sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Blondibortsu jo kaksi vuotta!


Tänään juhlistettiin Hillan 2-vuotissynttäreitä. Hilla sai paljon rustoluita ja hakea palloa tekemättä yhtään mitään. No, joutui se vähän treenaamaankin pallon heittelyn jälkeen. Hillasta on kasvanut iso koira. Nyt kai se joutuu luopumaan lapsineron tittelistäänkin.

Reilu puolitoista vuotta sitten en olisi uskonut minkälainen joutsen tästä rumasta ankanpoikasesta kasvaisi. Pentuna se oli kaikkea muuta kuin olin olettanut ja toivonut: tahmea, hidas eikä todellakaan millään lailla muistuttanut Tinjaa. Bordercollieta hakiessani halusin Tinjan hyvillä hermoilla, mutta sieltä tulikin pieni ja harmaa Hilla.

Näiden lähes kahden vuoden aikana olen kirjaimellisesti vuodattanut hikeä, verta ja kyyneliä yrittäessäni viedä Hillaa eteenpäin. Ja samalla se on luotsannut minut läpi monesta vaikeasta paikasta ja vienyt minut kärsivällisesti korkeammalle kuin koskaan voisin kuvitella. Nykyään, sen sijaan että sanon ”menisitkö eteenpäin” voin sanoa ”Hidastaisitko, jotta pysyisin perässä.” Hillasta on tullut se minun haaveideni koira. Se ei ehkä ollut rakkautta ensi silmäyksellä, mutta me olemme kasvaneet yhteen ja oppineet ymmärtämään toisiamme.

Ehkäpä monet eivät usko tähän koiraan, mutta minä uskon. Hei, ei koira voi kovinkaan huono olla, jos se nousee EVL:ään puolitoistavuotiaana täyden noviisin kanssa. Ensi vuodesta tulee vielä hienompi kuin tästä. Silloin näytämme kyntemme sekä tokossa että agilityssä.

“If ever there is tomorrow when we're not together... there is something you must always remember. You are braver than you believe, stronger than you seem, and smarter than you think. But the most important thing is, even if we're apart... I'll always be with you.”
- A.A. Milne -

Ja lyhyesti tämän päivän treeneistä. Hilla treenasi seuruussa peruuttamista ja juoksua. Juoksussa palkkasin namilla aina kun malttoi seurata rauhassa. Tulee laukallakin todella tasaisesti ja oikealla paikalla, joten en usko, että tästä tulee ongelmaa. Hilla on luonnostaan laukkaajatyyppiä, joten ravilla liikkuminen olisi sille haastavampi opettaa. Merkkiä tehtiin niin, että olin laittanut merkin ympärille neljä kapulaa parin metrin etäisyydelle merkistä joka suuntaan. Tämä oli tosi haastava Hillalle: ei yhtään hahmottanut merkkiä ja yritti noutaa kapuloita. Lähti sujumaan heti, kun kävin näyttämässä kerran merkin. Kaukoissa hetsattiin pallolla vaihtoja, jotta saataisiin vajaat vaihdot pois. Keskityttiin myös pitkästä aikaa paikkamakuuseen, jossa pidin palloa jalkojeni välissä ja Hilla sai käydä hakemassa sen sieltä vapautuksen jälkeen. Tällä pyritään saamaan katse pysymään koko ajan eteenpäin.

Tinja treenaili taas oikealle kääntymisiä ja luoksetulon stoppia. Lisäksi tehtiin merkkiä pitkästä aikaa erikseen. Tinja teki merkin oikein aina silloin, kun en pysäyttänyt eli sai itse hakea sijainnin. Pysäytyskäskyn kanssa heittäytyi joko istumaan, maahan tai peruutti. Illalla naksuteltiin metskua. Paineistuu hieman, kun joutuu tiputtamaan kapulan kämmenelle.

Sirkuskoulussa Hilla on kovin innostunut peruuttamista ja tarjoilee sitä välillä vähän muissakin yhteyksissä, kuten päivällä kaukoissa… Illalla kuitenkin aloitettiin harjoittelemaan uutta temppua eli nyt Hilla opettelee pujottelemaan jalkojeni välistä.

Työvoitto

Tällaista harjoitellaan koirien sirkuskoulussa:

Lauantaina kisatreenit.  Tällä kertaa ihan vaan pihalla, jotta saataisiin myös hyppy kätevästi mukaan. Hilla teki yksilöliikkeet sekoitetussa järjestyksessä ja kahdessa osassa. Tinjalla järjestys ihan normaali. Paikallaan olot koirat tekivät yhdessä.

Partiolainen valmiina
Hillan EVL
Paikallaan istuminen: Erittäin rauhallinen koko ajan. Käänteli päätään äänten perässä.
Paikkamakuu: Erittäin rauhallinen. Valahti toisen lonkkansa päälle hieman puolen välin jälkeen, jonka jälkeen asento oli vino. Käänteli päätään vähemmän kuin paikallaan istumisessa. 9

Tunnari: Lähti vauhdilla, etsi huolellisesti mutta nopeasti ja palautti laukalla perusasentoon saakka. Puraisi kerran kunnolla kapulaan perusasennossa odotellessaan. Piti erittäin napakasti kapulasta kiinni luovutuksessa. 9
Hyppynouto: Moitteeton. Ehkä hieman kalisutti kapulaa, mutta en ole ihan varma. 10
Seuraaminen: Ensimmäisellä suoralla Hilla lähti tekemään Asenteella isolla A:lla. Meinasin järkyttyä tästä niin, että seuraaminen oli lähellä jäädä siihen. Fiilikseltään aivan uskomaton. Tekniikassa kuitenkin edelleen paljon puutteita, mutta mitä väliä, kun kokonaisuutena oli erinomainen seuraaminen. :) Ensimmäisellä juoksupätkällä hyppäsi puoli metriä ylöspäin ensimmäisellä askeleella. Juoksuosuuksissa laukkaa, edistää ja on vino. Paikoitellen voisi siirtyä perusasentoon nopeammin. Hitaassa kävelyssä voisi keskittyä hieman paremmin. (Kävelenkö liian hitaasti?) Peruutuksessa ajoittain vino. Sivuaskelissa vasemmalle ennakoi. 8
Ohjattu: Oikea. Merkki hieman hitaahko Hillaksi. Lähti hakemaan liian pienellä kaarella omaan makuuni, mutta tähän ei olisi yksikään tuomari puuttunut. Palautus erinomainen. Luovutus napakka. Saattoi ehkä pyöräyttää kapulaa palautusmatkalla, mutta en ole ihan varma. 10


Ruutu: Hölmö meni merkille seisomaan ihan väärin päin eli siis selkä ruutuun päin ja sitten katsevihjeestä lähtikin ennakoimaan ja lähti ruutuun ennen kuin kerkisin antaa kunnolla käskyn. Meni todella lähelle oikeaa laitaa ja oli juuri ja juuri ruudun sisällä. Taas jouduin miettimään, että pitäisikö käskeä uudestaan vai ei. Seuraamiseen tulo ja itse seuraaminen erinomaista. 9
Kaukot: i-s-m-s-i-m. Toinen seisominen vajaa. Ei muuta moitittavaa. Näytti siltä, että ei liikkunut.
Zeta: järjestys m-i-s. Kaikki jäävät oikein. Seuraaminen moitteetonta! Maahanmeno suora, seisominen ja istuminen vinoja. Keskittyi erinomaisesti loppuun saakka.
Luoksetulo:  Vähän vaisuhko versio mitä Hilla esitti edeltävän päivän treeneissä. Otti yhden askeleen eteen stopin jälkeen. Pysäytin hieman liian aikaisin maahanmenossa. Maahanmeno erinomainen. Hiukan kovempaa saisi tulla minun makuuni perusasentoon. Vähän niin kuin Ninja-Tinja.
Yleisvaikutelma: Vielä mistään flow-tunteesta ei voida puhua, mutta nyt kisatreenin suorittaminen tuntui siltä kuin pitikin. Me oltiin Hillan kanssa oikeasti tekemässä asioita siellä yhdessä. Varsinkin ensimmäinen osa oli todella sujuva kaikilta kohdin. Tältä tokon kuuluisi Hillan kanssa tuntua. Toisessa osassa en muistanut kehua tarpeeksi Hillaa ruudun jälkeen ja Hilla otti siitä pikkasen nokkiinsa, mutta palautui kuitenkin hyvin. Kannattaa vain opettaa koiransa peruuttamaan vain siksi, että saa sen lämmiteltyä oikein. Tällaisella suorituksessa oltaisiin kokeesta saatu huimat 295 pistettä! Tämä tietysti keskivertotuomarilta kyläkisoissa, joten arvokisoja ajatellen olisi turvallista poistaa pisteistä ainakin -20p.


Tinjan AVO
Paikkamakuu: Tuplakäskyllä maahan, mutta Tinja oli perusasennossa oikealla puolella enkä ollut kerinnyt vielä opettaa kunnolla maahanmenoa siltä puolelta. Rauhallinen, mutta tarkkaavainen paikkamakuun ajan. Hieman käänteli päätään. Paikallaan istumisessa rähjäsi ja nousi sitten seisomaan (ja liikkui oman mittansa verran), kun lapsia liikkui kauempana, joten olen vähentänyt puolet paikkamakuun pisteistä tämän takia. 4
Seuraaminen: Seurasi liian takana, muuten aika moitteetonta työtä. Hieman tahmean tuntuinen. 8
Liikkeestä maahan: Ihan täysin mukana, mutta moitteeton. 10
Luoksetulo:  Vauhdikas. Annoin pysäytyskäskyn liian myöhään. Valui oman mittansa verran. Perusasentoon siirtyminen upea. 8
Liikkeestä seisominen: Ei taaskaan ihan täysin mukana. Valui käskyn jälkeen muutaman askeleen, mutta seisoi. Oli mennyt maahan jossain vaiheessa ennen kääntymistäni. 0
Nouto:  Aika yllätys, että Tinja kävi hakemassa koko kapulan, vaikka lapsia oli takana hälisemässä. Palautti vinoon perusasentoon ja pureskeli kapulaa, joten taisi häiriö haitata. 9
Kaukot:  Hieman hitaahkot vaihdot Tinjaksi. Väisti kun tulin viereen.
Hyppy: Oli sen näköinen, että ajatteli livahtaa hypyltä suoraan treenikassille, mutta istui kuitenkin. 10
Yleisvaikutelma: Tinjan kanssa kävi pieni työtapaturma ja Tinja näki, kun laitoin nakit piiloon treenikassiin eikä sen jälkeen nälkäisen sheltin päässä liikkunut mitään muuta kuin treenikassissa odottavat herkut. Keskittyi siis tekemiseen todella huonosti ja oli lähes joka liikkeen välissä juoksemassa hakemaan palkkaa. Kokonaisvaikutuksesta 9. Kokeessa Tinja olisi saanut tällaisella suorituksella 147,5p

Hillan kisatreeni oli sellainen työvoitto että ei uskoisi. Koko syksy ollaan masenneltu, että ei osata ja muutenkin ollut vaikeaa. Ja vihdoinkin alkaa kova työ kantaa hedelmää. Tällaisella suorituksella olisi kuitenkin myös arvokisatasolla ihan helposti saatu EVL1-tulos. Tietysti tämä on vain yksi treeni ja ensi viikon kisatreeneistä lähtien voi taas alamäki jatkua.


Mutta vielä olisi aika paljon puuhasteltavaa ennen ensi vuoden SM-kisoja. Hillan treenilista pitäisi jossain vaiheessa päivittää uusiksi.

perjantai 27. joulukuuta 2013

Koirien sirkuskoulu


Joulun aikana ei treenattu ihan niin paljon kuin oli suunniteltu (eli koirilla oli jopa jouluaattona vapaapäivä!), mutta saatiin jotain aikaiseksi. Tällainen laiskottelu johtui ihan siitä että olen itse ollut kipeänä. Tinjan jouluun on tänä vuona kuulunut kinkun varastamista, pöydillä kiipeämistä, kissan ruuan varastamista ja muiden koirien ruokien varastamista. Sheltti ei ymmärrä miksi sen pitäisi olla laihiksella! Hilla on puolestaan ilkeä ja panttailee edelleen juoksujaan. Saa nähdä miten tammikuun kisasuunnitelmien käy.

Me olemme treenanneet lähes joka päivä ruohopohjalla. Joulukuussa! Vähänkö luksusta. Mihin me mitään hallia tarvitaan, kun vesisateessa voi ihan hyvin tehdä. Aurinkoakaan ei ole näkynyt muutamaan päivään, joten pahimmat virheetkin jää näkemättä. Mutta aion silti nauttia, kun näyttää mukavasti siltä, että koko talven ajan päästään melko normaalisti treenailemaan. Viime vuonna sentään tokoiltiin vielä parinkymmenen asteen pakkasissa ulkona.

Hillan tokoilut
Tällä viikolla Hillan kanssa ollaan keskitytty oikeastaan kahteen asiaan: ohjattuun ja ruutuun. Ohjatussa on ollut käsittelyssä suunnat, mutta siinä Hilla on viikon aikana tehnyt ihan käsittämättömiä tuhmuuksia. Useamman kerran se on jättänyt merkkiä vajaaksi ja yrittänyt ennakoida kapuloille lähettämistä. Kerran se pysähtyi merkille selkä minuun päin. Yritäpä siinä antaa suuntakäskyjä, kun koira katsoo vaan kapuloita. Ja kerran se jopa lähti merkiltä luvatta hakemaan kapulaa. Merkkiäkin olemme siis saaneet työstää aika paljon ja ensi viikolla otetaan vielä merkki tarkempaan syyniin. Tänään kuitenkin Hilla haki moitteettomasti ohjatussa molemmat suunnat. Ruudussa ollaan vaan keskitytty sijoittumiseen, mutta Hilla ei olekaan juossut nyt kertaakaan takalinjan yli treeneissä.

Seuraamistakin ollaan tietysti tehty joka treenikerta. Alkuviikosta namipalkalla pelkkiä askelsiirtymisiä. Oli todella levoton. Eilen häiriötreeni seuruuttamalla lelujen, kapuloiden ja tötsien ympäri. Tämä oli todella vaikea Hillalle ja yritti alkuun kytätä kaikki esineet. Tänään palkattiin ihmepallolla ja tämä on selvästi Hillalle paras tapa, vaikka sillä Hilla tahtookin lähteä edistämään ja on vino. Kuitenkin pallon kanssa ei voi kovin pitkiä treenejä pitää, koska Hilla ei vielä jaksa pitää virettä niin kauaa ylhäällä.

Sekalaisina juttuina ollaan otettu vähän jääväerottelua ja zetaa, kun Hilla on viime aikoina tahtonut kisatreeneissä tehdä yhden jäävän väärin. Treeneissä kuitenkin kuunteli todella hyvin. Tunnariakin olemme kerinneet tehdä. Siinä ei nostanut kertaakaan väärää, mutta palautuksessa pureskelee lievästi kapulaa.


Tinjan tokoilut
Tinjan kanssa ollaan lähdetty työstämään seuraamista paremmaksi, eli ollaan käännytty oikealle, ja sitten käännytty oikealle ja taas käännytty oikealle. Tinja tahtoo oikealle käännöksissä irrota seuraamispaikalta, joten tätä lähdettiin korjaamaan seuruuttamalla neliötä ja imuttamalla. Luoksetulon stoppeja on edelleen työstetty peruuttamalla ja peruuttamista Tinja tahtookin tarjota joka välissä. Peruuttaminen opetetaan shelteille muuten sen takia, että kun ne ovat vatsaansa myöten kurassa ja niillä on taipumusta kengurointiin, niin ne voi käskeä kätevästi mahdollisimman kauas itsestään.

Tinja on myös ehtinyt tekemaan voittajan ruutua ja jopa pitkästä aikaa ohjattua. Ruutu on sujunut täysin ongelmitta paitsi sen jälkeen kun tehtiin sitä ohjatun jälkeen, jolloin lähtikin etsimään kapuloita tai sotki merkkiin. Tinja ei muistanut ohjatussa enää merkkiä, vaan seiso-käskystä joko istui tai heittäytyi maahan. Ohjatussa piti käydä myös kapulat näyttämässä ennen hakua, ja kun oli hetki haettu pelkkää vasenta, niin Tinja ei millään irronnut oikealle. Ei edes vaikka kävin hakemassa kaksi muuta kapulaa pois.

Tinjalle on myös naksuteltu parina-kolmena iltana metskua. Siinä on edetty siihen, että Tinjan pitäisi nyt tiputtaa kapula mun kämmenen päälle. Tämä on selvästi hieman vaikeaa ja Tinja epäonnistuu vielä jonkin verran. Mutta Tinja kuitenkin jaksaa aina urheasti yrittää uudestaan.

Koirien sirkuskoulu
Hilla käy koirien sirkuskoulua ei sille opetetaan ihan ”hyödyttömiä” temppuja. Hilla on kyllä ollut varsin onnellisen näköinen kun sille on naksuteltu asioita ja se saa pähkäillä ihan itse. Pentuna se vaan ahdistu, jos se joutui itse miettimään. Hilla on tällä viikolla opetellut spin-tempun (kiertää oman akselinsa ympäri) ja peruuttamaan suoraan taaksepäin. Lisäksi ollaan muistuteltu aikaisemmin opittua hyrrä-temppua (koira peruuttaa ohjaajan ympäri perusasennosta perusasentoon) uudestaan mieliin. Spinissä ja peruutuksessa tarvitsee enää liittää paremmin käskysanat toimintaan.

Ensi vuoden suunnitelmat on aika selvät, mutta niistä enemmän sitten vuoden vaihduttua.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Pöh

Lauantaina olikin ensimmäiset treenit sitten pikkutauon. Tehtiin vain pikkukatsaus millä mielentilalla koirat on. Hillan ”koulutuksen” jälkeen oli vain olo, että nyt voisi vaikka lähteä agilityä treenaamaan vaikka koko kevätkaudeksi ja unohtaa koko toko. Seuraaminenhan se taas takkuaa. Ei teknisesti tai vireeltään varsinaisesti huono, mutta Hillasta huomasi, että kaikki ei ole nyt kunnossa. Häntä kyllä heiluu, mutta korvat olivat väärässä asennossa. Sen sijaan luoksetulo ja kaukot esitettiin täysin eri asenteella ja molemmat lähellä täydellisyyttä. Ilta sitten meni taas miettiessä, että mitäköhän tuolle bortsulle tekisi vai tekisikö mitään.

Tinja taas oli superiloinen itsensä, joten sen asenteessa ei todellakaan ole mitään moitittavaa. Saisi vähän rauhoittua. Mutta ei Hillan jälkeen huvittanut enää Tinjakaan kanssa tehdä mitään kunnolla. Mutta ehkä nyt keväällä keskityn enemmän Tinjaan ja keskusteltaisiin Tinjan kanssa vähän kurin puutteesta. Tinjan motivaatio on kuitenkin sitä luokkaa, että se kestäisi tällä hetkellä rankempiakin tekniikkatreenejä.

Sunnuntaina kisatreenit. Paikkana koulun urheilukenttä, paitsi hyppy tehtiin erikseen kotipihalla. Kaikki liikkeet normaalijärjestyksessä. Hilla teki seuraamisen erikseen ja muut liikkeet peräkkäin. Paikallaan istuminen 2 min ja paikkamakuu 4 min molemmat yhdessä ja kummallakaan ei tässä mitään ongelmaa.

Hillan EVL
Seuraaminen: Hilla oli selvästi aika jännittynyt alkuun eikä pitänyt päätään normaalissa asennossa, mutta rentoutui juoksuosuuden jälkeen. Pieniä kauneusvirheitä siellä täällä, mutta ei mitään isoa. Ainoa iso tuhmuus hitaassa kävelyssä, jossa laski päänsä nuuhkaistakseen maata, hyi! Juoksuosuus aika pomppimista (laukkaa), mutta pitää kohtuu hyvin kuitenkin paikkansa. Heikko 8
Zeta: Järjestys s-i-m. Jätätti seuraamisessa! Ei tykännyt lumi-loskapohjasta? Istui seisomisen. Istuminen vino. Maahanmeno todella hyvä. Hieman tahmeaa seuraamista.
Luoksetulo: Täydellisyyttä hipova. :) Ehkä saisi ihan pikkusen tulla vielä kovempaa perusasentoon. 10
Ruutu: Merkki hieno, erinomainen vauhti ruutuun, mutta meni niin lähelle nauhaa, että hetken joutui miettimään, että pitäisikö käskeä uudestaan ruutuun. Oli kuitenkin nipin napin sisällä. Seuraamaan tulo ihan ok, ei kaikkein parasta Hillaa. 10
Ohjattu: Oikea. Merkki hieno, mutta juoksi taas keskikapulalle. Ei totellut pysäytyskäskyä vaan liikkui, mur. Tuplakäskyllä toi oikean. Palautus kuitenkin hyvä ja luovutus napakka. Otin heti perään vielä kertaalleen oikean ja vasemman noudon ja nyt tyylipuhdas suoritus. 7
Kaukot: Järjestys s-i-m-i-s-m. Ekaan seisomiseen tuplakäsky ja sitä seuraavassa istumisessa vaihtoi huonosti ja liikahti muutaman sentin eteenpäin. Lopuissa vaihdoissa kyhjöttäviä asentoja, mutta vaihdot puhtaat.
Tunnari: Hilla toi väärän. o_O Nyt taitaa vika olla kapuloissa eikä koirassa. Etsi kuitenkin hyvin. Lähetin uudestaan ja silloin löytyi oma. Palautus hyvä ekalla lähetyksellä mutta uusinnassa oli hieman paineistunut ja pureskeli kapulaa. Luovutti tokalla lähetyksellä kapulan vasta tuplakäskyllä. 0
Hyppynouto: Erinomainen. 10
Yleisvaikutelma: Siirtymiset liikkeiden välissä hyvät, vaikka en vaatinutkaan seuraamista. Pysyi kuitenkin lähellä ja tuli ekalla käskyllä perusasentoon hidastelematta. Varsinkin ruudun ja ohjatun teki erinomaisella vireellä. Ehkä hieman väsähti loppua kohden ja selvä vire-ero on nähtävissä eri liikkeiden välillä. Sosiaaliseen palkkaukseen vastasi ihan ok, mutta on edelleen aika pidättyväinen. Pisteitä kokeessa olisi tullut 254,5p.

Tinjan AVO
Seuraaminen: Kivaa perus-Tinjaseuraamista. Eipä oikeastaan tässä muuta, kuin että käännöksissä saisi tulla hieman tiiviimmin ja hieman ennakoi täyskäännöksiä. Pitää kuitenkin hyvin paikan ja katsekontaktin sekä työskentelee hyvässä vireessä. 9
Liikkeestä maahan: Erinomainen. 10
Luoksetulo: Erinomainen vauhti, mutta stopissa valui reilun oman mittansa verran. Loppu tyylipuhdas ja ninjahypyllä perusasentoon. 8
Liikkeestä seisominen: Erinomainen. Ehkä hieman terävämmän pysäytyksen saisi tehdä. 10
Nouto: Muuten erinomainen, mutta tiputti kapulan kerran palautusmatkalla. Nosti kuitenkin omatoimisesti kapulan heti mukaan. Tinja ei vaan tykkää hakea kapulaa lumesta. 8
Kaukot: Nopeat vaihdot. Perus Tinjalaatua. 10
Hyppy: Erinomainen. 10
Yleisvaikutelma: Tinja yllätti todella positiivisesti ja sen kanssa oli oikein kiva tehdä. Palkkautui todella hyvin pelkästä kehuista ja jaksoi työskennellä loppuun saakka supervireessä. 10
Tällaisella suorituksella Tinja olisi saanut kokeesta 188 pistettä. :)

Illalla Tinjalle naksuteltiin metskua ja oikein reippaasti nosteli kapulaa. Yritti myös taas vaihteeksi syödä sormetkin palkatessa. Hillalle puolestaan opetettiin uusia temppuja ja palautettiin mieleen vanhoja. Hilla opetteli viidessä minuutissa Tinjan osaaman spin-tempun (koira pyörähtää itsensä ympäri) ja palautettiin aikaisemmin opetettu hyrrä-temppu (koira peruuttaa ohjaajan ympäri perusasennosta perusasentoon). Lisäksi Hilla kokeili tehdä tunnaria tulitikuilla, mutta ei se tajunnut. Ehkä kokeilen tätä grillitikuilla tai juomapilleillä. Hilllalla kuitenkin tuntui olevan tosi hauskaa temppuilessaan.

Facebook täyttyy joulupipari suussa istuvista koirista, että oli pakko itsekin kokeilla. Hilla piti oikein nöyrästi kiinni, mutta Tinja kerkisi haukata omastaan kulman pois ennen kuin kerkisin kieltää. Toisin on yksi maailman ihmeistä, että Tinja piti edes piparia niin pitkään suussaan ilman, että se katosi mahaan. :D Vasta aamulla Tinja tyhjensi oman ruokakuppinsa ennätysvauhdissa ja kerkisi vielä varastaa kolmen muun koiran kupista ruokaa.


Kamera alkaa vedellä viimeisiään, joten minkään laatuisia kuvia ei saa enää aikaiseksi. Kuvia ei siis tule hirveästi olemaan jatkossa blogissa. Ja kuvien joulukuusi ei ole minun. :D

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Suunnitelmia

Menen helmikuussa Mia Skogsterin pitämälle seuraamisklinikalle. Hinta oli aika suolainen näin opiskelijalle, mutta Hillan menestyksen eteen tehdään mitä vain. Seuraaminen on ainoa liike, joka ei lähde toimimaan. Koko syksyn olen kytännyt milloinka seminaari sattuisi sopivalle paikkakunnalle sopivaan aikaan. Mun pitää nyt treenata ahkerasti Hillan seuraamista, jos Hilla vaikka pääsee esimerkkikoiraksi. Ei sitten olla ihan noloja siellä. Motivaatiokeino tämäkin!

Yritin katsoa Hillan kisavideoilta seuraamista, mutta ne olivat niin järkyttäviä, että en päässyt edes loppuun asti. On se ehkä kuitenkin parantanut huomattavasti kesästä. Onneksi! Yksi treenivideo vähän aikaa sitten oli sentään vielä siedettävä.

Kevätkaudelle on Hillan osalta tehty suunnitelmia ja mietitty kovasti. Kevätkaudella olisi tarkoitus enemmissä määrin painostaa kokonaisuuden toimivuuteen ja lisätä häiriötreenien määrää. Tekniikkatreenejä toivottavasti pystytään pikkuhiljaa vähentämään kesää kohti ja kesän alussa vain tehtäisiin tekniikan osalta ylläpitotreenejä ja pikkukuureja. Kokonaisuuden vahvistamiseksi onkin mietitty seuraavia asioita:

Mistä pidän Hillan työskentelyssä?
·         Kuuntelu. Hilla kuuntelee aina todella tarkkaavaisesti ja erottaa hyvin käskyt. Se harvoin ennakoi ja jos, ennakoi korjaa aina oma-aloitteisesti toimintansa käskyn mukaiseksi.
·         Nöyryys. Hillan kanssa ei tarvitse koskaan vääntää kättä ja yksi sanominen riittää. Loppu on koulutusvirheitä.
·         Kovuus. Vaikka taivas tipahtaisi niskaan, ei Hilla välitä. Hilla vain ajattelisi, että sellaista nyt sattuu ja jatkaisi elämäänsä täysin normaalisti. Jos olen itse hukassa, Hilla luotsaa läpi vaikeista kohdista.
·         Varmuus. Sen minkä Hilla osaa, sen Hilla myös tekee tasan niin kuin on opetettu. Yllätyksiä ei tule.
·         Vireen säätely. Asia johon meidän ei juurikaan tarvitse keskittyä. Hilla säätelee sen itse sopivaksi jokaiseen liikkeeseen.
·         Asenne. Agilityssä näkyy se, mitä Hilla parhaimmillaan on, mutta myös tokossa vilahtelee välillä se oikea Hilla kuoren alla: innokas työmyyrä, joka ei vähästä lannistu. Samaa asennetta pitää saada myös enemmän tokon puolelle.
·         Yhteistyö. Toinen asia, joka näkyy lähinnä agilityssä. Agilityssä olemme oikeasti tekemässä asioita yhdessä ja sama on saatava myös tokoon. Flow-tunne.

Mistä en pidä?
·         Ei kenellekään työskentely. Joskus tulee tunne, että Hilla tekee vain siksi että käsken. Ei siis työskentele minulle eikä edes palkalle. Ja tämä syö intoa.
·         Kuoren alle piiloutuminen. Hillaan on vaikea saada otetta ja sen ajatuksista ei saa selvää.
·         Liiallinen nöyryys. Hilla ei osaa tehdä päätöksiä itse silloin kuin ne olisivat tarpeen. Tietyissä tilanteissa sopiva röyhkeys on voimavara, jolla pääsee vaikeista paikoista yli ja onnistuneisiin suorituksiin, vaikka ohjaaja olisikin vähän enemmän hölmö. Hilla on välillä kuin tahdoton robotti.
·         Huono yhteistyö. Tokossa tulee välillä tunne, että teemme asioita erikseen. Minä käsken ja Hilla toteuttaa, mutta mitään yhteyttä koiran ja minun välillä ei ole. Joskus on sellainen fiilis, että me kumpikin mietitään, että mahtaakohan tuo toinen osapuoli olla äärettömän tyhmä vai fiksu.
·         Luottamus. Tämä on puhtaasti minun, ei koiran ongelma. En luota tarpeeksi koiraan, vaikka Hilla sen ansaitsisi.
·         Vauhti kasvaa varmuuden myötä eli ei riittävästi tempperamenttia. Kaikkea ei voi saada. Hilla ei ole Tinja.

Miten korjaan puutteet?
·         Tiukat mutta selkeät kriteerit palkkaukseen. Lelupalkka tippuu vain erinomaisista suorituksista. Hyvät suoritukset palkataan kehuilla. Harvennetaan palkkausta, jotta lelupalkasta tulisi merkittävämpi. Korostetaan sosiaalista palkkaa ja tehdään siitä mielekkäämpi.
·         Hyvän suhteen kehittäminen. Ole reilu Hillalle! Se yrittää!
·         Rohkaistaan Hillaa tekemään päätöksiä itse ja annetaan sille siihen mahdollisuus. Annetaan Hillan olla röykeämpi puuttumatta jokaiseen väärään karvan asentoon. Käytetään agilityä tässä hyväksi ja keskitytään varsinkin agilitykoulutuksessa tähän puoleen.
·         Keskity entistä enemmän kokonaisuuteen, ei tekniikkaan. Älä anna koiran työskennellä väärässä mielentilassa kuin hetkellisesti. Muistetaan kehua, kun korjaa.
·         Häiriötreeniä paljon, jotta koira saa lisää varmuutta. Haastetaan Hilla ylittämään itsensä.
·         Opetetaan kasa aivan ”turhia” temppuja. Näitä käytetään apuna sosiaalisen palkkauksen rakentamiseen, tekniikan hiomiseen, suhteen parantamiseen ja Hillalle onnistumisen tunteen rakentamiseen. Ja Hillankin pitäisi olla sirkuskoira kuten Tinja.

Ikävien sattumusten seurauksena Tinja oli hoitopaikassaan karkuun ja viipynyt reissullaan yön yli. Päivien mukaan Tinjalla saattoi olla juuri silloin tärppipäivät, joten tammikuun alussa käyn ultraamassa Tinjan ja varmistan onko käynyt huonosti. Mahdollisen tiineyden keskeyttäminen taitaa olla ainoa oikea ratkaisu. Loppuvuosi ja alkukevät otetaan varmuuden vuoksi vähän rauhallisemmin ja alkuvuodesta Tinja ei pääse kisaamaan. :( Onneksi kuitenkin molemmat koirat ovat ehjänä kotona.

Kunhan Tinjakin pääsee taas työnteon makuun, niin sille lisätään reippaasti kuria ja nostetaan vaatimustaso korkealle. Tinjan kanssa ei puutteita selitetä enää sillä, että se on Tinja. Tinja osaa, joten se saa luvan tehdäkin. Intoahan siitä löytyy kuin pienestä kylästä. Into tehdä ihan mitä tahansa onkin Tinjan parhaita puolia. Kunhan se ei vain aina söisi sormiakin palkatessa…

Vielä pari päivää lehmien rapsuttelua jäljellä ja sitten alkaa joululoma(?). Lauantaina aloitetaan taas treenit. :)

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Viimeiset treenit ennen taukoa

Koirat jäävät kahden viikon tauolle, kun lähden possuja ja lehmiä rapsuttelemaan. Ei siis blogipäivityksiä kahteen viikkoon.

Viikon kisatreenit hangessa
Lauantaina taas kisatreenit. Tällä kertaa koulun pihalla ja hyppyjä ei otettu. Paikallaan istuminen 1 min ja paikkamakuu 2 min molemmat koirat yhtä aikaa. Kummallakaan ei näissä mitään ongelmaa. Liikkeet normaalijärjestyksessä paitsi Hilla teki seuraamisen viimeisenä. Hilla teki liikkeet kahdessa erässä niin, että ruutu oli ensimmäisen erän viimeinen liike.

Hillan EVL
Zeta: Järjestys i-m-s. Meni maahan istumisessa. Hieman ennakoi käskyä. Maahanmenot vinoja, seisominen täysin suora. Keskittyi hyvin jäävissä. Seuraaminen ihan ok.
Luoksetulo: Erinomainen. Ainoastaan pohja tuotti hieman vaikeuksia, mutta pysäytykset näyttivät siltä kuin kuuluukin. 10
Ruutu: Merkki erinomainen mutta tuhma Hilla ennakoi hieman ruutuun lähetystä ja lähti katseesta mutta sain käskyn annettua suunnilleen samaan aikaan. Ruutuun sijoittuminen täydellinen. Pilasin itse seuraamiseen tulon, sillä käännyin katsomaan kuuliko Hilla käskyn kun en kuullut sen tulevan ja Hilla olikin jo samaan aikaan siirtymässä seuraamaan. Teki sitten pienen lenkin. Seuraaminen erinomaista.
Ohjattu: Oikea. Tuhma Hilla yritti rynnätä suoraan keskikapulalle ja jätti merkin vajaaksi. Nytkähti jo lähetyspaikalla. Lähetyksessä ryntäsi keskikapulalle, joten tuplakäskyllä oikealle. Otin heti perään uudestaan ja noudatin vasemman. Lähti liian pienellä hakukaarella, mutta meni keskikapulan ohi vaikka selvästi mietti kumman hakee. Palautukset kuitenkin erinomaisia. 7
Tunnari: Oli todella epävarma, mutta Hillalla oli edellispäivänä todella suuria vaikeuksia tunnarin kanssa. Etsi hieman hitaasti ja pureskeli kapulaa palautuksessa.
Kaukot: s-i-m-i-s-m. Lumihangesta näkyi, että ei ollut liikkunut lainkaan. Toiseen vaihtoon teki hassun melkein maahanmenon ennen kuin istui. Tuhma Hilla yritti hieman ennakoida! Todella kyhjöttävä asento viimeisessä seisomisessa. Hyvä perusasentoon nousu. 9
Seuraaminen: Seuraaminen tehtiin täysin erillisenä liikkeenä asenteella, että yhtään pelleilyä tai puolittain tehtyä seuruuta ei siedetä. Yllättäen en tarvinnut kuin kahdesti ärähtää Hillalle: kerran juoksuosuudella, kun yritti heittäytyä vallattomaksi ja kerran huonosta peruutuksesta. Hilla reagoi komentamiseen nostamalla virettä! Asento on parantunut huomattavasti, mutta Hilla on edelleen paikoitellen vino.
Yleisvaikutelma: Ei kaikkein parasta työskentelyä Hillalta, mutta ei kuitenkaan tahmaillut tai ylikuumentunut, ja siirtymät liikkeiden välillä olivat kivuttomat.

Tinjan AVO
Seuraaminen: Perus Tinjalaatua. Käännöksissä hieman parannettavaa ja saisi olla hieman tiiviimmin, mutta tekee hyvällä asenteella töitä. 9
Liikkeestä maahan: Muuten erinomainen, mutta hieman vino asento maahanmenossa.
Luoksetulo: Vauhti hyvä, mutta stopissa valui aika paljon. Pomppasi taas vasten perusasentoon siirtymisessä.
Liikkeestä seisominen: Otti vielä pari askelta käskyn jälkeen, muuten erinomainen.
Nouto: Tinja oli taas sitä mieltä, että ei aio hakea lumista kapulaa ja tiputti kolmesti kapulan suustaan (nosti kyllä oma-aloitteisesti) ja tiputti lopulta kapulan jalkoihin. Olin ilkeä Tinjalle ja vaadin sitä tuomaan kapulan käteen saakka. Hieman piti painostaa, mutta kyllä kapula lopulta tuli. 0
Kaukot: Erinomainen. Kaikki vaihdot nopeita. 10
Yleisvaikutelma: Tinja teki oikein hyvin töitä koko ajan ja palkkautui taas todella hyvin liikkeiden välissä sosiaalisella palkalla. 10


Sunnuntaina treenailtiin tekniikkaa. Ohjatussa Hilla sai hakea eri etäisyyksille asetettuja ohjatun noudon kapuloita. Oikea oli selvästi vaikeampi, Hilla olisi hakenut mieluummin vasenta. Hilla yritti myös monesti jättää merkkiä vajaaksi mutta sainpa höynäytettyä sitä, kun en pysäyttänytkään merkille, jonka jälkeen rupesi kiltisti tekemään merkinkin. Tiukkojen palkkaussääntöjen ansiosta en palkannut Hillaa kuin kahdesti lelulla.

Tunnarissa tehtiin kuuntelutreeniä esteen avulla ja välillä pysäyteltiin ennen tunnaria joko seisomaan tai maahan tai myös joskus palautusmatkalla ja välillä ei päästetty kapulalle ollenkaan. Hillan parhaimpia puolia on ehdottomasti, että se on koko ajan kuulolla eikä tehnyt nytkään ainutta virhettä. Kerran meinasi nostaa väärän, kun oikea olikin ihan esteen takana. Kaukoissa yritin provosoida kyhjöttäviä asentoja, mutta ei mennyt lankaan, joten ei sitten puututtu tähän. Seuruussa vain tehtiin paljon täyskäännöksiä. Työskenteli hyvin.

Tinja teki vähän avohyppyä ja yritti ennakoida paluuhyppyä. Luoksetulon stopit sujuivat ihan ok, mutta käyttöön otettavaa käskyä pitää vielä miettiä. Olisiko käsimerkki kuitenkin parempi. Seuruussa Tinja oli oikein kiva, mutta meinasi alkuun edistää aivan törkeästi. Tinja sai myös treenailla metskun nostelua ja taas nosteli oikein reippaasti vaikka kuinka monta kertaa. Toivottavasti tällä saadaan metsku muutenkin miellyttäväksi liikkeeksi Tinjalle.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Bambit jäällä


Koko viikon olemme treenanneet pihalla ja sää on ollut aika kurja. Pohja on nimittäin niin liukas, että sekä minä että koirat liukastelemme minkä kerkiämme mutta silti urheasti yritämme treenata sen minkä pystymme.

Hilla on toiminut todella hyvin, joten on aika taas miettiä seuraavaa siirtoa, jotta emme jää junnaamaan paikallemme. Koko syksy on tehty tekniikkaa, tekniikkaa ja taas tekniikkaa, joten on aika siirtyä miettimään kokonaisuuksia. Se tuleekin joululomasta eteenpäin teemaksi ja todennäköisesti koko kevätpuoli hinkataan tätä puolta.

Tinjalla alkoi tiistaina juoksut, joten eiköhän Hillakin aloita kohtapuoliin.

Hillan tokoilua
Meidän pitkä aikainen projekti kaukoissa alkaa vihdoin tuottaa tulosta ja Hilla pitää ihka oikeasti takajalkojaan täysin paikallaan! Ollaan hyvää vauhtia liikkumassa kohti kympin liikettä. Yhtään tuplakäskyjäkään ei ole tullut ja torstaina ruvettiin jo palkkailemaan lopun perusasentoon siirtymisistä, kun niissä on ollut parissa kokeessa vaikeuksia. Vielä pitää puuttua muutamaan kyhjöttävään asentoon, niin liike olisi täydellinen.

Seuraaminen on ollut aika hengityksen pidättämistä ja pelkoa, että milloinka taas hajoaa, vaikka Hilla onkin suurimmaksi osaksi työskennellyt hyvässä moodissa. Otin taas ihmepallon käyttöön, jotta saan taas himpun verran näyttävyyttä lisää. Olen kuitenkin ollut pallon kanssa tiukkana siitä, että edistää tai vinossa ei saa kulkea, ja aina pyrkinyt palkkaamaan taakse. Seuraamisessa pitää olla jatkossa systemaattisempi ja paneutua samalla tavalla ongelmakohtiin kuin kaukoissakin, niin tästäkin tulee hyvä. Nyt ollaan tällä viikolla yritetty treenailla erityisesti käännöksiä, peruutusta ja sivuaskelia. Toisena asiana seuraamisessa jatkossa pitää keskittyä palkattomuuden ja häiriön sietoon, jotta Hilla osaisi seurata pelleilemättä vaikka taivas tippuisi niskaan.

Kolmas ikuisuusprojektimme luoksetulon stopitkin alkavat ehkä olla pikkuhiljaa menossa parempaan suuntaan. Jostain syystä Hilla on tehnyt aina kisatreeneissä lähes täydelliset suoritukset mutta tekniikkatreeneissä ei ihan yllä samaan tasoon? Näin liukkaalla kelillä on vaikea arvioida onko tekniikka oikeasti hyvä vai näyttääkö se vain siltä.

Sekalaisissa jutuissa ohjatussa on otettu keskikapula pois ja käsky sanallisena + vihje katseella. Yritetään saada hakukaari taas tarpeen laajaksi, jotta ei ajaudu keskikapulalle. Hilla erottaa kuitenkin todella hyvin suunnat sanallisista käskyistä. Ruudussa paikan hakua ja vahvistettiin pitkästä aikaa sitä ruudussa valmiina olleella palkalla. Torstaina myös kuuntelutreeniä ruudulla. Hyvin on hakenut ruudun keskelle, mutta vielä himpun verran tiukennan kriteereitä. Ollaan myös keritty harjoitella noudon pitoa, zetaa ja hyppynoutoa, mutta näissä ei ole mitään kummallisuksia.


Tinjan tokoilut
Tinjahan ei ole koko syksynä oikeastaan harjoitellut mitään muuta kuin luoksetulon stoppia ja nyt viime aikoina peruuttamisen kautta. Parissa viime kokeenomaisessa treenissä stoppien terävyys onkin mennyt oikeaan suuntaan, mutta tekniikkatreeneissä matkan pituuden lisääminen tuottaa edelleen päänvaivaa. Lisäksi toistoja tulee kerrallaan liikaa, koska Tinja merkittävästi huonontaa suorituksiaan loppuun.

Näin yleisesti treeneissä haukkuminen on lisääntynyt merkittävästi, kun olen antanut sen vain välillä haukkua, kunhan tekee muuten oikein. Olen ollut siis liian lepsu ja heti näkyy.

Tinja on myös pitkästä aikaa harjoitellut tunnaria ja ruutua. Tunnaria otettiin maanantaina muutama toisto liikaa, kun Tinja ei suostunut enää tuomaan lumista ja kylmää kapulaa tai etsimään kunnolla, joten muutaman erinomaisen toiston jälkeen rupesi tuomaan vääriä. Noudon kanssa on muutenkin tullut talvella ongelmaksi se, että Tinja ei tuo kapulaa, jos se on lumessa. Ruutua Tinja hakee yllättävän hyvin ja on tainnut nyt joka toistolla jopa osua ruudun sisään.

Vieläkin sekalaisempina juttuina ollaan joskus tällä viikolla tehty kaukoja, joissa seisomisessa kävelee aika merkittävästi eteenpäin. Ei siis puhuta aina parista askeleesta. Vire tahtoo vaan nousta liian ylös ja sitten ei malta pysyä paikallaan. Torstaina otettiin myös tehokuuri kaukoissa maahanmnenoon, koska nämä olivat menneet todella hitaiksi vaikka istumaan nousemiset olivat edelleen täpäkät. Yksi treenikerta näkyi heti ja maahanmenot korjaantuivat kerrasta. Seuraamistakin ollaan keritty yksi pätkä tehdä ja Tinja saisi seurata hieman tiiviimmin, vaikka muuten näyttää ihan kivalta. Jääväerottelunkaan kanssa ei ole nyt ollut mitään ongelmia.

Tinjan kanssa olisi tarkoitus treenata taas ahkerammin metskua ja saada metskun nostosta miellyttävä. Ensimmäinen naksuttelukerta takana eikä Tinja sitten epäröinyt lainkaan heitellä metskua menemään. Varmisti aina vaan välissä, että nakit varmasti riittää.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Taitoja testaamassa

Tänään käytiin epävirallisissa agilitykisoissa testaamassa Hillan valmiutta virallisille radoille. Tinja meni kerran   putkiluokan ja mölliradan sekä Hilla kahdesti kisaavien radan. Tinja sijoittui mölliradalla kolmanneksi.

Putkiluokan rata:


Tinja meni oikein reippaasti ja iloisesti koko radan läpi. Minulle tuli viimeisellä putkella moka ja kutsuin Tinjaa liian aikaisin nimeltä ja Tinja palasikin takaisin putkesta eli kielto tähän.



Möllirata:


Mediesteet olivat turhan isoja Tinjalle, mutta pääsi kyllä yli. Mölliradalla oli aika yllättävästi pussi, ja mietin mahtaako Tinja suostua menemään sitä. Meni onneksi vaikkakin vähän hidastellen. Tinja oli aika ärripurri radalla ja murusi minulle! Eipä ole ollut Tinja aikaisemmin tuollainen, mutta taitaa vähän syttyä agilityyn. Pari valssia tuli liian myöhään kun en keskittynyt radan tekoon. Tinja hyppäsi A:n kontaktin yli, joten 5vp radalta. Vähän katkonainen video, jossa ei näy koko rataa:



Kisaavien rata:


Oli selvästi rataprofiililtaan kolmosten rata ja tiesin rataan tutustumisessa että omat taidot ei ihan vielä riitä tällaiseen rataan. Hilla meni kuitenkin aivan uskomattoman hyvin ja minä mokailin reilusti. Eka yritys oli aika kaoottinen ja loppuradan ohjasinkin vain mihin Hilla nyt sattui menemään. Oli lähellä, että ekalla yrityksellä ei olisi tullut lentokeinua ja hidasteli puomilla sitten. Tokalla radalla kuitenkin sekä keinu että puomit hyvät. Kontaktit pysyivät todella hyvin. Pujottelukin onnistui heti toisella radalla, kun en mennyt väliin sörkkimään vaan annoin Hillan rauhassa etsiä sisääntulo. Vähän enemmän pitiäisi osata luottaa koiraan. Kummallakin radalla tuli hylsy putki/A erotteluun, kiipesi molemmilla kerroilla A:lle vaikka kiepsautin Hillan toisella radalla 3. esteen yli toisinpäin. Puomi/putkierottelu sen sijaan toimi. Toisella radalla väli 6.-14.  puhtaasti läpi! Molemmat radat HYL. Toinen rata ei valitettavasti tallentunut kameralle, kun kameraan tuli toimintahäiriö. Harmi, koska oli paljon sujuvampi.



Tuli kuitenkin paljon taas oppia miten Hillaa pitäisi ohjata radalla. Ainakin pujottelussa pitää antaa Hillan vaan hakea itse se väli, sillä se osaa ja mun väliin meno vain häiritsee. Putki/kontaktierottelua pitää myös treenata. Radoilta kuitenkin jäi ihan hyvä maku suuhun, sillä me kyllä osataan nämä, kunhan vain itse ohjaan rohkeammin.

Hillalla menee kotona tokotreeneissä todella hyvin, että en tiedä uskallanko edes ilmoittaa sitä kisoihin. Jos sillä menee taas kisasuoritus pilalle, kun se toimii kotona näin hyvin, niin minä en kestä.