torstai 11. huhtikuuta 2013

Tehokasta treeniä

Tänään ryhmätreenit ja saatiin kerrankin aikaiseksi tehokkaat treenit, vaikka en ollut suunnitellut mitään! Hilla teki ensin ryhmäpaikkamakuun 3 minuuttia. Hilla meni maahan vierustoverin käskyllä ja vielä huonoon asentoon. Tämän jälkeen ja sitä ennen tapeltiin kuuluuko katsekontaktia pitää vai ei ennen kuin jätin Hillan paikkamakuun. Hillalla on niin huono asenne paikkamakuussa, että tämä menee tehotreeniin. Muutenhan tuo oli ihan rauhassa, vaikka pari koiraa karkasikin paikkamakuussa. Perään 2 minuutin paikallaan istuminen ja se meni oikein kivasti. Hieman oli vilkuillut.

Tinja teki perään 3 minuutin paikkamakuun muiden treenatessa ympärillä ja itse olin piilossa. Haukkui muutaman kerran, mutta muuten pysyi hyvin paikallaan. Tinja teki vielä perään avoimesta luokasta kaikki muut liikkeet paitsi hyppyä ja seuraamista. Tinja vinoon jääminen jäävissä taitaa johtua siitä, että se poikittaa ihan hirveästi seuraamisessa ja taitaa myös lievästi edistääkin. Kaukot ja nouto sentään oli oikein hienot. Luoksetulon pysäytyksessä valui ihan hieman, mutta Tinjaksi todella hyvä.

Hilla teki jäävien erottelua ja yhdistettiin tähän vielä liikkeiden välien harjoittelu siten, että palkkasin vasta kun olin siirtynyt uudelle aloituspaikalle. Hilla paineistui tästä selvästi alkuun, mutta pallon avulla alkoi hieman rentoutua. Ruutu vieressä selvästi häiritsi Hillaa ja se oli selvästi koko ajan valmiustilassa ruutu-käskyä varten. Ei oikein kuunnellut kunnolla jäävän käskyjä ja teki useampaan otteeseen vääriä jääviä. Tehtiin myös yksi luoksetulo läpijuoksuna tarkoituksella todella pitkältä matkalta ja Hilla tuli kerralla hyvällä vauhdilla loppuun saakka.

Tinja teki välissä ohjatun noudon suuntia kosketusalustalla ja oli oikein pätevä. Vain kerran erehtyi kosketusalustasta ja innostui vähän lopussa liikaa, kun meinasi tuoda kosketusalustan minulle. Vaihdoin kosketusalustat kapuloihin ja selvästi meni huonommin, mutta kääntyi kuitenkin aina oikein päin, joten kosketusalustoilla treenaaminen auttoi. Hillalle vahvistettiin merkkiä ja selvästi vieressä olevat kapulat häiritsivät sitä.

Olin lähtenyt opettamaan merkkiä pelkällä merkki-käskyllä, mutta koira on kuulemma pakko pysäyttää merkille, joten pitää muuttaa suunnitelmia. Minulla oli kyllä ennen pysäytyskäsky mukana, mutta sillä koirat rupesivat menemään vähän sinne päin merkille. Hilla sai vielä käydä hakemassa kummastakin suunnasta ohjatun noudon kapulat ja varmasti tuli oikea kummallakin kerralla. Vinkeiksi saatiin, että opettaisin merkin ja suunnat erikseen ja merkkiä pitäisi vahvistaa paljon (kumpikin helposti ryntää merkin ohi kapuloille). Lisäksi suunnissa voi antaa voimakkaan lisäavun, jos koira on asennoitunut liiaksi väärään suuntaan.

Loppun molemmat tekivät vielä tunnarin. Kumpikin löysin oikean. Tinjalla oli hivenen liian korkea vire, mutta ei nyt yrittänyt maistella vääriä, joten ihan ok tunnari. Hilla maisteli eka oikeaa osuttuaan sen kohdalle ja jatkoi sitten haistelua rivin loppuun ennen kuin nosti oman. Toivottavasti tämä katoaa, kunhan saadaan varmuutta lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti