maanantai 15. syyskuuta 2014

Tokon piirimestaruus

(c) Outi Toni

Sunnuntaina oli tokon piirimestaruudet. Hillalla meni paljon paremmin kuin odotin (toisin tuomaroimassa kaksi tuomaria, jotka olivat aikaisemminkin tykänneet Hillasta). Pisteitä saatiin huimat 250,5 pistettä, vaikka ohjattu menikin yllättäen nollille. Eli EVL2. Sijoitusta en tiedä, mutta eipä ainakaan oltu viimeisten joukossa vaihteeksi.

Paikallaanoloilla aloiteltiin.

Paikallaan istuminen 10
Ollut pitkään tosi varma liike.
Paikkamakuu 9
Hieman löysästi maahan ja oli valahtanut toisen lonkkansa päälle sillä aikaa kun olin piilossa. Todennäköisesti oli myös kerinnyt nuuhkia. Perusasentoon nousu hyvä.


1. Yksilökehä. Jouduttiin aika pitkään odottamaan paikallaan olojen jälkeen. Otin Hillan aika suorilta kehään. Tehtiin vain muutama temppu ensin ja palkkasin namilla. Jouduttiin hetki odottamaan kehän edessä, kun tuomari mietti pitääkö taukoa vai ei. Hilla kerkisi kerätä tällä aikaa hieman huonoa asennetta.

Tunnari 9
Musta oikein hyvä, enkä ole ihan varma mistä piste lähti. Hilla aloitti rivin keskeltä, siirtyi toiseen laitaan ja tavallaan nuuhki uudestaan keskimmäiset mutta nosti kuitenkin heti oman kun tuli vastaan. Varmisti vielä äkkiä viimeisen kapulan ennen kuin palautti, joten ehkä siitä piste? Vai oliko perusasento vino? En huomannut. Palautus minusta poikkeuksellisen hyvä Hillalle.
Kaukot 7½
Järjestys s-i-m-i-s-m. Teki oikein kivat kaukot. Muisti jopa osittain siirtää painonkin taakse s-i vaihdossa, mutta ei ihan täysin, joten tässä ihan pikkasen liikkui eteen. Viimeiseen istumiseen tuplakäsky, kun vilkaisi juuri sillä hetkellä jostain syystä kehän ulkopuolelle. Viimeinen seisominen meinasi jäädä vajaaksi, mutta Hilla vetää heti herneet nenään jos joutuu käyttää tuplakäskyjä.
Hyppynouto 9
Tästäkään en ole ihan varma mistä piste lähti. Ehkä pikkasen taas hidasti ennen paluuhyppyä ennen kuin kiihdytti yli? Tällä kertaa malttoi jopa hypätä sopivasta kohtaa. ;) Vai oliko perusasento sittenkin vino? Vähän meinasi sydäntä kylmätä kun näin minkälaisen kapulan Hilla joutuisi noutamaan. Niin omituista metskua en ollut koskaan ennen nähnytkään. Hilla vissiin hakee vaikka tiiliskiviä, kunhan ne heittää, kun teki niin mallikirjamaisen kapulan nostonkin.
Seuraaminen 7
Tämän pilasin kyllä ihan itse. Jännitin ihan liikaa ja olin tosi epälooginen. Hilla otti kovasti painetta tästä. Ongelma seuraamisessa on minussa eikä Hillassa.
Ohjattu 0
Merkki hyvä! Vasen olisi pitänyt noutaa, mutta Hilla lähti keskikapulalle. Yritin korjata uudestaan vasemmalle, mutta lähti oikealle ja uudella korjauksella taas keskikapulalle, jolloin totesin että anti olla, tästä ei lähdetä tappelemaan, ja annoin nostaa keskikapulan. Nätti palautus. En muista edes milloin viimeksi Hilla olisi ohjatussa erehtynyt suunnista, ja selvästi Hilla ei enää osannut käskystä korjata. Ehkä lähdin vähän liian itsevarmasti lähettämään Hillaa kapulalle, kun ajattelin että tää nyt osataan, ja heti kostautui.

(c) Outi Toni
(c) Outi Toni
(c) Outi Toni

2. yksilökehä. Kehä oli tauolla kun pääsin ensimmäisestä kehästä. Palkkasin Hillan narupallolla (Hilla tykkäsi kovasti) ja sen jälkeen Hilla sai hengailla vapaasti koepaikalla, kun odotettiin pääsyä toiseen kehään. Mielentila paljon parempi toisessa kehässä, kun olin itse rennompi.

Zeta 8½
Varmaan pisteitä lähti vinosta seuraamisesta eniten? Järjestys s-m-i. Kaikki jäävät oikein, mutta oli pakko tarkistaa ensimmäisen jäävän jälkeen menikö maahan, kun pysähtyi omituisen terävästi. Istuminen todennäköisesti hidas. Käännökset hyvät kun kesityin! Seuraaminen ok. Lähti tosi hyvin seuraamiseen jäävistä!
Luoksetulo 10
Ei nyt ehkä ihan 10 arvoinen oikeasti. Ihan pientä steppailua molemmissa stopeissa käskyn jälkeen. Vauhti pysyi hyvänä. Ihan pientä hidastusta loppuun, mutta selvästi palkkaaminen on auttanut.
Ruutu 8
Sain moitteita vinosta perusasennosta liikkeen alussa, hups. (Vähintään piste lähti tästä.) Hyvä merkki. Hienosti ruudun keskelle. Ilmeisesti pitää malttaa pysäytyskäskyn kanssa aika myöhälle, niin ei juokse ruudun yli. Maahanmeno ei ihan sitä mitä toivoisin, mutta ok. Seuraamiseen tulossa hidastelua, ei täysin keskittynyt.

Hillan uusi koulutuslelu - menee testiin seuraavissa treeneissä.

Tämä oli meille tosi tärkeä koe siinä mielessä, että loppujen lopuksi onnistuttiin saamaan oikein hienot pisteet. Normaalilla onnistuneella ohjatulla oltaisiin saatu oikein kovat pisteet kasaan. Tämä rohkaisee jatkamaan taas eteenpäin ja Hilla saa toistaiseksi jatkaa tokokoiran uraansa. Tarvitsemme nyt kahdenlaisia treenejä: sekä kisamaista treeniä, jotta osaisin itse kokeessa olla mahdollisimman rento ja paineistamatta Hilla, että vireen ja hyvän mielen treenejä. Suurin haaste tulee olemaan puuttua ongelmien ytimeen eli Hillan liialliseen nöyryyteen. Saako koirasta koulutettua toisenlaista mitä se oikein on?


Tinja treenaili piirimestaruuksien sivulla kaikkea pientä. Se oli kovasti sitä mieltä, että voisi mennä näyttämään kaikille miten mahtava koira se oikeastaan on. Tänään treenailtiin pikaisesti molempien koirien kanssa pikaisesti kaukoja mattokasan päällä. Hillalla oikea ilme mitä haetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti