perjantai 3. lokakuuta 2014

Kultakala tokoilee

Ajatus ilmoittaa Tinja tokokurssille lähti siitä, että Tinjaakin pitää hemmotella (ja siihen ei liity Hilla millään lailla). Tinja saikin päivän varoitusajalla paikan tokokurssille. Ensimmäinen kerta oli maanantaina.

No, Tinja tykkäsi ainakin. Tykkäsi niin kovasti, että piti huutaa ja meidän treenit menivät lähinnä siihen, että yritin pitää Tinjan hiljaa ja kierrokset aisoissa. Mä en ala, jos joudun taas kävelemään 5 kilometrin lenkkejä ennen kuin uskallan mennä Tinjan kanssa tokoilemaan. Ja minä kun jo kuvittelin, että Tinja olisi saatu jo aisoihin. Onhan se elänyt koko kesän pellossa eikä Tinja ole oikein tottunut odottelemaan…

Ensimmäisen kerran teemana oli häiriötreenit. Aloitettiin ruudulla. Tinja teki ihan namialustalla tavallisia ruutuja. Namit syötyään Tinjan piti lähteä juosten huutamaan, joten mun piti juosta itse ruutuun ennen kuin Tinja kerkisi lopettaa syömisen. Kaukoja tehtiin ringissä yhtä aikaa ja vuorotellen. Myös lyhyitä paikallaan oloja ja perusasentoa ja seuraamista häirittynä. Tinja oli yllättävän hyvä häirittynä seuraamisessa, vaikka sen kanssa ei hirveästi olla häiriöitä treenattukaan. Tinjalle tehtiin lopuksi juoksutarkastustreenikin ja siitä se selvisikin yllättävän hyvin.

Hilla kävi treenailemassa ennen Tinjan treenejä agilityä. Treenailtiin taas A:n ja keinun kontakteja. Selvästi mennyt jo parempaan suuntaan, mutta vauhti alastulolle voisi olla vielä parempi. Lisäksi harjoiteltiin vastakäännöstä ja pujottelua todella jyrkästä kulmasta. Pujottelu meni todella hyvin! Hilla treenasi myös hieman kaukoja.

Hilla opiskelee

Tiistaina ja keskiviikkona laiskoteltiin. Paitsi käytiin me tiistaina juoksulenkillä. Koska lauantaina (eli jo huomenna) on kisat, niin torstaina otettiin itseämme niskasta kiinni ja mentiin tokotreeneihin (tajuttuani, että Hilla ei ole oikeastaan koko viikkona treenannut tokoa).

Tinja käyttäytyi oikein fiksusti! Eli niin fiksusti kuin Tinja nyt osaa käyttäytyä. Käytiin melkein kaikki avoimen luokan liikkeet läpi. Luoksetulon stopissa taas avustaja takapalkkaamassa. Meni hyvin. Vähän rupesi ennakoimaan stoppeja. Lisäksi taas juoksutarkastus eikä Tinja syönyt ketään. Muut liikkeet menivät todella hienosti.

Hilla oli taas poikkeuksellisen iloinen kun pääsi tekemään tokoa. Aloitti huutamisen jo siitä, kun Tinja teki pelkkää seuraamista. Hilla teki aivan täydellisen luoksetulon. Vauhti vaan kiihtyi joka välissä ja varsinkin seisominen älyttömän upea. Tämä siitä huolimatta, että otin lelun vauhtipalkkaukseen vasta, kun Hilla oli enää metrin päässä minusta. Toivottavasti sama esitys kantaisi kokeeseenkin saakka, sillä nyt ei ole luoksetulossa mitään moitittavaa. Tunnari liikkuroituna. Ensimmäinen normaalisti: oli vähän huolimaton ja tönäisi väärää ennen kuin nosti oman. Toinen tunnari vauhtipalkalla. Ruutua häiriössä niin, että ihan ruudun takana oli lapsia leikkimässä pallolla. Ensimmäisellä toistolla yritti oikoa ruutuun, mutta moitteista korjasi. Häiriöstä ei välittänyt ja joka kerta nätisti ruudun keskelle.

Muuten kivat treenit pilasi se, että Hilla nousi ensimmäistä kertaa elämässään paikkamakuusta. Siis Hilla, joka ei ole koskaan viitsinyt edes asentoa vaihtaa. Ja se ei vaan tyytynyt vaan nousemaan vaan se häippäsi koko paikkamakuurivistä. Vissiin otti sitten niin kovasti painetta, kun viereistä koiraa komennettiin todella kovasti. Silti pitäis TVA-koiran kestää. Raahasin tuhman bortsun takaisin riviin ja sen jälkeen pysyi vaikka toinen koira vierestä nousi Hillan luokse.  

Torstai-iltana käytiin vielä agilityssä. Illan rata:

En jaksanut piirrustella itse, joten rata törkeästi varastettu.

Ensimmäiset neljä estettä olivat vaikeampia ja niitä saatiin hinkata pisimpään. Olin alkuun suunnitellut pakkovalssi + välistaveto tsydeemiä, mutta vaihdettiin se sitten niin, että 3.este takaakiertona, joka toimi Hillan kanssa paremmin. Muuten loppurata meni ihan sujuvasti läpi. (Hilla siis oikeasti kerkisi käydä koko treeniradan läpi treeniajassaan!) Toisin tehtiin muutaman esteen pätkissä. Lähinnä vaan siis pientä hienosäätöä eli Hillalta laajat kaarrokset pois ja minun pitäisi edetä rohkeammin.  Nämä kuitenkin olisi Hillan kanssa tällä hetkellä se suurin työsarka. Hilla kyllä pelasteli minua taas monessa paikkaa.

A:n kontakti toimi selvästi jo paremmin. Puomin kontaktia pitää vielä harjoitella erikseen, sillä Hilla ei ole selvästikään yleistänyt kontaktiharjoituksia. Kontakteja harjoitellaan lisää, kunhan joku kerta kerkiän mennä vapaatreenailemaan.

Jatkossa Hillalla joka viikko agilitytreenit ohjatusti ja Tinja tekee joka toinen viikko toisen Hillan vuoroista eli Hilla käy vuoroviikoin eri treeniryhmissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti