi käskyä (pysähtyi eka).
Nouto 10
Ei mitään ihmeellistä tässä. Tasamaanoutona.
Metsku 5
Tinja yritti kovasti palauttaa vauhdilla, mutta vahingossa tiputti kapulan puolessa välissä matkaa. Nosti kuitenkin itse uudestaan. Palautti vinoon perusasentoon ja tiputti jalkoihin kapulan. Hyväksyttävä suoritus kuitenkin.
Tunnari 9
Rinki. Tinja hetken mietti tunnarikapuloilla ennen kuin palautti oman, koska Hilla huusi ja tempoi ihan vieressä. Ilman Hillaa olisi varmaan räjäyttänyt ringin taivaan tuuliin…
Ruutu 9
Vähän kiemurainen juoksulinja ruutuun ja jäi todella eteen, mutta ruudun sisälle kuitenkin. Muuten todella hyvä. Seuraamiseen siirtyminen erinomainen.
Kaukot 8
Järjestys s-i-m-s-i-m. Ensimmäiseen seisomiseen tuplakäsky, ekalla käskyllä nousi istumaan. Muuten todella nätit vaihdot. Ei liikkunut milliäkään. Ei kyllä mene onnen lahjat tasan näillä koirilla.
Yleisvaikutelma 10
Tinjalla taas riitti intoa. Oli jo aika lentoon lähdössä heti kun otti hihnasta irti.

Torstaina käytiin ryhmätreeneissä. Molemmat koirat tekivät pikkujuttujen lisäksi kolme liikettä liikkuroituna. Hillalle zeta, ohjattu ja tunnari. Näissä ei mitään muuta kummallisuuksia kuin että Hilla on seisoi istumisen. Pitääkin zetaa tehdä paljon liikkuroituna, Teki istumisen taas varmasti heti kun tehtiin erikseen. Hilla ei hirveästi arvostanut kaukojen treenailua kaatosateessa, mutta teki kuitenkin. Tinjalle avo-seuraaminen, metsku ja kaukot. Tinjan keskittymistä haittasi vieressä ollut jalkapallopeli. Seuraaminen ei ollut hirveän hyvää ja kaukoissa tarvitsi seisomiseen useamman käskyn, kun tuijotteli peliä. Metskun sentään teki vaikka erittäin vastentahtoisesti!

Sunnuntaina treenattiin kotipihalla. Hillalle jatkettiin tokoprojektien harjoittelua. Lisäksi muutama luoksetulo esteen kautta ja pari metskua, jossa haettiin tiiviyttä luovutuksen perusasentoon. Tokoprojektit etenee ihan hyvin. Pikkuhiljaa vahvistellaan uusia käskyjä ja häivytetään apuja. Kaukojen seisominen on ehdottomasti parempi pompun kautta. Ei ole siinä lainkaan etupainoinen. Tinja puolestaan teki vähän sitä sun tätä yhden toiston verran. Oli taas tosi pirtsakka ja vähän ylivireinen, mutta suoritti hienosti ja oikein kaikki liikkeet. Tinjalle liikkeestä istuminen ilman apuja, tunnari, avohyppy sekä hyppynouto metskulla ja puukapulalla. Ainoastaan kaukojen seisomisessa ihme bortsumaista kyttäämistä.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Tokoprojekteja


Hilla aloitti lauanta-sunnuntai välisenä yönä juoksunsa ja meiltä jäi sitten luonnetesti väliin. :( Olin kovasti jo odottanut sitä, mutta pitää yrittää saada syksylle uutta paikkaa. Eipä päästä agilitykisoihin enää tässä kuussa ja syyskuussa näköjään on kisat vähissä pääkaupunkiseudulla.

Heräsin siihen todellisuuteen, että nyt eletään jo elokuuta eli pitää jo ruveta suunnittelemaan syys- ja lokakuun koekalenteria. Pääkaupunkiseudulla on näköjään tokotuomarit vähentyneet kahteen. Siis ihan jokaisessa kokeessa se sama tuomari. Hillan kannalta se ja sama, saapihan ruveta keräämään ykkösiä ensi vuoden SM-kisoihin, mutta Tinjalle on aika vaikea keksiä sopivaa koetta. Tinjalla kun on henkisiä rajoituksia. (Eli tuomari ei saa olla mies eikä pelottava.)


Sunnuntaina käytiin pitkästä aikaa tekemässä kisamaiset treenit. Koirat tekivät molemmat paikallaan olot sillä aikaa kun laitoin tavarat kentälle valmiiksi. Olipas molemmille koirille vaikeaa, kun ei moista olla pitkään aikaan tehty. Tinja karkasi kerran paikallaan istumisesta ennen kuin uskoi, että paikallaan on pysyttävä vaikka olen näkyvissä. Hilla taas meni nukkumaan paikallaan makuussa, ja kun kielsin, niin nousi marttyyrinä istumaan.

Hillalle EVL kahdessa erässä normaalissa järjestyksessä. Tinja teki välissä.

Hillan EVL
Seuraaminen 8
Tässä ei oikeastaan mitään suurta. Eniten pisteitä tiputtaa juoksupätkät ja se, että Hilla sotkee täyskäännöstä ja vasemmalle käännöstä tässä. Vähän myös erkanee juoksukäännöksissä. Peruutusten kanssa pitää olla tarkkana ja sivuaskeleet vasemmalle vaativat lisätreeniä. Pientä ylityöskentelyä hitaassa kävelyssä. Vire kuitenkin hyvä ja kontakti ja paikka pysyvät. Takapää työskentelee hyvin, kun keskittyy.
Zeta 9
Järjestys m-s-i. Tämä todella hieno! Ainoastaan eka käännös oikealle hieman levähti. Pitää jatkossa seurauttaa kauemmaksi tötsästä ja vasta sitten kääntyä.
Luoksetulo 8
Aika pliisu, vaikka maahanmeno olikin upea. Seisomisessa ihan pientä steppailua. Vauhtia saisi olla enemmän vaikka tuleekin tasaisesti laukalla. Ennakoi siis taas stoppeja.
Ruutu 9½
Merkki hivenen hidas ja liikkui pysäytyksen jälkeen vielä merkin taakse. Ruudussa asettui ihan takalaitaan mutta ruudun sisälle. Häntä meni hieman ruudun yli. Seuraamiseen siirtyminen hyvä.
Ohjattu 9½
Vasen. Vähän sinkoilemisen makua, mutta muuten hyvä. Merkki hyvä. Vauhtia kapulan nostossa liikaa, kun lähti voimakkaasti kaartaaan palautuksessa. Palautti suoraan perusasentoon, mutta normaalia kauemmaksi (vielä kuitenkin hyvä). Teki saman kaikissa noutoliikkeissä.
Metsku 10
Tasamaanoutona. Ei mitään ihmeellistä tässä.
Tunnari 9
Muuten hieno, mutta nosti huolimattomasti oman ja tiputti sen vahingossa. Vauhti hyvä molempiin suuntiin ja nosti heti oman, kun löysi sen.
Kaukot 0
Järjestys s-i-m-i-s-m. Hyvät vaihdot. Liikkui ihan hivenen eteen s-i-vaihdossa. Viimeiseen maahanmenoon neljä käskyä, koska ei ymmärtänyt uutta käskyä. Tarjosi istumista. Eipä ollakaan käytetty uusia käskyjä vielä näin pitkältä matkalta.
Yleisvaikutelma
Hilla teki kaikki liikkeet läpi hyvällä vireellä ja todella varman tuntuisesti. Palkkautui hyvin myös välikehuista (koska odotti vapautusta palkalle).

Tinjan AVO
Seuraaminen 9
Perushyvää Tinjaseuraamista. Välillä piti vilkuilla, että tuhma bortsu ei vaan syö Hänen korkeutensa palkkoja.
Liikkeestä maahan 9½
Tässä ei muuta kuin, että hieman väisti kun palasin sivulle.
Luoksetulo 8
Vauhti oli erinomainen ja malttoi jopa olla hyppäämättä vasten. Tuttuun tapaan kuitenkin valui reilusti stopissa.
Liikkeestä seisominen 10
Erinomainen.
Nouto 9
Muuten hyvä, mutta pientä kapulan pyörittelyä ja vino palautusasento.
Kaukot 8
Muuten erinomaiset, mutta ennakoi perusasennon.
Yleisvaikutelma 10
Tinja teki taas erittäin iloisesti töitä. Välillä vaan piti hieman vilkuilla palkkapussin suuntaan kentän laidalle, ettei vaan se paha bortsu vie niitä.

Tinja on treenannut rallytokoa. Siitä ei mitään raportoitavaa paitsi, että Tinja on hyvin iloinen. Tinja on toisin treenannut myös kaukojakin.


Hillan tokoprojektit
Hillalle käynnistettiin tämän viikon alussa kaksi uutta koulutusprojektia tokon MM-kisojen innoittamana. Tai, no kaukoja me ollaan treenattu koko kesä paremmaksi. Uutena juttuna kaukoihin yritän opettaa Hillan nousemaan seisomaan pomppaamalla maasta. Lisähaastetta saadaan, kun Hilla ei ole vielä ihan täysin omaksunut uusia kaukokäskyjäkään. Valmista tuskin tulee ennen piirimestaruuksia.

Mutta kaukojakin suurempana projektina Hilla opettelee perusasentotekniikan täysin uusiksi. Hillalle haetaan samanlaista perusasentoon siirtymistekniikka mikä Tinjalla on, eli pomppaamista suoraan sivulle. Maanantaina aloitettiin harjoittelu hyppyesteen kautta, mutta tiistaina kokeiltiin namilla hyppyyttämistä ja se ehkä toimii paremmin. Ja osaan häivyttää namiavut itse helpommin. Estettä ei täysin hylätä, vaan käytetään sitä luoksetuloissa ja noudoissa. Perusasennon uudelleen opettaminen tulee varmaan olemaan aika pitkä projekti, sillä Hilla on kuitenkin tehnyt jo hyvin pitkään sillä yhdellä ja samalla tekniikalla. Katsotaan kuitenkin mitä siitä tulee. Uudella tekniikalla toivottavasti ratkeaa lopullisesti noutojen ja luoksetulon perusasentoon siirtymisen hidastelut ja saadaan vähän näyttävyyttä liikkeisiin. Takapään käytön tukemiseksi opetan Hillalle uusiksi jo unohtuneen hyrrä-tempun. Hilla on kovasti tykännyt uudesta treenisuunnitelmastaan, koska sitä joutuu palkkaamaan paljon.

Videomateriaalia tokoprojekteista:


Koulutustekniikka tulee vielä elämään paljon. Ainakin vaihdan uuteen perusasentoon täysin uuden käskysanan ja mietin kaikki koulutettavat osaset pieniin palasiin. Suurimpana haasteena taitaa itselleni tulla olla kärsivällinen. Hilla tuskin näitä temppuja oppii parissa kuukaudessa.

Ei tähän tokoon oikein kerkiä kyllästyä, kun aina on kaikkea uutta kivaa opetettavaa koiralle. Eiköhän me keksitä taas kohta uusia projektikohteita, kun ja jos saadaan joskus nämäkin valmiiksi. Mielentilaankaan ei ole kotona tarvinnut keskittyä, kun Hilla toimii todella hyvin. Katsotaan sitten uudestaan, kun taas ruvetaan kisamaan (syksystä alkaen tavoitteena vähintään kerran kuukaudessa). Projektitreenien ohella olisi tarkoitus lisätä kisamaisten treenien määrää.

Jälki

Maanantaina käytiin tekemässä janatreeniä. Kolme muutaman metrin mittaista jälkeä ja idea täysin vaan treenata janoilla suoraan etenemistä. Pari jälkeä vasemmalle ja yksi oikealle. Jäljet eivät vanhenneet lainkaan ja ensimmäisen jäljen teon Hilla näki. Hillalta vähän pliisua jäljestystä, vaikka hyvin jäljen päällä pysyikin. Taisi ottaa vähän nokkiinsa, kun jouduin ensimmäisellä janalla vähän nykimään, että ei lähtisi vinoon. Kahdella ensimmäisellä jäljellä kävi tarkastamassa takajäljen mutta korjasi itse suunnan oikeaksi. Viimeisellä jäljellä lähti suoraan jäljestämään oikeaan suuntaan.









lauantai 9. elokuuta 2014

Hurjan agilitykoiran melkein LUVA

Hilla on nyt yrittänyt hienovaraisesti ja vähemmän hienovaraisesti ilmoitella, että agility olisi SE Hillan laji.  En ole vieläkään Hillan kanssa samaa mieltä, vaan toko saa edelleen olla päälajimme siihen saakka kun muutama arvokisa menee taas penkin alle.

Hillan mielestä autossa odottaminen on pienten bortsujen rääkkäämistä.
Koirat kävivät keskiviikkona agilityepiksissä. Jos Hilla oli mennyt pari viikkoa sitten vain noin puolella normaalista vauhdistaan, niin nyt se löysi taas aivan uuden vaihteen itsestään ja meni ¼ kovempaa kuin normaalisti ja kiihdytti vaan menoaan rata radalta. Hillan vauhtia kuului ihmeteltävän jopa kentän laidassa.

Tinjan mölliradatx2
Tinja meni ensimmäisen radan aivan täydellisesti! Tinjahan ei ole nähnyt yhtään agilityestettä reiluun kahteen kuukauteen ja Tinjan treenimäärä ei muutenkaan ole kovin hurja. Kontaktit Tinja selvästi muisti edelleen, mutta en vaatinut pysäytyksiä. Tärkeämpää on nyt, että Tinjalla on kivaa. Keskustellaan asiasta sitten syksyllä, kun päästään taas kunnolla treenailemaan. Ensimmäisellä radalla mokailin itse yhdessä valssikohdassa, kun katsoin radan jatkuvan väärään suuntaan. Tinja pelasti tilanteen, koska sehän nyt ei irtoa yhtikäs mihinkään. Toisella radalla Tinja ei oikein malttanut olla komentelematta minua putkilla. Pitääkin taas vahvistella putkia erikseen namialustalla. Tinjan kanssa saisi todennäköisesti aika vähällä vaivalla kerättyä kaikki LUVAt ykkös- ja kakkosluokista, kunhan vain viitsisi opettaa kepit varmemmaksi ja muutaman ohjaustekniikan lisää.



Hillan möllirata
Hilla kävi kaahoittelemassa mölliradan alkulämmittelyksi läpi. Multa alkeellinen moka putkien jälkeiselle hypylle, kun etenin vähän liian nopeasti seuraavalle esteelle. Kontaktit kuitenkin ok, mutta vaativat hieman painostamista. Putkilla tuli vähän kiire päästä pois Hillan alta. Mutta kääntyypä Hilla aivan uskomattoman hyvin!


Hillan kisaavien radatx2
Aika yksinkertainen rata. Juuri tämän kovempaa Hilla ei taida päästä enää suorilla… Rengasta ei enää pelätty ja kontaktit ok. Ensimmäisellä radalla keppien haku pieleen minun takia; kerroin liian myöhään, että kepit seuraavaksi. Kepin jälkeiselle putkelle vienti voisi olla sievempi ja takaakierron puomia edeltävällä esteelle olisi voinut tehdä kauempaa, kun Hilla kuitenkin irtoaa. Sekunteja saisi vielä karsittua, kun Hilla ei jäisi A:n harjalle seisomaan ja korjailisi rytmitystä, jotta Hilla pystyisi etenemään sujuvasti. Mutta on se mieletön agilitykoira, kun vauhtia piisaa mutta silti on erittäin kevyt ohjata (paitsi jos on tarkoitus saada lähelle.)



Tänään oli viralliset agilitykisat.

A-agilityrata
Nolla tipahti etenemällä 4,42m/s hitaista kontakteista huolimatta! Tuli vain yksi nopeampi nollarata ja jäätiin 2. sijalle. Osallistujia oli niin vähän, että LUVA jäi saamatta. Kieltämättä harmittaa, mutta eiköhän noita nollia ala tulla enemmänkin, kun radat alkaa taas sujua. Kontakteilla ja rytmityksessä olisi aika paljon perkaamista.


B-agilityrata
HYL. Hilla vetäsi aikamoiset kierrokset ja lopulta lähti híeman lapasista kesken radan ja sinkoili pikkasen ympäriinsä. :D Sain kuitenkin haltuun uudestaan ja loppurata nätisti läpi. Rimatkin pysyivät ylhäällä. Ikävästi purki vaan paineita käymällä minun jalkoihin kiinni radan päätteeksi…


Tinja treenaili pihalla pujottelua. Vielä varmuutta kaivataan lisää, mutta yllättävän hyvin lähti sujumaan. Olisin mittauttanut Tinjan, mutta tuomari ei halunnut kesken kisojen. Ehkä pääkaupunkiseudulla ollaan avomielisempiä. Vähän inhottavaa, kun Tinja saattaa hyvällä tuurilla mennä miniksikin.

Vauhtia riittää Tinjallakin.
Minun on jotenkin vaikea suhtautua agilityyn vakavasti, koska se vaan tuntuu niin helpolta molempien koirien kanssa. Siitä huolimatta, vaikka nollaradat ovat viime aikoina olleet vähissä. Varsinkin Hillan kanssa agility on yhtä flow-tunnetta.

Hillan kanssa olisi elokuun aikana tarkoitus ottaa vielä 5-8 agilitystarttia jos juoksuja ei satu tulemaan. Katsotaan josko niitä LUVA-nollia alkaisi tippua jo tässä kuussa.


Toko
 Tokon MM-kisat olivat tällä viikolla, mutta en hirveästi jaksanut kisoista innostua. Perjantaina ryhdistyin sentään katsomaan hieman finaalia ja katsoin voittajakoiran suorituksen. SM-kisojen jälkeen toko on ollut aika masentavaa puuhaa. Ei näyttänyt Hillan suoritus yhtään samalta illalla, ei.

Tällä viikolla ollaan tokoiltu hieman laiskemman puoleisesti, vain kolmisen kertaa kohtuu lyhyitä treenejä. Tinja on treenaillu lähinnä vain rallytokojuttuja, mutta eilen harjoiteltiin myös hieman tunnaria ja metskua. Metsku olikin todella hieno.

Hillan kanssa ollaan keskitytty lähinnä vain muutamaan asiaan. Kaukoja on treenattu paljon. Runsas palkkaaminen on aiheuttanut sen, että vire on noussut ja Hilla ei ihan aina malta kuunnella tai odotella käskyjä. Uudet käskyt vielä menee sekaisin. Seisominen vielä pitää opettaa täysin uudella käskyllä. Se lähdetään nyt opettamaan ”pomppaamisen” kautta, jotta päästäisiin etupainoisuudesta eroon. Oikeastaan enää m-s-vaihto on ongelmallinen, muuten vaihdot alkaa olla puhtaat ja nopeat.

Seuraamisessa yritetään saada harmonisemman näköiseksi eli poistaa kaikki pienikin paikan seilaaminen. Poikittamiseen en ole enää viitsinyt hirveästi puuttua, kun ei Hillan seuraaminen tunnu oikealta, jos Hilla ei poikita. Juoksutäyskäännöksissä Hilla tahtoo irrota vielä paljon, joten niitä pitää treenata enemmän.

Eilen tein pienet kisamaiset treenit, ja tunnari, luoksetulo sekä ohjattu tehtiin peräjälkeen palkatta. Tunnari aika hieno. Luoksetulo ei ihan täyttänyt standardeja, vaikka stopit olivatkin aika kivat. Ohjattu kanssa aika kiva, varsinkin merkki oli hieno.